Me Naiset 51-52/94 16.12.1994 Marke Lipasti-Halonen
Rouva Eeva Ahtisaari:
Luottakaa itseenne, suomalaiset
Presidentin virka-asunnossa Mäntyniemessä helkkää nauru ja ilmassa on hyvää oloa.
Eeva Ahtisaari hymyilee ja nauraa herkästi. Kansalle mieleistä katseltavaa on ollut myös se, miten kauniisti presidenttipari suhtautuu toisiinsa. Presidentti Martti Ahtisaari aloittaa tuon tuostakin puheensa viittaamalla puolisoonsa. Eeva Ahtisaari tosin nauraa, että joskus presidentin noin aloittaessa hänellä itsellään on perhosia vatsassa, aina kun ei osaa arvata, mitä on tulossa.
Eeva ja Martti Ahtisaari ovat uusien tuulien keulakuvaa. He haluavat olla ja ovat kuin me kaikki muutkin, suomalaisia hyvässä ja pahassa, heikkouksinemme ja huonoinekin puolinemme.
Mutta jouluun!
Meille suomalaisille se on vahvasti tunnepitoinen asia, niin myös Eeva Ahtisaarelle. Mieleen nousevat lapsuuden joulut Kuopion maalaiskunnan Jännevirran kylässä, Taavettilan talossa, toki myös ensimmäiset yhteiset joulut aviomiehen kanssa ja ne joulut, jolloin perheen ainokainen Marko oli pieni.
- Olen kasvanut maalaistalossa, ja lapsuuteni jouluista muistan, miten työntäyteisiä ne olivat. Kotona tehtiin kaikki itse, aladobit, leivonnaiset ja muut. Talo siivottiin huolella, ja iltaisin äitini istahti kutomaan joululahjoja.
- Joulusauna kuului asiain, mutta joulukirkkoon emme pitkän matkan takia päässeet. Niin joka ikkunalle sytytettiin kaksi kynttilää ja kuuntelimme jumalanpalveluksen radiosta. Illalla kello kahdeksan oli vuorossa Taata Sillanpään jouluaatosten kuuntelu radiosta.
- Haudoilla käynti jouluaattona oli meille tapana. Tavan oli tuonut Jännevirralle 1930-luvulla isäni sisar, Helsingissä lastentarhanopettajana toiminut Eeva Hyvärinen. Hänen mukaansa olen saanut nimenikin. Olemme syntyneet molemmat 18. kesäkuuta.
Tulevaisuutta ei pidä pelätä
- Minulle oli suuri asia muuttaa kouluun Kuopioon ja koulukortteeriin Huttusille. Noilta ajoilta on säilynyt lämmin ystävyys perheen tyttäriin Marjatta Leikolaan ja kanssani samalla luokalla olleeseen Anja-Riitta Bergiukseen. Me tytötkin valmistauduimme jouluun tekemällä kokeiden lomassa omia lahjojamme.
- Mieheni vietti lapsuutensa joulut kasarmilla. Hänen isänsä toimi aliupseerina ja koti oli pieni, mutta joulujen lämpimät muistot ovat säilyneet hänenkin mielessään.
JOULULAHJANA
TYÖPAIKKA
Ensimmäisenä yhteisenä joulunaan Helsingin Viiskulmassa vuonna 1968 Eeva ja Martti Ahtisaari luopuivat yhteistuumin lipeäkalan syömisestä. Muuten joulun tutut kuviot seurasivat kotoa.
- Paras joululahjani tuona jouluna oli, että sain ensimmäisen vakinaisen virkani Espoon kaupungin kotiseutusihteerinä. Työni aloitin 16. joulukuuta, Eeva Ahtisaari kertoo.
Kohtalolla oli osuutensa pelissä, sillä viran hakuilmoitus oli ollut lehdissä nuorten hääpäivänä 13. heinäkuuta. Morsiamen äiti huomasi ilmoituksen lehdessä.
Ahtisaarten joulut muotoutuivat omaan malliinsa. Usein vanhemmat maalta tulivat viettämään sitä Helsinkiin.
Rakkaita muistoja liittyy jouluihin, jolloin Marko oli jo syntynyt. Tämän ollessa parivuotias isä ja poika lähtivät suomalaiseen tapaan ostamaan joulukuusta.
- Samalla matkalla mieheni osti pärevakan, jonka reunan takaa Markon pää juuri ja juuri häämötti. Siihen sitten laitoimme joululahjat ja sitten lahjapaperit.
GLÖGIN TUOKSU
VIEHÄTTÄÄ
Sitten Ahtisaarien matka vei ulkomaille.
- Dar es Salaamissa Tansaniassa tajusimme, ettei suomalainen joulu sovi kuumaan ilmanalaan. Olin laittanut kinkut, lanttulaatikot ja kaikki suomalaisen joulun ruoat, ja ne syötyämme olimme pakahtua.
- Meille maalla kasvaneille myös joulun glögikutsut olivat uutta. Nyt glögin tuoksu ja tarjoilu ovat tärkeä osa joulua. Mieheni toimiessa suurlähettiläänä ja YK:n palveluksessa glögikutsujemme suomalainen ruokaperinne viehätti vieraita, kaikki tulivat meille mielellään.
PRESIDENTTIPARIN
OMA JOULU
Tuleva joulu on Eeva ja Martti Ahtisaarelle hiljentymisen aikaa. Vuosi on ollut kiireinen, ja Eeva Ahtisaari aikookin nauttia rauhasta.
- Istun takkatulen ääressä, kuuntelen musiikkia ja luen kirjoja, jotka olen halunnut lukea, mutten ole ehtinyt, hän sanoo. Jouluvieraaksi Mäntyniemeen tullee presidentin täti Liisa Andersson Porvoosta.
- Aion kuunnella Markku Luolajan-Mikkolan viola da gamba -musiikkia. Vuokrasin videona elokuvan Kaikki elämäni aamut ja viehätyin sen musiikkiin, Eeva Ahtisaari kertoo.
Marko ja hänen kihlattunsa Nathalie Silvestre viettävät joulun New Yorkissa. Äiti murehtii, ettei tammikuuksikaan kaavailtu matka Suomeen toteudu. Poika tulee näillä näkymin Suomeen vasta ensi kesänä.
- Marko ja hänen morsiamensa viettävät nykyajan nuorten joulua. Siihen kuuluu paljon ystäviä eri maista, kulttuureista, uskontokunnistakin.
Puhelimessa Marko kertoi, että on kutsunut kotiinsa jouluksi opiskelutovereita ja ystäviään, ja että joukossa on meidänkin ystäviämme. Natalien äiti Nicole Silvestre matkaa Ranskasta joulun viettoon New Yorkiin.
- Suomalaisille joulun perinteet ovat tärkeitä. Olemme silti valmiita omaksumaan muidenkin tapoja juhlaa ja arkea rikastuttamaan, Eeva Ahtisaari myöntää ja pitää viehättävänä esimerkiksi mistelinoksan kiinnittämistä kattoon.
MEITÄ ODOTETAAN JO EUROOPASSA
Joulun valojen sammuttua Suomelle alkaa uusi aika. Eeva Ahtisaari sanoo, että Euroopassa meitä jo kaivataan.
- Siellä odotetaan meidän kertovan, miten olemme hoitaneet muun muassa sosiaalipolitiikkamme. Se on meidän ja muidenkin Pohjoismaiden vahvuuksia.
- Uskon, että juuri se on tärkeä antimme Etelä- ja Keski-Euroopan naisille. Meillä sosiaalipolitiikka korostaa ja edistää tasa-arvoa ja luo perusturvaa kaikille. Pitkät äitiyslomamme ja isillekin myönnettävät vapaat kiinnostavat.
Rouva Ahtisaari korostaa useammankin kerran, että Eurooppaan mennessämme meillä ei ole mitään hävettävää. Päinvastoin.
- Meillä suomalaisilla on alkuvoimaa. Mielestäni se perustuu paljolti vahvaan luontosuhteeseen. Kuulumme yhteen luonnon kanssa.
- Tapio Wirkkalan innoituksen lähteenä saattoi olla vain pieni koivunlehti. Mieleeni tulee myös Timo Sarpaneva ja hänen Arkipelago-sarjansa. Saaristomme kauneutta en lakkaa ihailemasta. Sellaisia saaria, lempeitä ja juuri ja juuri meren pinnan yläpuolella, ei ole muualla. Vuodenaikammekin ovat hieno asia. Meillä on niitä enemmän kuin neljä, vaikkapa alkukevät maaliskuussa.
- Toivon, että voisin osallistua ensi kesänä Imatralla pidettävään semiootikkojen kokoukseen, jossa puhutaan metsästä. Metsä on voimavaramme henkisesti ja taloudellisesti.
Eeva Ahtisaarelle tulee mieleen myös presidentin Mäntyniemessä lausuma Leena Krohnin runo Maani:
Tulin ulkomailta. Näin
omat maani oikein päiin.
Näin ne niin kuin kämmenellä
sormenpäällä kymmenellä.
Kuulin nuotit nuoruuteni
kautta koko pituuteni.
Lumen, puun ja graniitin
kolmisointuun palasin.
ELÄMÄSSÄ PLUSSAN
PUOLELLE
Eeva Ahtisaari haluaa aina löytää asioista myös sen hyvän puolen ja toivoo, että me kaikki oppisimme saman.
- Tärkeää on miten itse asennoidumme elämäämme. Näemmekö sen plus- vai miinusmerkkisenä.
Hän patistaa meitä pois myös turhan vaatimattomuuden synnistä. Meidän pitää saada osaamisemme nykyistä laajempaan tietoisuuteen.
- Ranskalaisten vahvuus on siinä, että he tekevät kaiken omalla tavallaan ja myös kyseenalaistavat kaiken. Natalie tekee niin ja mieheni myös, ehkä he siksikin tulevat niin hyvin toimeen.
~ Vaikka ranskalaiset eivät pelkää muutoksia, he arvostavat perinteitä. Meilläkin voisi olla tässä oppimista.
- Ehkä olemme liian ujoja ja eristäytyneitä, mutta omalla tavallamme myös erittäin valmiita maailmalle. Meillä on paljon annettavaa: taidetta, osaamista, teknistä tietoa ja taitoa.
- Yritysjohtajamme ovat huippuluokkaa. Minulla on ollut ilo tutustua heistä moniin. Metran Georg Ehrnroothin kanssa olemme vaihtaneet ajatuksia muun muassa Ranskasta, jonka hän tuntee hyvin. Sielläkin pelätään Euroopan unionia; ranskalaisethan joutuvat nyt opettelemaan muita Euroopan kieliä. Mutta toivon, että Suomi saa aikaan hyvän keskustelun niin ranskalaisten kuin muidenkin Euroopan kansojen välillä.
ENÄÄ MEILLÄ EI ORJAILLA
Ehkä eniten meitä tiellä Eurooppaan tukee Saksa, sen Eeva Ahtisaari havaitsi myös äskeisellä valtiovierailulla.
- Saksalla on Wagnerinsa ja ehkä sen tähden Sibeliusta ei siellä arvosteta samalla lailla kuin vaikkapa Englannissa.
- Uudella musiikillamme on vahva jalansija Euroopassa ja varsinkin Ranskassa. Kaija Saariaho ja Magnus Lindberg ovat siitä hyviä esimerkkejä.
Suomen vahvuudet ja moninainen osaaminen ovat nousseet pinnalle myös presidenttiparin maakuntamatkoilla. Eeva Ahtisaari sanoo, että hänen miehensä lupasi vaalien alla kuulla kansan tuntoja ja on lupauksensa pitänyt.
- Matkat ovat antaneet meille paljon.
Niiden aikana presidenttipari on kuunnellut kansan syviä tuntoja. Mieleinen oli eräällä matkalla tullut viesti, ettei uutta presidenttiä tai hänen vaimoaan tarvitse orjailla.
- Näin itsenäisyyspäivän juhlissakin, että nuoret juhlavieraat olivat kohteliaita, mutta eivät orjailleet. jokainen ihminen on arvokas ja hyvä omalla tavallaan, rouva Ahtisaari sanoo ja ihailee nykynuorten vahvaa, tervettä itsetuntoa.
- Miehelläni hyvä itsetunto kuuluu luonteeseen. Itse olen ollut enemmänkin se kiltti tyttö. Vasta aikuisena olen ymmärtänyt oman arvoni. Tämän ajan nuoret oppivat sen vaikeinakin aikoina.
Eeva Ahtisaari mainitsee esimerkkinä Keravalla tehtävän vapaaehtoistyön, jonka käynnistäjä Kirsti Helenius sai kutsun Linnaankin.
- Keravalla havaittiin kolme vuotta sitten, että kunnallisten palvelujen rinnalla tarvitaan ystäväpalvelua. Ei riitä, että ihmistä hoidetaan teknisesti, tarvitaan muutakin. Mukaan tuli myös paljon nuoria. joku ulkoiluttaa vanhuksia, toinen lukee, kolmas käy kaupassa.
- Mieltäni lämmittää, että muuan nuorukainen käy lukemassa omaan ajatteluuni paljon vaikuttaneelle kouluneuvos Olli Sampolalle. Muistan aina hänen lauseensa opiskeluajoiltani: Tärkeintä on, että opettaja on aito ihminen kaiken tiedon ja taidon keskellä.
TEEN SEN
MAANI TAKIA
- Olen kiinnostunut kaikesta vapaaehtoistyöstä. Olemme mieheni kanssa muistelleet, kuinka nuoruudessamme naapureita autettiin, ei ollut kademieltä. Samaa ajattelua tarvitaan nytkin.
Eeva Ahtisaari kertoo myös Suomen Washingtonin suurlähettilään puolison Ethel Valtasaaren Washingtonissa tarjoamasta lounaasta, jolle osallistui vapaaehtoistyön vaikuttajia.
- Siellä lapset näkevät pienestä pitäen, että isä ja äiti ovat mukana vapaaehtoistyössä, ja niin heidänkin on helppo auttaa muita. Nuori voi mennä vaikkapa kirjakärryjä kuljettamaan sairaalaan. Se on heille luonnollista.
- Minua USA:n vierailulla kammannut nainenkin kertoi, että on myös menossa tapaamaan Hillary Clintonia. Hän kuului 2000 vapaaehtoisen joukkoon, jotka lajittelevat Valkoiseen taloon tulevaa postia ja myös vastaavat siihen. Hän sanoi tekevänsä sen maansa hyväksi. Tätä samaa ajattelua kaipaisin meille suomalaisillekin. Kunpa oppisimme ajattelemaan, että vapaaehtoistyö on antimme Suomen hyväksi.
- Ajattelemisen arvoinen oli Saksan vierailulla Saksin osavaltion pääministerin Kurt Biedenkopfin lause, että ensimmäisen kerran puhallamme yhteiseen hiileen, vaikka ei ole sota-aika. Sodan aikana ja heti sen jälkeenhän suomalaiset puhalsivat yhteen hiileen. Mutta niin voi tehdä myös rauhan vallitessa.
Rouva Ahtisaari on kerännyt paljon vapaaehtoistyöhön liittyvää aineistoa ja tavannut alan asiantuntijoita. Hän sanoo, että vaikka sosiaalipolitiikkamme on eurooppalaisen mittapuun mukaan huippuluokkaa, tekemistä riittää. Esimerkiksi Maarit Tammiston ideoima ihmisen yksinäisyydestä lähtenyt Mummon kammari on levinnyt ympäri maata.
JOKAINEN ON ARVOKAS
- Jokainen ihminen on tärkeä.. Jokaisella on ihmisen virka ja meistä itsestämme riippuu miten arvokkaasti virkamme hoidamme, Eeva Ahtisaari muistuttaa.
Hän myöntää, että välillä tulee riittämättömyyden tunne. Mieli tekisi olla mukana niin monessa, olla kannustamassa ja kiittämässä, arvostamassa, mutta aika on rajallinen.
- Tuntuu, etten pysty kaikkeen. Hän sanoo ja jää miettimään, mitä suomalaista hänen sydäntään lähellä oleva Käsi- ja taideteollisuusliitto voisi keksiä maailmalle vietäväksi norjalaisten villapaitojen malliin.
Entä mitä olette itse kuluneena aikana muuttunut.
- Uskoisin tuleeni vahvemmaksi, mutta herkkyys ei ole mennyt, Eeva Ahtisaari miettii. Herkkyyden kielteinen puoli on tosin se, että joskus asiat jäävät pyörimään päässä, kuten vaikkapa äskettäin Kuusamossa. Siellä hän tapasi Konkkaronkka-yhdistyksen ihmisiä, jotka ovat menettäneet konkurssissa kaiken omaisuutensa, ja kuuli senkin, että omaisuudenhoitoyhtiöt kohtelevat hellemmin suuryhtiöitä kuin pienyrittäjiä.
- Tuntuu kuin näille ihmisille elämä on liian julmaa. Sanoinkin miehelleni, että hän keskustelisi oikeusministerin kanssa siitä, miten voitaisiin parantaa pienyrittäjäperheen oikeusturvaa.
- Senkin olen huomannut, että keskustelu on meille suomalaisille tärkeää. Mutta kriittinen voi olla rakentavalla ja myönteiselläkin tavalla, Eeva Ahtisaari sanoo ja kertoo keskustelevansa itsekin paljon miehensä kanssa.
- Riitelemmekin joskus, hän nauraa.