Eeva Ahtisaari: Suomea pitää tehdä tunnetuksi

Buenos Aires, 5.3.97 (STT- Pirkko-Liisa Summa)

Rouva Eeva Ahtisaari pitää valtiovierailuja äärettömän mielenkiintoisina. - Kaikki matkustavat hyvin paljon ja tekevät omaa maataan tunnetuksi. Suomen täytyy olla siinä mukana, hän sanoi STT:n haastattelussa Etelä-Amerikan matkalla.

Rouva Ahtisaari on matkan aikana keskustellut vierailuista mm Brasilian presidentin Fernando Henrique Cardoson kanssa. - Hän sanoi, että matkustaminen on välttämätöntä. - Me yritämme luoda mukavan ilmapiirin vierailuun liittyvissä tilaisuuksissa. On tärkeätä, että syntyy luottamus. Vientimiehet toimivat sitten sen ilmapiirin varassa ja myötä, hän toteaa.

Omaa tehtäväänsä valtionpäämiehen puolisona Eeva Ahtisaari luonnehtii hyvin antoisaksi. Parasta siinä on ihmisten tapaaminen ja uusien asioiden kokeminen. Työhön kuuluvat muun muassa mukanaolo presidentin maakuntamatkoilla sekä vastaaminen kansalaisten kirjeisiin. - Onhan tässä myös omat rasituksensa; valtiovierailut voivat olla fyysisesti rankkojakin. Rouva Ahtisaari haluaisi perehtyä asioihin perusteellisesti. - Jos ne jäävät pintapuolisuuden varaan, se väsyttää. Syvällinen tieto antaa voimaa, hän sanoo.

- Pidätte matkustamisesta ja maan ensimmäisenä naisena olosta. Te ette siis ainakaan aseta esteitä sille, että puolisonne asettuisi ehdokkaaksi toiselle virkakaudelle?

- Tuohon en ota kantaa, hymyilee rouva Ahtisaari ja väistää taitavasti kysymyksen.

- Työni on hyvin mielenkiintoista, hän toistaa. Tässä ei sammaloidu henkisesti.

Keskusteluja

lasten ongelmista

Brasilian ja Suomen lasten ongelmista rouva Ahtisaari kävi kiinnostavia keskusteluja Brasilian ensimmäisen naisen Ruth Cardoson kanssa. Hän on antropologi ja sosiologi. Rouva Cardoso kantaa erityistä huolta muiden muassa katulapsista. Maassa on paljon luku- ja kirjoitustaidottomia. He jäävät yhteiskunnan ulkopuolelle.

Rouva Cardoson viimeisin idea on pyytää autokauppiailta kaksi dollaria jokaisesta myydystä autosta rahastoon, joka antaa varoja erilaisiin projekteihin. Nuoret ovat perustaneet mm. afrokampaamoja sekä teatteriryhmiä ja pääsevät niiden avulla kiinni elämään.

Brasilian pääkaupungissa rouva Ahtisaari tutustui hyvin köyhien perheiden pikkulapsille tarkoitettuun päiväkotiin. Suomessa valtionpäämiehen puoliso on erityisesti huolestunut ns. avainlapsista, jotka joutuvat olemaan pitkiä aikoja ilman aikuisen läsnäoloa. Professori Lea Pulkkinen Jyväskylästä on tutkimuksillaan osoittanut, että tämä voi aiheuttaa ja on aiheuttanut lapsille vaikeuksia ja johtanut mm. jengiytymiseen.

- Pohdinkin miten voisin olla myötävaikuttamassa siihen, että asiaan kiinnitettäisiin nykyistä enemmän huomiota, rouva Ahtisaari sanoo.

Hän toivoo saavansa opetushallituksen ja sitä kautta kunnat tukemaan asiaa. - Lapsille olisi saatava paikka, jossa he voisivat olla aikuisen ihmisen seurassa koulupäivän jälkeen.

Pääkaupungista

puuttuu henki

Rouva Ahtisaaresta oli hyvin kiinnostavaa mennä Brasilian vartavasten rakennettuun pääkaupunkiin. Sen asemakaava oli esillä Helsingissä 1960-luvulla. - Muistan miten arkkitehdit puhuivat paljon Oskar Niemayerin suunnitelmasta.

- Olin itse aikoinani todella innostunut siitä ja ajattelin, että tuolla tavallahan kaupunki pitää luoda. Kaikki julkiset rakennukset ovat erittäin onnistuneita, mutta kaupungista puuttuu jollakin tapaa henki. Se on keinotekoinen.

Arkkitehtonisena elämyksenä rouva Ahtisaari pitää vierailuaan arkkitehti Lina Bo Bardin itselleen suunnittelemassa talossa Sao Paulossa. - Upea naisarkkitehti, jollaisia maailmassa ei ole monia.

Nyt jo edesmenneen Lina Bo Bardin töihin rouva Ahtisaari tutustui alunperin Rakennustaiteen museossa Helsingissä. - Viivyin siellä itsekseni pitkän tovin. Lähden aina lauantaisin tai sunnuntaisin galleria-kierrokselle, en niinkään käy avajaisissa.

Suomen asioita

esille matkoilla

- Pyrin aina tuomaan valtiovierailulla esille myös Suomen asioita ja erityisesti naisten panoksen yhteiskuntamme kehityksessä, sanoo Eeva Ahtisaari. Vierailujen jälkeen hän lähettää aina kiitoskirjeen emännilleen.

Pian presidenttiparin palattua Etelä-Amerikasta odottaa Helsingissä Yhdysvaltain ja Venäjän johtajien huippukokous. Viime kesänä Helsingissä käynyt rouva Hillary Clinton ei tällä kertaa tule Suomeen. Hän on Afrikassa eikä muuta ohjelmaansa. Eeva Ahtisaari kertoo, että he ovat rouva Clintonin kanssa kirjoitelleet toisilleen pari kertaa. - Hän lähetti minulle kirjansakin.

- Toivon, että rouva Naina Jeltsina matkustaa Helsinkiin. Hänellä on hyvin lämmin suhde Suomeen.

Seuraavaksi rouva Ahtisaari tekee puolisonsa kanssa valtiovierailun Puolaan. Toukokuussa on vuorossa Etelä-Afrikka. Paluumatkalla sieltä Eeva Ahtisaari jää vajaaksi viikoksi Tansaniaan, missä hän tutustuu johonkin naisprojektiin ja suomalaiseen kehitysyhteistyöhankkeeseen.

Matka on rouva Ahtisaarelle erityisen nostalginen, sillä hän asui Tansaniassa kolme ja puoli vuotta 1970-luvulla. Martti Ahtisaari oli siellä Suomen suurlähettiläänä.