et-lehti 4/1998
Helena Hämäläinen


"Karjalohja on meille se Maamme-kirjan maisema, jonne on hyvä maailmalta palata."


Topeliuksen maailma on tullut
Eeva Ahtisaarelle läheiseksi maailmalta
kotiin palattua, rakkaassa kesäpaikassa,
maaseutumatkoilla ja omassa työssä.
- Lähimmäisenrakkaus, rakkaus
luontoon ja lapseen.
Eivätkö nämä topeliaaniset arvot
tule yhä tärkeämmiksi?



Rakkaus
lapseen ja luontoon


Eeva Ahtisaarelle parhaillaan vietettävä Topeliuksen juhlavuosi on läheinen ja tärkeä. Historioitsijana hän on tuntenut Topeliuksen elämäntyön arvon, mutta valmistellessaan pro gradu -tutkielmaansa hän löysi uudestaan myös Topeliuksen ihmisenä, kansakunnan isänmaakuvan kokoajana ja eettisten arvojen rakentajana.

Topeliuksen juhlavuoden juhlassa Eeva Ahtisaari saattoi hyvillään ajatella oman lapsiprojektinsa osuneen oikeaan aikaan, lasta arvostavan Topeliuksen vuodelle.

Topelius ihmisenä ja hänen maailmankuvansa alkoivat elää Eeva Ahtisaaren mielessä perheen Karjalohjan kesäpaikassa vuosia sitten. Rinneranta on ollut Ahtisaarien kansainvälisinä vuosina palanen pysyvää kotia ja kotimaata, "Maamme-kirjaa", jonne maailmalta on palattu kotiin ja suomalaiseen kesään. Karjalohja on ollut Ahtisaarille kaivattu "topeliaaninen" maisema kotimaassa.

- Mökkimme sijoittuu korkealle rantatöyräälle. Sieltä avautuvaa maisemaa rakastan katsella. Saunarantaan viettävä rinne on keväisin sinisenään sinivuokoista ja valkoisenaan valkovuokoista. Metsässä kasvaa koivuja ja runsaasti pähkinäpensaita ja muutama tammikin. Tunnelma on välimerellisen vehreä, Eeva Ahtisaari kuvailee.

- Kesäpaikkamme on ollut aiemmin kolmella omistajalla. Meitä ennen paikka oli piispa Eelis Gulinin ja rouva Irene Gulinin kesäkotina. He olivat sijoittaneet lepotuolinsa niin, että molemmilla oli oma näköala järvelle. Niin mekin istumme siellä mieheni kanssa tuoleissamme ja katselemme kumpikin omaa maisemaamme.

Leppoisa "kahden oman tuolin" rinnakkainelo on kestävän elämänkumppanuuden tulosta. Ahtisaaret viettävät tulevana kesänä 30-vuotishääpäiväänsä.

Kesämaisemastaan Eeva Ahtisaari löysi innostavan ja omakohtaisen polun historiaan. Aviomiehen ura vei pariskunnan ulkomaille suureen seikkailuun, ja Eeva Ahtisaari joutui jättämään opinnot ja mieluisan kotiseutusihteerin työn, jossa hän yhä näkee mahdollisuuksia kehittää kouluihin elävää yhteyttä kotiseutuun.

1980-luvulla hän innostui jatkamaan opintojaan ja laati pro gradu -tutkielman Hilda Käkikoskesta, Lapinjärven Porlammin kylästä lähteneen, aikaansa edellä eläneen naisen elämäntyöstä. Hilda Käkikoski, maalaistyttö valmistui historian opettajaksi, toimi Helsingissä opettajana ja innostui palavasti naisasiasta. Käkikoski asetti elämänsä tavoitteeksi naisen tasavertaisen oikeuden koulutukseen, omiin valintoihin, ammattiin ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Hänet valittiin ensimmäisen eduskuntamme ensimmäisten naiskansanedustajien joukkoon.

- Nuoruudessaan Hilda Käkikoski kävi kuitenkin läpi syvän kriisin. Hänen mielensä synkistyi ja hän epäili, oliko naisasian ajaminen oikein ja kristinuskon mukaista. Alexandra Gripenberg, ystävä ja työtoveri Suomen Naisyhdistyksen piiristä, halusi auttaa Hildaa ja lähetti hänet Zacharias Topeliuksen hoiviin.

Nuori Hilda sai viettää muutaman viikon kesinä 1894-95 runoilijavanhuksen Koivuniemen kodissa. Yhteisissä keskusteluissa Hilda sai itseluottamusta, lohtua ja vakuutuksen, ettei naisasian ajaminen ollut kristinuskon vastaista.

Seesteisin mielin hän saattoi jatkaa tavoitteidensa toteuttamista: hän kirjoitti, opetti, kulki maata ympäriinsä joskus polkupyörälläkin "naisen, kodin ja isänmaan asialla. Koululaisten arkea hän paransi merkittävästi mm. aloitteellaan kouluruokailusta, josta kehittyikin vuosien varrella ainutkertainen maailmassa.

- Nykyisin Hilda Käkikosken kotitalossa Karjalohjan Heponiemessä toimii Diakonissalaitoksen Hiljaisuuden keskus. Vietin siellä viime syksynä muutamia päiviä ja viihdyin, Eeva Ahtisaari kertoo.


TOPELIUKSEN MAISEMASSA


Ahtisaarien kesäkoti on suomalaisen kulttuurin lähipiirissä. Elias Lönnrot eli leskenpäiviään läheisessä Sammatissa ja käveli 15 virstan matkan tapaamaan Zacharias Topeliusta, joka vietti kesiä, vuosina 1874-75 Karjalohjan Pipolassa Puuveden rannalla ja Kukkasniemessä Lohjanjärven rannalla.

Topelius oli kuusissakymmenissään ja suri rakasta lapsuudenkotiaan, jonka oli myynyt ja jonne ei enää palannut kesäisinkään. Hän oli edennyt akateemisen uransa huipulle, yliopiston rehtoriksi.

Eeva Ahtisaari löysi Topeliuksensa uudestaan vuosien tauon jälkeen Karjalohjan kesämaisemista, joiden harjuja, järviä ja viljavia sisämaamaisemia Topelius ylisti Uudenmaan Sveitsinä.

- Karjalohjalla Topelius kirjoitti vuosien kypsyttelyn jälkeen Maamme-kirjan. Hän kertoo päiväkirjoissaan, miten hän löysi nimen kirjalleen vaeltaessaan yksin eräälle vuorelle Karjalohjalla. Nimi löytyi kuin puolukka metsästä.

Maamme-kirjasta tuli Topeliuksen suosituin kirja ja se on yksi Suomen luetuimpia kirjoja kautta aikojen. Teos on levinnyt vuosien varrella koulujen ja kotien lukukirjoina yli kahden ja puolen miljoonan kappaleen verran.


"Koko maasta tulisi pitää huolta maaltamuuton aikanakin."


Maamme-kirja on ensimmäinen suomalaisen maiseman, historian, maantieteen ja kulttuurin kokonaisvaltainen kooste, jota sävyttää Topeliuksen ainutlaatuinen luonnon ja maiseman kuvaajan, "ilman maalarin" eläytyvä, kauneudelle herkkä kyky.

Topelius kuvaa kesäöiden kirkkauden, kaskimaiden sauhut, suurten järvien, merensaariston ja näköalapaikkojen tunnelmat. Hän kiteyttää identiteettimme: kansanluonteen piirteet, kielen, kansanrunouden, sananlaskut ja arvoitukset.

Topeliuksen kuvaama isänmaan kuva on kaikkien suomalaisten mielen pohjalla elävä alkukuva suomalaisuudesta.

- Topelius oli matkustanut paljon ulkomailla ja kotimaassa. Hän osasi koota isänmaakäsityksen kuten Hilda Käkikoskikin. Topeliuksen aikaan ihmiset vielä asuivat paikoillaan eivätkä liikkuneet paljon, kun liikennevälineetkin alkoivat vasta kehittyä. Suomalaisuusaate alkoi vasta orastaa. Niinpä käsitys isänmaasta oli vielä hämärä. Topelius loi yhtenäisen isänmaakuvan suomalaisille.

Topeliuksen kuvaukset maakunnista ja heimoista ovat säilyneet tähän päivään asti: karjalaisten välitön valoisuus, savolaisten vähän samanlaiset ominaisuudet höystettyinä oman edun näkemisellä ja paremmalla vauraudella, hämäläisten jäyhyys ja vakaus, pohjalaisten kuohahtava luonne, vauraus ja taitavat työkädet, uusmaalaisten iloisuus, puheliaisuus ja herraskaisuus.

Maamme-kirja on ollut mieluista kesälukemista Eeva Ahtisaarelle. Maamme-kirjan ovat hänen ystävänsä saaneet usein lahjaksi, Ari Vatanen viimeksi.

Kun Ahtisaaret valmistautuivat presidentinvaalikiertueelle maakuntiin, Eeva Ahtisaari otti Maamme-kirjan mukaan.

- Suunnittelin, että lukisimme kirjaa matkan aikana ja maakunnissa. Mutta matkasta muodostui toisenlainen kuin odotin. Historialliselle perspektiiville ei ollut tilaa eikä aikaa nykypäivän kiireisessä rytmissä ja median pyörityksessä.

- Topeliuksen hahmottamat heimopiirteet ovat kuitenkin mielestäni yhä nähtävissä meissä suomalaisissa vaikka muuttoliike on piirteitä laimentanut. Yhä saattaa huomata hämmästyttävän luonteenpiirteiden eron itäsuomalaisten ja länsisuomalaisten välillä. Itäsuomalaiset poikkeavat luonteenlaadultaan Iänsisuomalaisista kenties välittömyydessään ja lämmössään. Länsisuomalaisissa on jäyhyyttä enemmän, mutta he ovat varsin toimeentarttuvaa väkeä.

- Länsi-Suomessa yhteistyö kunnissa koulujen ja terveydenhuollon kesken toimii Itä-Suomea paremmin. Itä-Suomessa halutaan tehdä kaikki itse.

Eeva Ahtisaari on itäsuomalainen juuriltaan. Miellyttävä yhdistelmä maailmannaisen avarakatseisuutta ja joustavuutta yhdistyneenä kotoisaan, lämpimään ja välittömään itäsuomalaiseen ihmiseen. Presidentillisessä virallisessa asemassakin hän on säilyttänyt mutkattoman, kodikkaan lämmön, kertovat kansalaiset maakunnista.

Eeva Ahtisaarta onkin mitä luontevinta lähestyä, etäistä kuilua hänellä ei ole tarvetta säilyttää ihmisiin.

- Luulen, että vaikka menetin maailmalla mieheni pitkäaikaisessa uraputkessa mahdollisuuteni omaan työhön pitkäksi aikaa ja eläkkeenikin jää kovin pieneksi, voin ajatella saaneeni ihmissuhteissa ja toisten kulttuurien ymmärtämisessä paljon. Minulle on kasvanut halu ymmärtää ihmisiä niin kotimaassa kuin eri kulttuureissa. Olen kenties löytänyt avarakatseisuutta, jota en olisi saanut ilman kansainvälisiä vuosiamme.

Miltä maakuntien elämä on näyttänyt presidenttiparin maakuntavierailuilla?

- Meille maakuntamatkat ovat piristysruiske. Ovathan kauemmas ulottuvat matkat rasittaviakin, mutta aina henkisesti hyvin antoisia. Meille tulee matkoilta palattua aina tunne: kyllä tämä maa pärjää! Ihmiset ovat yritteliäitä, ja maakunnissa on monenlaista kehitystä vireillä.

- Kun viimeksi vierailimme Pietarsaaressa ammattikoulun vihkiäisissä, huomasin toivovani: voisipa vielä käydä koulua! Ammattikoulussa on eri linjoja ja olot opiskeluun ovat hyvät laboratorioineen j työvälineineen nykypäivänä. Ammattiin on ilo kouluttautua ja tietyt linjat näyttäisivät takaavan työllisyydenkin paikkakunnalla.

Eeva Ahtisaari kertoo kuitenkin olevansa huolissaan rajan kuntien mahdollisuuksista kehittyä.

- Pohjois-Karjalan, Kainuun ja Sallan seuduilla on vaikea työllisyystilanne. Mutta harvinaisen yritteliästä väkeä! Onneksi ammattikouluissa ja aikuiskoulutuskeskuksissa on ryhdytty opettamaan uusia maatalouden yrittäjyysvaihtoehtoja: marjojen ja yrttien viljelyä ja jalostamista. Kainuussa ja Itä-Suomessa on viriämässä uutta maatalousyrittämistä.

Erityisen mieleinen ostos maakunnista hänelle onkin sallalaisen pienyrittäjän saunavihdan vastine "koivunlehtikylpy" josta on tullut Mäntyniemen saunan mieluisa koivuvihdan tuoksu. Pienessäkin asiassa voi olla tukemassa maakuntien ponnisteluja.

- Meidän tulisi pitää huolta koko maasta tänä helma-Suomeen muuton aikanakin.


TOPELIUKSEN MODERNIT ARVOT


Topeliuksen juhlavuosi nostaa Eeva Ahtisaaren mielestä esiin kestäviä arvoja, jotka yhä ovat tärkeitä.

- Minun sukupolveni lapsuudenmuistoissa Topelius on tärkeällä sijalla. Me olemme lukeneet ikivihreät kertomukset ja sadut Lukemisia lapsille -kirjoista. Kouluissa on näytelty Topeliuksen näytelmiä, joista on jäänyt pysyviä muistoja.

- Oman lapsuuteni yksi suuria elämyksiä oli katsoa Lintu sininen -näytelmä. En nähnyt sitä koulussa, vaan oikeana teatteriesityksenä Kuopion Työväenteatterin näyttämöllä 40-luvulla. Meidän piti lähteä maalta teatterimatkalle ja yöpyä sukulaisissa. Miehenikin muistaa nähneensä esityksen äitinsä kanssa.

- Topelius kuului lapsuuden maailmaan ja unohtui sitten. Joskus 1960-luvulla hymähdeltiin hänen näytelmälleen "Ole hyvä köyhille".

"Lasten iltapäivien turvallisuutta olisi välttämättä lisättävä".

1990-luvulla Topeliuksen edustamat humaanit arvot tuntuvat jälleen tuoreilta:

- Piispa Erik Vikström puhui valtiopäivien avajaisissa Topeliuksen lähimmäisenrakkaudesta ja rakkaudesta luontoon. Ajattelin, että näitä pidän itsekin tärkeinä.

- Lähimmäisenrakkautta me tarvitsemme. Soisin sen ulottuvan Suomessa myös maahanmuuttajiin. Heidän ei ole helppoa tulla uuteen kulttuuriin ja vieraaseen maahan. Heidän sopeutumisensa kannalta on tärkeää, miten otamme heidät vastaan, Eeva Ahtisaari sanoo.

- Tiedän kokemuksesta, mitä on tulla vieraaseen kulttuuriin ja miten suuri merkitys on ystävällisellä vastaanotolla.

Meillä on tietenkin ollut asema, mutta vastaanottamisen sävy on aina tärkeä. Maahanmuuttajat haluavat aina löytää oman paikkansa vieraassa maassa ja haluavat oppia rakastamaan uutta isänmaataan.

- Ehkä voisimme ajatella omia maahanmuuttajiamme, jotka lähtivät vaikkapa Ruotsiin taloudellisista syistä 1960-luvulla. Emmehän toivoisi heitä kohdeltavan toisen luokan kansalaisina.

Topeliuksen luontosuhde on ollut Eeva Ahtisaarelle tärkeä ja kestävä arvo. Topelius oli luomassa Luonnonkirjallaan suomalaista luonnonrakkauden ja suojelun aatetta.

- Topeliukselta voimme yhä löytää luonnonsuojelun ajatuksia, jotka ovat toimivia tänä päivänäkin: Ihminen ei ole luonnon herra, vaan hänen tehtävänsä on varjella ja suojella luontoa. Hänet on luotu suojelemaan luontoa.

Topeliuksen luonnon kauneuteen eläytyvä runollinen mieli on tullut suomalaisten yhteiseksi luontokokemukseksi.

- Pidän suuresti laulusta Kesäpäivä Kangasalla.


PIENILTÄ LAPSILTA VAADITAAN LIIKAA


Topeliuksen maailmankuvan keskiössä on lapsi. Lapsen viattomuus ja hyvyys on hänelle ihmisen ja ihmiskunnan ihanne.

Eeva Ahtisaaren aloite pienten koululaisten iltapäivähoidon järjestämiseksi on herättänyt vastakaikua.

- Eikö meidän tulisi pitää huolta lapsistamme, Eeva Ahtisaari kysyy.

Hän puuttui selvästikin kipeään kohtaan, kun hän nosti esiin pienten koululaisten yksinäiset iltapäivät koulun jälkeen. Lasten iltapäivien turvallisuutta olisi välttämättä lisättävä.

On hyvä, että yhteiskunnassamme on huomattu, että pieniltä koululaisilta vaaditaan liian varhaista itsenäisyyttä.

Työhuoneen pöydällä on paksu pino postia kansalaisilta. Eeva Ahtisaari on arvostaen lukenut laajan arjen historian kirjan, jonka maaninkalainen maalaistalon emäntä on kirjoittanut sukunsa kotirintaman elämästä.

- Kirjan laajuus ja aihepiirin käsittely on hämmästyttävä. Omakohtaisesti koettua arjen historiaa arvokkaimmillaan.

Kirjoittaja on yli 80-vuotias, mikä näkyy elämänkokemuksen syvyytenä, mutta ei ajattelun esteenä, Eeva Ahtisaari ihailee.

Postin päällimmäisenä on rovaniemeläisen koulun rehtorin viesti uudesta pienten koululaisten iltapäiväprojektista. Maan ensimmäinen nainen on löytänyt ilmiselvästi oman työalueensa myös arjessa. Hän on antanut tukensa lapsille, joita muuten tuskin olisi kuultu. Arvovallallaan hän on voinut saada parannusta lasten tilanteeseen.

- Emmekö voisi kaikki olla mukana talkoissa parantamassa lasten iltapäivää? Ehkäpä isovanhemmatkin tulisivat mukaan pitämään huolta pienistä koululaisista iltapäivisin silloin, kun se on heille mahdollista? Eeva Ahtisaari huomaa ehdottaa huolenpidon kapulaa et-lehden lukijoillekin.

Kauniissa ja hiljaisessa presidentin puolison työhuoneessa työskentelee maan äiti, joka on mitä ilmeisimmin löytänyt itsenäisen ja selkeän oman työkentän. Hänestä välittyy innostus ja aito kiinnostus työhön, joka näyttää avautuvan moniin uusiin suuntiin.

- Kun olen seurannut poikani siviilipalvelusta, olen yllättynyt toveruuden hengestä ja käytännönläheisyydestä yhteiskuntapalvelussa, josta poikanikin piti ensi hetkestä lähtien. Kun katselin lattioita lakaisevia poikia, mieleeni tuli, että on enää veteen piirretty viiva, että tytötkin voisivat osallistua yhteiskuntapalveluun. Tytöt menettävät paljon vain kahdestaan supsutellessaan. Yhteiskuntapalvelussa myös tytöt voisivat kokea reilua toveruutta ja saada mahdollisuuden oppia yhteiskunnan todellisuutta työpalvelupaikkojen kautta.

Joka päivä tuo uusia ja mielenkiintoisia asioita Eeva Ahtisaaren pohdittavaksi. Hänessä on kasvanut rohkeutta ja varmuutta myös tarttua asioihin, joita hän pitää tärkeinä ja joihin hän katsoo voivansa vaikuttaa.

- Elän vahvasti tätä päivää. Tämä on tavattoman antoisaa työtä.

Aamun teetuokio Mäntyniemessä on vierähtänyt nopeasti. Tiivis työpäivän ohjelma odottaa Eeva Ahtisaarta.