Finnairin asiakaslehti Lento marras - tammikuu 98 - 99

HAASTATTELU JAAKKO OKKER


Rouva Eeva Ahtisaari


Auttaminen lähtee inhimillisyydestä


Rouva Eeva Ahtisaari toimii Kaliningradin nuoria avustavan Unicef-keräyksen suojelijana - kaupungin oman pojan, suuren filosofin Immanuel Kantin hengessä.

Rouva Eeva Ahtisaari sanoo ryhtyneensä mielihyvin Change for Good -kampanjan suojelijaksi. Suomen UNICEF-yhdistyksen suojelijana hän on perehtynyt järjestön toimintaan ja arvostaa sitä. Lisäksi häntä viehättää erityisesti Kaliningradin nuorten valitseminen keräyksen avustuskohteeksi.

"Kaliningrad on entinen Königsberg, Immanuel Kantin kotikaupunki. Siellä hän eli kellontarkasti koko elämänsä. Hän itse ei käynyt 50 kilometriä kauempana, mutta hänen ajatuksensa kantautuivat kaikkialle maailmaan."

"Yhä muistetaan ja tunnetaan moraalinen ohje, jota Kant nimitti kategoriseksi imperatiiviksi: noudata toiminnassasi periaatetta, jonka itse hyväksyisit yleiseksi laiksi."

"Kantin mukaan meidän on kohdeltava ihmisyyttä sekä omassa itsessämme että toisissa aina myös päämääränä eikä koskaan pelkästään välinearvona", rouva Ahtisaari kuvaa Kantin ajatuksia, jotka ovat lähellä hänen sydäntään.

Apua tällä kertaa lähialueelle

Nyt kuka tahansa lentomatkustaja voi Kantin eettisiä normeja soveltaen auttaa nuoria suuren filosofin kotiseudulla Kaliningradissa, joka on Itämeren kaupunki Suomen lähialueella.

UNICEF mielletään etenkin lasten auttajaksi Aasiassa ja Afrikassa - maanosissa, jotka tuntuvat suomalaisista välillä kaukaisilta. Kaliningrad on lähellä, ja sen ongelmat ovat toisenlaisia. Siellä lapset saavat käydä koulua, mutta nuorilla on ongelmansa, jotka osittain johtuvat asuinpaikan eristyneisyydestä.

Noin 15.000 neliökilometrin suuruinen Kaliningradin alue, jolla on toista miljoonaa asukasta, sijaitsee Liettuan ja Puolan välissä, ja yhteydet Venäjälle ovat hankalat.

"Eristyneisyyden takia Kaliningradissa ei ole valistettu nuoria, jotka eivät ole tienneet huumeiden vakavia seurauksia. Kun sikäläiset nuoret itse nyt haluavat toimia huumeita vastaan, heitä kannattaa auttaa", rouva Ahtisaari sanoo.

Kaliningradin projekti on hänen mielestään toimiva myös sikäli, että auttaminen on tehty tavattoman helpoksi. Lentokoneessa kaikilla on sen verran aikaa, että voi kaivaa taskustaan kolikot ja setelit ja panna ne tarjolla olevaan kirjekuoreen. Matkoilta jääneet vieraan maan rahat kannattaa pistää kiertoon, hyvän asian puolesta.

"Tulee hyvä mieli, kun auttaa ja on siten mukana luomassa parempaa tulevaisuutta. Auttaminen lähtee inhimillisyydestä. Autta jan ei pidä odottaa vastineeksi ylenpalttista kiitollisuutta."

Solidaarisuus ei tunne rajoja. Nyt apua tarvitaan Itämeren toisella laidalla.

Eeva Ahtisaari torjuu ajatuksen, että suomalaisten ei pidä auttaa muiden maiden asukkaita, kun omassakin maassa on köyhyyttä.

"Näin sanovat ilmeisesti sellaiset ihmiset, jotka eivät auta myöskään suomalaisia. Esimerkiksi kirkon Yhteisvastuukeräys osoittaa, että rajaseudulla annetaan kirkon keräykseen paljon enemmän kuin vaurailla rintamailla."

"Viimeksi parhaita auttajia olivat pellolaiset, ja runsaasti hyvää tahtoa oli myös Suomussalmella, Hyrynsalmella ja Lapin kunnissa. Eteläsuomalaiset jäivät selvästi jälkeen."

"Solidaariset ihmiset auttavat sekä suomalaisia että ulkomaalaisia. Lisäksi kahden kulttuurin kohtaaminen länsi- ja itärajalla muuttaa asenteita."

"Meidän suomalaisten on helppo ymmärtää avun tarve Kaliningradissa, tunnetaanhan huume- ja päihdeongelmat omassakin maassamme. Juuri niihin aion paneutua uudessa omassa projektissani, ja ne ovat meidän teemamme seuraavassa Eevan istunnossa."

Vähäinenkin apu tärkeää

Rouva Ahtisaari näkee paljon hyvää eri tahojen kumppanuudessa, jota hän sanoo itsekin lähteneensä etsimään mm. Eevan istunnoissa, joihin kutsutaan eri alojen ammattilaisia. "Tässähän ovat mukana liikeyritys Finnair, avustusjärjestö UNICEF ja me kaikki matkustajat - ja kohteena ovat Kaliningradin nuoret."

Hän on omalla toiminnallaan pyrkinyt etenkin vaikuttamaan asenteisiin, jotta solidaarisuus ja suvaitsevuus yleistyisivät.

"Jokainen ihminen voi osaltaan auttaa lähimmäisiään. Kaikki keinot ovat hyviä. Vähäinenkin apu on tärkeää, sillä puroista kasvaa virta."

Kehitysyhteistyötä moititaan usein tehottomaksi. Eeva Ahtisaaren mielestä kritiikki pohjautuu vanhaan tietoon.

"Kyllä kehitysapu menee perille. Sen tehosta on lukemattomia hyviä esimerkkejä. Pitäisi puhua niistäkin enemmän eikä vain vanhoista epäonnistumisista."

"Esimerkiksi UNICEFin työn painopiste on kentällä, ja hallintokulut ovat hyvin vähäiset. Järjestön työntekijöillä - joiden joukossa on runsaasti naisia - on jalat maassa ja kyky kuunnella paikallista väestöä."

Toivoa paremmasta huomisesta

Suomalaisten mielikuvissa Ahtisaaret ovat "afrikkalaistuneita", onhan medioissa puhuttu paljon heidän elämäntyöstään Afrikan maiden hyväksi.

Itse asiassa perhe asui vain 3,5 vuotta Tansaniassa ja vuoden Namibiassa. Pääosan työstään Namibian itsenäistymisen puolesta tasavallan presidentti Martti Ahtisaari teki YK:n päämajassa, New Yorkista käsin, jossa perhekin asui.

Ahtisaarten lähtiessä Tansaniasta maa asukasluku oli 16 miljoonaa. Presidenttiparin käydessä kaksi vuosikymmentä myöhemmin valtiovierailulla asukkaita oli jo lähes 30 miljoonaa.

Nopea kasvu näkyy ja tuntuu nykypäivän Tansaniassa. Huonojen satojen takia ruuastakin on ollut pulaa. Kansainväliset järjestöt auttavat osaltaan turvaamaan perusasiat, ruuan, veden ja koulutuksen, ja suomalaiset vetävät Etelä-Tansaniassa mm. vesiprojekteja,

Nykyisin kehitysyhteistyön tekijät pohtivat paikallisten asukkaiden kanssa, mitä tehdään ja miten. Paikalliset sopivat omasta osuudestaan ja kansainväliset järjestöt vastaavat omastaan.

Kahden vuosikymmenen kuluessa Tansania ei ollut kehittynyt odotetusti, mutta Eeva Ahtisaari sanoo silti näkevänsä maassa, toivoa. Erityisesti hän ilahtui havaitessaan, miten Tansanian naiset ovat lähteneet liikkeelle.

"He ovat järjestäytymässä ja saavat toivomaansa yrittäjäkoulutusta. Siinä mielessä sielläkin on kyllä toivoa paremmasta huomisesta. "