TASAVALLAN PRESIDENTIN PUHE 16.1.1999
TAMPEREEN TYÖVÄENOPISTON 100- JA TAMPEREEN TYÖVÄENOPISTON OPISKELIJAT RY:N
75-VUOTISJUHLASSA

Olemme kokoontuneet viettämään merkittävän instituution — Tampereen työväenopiston — perustamisen 100-vuotisjuhlaa. Vaikka instituutio on vanha, se ei ole vanhentunut. Työväenopistoja ja koko kansalaisopistoliikettä tarvitaan, jotta voimme vastata muuttuvan yhteiskunnan haasteisiin ja käyttää mahdollisimman laajalla rintamalla hyväksi sen tarjoamia mahdollisuuksia. Tämä on koko kansalaisopistoliikkeen suuri tulevaisuuden haaste.

Aamulehti kirjoitti sunnuntaina 15. tammikuuta 1899 seuraavaa:

"Merkkipäivä on huominen kaupungillemme. Silloin avataan näet täällä laitos, jonka merkitys oloissamme tulee olemaan erikoisesti merkittävä ja vaikutus jalo, siunauksellinen, jos työkansassamme tarpeeksi riittää opinhalua ja tiedonjanoa sekä sivistyneessä luokassamme kylliksi uhrautuvaisuutta jakamaan vähempiosaisille veljilleen ja sisarilleen suuremman oppinsa aarteista."

Aamulehti ennakoi hyvin maamme Tampereen työväenopiston tulevaisuutta.

Mutta ennen kuin oltiin näin pitkällä, paljon oli jo ehtinyt tapahtua. Wrightiläisen työväenliikkeen ja edistysmielisen sivistyneistön ajama hanke oli saanut monimuotoisen ja perusteellisen käsittelyn. Vaikeuksista ja ajoittaisesta vastustuksestakin huolimatta senaatti hyväksyi 8. marraskuuta 1898 Tampereen kaupunginvaltuuston anomuksen. Tampereen työväenopisto oli syntynyt.

Sata vuotta sitten elimme kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin ajamaa venäläistämispolitiikan aikaa. Suomi oli Suomen suuriruhtinaskuntana osa Venäjää, jonka hallitus pyrki poistamaan tai ainakin oleellisesti kaventamaan Suomen autonomista asemaa. Työväenliike, nuorisoseuraliike ja muut kansanliikkeet osoittivat tuolloin, mikä oli paras tapa vahvistaa kansakunnan itsenäisyyttä ja taistella alistamispyrkimyksiä vastaan. Se oli ja on sivistys, ei fyysinen tai taloudellinen voima.

Ensi heinäkuussa Suomesta tulee ensimmäistä kertaa Euroopan unionin puheenjohtajamaa. Venäjän keisarikunnan autonomisesta alueesta on tullut yhdentyvän Euroopan täysivaltainen jäsen, joka voi osaltaan merkittävästi vaikuttaa koko Euroopan tulevaisuutta koskeviin ratkaisuihin. Suomen asema ja itsenäisyys on vahvempi kuin koskaan historiamme aikana. Tampereen työväenopisto on osaltaan ollut tämän muutoksen tekijä.

Nyt uuden vuosisadan ja vuosituhannen kynnyksellä meidän on kysyttävä, tunnistammeko niitä kysymyksiä, jotka ovat meille keskeisimpiä. Samalla meidän täytyy pohtia, missä ovat tämän ajan uudistusliikkeet.

Sata vuotta sitten ei eletty ainoastaan venäläistämisen aikaa vaan myös suurta yhteiskunnallista murrosta. Sääty-yhteiskunta oli tulossa tiensä päähän, Suomi teollistui, väkeä muutti maaseudulta kaupunkeihin. Tampereenkin väkiluku kasvoi nopeasti.

Ei ole liioittelua kutsua nykyistä yhteiskunnallista muutosta murrokseksi. Vaikka ulkoiset tunnusmerkit poikkeavat sadan vuoden takaisesta tilanteesta, on myös monia yhtäläisyyksiä.

Muuttoliike on yksi yhdistävä tekijä. Kyse ei ole enää väen siirtymisestä maalta kaupunkiin, vaan nyt muuttopaineet keskittyvät muutamaan kasvukeskukseen. Meidän on toki oltava tyytyväisiä siitä, että on syntynyt vetovoimaisia keskuksia, joissa syntyy uusia työpaikkoja ja jotka menestyvät. Samalla on kuitenkin vakavasti kiinnitettävä huomiota myös niihin kielteisiin seurauksiin, joita näin voimakkailla muutoksilla on.

Toinen yhteinen piirre viime vuosisadan lopun kanssa on yhteiskunnan henkinen murros. On liiallista yleistystä sanoa, että olemme siirtyneet tietoyhteiskuntaan. Totuudenmukaisempaa olisi sanoa, että perinteinen yhteiskuntarakenne on saanut itseensä lukuisia tietoyhteiskunnan piirteitä, on kansainvälistynyt ja samalla muuttunut äärimmäisen monimutkaiseksi.

Ei ole ihme, että selvien tavoitteiden asettaminen nyky-yhteiskunnassa tuntuu monista ihmisistä vaikealta. Tietoa tulvii kaikkialta, mutta merkityksen kokeminen ja asioiden syvällinen ymmärtäminen tuntuvat vain siirtyvän kauemmaksi. Informaatioähky on todellakin sana, joka kuvaa tuota tunnetta.

Nyt tarvitaan sivistysliikettä, joka ei opeta pelkästään yksittäisiä tietoja ja taitoja, vaan joka kasvattaa aktiivista yhteiskunnallista kansalaista. Tarvitsemme asioiden ymmärtäjiä ja tarvitsemme foorumeita arvokeskustelulle.


Kansalaisopistoliikettä voidaan pitää valistuksen ja humanismin lapsena. Sen perusarvot — yksilön persoonallisuuden kehittäminen, tieteenomaisuus, opinnollisuus, puolueettomuus, vapaus ja tasa-arvo — ovat edelleen kestäviä. On tärkeätä, että jokaisella ihmisellä on monipuolisia mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen ja että hän itse saa päättää, mitä hän opiskelee ja miksi. On myös syytä korostaa vapaan sivistystyön sosiaalista luonnetta; ei vastakohtana opinnollisuudelle vaan sitä edistävänä piirteenä. Tänään täällä Tampereella lähes vuoden 1918 kansalaissodan ratkaisutaistelujen jalansijoilla, ei sovi unohtaa myöskään kansalaisopistoliikkeen roolia kansakunnan yhtenäisyyden rakentajana. Tampereen työväenopisto aloitti kansalaissodan keskeyttämän toimintansa uudelleen heti syksyllä 1918. Kansallista eheyttä ja yhtenäisyyttä osaamme oikein arvostaa, kun olemme konkreettisesti nähneet, mitä sen puute voi saada aikaan.

Valtiovalta on kuluneen vuosisadan aikana lainsäädäntöteitse vaikuttanut ratkaisevasti kansalaisopistoliikkeen kehitykseen. Ilman valtiovallan tukea kansalaisopistotoiminta ei olisi sitä, mitä se on tällä hetkellä — 274 opistoa käsittävä erittäin vahva aikuiskoulutusverkosto, joka saavuttaa vuosittain yli 600 000 opiskelijaa. Viimeisin laki – laki vapaasta sivistystyöstä - tuli voimaan tämän vuoden alusta. On hyvin todennäköistä, että se johtaa tulevaisuudessa saman lain piiriin kuuluvat oppilaitokset – kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot - entistä tiiviimpään yhteistyöhön vapaan sivistystyön puolesta. Se on jopa toivottavaa. On kuitenkin muistettava, että oleellisinta eivät ole lait, asetukset ja laitokset vaan itse opiskelijat. Tämä on syytä muistaa, koska Tampereen työväenopiston 100-vuotisjuhlan ohella juhlimme myös Tampereen työväenopiston opiskelijat ry:n 75-vuotistaivalta.

Kansakunnan on syytä olla kiitollinen niistä sivistyneistä, kriittisistä ja aktiivisista kansalaisista, joita kansalaisopistoliike on Suomelle sadan vuoden ajan kasvattanut. Ilman heitä Suomi ei olisi niin vahva kansakunta kuin se on. Tämä tärkeä tosiasia oivallettiin jo sata vuotta sitten. Tampereen Lehti kirjoitti 15.1.1899 työväenopiston opiskelijoista:

"Suurisuisten lörpöttelijäin ja valheellisten kansanyllyttäjäin valta lakkaa silloin, kun loppuu sellainen yleisö, jolla ei ole mitään tietoja nenää edemmäksi. Joka siis tahtoo yhteiskuntaa suojella, hän huolehtikoon siitä, että valo löytäisi tiensä sen kaikkiin loukkoihin."

Maisteri Heikki Sarmaja toteaa sattuvasti viimeisimmässä Yhteiskuntapolitiikkalehdessä (5-6/98), että vallankumoukset ovat oivallista aineistoa vuosijuhlille, paraateille, elokuville, oopperoille ja patsaille, mutta missä on yhteiskuntahistorian perusteellisimman vallankumouksen — hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen — muistopäivä, paraati tai patsas? Sama kysymys voidaan tehdä kansalaisopistoliikkeen osalta; onhan se ollut ja on edelleen yksi merkittävä osa tuota hyvinvointiyhteiskunnan rakentamista.

Vaikka vuotuista hyvinvointiyhteiskunnan ja vapaan kansansivistystyön juhlaa ei olekaan merkitty kalentereihimme, voimme tänään viettää näiden asioiden merkkipäivää.

Toivotan Tampereen työväenopistolle, sen opiskelijayhdistykselle ja sitä kautta koko kansalaisopistoliikkeelle onnea ja mitä parhainta menestystä myös tulevaisuuden vapaassa sivistystyössä. Tulevaisuuden yhteiskunta tarvitsee teitä!