(Suomennos)

TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI AHTISAAREN PUHE 20.1.1999
KANSAINVÄLISESSÄ TUOMIOISTUIMESSA HAAGISSA

Kiitän tilaisuudesta puhua täällä kansainvälisen oikeudenkäytön lähteillä, Kansainvälisessä tuomioistuimessa.

Minulla on myös ilo puhua teille aikana, jolloin kansainvälinen oikeusjärjestys on selvästi vahvistumassa. Jo kansainvälisen tuomioistuimen toiminta sinänsä heijastaa tällaista kehitystä. Tuomioistuimen käsiteltävänä olevat tapaukset osoittavat valtioiden mielenkiintoa ja halukkuutta saattaa riitansa sen käsiteltäväksi. Kylmän sodan päättymisen jälkeen valtiot ovat olleet kasvavassa määrin valmiita kansainvälisten riitojensa ratkaisemiseen oikeusteitse.

Valmius kansainvälisten riitojen oikeudelliseen ratkaisemiseen voisi kuitenkin olla vielä tuntuvasti nykyistä suurempaa. Tämä edellyttäisi esimerkiksi laajempaa Kansainvälisen tuomioistuimen tuomiovallan tunnustamista ilman erityistä sopimusta. Olisi toivottavaa, että useammat valtiot luottaisivat tuomioistuimen toimintaan tunnustamalla sen pakollisen tuomiovallan yksipuolisella selityksellä. Olen tyytyväinen voidessani todeta, että Suomi antoi tällaisen selityksen jo vuosia sitten. Suomi on perinteisesti tukenut tuomioistuinta sen tärkeässä tehtävässä.

Kansainvälisen oikeuden myönteinen kehitys viime vuosien aikana on ollut rohkaisevaa - vietämmehän parhaillaan Kansainvälisen oikeuden vuosikymmentä. Tämä kehitys on kuitenkin selvästi osoittanut tuomioistuimen käytettävissä olevien voimavarojen riittämättömyyden kasvaneeseen työmäärään nähden. Olen pannut mielenkiinnolla merkille tuomioistuimen vastauksen YK:n yleiskokouksen päätöslauselmaan (52/161) 15. päivältä joulukuuta 1997, jossa tuomioistuinta pyydettiin esittämään kommentteja ja havaintoja seurauksista, joita kasvaneella tapausmäärällä on tuomioistuimen toimintaan. Vastauksessaan tuomioistuin on aiheellisesti huolissaan käytettävissään olevien varojen niukkuudesta tehtäviensä hoitamiseksi YK:n oikeudellisena pääelimenä. Kauan toivotun toiminnan kasvun seurauksena tulisi myös varmistaa, että tuomioistuimella on tarvittavat voimavarat vastata tehokkaan oikeudenkäytön haasteisiin. Tuomioistuimen velvollisuutena on luonnollisesti käsitellä ja ratkaista kaikki oikeustapaukset yhtäläisellä huolella ja ammattitaidolla.

Myönteiseen kehitykseen voidaan lukea myös se, että tuomioistuimen toiminta ja ratkaisujen perusteet tunnetaan ja tunnustetaan entistä laajemmin tietoyhteiskunnan tarjoamien uusien mahdollisuuksien ansiosta. Tuomioistuimen internet-kotisivut saattavat sen työn ja ratkaisut viipymättä kansainväliseen tietoisuuteen.

Viime vuosina on esitetty ajatuksia tuomioistuimen toimivallan mahdollisesta uudistamisesta. Asiallisesti toimivalta on tarpeeksi laaja kaikenlaisten kansainvälisoikeudellisten riitojen käsittelyyn. Sen sijaan asianosaisuuden kannalta tuomioistuimen menettelyissä voisi olla kehittämisen varaa, mikä ei välttämättä edellyttäisi sen perussäännön muodollista muuttamista. Tässä yhteydessä viittaan tuomioistuimen neuvoa-antavia lausuntoja koskevaan menettelyyn. Kuten usein on todettu, ainoa YK:n pääelin, jolla ei ole oikeutta pyytää neuvoa-antavia lausuntoja tuomioistuimelta, on pääsihteerin edustama järjestön sihteeristö. Yksimielisyyttä ei ole kuitenkaan saavutettu pääsihteerin kytkemisestä lausuntoprosessiin. Mielestäni asiaa kannattaa vielä vakavasti harkita ottaen erityisesti huomioon tuomioistuimen roolin vahvistaminen kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden edistämisessä.

Olisi myös mahdollista ajatella tuomioistuimelle vieläkin laajempaa toimivaltaa laajentamalla oikeus pyytää neuvoa-antavia lausuntoja koskemaan tuomioistuimen perussäännön hyväksyneitä valtioita. Tällainenkaan neuvoa-antava lausunto ei olisi sitova, mutta kylläkin tarjoaisi arvovaltaisen kansainvälisen oikeuden tulkinnan kulloinkin esillä olevasta kysymyksestä.

Aikojen kuluessa on käyty runsaasti keskustelua "poliittisista" ja "oikeudellisista" riidoista Kansainvälisessä tuomioistuimessa. Tuomioistuimen tehtävänä ei luonnollisestikaan ole "poliittisten" riitojen käsittely. Kansainvälisille suhteille on kuitenkin tyypillistä, että "oikeudellisiin" riitoihin liittyy poliittisia näkökohtia. Tämän vuoksi tuomioistuimen vaikea ja tärkeä tehtävä on harkita, ovatko yksittäiseen tapaukseen liittyvät riidanalaiset kysymykset siinä määrin oikeudellisia, että tuomioistuin on toimivaltainen sitä käsittelemään. Tuomioistuin päättää itse toimivallastaan. Toisaalta sen päätökset ovat myös riitapuolten kriittisen huomion kohteena. Tuomioistuin on kuitenkin onnistunut hoitamaan tehtävänsä itsenäisesti ja riippumattomasti Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan ja tuomioistuimen perussäännön mukaisesti. Kuten muidenkin tuomioistuimien ratkaisuja, myös sen päätöksiä voidaan sekä kiittää että arvostella, mutta tuomioistuimen kiistämätön asiantuntemus ja ammattitaito ovat varmistaneet sille maailmanlaajuisen arvostuksen.

Merkittävä on myös kysymys Kansainvälisen tuomioistuimen asemasta Yhdistyneiden kansakuntien "valtiosääntötuomioistuimena". Äskettäisessä puheenvuorossanne YK:n yleiskokouksessa 27. päivänä lokakuuta 1998 Te, arvoisa Kansainvälisen tuomioistuimen Presidentti, mainitsitte, että tuomioistuin on toiminut Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan ylimpänä tulkintaelimenä. Tuomioistuin on useissa yhteyksissä antanut peruskirjaa koskevia tulkintaratkaisuja ja tällaisia kysymyksiä on parhaillaankin tuomioistuimessa esillä.

Erityisen haastavia ovat asiat, joissa tuomioistuin voi joutua arvioimaan Yhdistyneiden kansakuntien pääelinten keskinäisiä toimivaltasuhteita. Puheenvuorossanne huomautitte, että ratkaistessaan oikeuskysymyksiä tuomioistuimen tulee pysytellä sekä Yhdistyneiden kansakuntien että sen jäsenvaltioiden poliittisen vaikutusvallan ulkopuolella. Tähän johtopäätökseen voin täysin yhtyä.

Kansainvälinen tuomioistuin ei ole ainoa olemassaoleva kansainvälinen oikeusistuin. Päinvastoin, viime vuosina on perustettu useita uusia tuomioistuimia. Osa niistä, kuten Kansainvälinen merioikeustuomioistuin, käsittelee asioita, joita myös Kansainvälinen tuomioistuin voi ottaa käsiteltäväkseen. Osa puolestaan käsittelee tapauksia, joita Kansainvälinen tuomioistuin ei voi ottaa ratkaistavakseen; tällaisia tuomioistuimia ovat entistä Jugoslaviaa ja Ruandaa varten perustetut rikostuomioistuimet sekä vastikään perustettu Kansainvälinen rikostuomioistuin.

Rauhanomaisesta riitojen ratkaisemisesta puhuttaessa on usein kiinnitetty huomiota siihen, että uusia ratkaisumekanismeja ei tulisi luoda lisää, jos entisetkään menettelyt eivät ole riittävässä käytössä. Vasta-argumenttina on vedottu siihen, että käytettävissä tulisi olla laaja valikoima keinoja ja menetelmiä, jotta mahdollisimman moni valtio löytäisi itselleen sopivan menettelyn riitojensa ratkaisemiseksi.

Ihanneyhteisössä ei ehkä olisi tarvetta tuomioistuimille tai ainakaan rikosoikeudelliselle lainkäytölle. Tämän päivän kansainvälinen yhteisö on kuitenkin kaukana tällaisesta utopiasta. Päinvastoin tarvitaan erilaisia menettelyjä ja myös oikeudellisia mekanismeja käytännön haasteisiin vastaamiseksi. Kansainvälisen rikostuomioistuimen perussäännön hyväksyminen Roomassa viime kesänä on viime aikojen merkittävin askel kansainvälisen oikeuden kehittämisessä.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen, samoin kuin entistä Jugoslaviaa ja Ruandaa varten perustettujen tuomioistuimien oikeudenkäyttö kohdistuu yksilöihin, ei valtioihin. Kaiken valtiollisen toiminnan takana on aina yksi tai useampi yksilö, joiden syyksi toiminnan seuraukset voidaan lukea. Tällaisesta toiminnasta vastataan ja tullaan vastaamaan kansainvälisissä rikostuomioistuimissa.

Mutta myös asianomainen valtio on vastuussa toiminnastaan. Perinteisesti juuri valtio on oikeuksien ja velvollisuuksien haltijana muihin valtioihin nähden. Valtion tulee myös kunnioittaa ihmisoikeuksia ja humanitaarisen oikeuden perusperiaatteita suhteessa omiin kansalaisiinsa.

Viime vuosina ongelmana on kuitenkin yhä useammin ollut valtion epäonnistuminen siten, että valtio itse ja kaikki sen instituutiot ovat romahtaneet tai hajonneet. Valtion ylläpitämän lain ja yleisen järjestyksen on korvannut kaaos, kilpailevien etujen ja etnisten ryhmien välinen taistelu, jopa suoranainen sota. Ihmiset kärsivät ja kuolevat. Muilla valtioilla tai kansainvälisillä järjestöillä ei ole aina oikeutta puuttua tilanteeseen edes silloin kun kyseessä on humanitaarinen katastrofi. Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto voi päättää toimenpiteisiin ryhtymisestä, mutta YK:n peruskirjan soveltamisen oikeusperustasta ollaan oltu eri mieltä silloin kun tilanne ei sovi perinteiseen kansainvälisten riitojen kategoriaan.

Erityisesti poliittisista syistä, jotka eivät aina ole yleismaailmallisia, kansainvälinen oikeus ei toistaiseksi ole onnistunut tarjoamaan riittäviä keinoja tällaisten tilanteiden selvittämiseksi. Uuden vuosituhannen kynnyksellä meidän tulisi olla yhtä innovatiivisia kuin kansainvälisen oikeuden asiantuntijat sata vuotta sitten tässä kaupungissa Haagin ensimmäisessä kansainvälisessä rauhankonferenssissa. On olemassa selvä tarve pohtia mahdollisuuksia kehittää humanitaarisen väliintulon edellytyksiä ja perusteita inhimillisen kärsimyksen nykyistä tehokkaammaksi ehkäisemiseksi ja lievittämiseksi. Kansainvälisen yhteisön ei tulisi enää avuttomana seurata inhimillisiä katastrofeja.

Kansainvälinen yhteisö ei ole myös läheskään toteuttanut täysimääräisesti valtioiden keskinäistä vastuuta ratkaista riitansa rauhanomaisin keinoin. Vaatimus kaikkien osapuolten suostumuksesta riitaisuuksien ratkaisemiselle on valtiolle tehokas keino välttää riidan käsittelyä tässä tuomioistuimessa. Jokaista kansainvälisen yhteisön jäsentä tulisi painokkaasti kehottaa esimerkiksi hyväksymään Kansainvälisen tuomioistuimen toimivalta sen perussäännön sääntelemin tavoin.

Uusia tuomioistuimia tulisi pitää pikemminkin vanhoja täydentävinä kuin päällekkäisinä. Ne ovat merkittäviä saavutuksia kansainvälisen oikeuden institutionaalisten puitteiden kehittämisessä.

Kansainvälisten tuomioistuinten lukumäärän kasvuun voi liittyä myös muita myönteisiä näkökohtia. Uusien tuomioistuinten seurauksena esimerkiksi tietämys kansainvälisen oikeuden sisällöstä ja mahdollisuuksista leviää aikaisempaa laajemmalle. Kansainvälisen oikeuden asiantuntijoilla on tuomioistuinten tehtävissä entistä paremmat mahdollisuudet tehdä kansainvälisen oikeuden säännöksiä tunnetuksi suurelle yleisölle.

Toisen maailmansodan jälkeen on myös alueellisesti tapahtunut merkittävää kehitystä. Suomelle erityisen merkitykselliset Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ovat onnistuneet ylittämään perinteiset suvereeniteettirajat edistäessään jäsenvaltioiden yhteisiä etuja. Tätä ei ole vielä tapahtunut samassa määrin maailmanlaajuisesti.

Viimeaikainen poliittisten suhteiden kehitys on edesauttanut kansainvälisten tuomioistuinten toimivallan hyväksymistä. Yleisesti ottaen maailmassa vallitsee entisen rinnakkaiselon sijaan yhteistyön henki. Tämä heijastuu myös valtioiden halukkuuteen saattaa riitansa Kansainvälisen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Lisääntyvässä määrin riitojen osapuolet ovat nähneet etujensa mukaiseksi antaa ongelmansa ulkopuolisen selvittelyelimen ratkaistavaksi. Valtion haluttomuus hyväksyä Kansainvälisen tuomioistuimen toimivalta on aina pettymys. Tässä suhteessa voin kuitenkin tyytyväisenä todeta, että riitojen osapuolet ovat aikaisempaa useammin antaneet suostumuksensa riitansa tuomioistuinkäsittelyyn.

On myös aihetta painottaa, että riidan saattamista tuomioistuimeen ei tule pitää epäystävällisenä tekona riidan osapuolten välisissä suhteissa. Tätä on useasti korostettu kansainvälisissä yhteyksissä, mutta ei aina ymmärretty todellisessa riitatilanteessa. Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 36 artikla tekee kuitenkin asian selväksi. Sen mukaan oikeudellista laatua olevat riitakysymykset tulisi saattaa Kansainvälisen tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Hyvänä esimerkkinä Suomen osallistumisesta Kansainvälisen tuomioistuimen toimintaan voidaan mainita aloitteemme vuonna1970. Suomi ehdotti Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvostolle, että Kansainväliseltä tuomioistuimelta pyydettäisiin neuvoa-antava lausunto Etelä-Afrikan läsnäolosta silloisessa Lounais-Afrikassa.

Kuten tiedetään, tuomioistuin piti neuvoa-antavassa lausunnossaan vuonna 1971 Etelä-Afrikan läsnäoloa Namibiassa laittomana, ja katsoi myös, että valtioilla oli velvollisuus olla tunnustamatta sitä tai antamatta sille oikeusvaikutuksia. Tuomioistuimen lausunto viitoitti tietä kehitykselle, joka johti sittemmin Namibian itsenäistymiseen. Yhdistyneiden kansakuntien virkamiehenä minulla oli mahdollisuus valvoa Namibian itsenäistymisprosessia, ja henkilökohtaisen kokemuksen perusteella myös mahdollisuus antaa arvoa tuomioistuimen lausunnon merkitykselle Namibian kysymyksen ratkaisussa.

Kansainvälisen tuomioistuimen oikeuskäytäntö on merkittävästi edistänyt kansainvälisen oikeuden asemaa ja arvostusta kansainvälisissä suhteissa. On myös yleisesti tunnettua, että tuomioistuimen vaikutusvalta ulottuu käytännössä yli sen toimivallan muodollisten rajojen. Tämä johtuu tuomioistuimen yleismaailmallisesta arvostuksesta ja arvovallasta.

Kansainvälisen oikeudenkäytön tehostaminen on ollut voimakkaasti esillä kuluneella Kansainvälisen oikeuden vuosikymmenellä, josta Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous päätti vuonna 1989. Kansainvälisten rikostuomioistuinten perustaminen ei ole merkinnyt vain huomattavaa edistystä oikeuden toteuttamisessa, vaan heijastaa myös maailman omaatuntoa, joka perustuu kansakuntien yhteisiin arvoihin. Muutaman kuukauden kuluttua tähän liittyvistä kysymyksistä keskustellaan myös Haagin vuoden 1899 ensimmäisen kansainvälisen rauhankonferenssin satavuotisjuhlassa. Seuraavan vuosituhannen tarpeet ovat myös haaste kansainvälisen oikeuden soveltajille.

Kansainvälisen oikeuden kehittämisessä on sen kodifioinnilla ja kansainvälisillä sopimuksilla ollut perinteisesti tärkeä sijansa. Tämän päivän monisäikeisessä maailmassa on kuitenkin yhä vaikeampaa kattaa tyhjentävästi kansainvälisellä sääntelyllä kaikkea valtioiden välistä toimintaa ja kaikkia siihen liittyviä ilmiöitä. Tämä merkitsee kasvavaa haastetta kansainvälisille oikeusistuimille niiden tulkitessa ja soveltaessa kansainvälistä oikeutta. Kansainvälisellä tuomioistuimella on tässä työssä keskeinen asema, ja tärkeän tehtävänsä täyttämiseksi se ansaitsee kaikkien kansainvälisen yhteisön jäsenten tuen.