TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI AHTISAARI
MAANPUOLUSTUSKURSSIYHDISTYKSEN KOKOUKSESSA
HELSINGIN YLIOPISTOLLA 13.4.1999

TURVALLISUUSPOLIITTISEN TILANTEEN TARKASTELUA

Viime viikot ovat osoittaneet, että inhimillinen kärsimys ja hätä ovat kansainvälisen yhteisön arkea myös Euroopassa. Kosovon kriisi opettaa meitä kaikkia siitä, että rauha vaatii kestäviä rakenteita: demokratiaa, yhteistyötä ja luottamusta. Niiden puuttuessa äärimmäisissä tapauksissa voimaan joudutaan vastaamaan voimalla turvallisuuden takaamiseksi ja viattomien suojelemiseksi.

Euroopan turvallisuusjärjestyksessä on edelleen aukkoja, mistä itsekin muistutin kaksi viikkoa sitten eduskunnalle pitämässäni puheessa. Tämä ei saa silti sokaista silmiämme. Suursodan uhkan väistyttyä kymmenen vuotta sitten emme osanneet varautua kriiseihin. Tänään tiedämme, että Euroopan turvallisuuden suurimmat haasteet ovat liittyneet ja liittyvät jatkossakin nimenomaan valtioiden sisäisiin ongelmiin. Joka kerta tällainen kriisi on kuitenkin monella tavalla arvaamaton, eikä sen rauhanomainen hallinta ole helppoa.

Euroopan kehitykseen sisältyy ristiriitaisuuksia, eivätkä vanhat vastaukset välttämättä päde. Oleellista on, ettei yksikään maan eristäydy eikä joudu eristetyksi. Nyt on kyse sekä uusien keinojen kehittämisestä että olemassaolevien instituutioiden mukauttamisesta näihin muutoksiin.

Kylmän sodan jakolinjat ylittävä laaja yhteistyö on yhä tärkeämpi sotilaallisten uhkien hoitamisessa. Turvallisuuden vahvistamisessa taloudellinen ulottuvuus on noussut perinteisten sotilaallisten ja geopoliittisten tekijöiden rinnalle.

Pitemmällä aikavälillä turvallisuuden perustaa vahvistaa ennen muuta yhdentymiskehitys. Euroopan unionin jäsenenä olemme sekä luomassa taloudellista hyvinvointia että rakentamassa maanosallemme uutta turvallisempaa huomista. EU:n vahvistuessa vahvistuu myös oma asemamme. Koko Itämeren alue, etenkin Baltian maat, hyötyvät EU:n vahvistumisesta ja laajennuksesta. Baltian maiden jäsenyysprosessi liittää nämä maat jo unionin vakauden piiriin.

Euroopan uuden turvallisuusjärjestyksen rakentamisessa Suomella on tärkeä rooli.

Suomen ulkopolitiikka pyrkii laajan turvallisuuskäsityksen pohjalta inhimillisen turvallisuuden vahvistamiseen — turvallisuuden, joka tähtää kestävään kehitykseen, ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja väkivaltaisten kriisien ennaltaehkäisyyn.

Sata vuotta sitten vuonna 1899 Suomi kamppaili Venäjän käynnistämien venäläistämis-pyrkimysten alla. Tänä kesänä otamme vastaan Euroopan unionin puheenjohtajuuden vaativan tehtävän. Suomen asema on sadassa vuodessa tyystin muuttunut — meidän eduksemme.

Tarkastelen seuraavassa turvallisuuspoliittista tilannetta ja maamme asemaa neljän tekijän pohjalta. Ne ovat:

- Euroopan yhdentyminen;

- Euroatlanttinen turvallisuusyhteistyö;

- Venäjän kehitys; ja

- Suomen aseman muuttuminen.

Euroopan yhdistyminen ja hajoaminen ovat olleet satoja vuosia toisiaan seuraavia prosesseja. Suursodilla muokkautuivat rajat ja valtioiden asema. Toisen maailmansodan jälkeen alkoi uusi vaihe. Integraatiolla eliminoitiin vanhoja vihollisuuksia. Yhdentymisen tie on aina myös karikkoinen. Samalla kun Saksa yhdistyi, Tshekkoslovakia jakautui ja entinen Jugoslavia ajautui hajoamissotaan. Jacques Delors muistutti vuonna 1995: "Euroopan rakentaminen ei ole koskaan verrattavissa pitkään, rauhallisesti virtaavaan jokeen. Kehitykseen kuuluu sekä pysähtymisiä että kriisejä.".

Kriisit ovat osa EU:n elämää, mutta ne eivät ole pysäyttäneet kehitystä. Tästä saimme jälleen muistutuksen, kun EU:n komissio jätti taannoin eronpyyntönsä. Tämän kriisin niskan päälle unioni onnistui pääsemään nopeasti Berliinin huippukokouksessa.

Euroopan yhdentyminen on välttämätöntä yhä enemmän myös talouden globalisoituessa. Euron syntyminen luo uusia edellytyksiä vahvistaa unionia taloudellisesti.

Euroopan unionin poliittinen merkitys kasvaa sen taloudellisen vahvistumisen seurauksena, mutta myös siksi, että unioni laajenee ja sille tulee uutta vastuuta. Suomen EU-puheenjohtajuus osuu tärkeään vaiheeseen.

Amsterdamin sopimus astuu pian voimaan. Se antaa uusia keinoja ja mahdollisuuksia unionin ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintakyvyn vahvistamiselle. Tässä on kolme ulottuvuutta:

- Institutionaaliset keinot,

- Unionin yhteiset strategiat, sekä

- Kriisinhallintakyvyn kehittäminen.

Kaikkia näitä välineitä kehitetään asteittain. Euroopan ja Euroopan unionin on otettava yhä enemmän vastuuta oman maanosamme turvallisuudesta.

EU valitsee ensi kesäkuussa Kölnin huippukokouksessa korkean ulkopoliittisen edustajan. Hänen tehtävänään on avustaa puheenjohtajamaata ja neuvostoa unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan valmistelussa ja toimeenpanossa.

Oleellista on kehittää EU:lle yhteistä poliittista näkemystä, jota varten sen on luotava politiikat unionin tavoitteiden ja turvallisuuden kannalta keskeisimmille aloille. Unioni pyrkii heijastamaan vakautta omassa maanosassaan ja lisäämään yhteistyötä maailmanlaajuisesti eri alueiden ja valtioiden kesken. Korostan tässäkin yhteydessä sitä merkitystä, joka on unionin suhteilla sen naapuristossa oleviin suuriin eurooppalaisiin valtioihin, kuten Turkkiin sekä Venäjään ja Ukrainaan. Unionin harmonisoidessa lakisäännöstöjään ja vahvistaessa sisäistä turvallisuuttaan, on vaarana, että mainitsemiini valtioihin kasvaa normatiivinen ja elintasokuilu.

Entisen Jugoslavian hajoamissodat osoittivat, että eurooppalaisen kriisinhallintakyvyn puute hidasti tuolloin ratkaisuihin pääsyä.

Saksan puheenjohtajuuskaudella on unionin piirissä käynnistetty vakava keskustelu siitä, miten unionin kriisinhallintakykyä voitaisiin vahvistaa. Suomen puheenjohtajuuskaudella näitä keskusteluja jatketaan. Tässä yhteydessä määritetään myös Länsi-Euroopan unionin, WEU:n, asema. Euroopan unionin yhteinen puolustus ei kuulu suunnitelmiin, koska unionimaiden alueellinen puolustus on ratkaistu joko NATO:n kautta tai itsenäisillä puolustusratkaisuilla.

Viikon kuluttua pidetään Washingtonissa NATO:n huippukokous liittokunnan puolivuosi-sataisen historian kunniaksi. NATO:lla on ollut Euroopan vakauden kannalta tärkeä rooli. Liittokunta turvasi taloudellisen ja poliittisen integraation liikkeellelähdön.

NATO:sta on sanottu, että se onnistui tehtävässään niin hyvin, että se teki itsensä tarpeettomaksi vanhojen viholliskuvien poistuttua. Ratkaisuksi tuli NATO:n kehittäminen ja suuntaaminen uusien turvallisuusriskien hoitamiseen. Tämä teki luontevaksi myös Suomelle uudenlaisen suhteen luomisen liittokuntaan.

NATO:ssa luotiin rauhankumppanuuskäsite ja sille institutionaaliset muodot. Suomi osallistuu viikon kuluttua Washingtonissa NATO:n huippukokouksen yhteydessä pidettävään Euro-atlanttisen kumppanuusneuvoston (EAPC) istuntoon. Olemme määrätietoisesti kehittämässä rauhankumppanuutta, joka vahvistaa transatlanttista yhteyttä myös kriisinhallinnassa. Washingtonissa hyväksytään rauhankumppanuuden laajentamista koskeva strateginen linjaus. Se antaa Suomelle mahdollisuuden osallistua NATO:n kriisinhallintaa koskevien operaatioiden suunnitteluun ja toimeksipanoon. Kumppanuuteen kuuluu myös NATO- ja kumppanimaiden sotilasjärjestelmien sovittamista yhteen. Suomi täyttää valtaosan NATO:n asettamista yhteensopivuustavoitteista.

* * *

NATO:n uudistumiseen kuuluu myös laajentuminen. Se on avoin järjestö kaikille eurooppa-laisille demokratioille. Puola, Tshekin tasavalta ja Unkari liittyivät jäseniksi kuukausi sitten. Jäsenyyttä ovat hakeneet useimmat Keski- ja Itä-Euroopan maat sekä Baltian maat. Liittoutumattomat ja puolueettomat maat Suomi, Ruotsi, Itävalta, Irlanti ja Sveitsi eivät ole hakeneet jäsenyyttä.

Entisen Varsovan liiton maiden sekä Baltian maiden näkökulmasta NATO:n jäsenyys liittyy historialliseen tarpeeseen ratkaista turvallisuusongelma. Kylmän sodan jälkeen hyväksyttiin kaikkialla näkemys, jonka mukaan turvallisuuspoliittisesti kukin maa saa tehdä oman valinnan. Tämä nojautuu ETYKin periaatteille.

Helsingissä vuonna 1997 pidetty Yhdysvaltain ja Venäjän huippukokous loi pohjaa NATO:n ja Venäjän yhteistyön tiivistämiselle. Venäjä on jäädyttänyt sotilaallisen yhteistyönsä NATO:n kanssa Kosovon kriisin johdosta. Toivon, että tämä jää ohimeneväksi vaiheeksi. Euro- atlanttinen yhteisö tarjoaa Venäjälle hyvän ja kehittyvän yhteistyöulottuvuuden.

Euroopan turvallisuuskehitys edellyttää kaikkien turvallisuudesta vastaavien instituutioiden vahvistuvaa yhteistyötä. ETYJ:in kehittäminen ja sen käytössä olevien välineiden vahvistaminen tarjoaa yhden ulottuvuuden.

Entisen Jugoslavian pitkittynyt kriisi ja nyt erityisesti Jugoslavian liittotasavallan toiminta Kosovossa ovat asettaneet YK-järjestelmän vaikean tehtävän eteen. Miten kansainvälisen yhteisön tulisi suhtautua tilanteeseen, jossa hallitus ja sen asevoimat harjoittavat järjestelmällistä sortoa ja väkivaltaa oman maansa asukkaita kohtaan kansanmurhan mittoihin asti? Neuvottelutie ja rauhanomaiset keinot käytettiin perin pohjin loppuun. YK:n turvallisuusneuvostossa ei ollut mahdollista sopia tehokkaasta puuttumisesta väkivallan pysäyttämiseksi. YK:ssa ja ETY-järjestelmässä on hyväksytty periaatteet, joiden mukaan ihmisoikeuksien loukkaaminen ei ole enää valtioiden sisäinen asia. Sotilaallisten voimakeinojen käyttö Jugoslaviaa vastaan oli siten väistämätön askel laajamittaisten ihmisoikeusloukkausten ja etnisen puhdistuksen lopettamiseksi.

Tämä ei ollut helppo ratkaisu. Voiman käytöstä kantaa vastuun Jugoslavian johto.

Asian periaatteellista puolta jälkikäteen pohdittaessa ei ole vailla merkitystä se, että kun asiaa käsiteltiin YK:n turvallisuusneuvostossa, sen selvä enemmistö ei pitänyt NATO:n toimia YK:n peruskirjan vastaisina.

Kriisit täytyisi aina ratkaista rauhanomaisin keinoin. Tämä on YK:n peruskirjan johtava velvoite. Peruskirjan mukaan voimankäyttö on oikeutettua vain itsepuolustukseksi tai turvallisuusneuvoston päätöksellä. Myös sisäisiin asioihin puuttumattomuus on peruskirjan keskeinen sääntö. Tästä huolimatta neuvosto on vuosien mittaan useita kertoja valtuuttanut voimakäytön tilanteissa, jotka ovat rajoittuneet valtion rajojen sisälle. Kysymys on ollut sisäisten ongelmien heijastumisesta vaarantamaan kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta. Tällaisia ovat tyypillisesti etniset tai vastaavat sisäiset kiistat, jotka ovat kärjistyneet väkivallan asteelle. Viimeisten 30 vuoden aikana yli sadan valtion on laskettu ajautuneen sisällissotiin hajoamisen tai romahduksen seurauksena.

YK:n peruskirja ja YK-järjestelmä ovat edelleen kansainvälisen turvallisuuden perustana. On luonnollista, että varsinkin pienten valtioiden tulee voida luottaa YK:n kollektiiviseen turvallisuusjärjestelmään.

Kylmän sodan jälkeinen YK-järjestelmä hakee uusiin oloihin sopivia toimintalinjoja. Sen on kyettävä vastaamaan uusiin haasteisiin, joista Länsi-Balkanin tapahtumat ovat vakava muistutus. Pääsihteeri Kofi Annan totesi YK:n ihmisoikeustoimikunnalle 7.4. pitämässään puheessa: "Millään hallituksella ei ole oikeutta piilotella kansallisen itsemääräämisoikeuden selän takana, jotta se voisi loukata oman kansansa ihmisoikeuksia tai perusvapauksia". Jos YK-järjestelmä ja sen toimintaperiaatteet estävät kansainvälistä yhteisöä toimimasta tehokkaasti laajamittaisten ja vakavien ihmisoikeusloukkausten, jopa kansanmurhan estämiseksi, on syytä pysähtyä arvioimaan näitä periaatteita ja niiden soveltamista. Tämänkaltaisten kriisien torjumiseen tulisi löytää ratkaisu.

Osaltani olen halunnut rohkaista keskustelua tästä kysymyksestä viime tammikuussa Kansain-välisessä tuomioistuimessa Haagissa pitämässäni puheessa. Saamani palaute on ollut pääosin myönteistä, mutta keskustelu on tuskin alkanut.

Kosovossa ja sen naapurimaissa on käsillä pakolaistilanne, jonka mittasuhteet ovat valtavat. Alkuvaikeuksien jälkeen kansainvälinen yhteisö on tarttunut siihen nopeasti ja laajalla rintamalla. Suomen hallitus on tehnyt päätöksiä merkittävistä avustusvaroista. Suomalaiset ovat ymmärtäneet kriisin syvyyden. Suomen Punainen Risti ja muut kansalaisjärjestöt tekevät erinomaista työtä.

Kosovon kriisin rauhanomaisessa ratkaisemisessa tarvitaan välttämättä laajaa kansainvälistä yhteistyötä. Venäjän rakentava mukanaolo rauhanponnisteluissa on tärkeää. Kun Kosovoon on saatu rauha ja kun on luotu edellytyksen pakolaisten paluulle kotiseuduilleen, kansainvälisen yhteisön on aika yhdessä alueen maiden kanssa tehdä kokonaisvaltainen suunnitelma pitkän aikavälin kehityksestä Kaakkois-Euroopassa. Euroopan unionilla on tässä päävastuu. Työ on aloitettu Saksan johdolla ja Suomelle seuraavana puheenjohtajamaana lankeaa tässä avaintehtävä. Balkan on jälleen saatava mukaan Eurooppaan.

Tavoitteena on demokratiaan ja taloudelliseen edistykseen perustuva Euroopan yhteinen turvallisuusjärjestys, jossa sotilaallisten yhteenottojen riski on tehokkaasti poistettu.

* * *

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen monet kysyivät, hajoaako myös Venäjä. Näin ei ole käynyt, mutta Venäjä on kriisissä ja monet sen alueista ovat syvässä ahdingossa. Venäjän kehityksen haasteita on maan murenemiskehityksen pysäyttäminen. Alueet ovat heikkoja mutta niin on myös keskusvalta. Keskusvallan vahvistaminen ei ole ristiriidassa Venäjän federaation liittovaltioluonteen kehittämisen kanssa. Venäjän henkiset ja materiaaliset voimavarat löytyvät alueilta. Viime vuodet ovat osoittaneet, että Venäjän federaation alueiden ja tasavaltojen johdon muodostamalla parlamentin ylähuoneella, federaationeuvostolla, on ollut maltillinen vaikutus Venäjän myrskyisessä sisäpolitiikassa.

Jo alkanut vaalitaistelu, jossa joulukuun duumanvaalit ja kesäkuun 2000 presidentinvaalit vaikuttavat toinen toisiinsa, asettavat Venäjän nuoren demokratian koetukselle. Kiihko-kansalliset äänenpainot ovat lisääntyneet. Venäjän taloudellinen ja sosiaalinen kriisi on syvä. Väestön terveystilanne on jatkuvasti heikentynyt, ja rikollisuus on vaikea ongelma.

Venäjä on huolestuttavalla tavalla jäämässä jälkeen laajentuvan Euroopan unionin dynaamisesta kehityksestä. Oikeusvaltiokehitykselle ja pysymiselle demokratian kaidalla polulla ei kuitenkaan ole olemassa vaihtoehtoa, joka johtaisi Venäjän kehityksen maailmanvirtaan.

Venäjän ydinaseistuksen tila on vakava kysymys. Asevoimien taloudellisen perustan heikkeneminen luo vaaratilanteita, joiden torjumiseksi tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä. Ydinaseiden vähentäminen on käynnissä, ja sitä tarkoittava START-2 -sopimus odottaa Venäjän duuman hyväksymistä. Tapahtuuko ydinaseiden vähentäminen hallitusti, on lähivuosien suuria turvallisuuskysymyksiä. Sama koskee myös taktisia ydinaseita, joiden lukumäärä ovat suuri. Niitä koskevaa Yhdysvaltojen ja Venäjän tekemää vähennyssopimusta ei voi todentaa. Pahimmillaan näitä aseita voi joutua vääriin käsiin.

Euroopan unioni on toiminut aktiivisesti entisen Neuvostoliiton alueen ydinreaktoreiden korvaamiseksi tai kunnostamiseksi.

Venäjän johto ymmärtää , että maan monet ongelmat voidaan ratkaista vain laajalla kansain-välisellä yhteistyöllä. Sitä on edistettävä, sen keinostoja kehitettävä. Muuta tietä ei ole. EU:n pohjoisen ulottuvuuden ohjelma kuten myös EU:n, Venäjän ja Yhdysvaltain yhteistyön kehittäminen ovat tällaisen tien rakentamista.

Euroopan unioni on luomassa Venäjä-strategiaa, jolta on lupa odottaa uutta pontta ja johdon-mukaisuutta unionin ja Venäjän suhteiden kehittämiselle. Venäjä on hyvin riippuvainen EU:n markkinoista. EU puolestaan tarvitsee Venäjän energiavaroja. Edut ovat molemminpuoliset. Keskinäisriippuvuuden aste on huomattava. Venäjä on tärkeä kumppani laajentuvalle unionille. Tilanteen kestävä parantaminen voi käynnistyä vain Venäjältä, sen omin voimin. Tämä ei estä sitä, että kaikki me, joiden etujen mukaista on Venäjän tervehdyttäminen, olemme mukana auttamassa.

Venäjän tervehtyminen on Euroopan turvallisuuden avainkysymys.

* * *

Olemme uudistaneet määrätietoisesti puolustusvoimia. Kyky kansainväliseen kriisinhallintaan on osa puolustusvoimiemme laajentunutta tehtävänkuvaa. Olemme tehneet myös kipeitä järjestelyjä, joiden seurauksena puolustushallinnon henkilökunnan motivaatiota on koeteltu. Esitän tässä yhteydessä kiitokseni kaikille niille puolustushallintomme henkilökunnan jäsenille, jotka ovat kantaneet vastuuta näissä usein raskaissakin järjestelyissä.

Maanpuolustuskurssit ovat muodostuneet tärkeäksi osaksi maanpuolustustyötä. Valtakunnal-lisille kursseille on osallistunut vajaat kuusituhatta suomalaista. Kurssien avulla on luotu yhteyksiä puolustushallinnon ja muun yhteiskunnan välille. Tämä yhteys on yhä tärkeämpi.

Suomen turvallisuusympäristö on rajusti muuttunut. Ulkopolitiikkamme on voitu sopeuttaa ilman dramatiikkaa ja lisäkustannuksia tähän muutokseen.

Suomen geopoliittinen asema ei historiallisessa tarkastelussa ole tunnetusti ollut helppo.

Kylmän sodan päättyminen ja Euroopan integraatio ovat ratkaisseet kannaltamme monia historiallisia ongelmia. Meistä itsestämme riippuu, miten avautuvia mahdollisuuksia käytämme.

Kiitos.