TASAVALLAN PRESIDENTIN PUHE UUDELLE HALLITUKSELLE
LINNASSA 15.4.1999

Kiitän kaikkia hallitusratkaisuun myötävaikuttaneille ripeästä toiminnasta ja hyvästä yhteistyöhalusta. Hallitusohjelmasta neuvotelleet tekivät pitkää työpäivää. Tuloksena maahan on saatu laajapohjainen enemmistöhallitus. Neuvottelut hallitusohjelmasta saatiin päätökseen ennätysajassa. Hallitusohjelma on hyvän hallitusyhteistyön vankka perusta.

Useamman vaalikauden kattava hallitusyhteistyö antaa uuden hallituksen työlle sellaista jatkuvuutta, jota ei ole syytä väheksyä. Ratkaisu on laajan eduskuntaenemmistön omaavien ja äänestäjien enemmistöä edustavien puolueiden valinta.

Uudessa hallituksessa monilla ministereillä on kokemusta Euroopan unioniin liittyvien asioiden hoidosta. On huolehdittava siitä, että valmistelu EU-asioissa on mahdollisimman laajapohjaista ja päätöksillä on mahdollisimman vahva kansallinen tuki. Tämä antaa hyvät lähtökohdat Suomen Euroopan unionin puheenjohtajuuskauden menestykselliselle hoitamiselle ja uuden vuosituhannen haasteiden kohtaamiselle. Tämä on entistä tärkeämpää ajankohtana, jolloin Suomen, koko EU:n ja kansainvälisen yhteisön edessä ovat erityisen mittavat haasteet.

Euroopan unionin toimintaedellytyksiä ja instituutioita on vahvistettava. Unionin laajentumisprosessi on pidettävä liikkeessä. Kansalaisten turvallisuutta on lisättävä myös unionitason toimenpitein.

Balkanin rauha voi pitkällä aikavälillä nojautua vain demokratiaan ja toimivaan talouteen. Kaikkien alueen valtioiden on kuuluttava eurooppalaiseen perheeseen. Rauhan aikaansaamisen jälkeen EU:n rooli kasvaa, sen on osoitettava, että laajentuva unioni on maanosan rauhan ja hyvinvoinnin ankkuri. Ilman ankkuria eivät myrskyissä laivat selviä.

Totesin puheessani eduskunnalle 16.3.1999 seuraavaa:

"Työ, joka tällä vuosikymmenellä on tehty kansantalouden ja valtiontalouden tilan parantamiseksi, ei ole ollut eikä saa olla itsetarkoitus. Sillä on tavoiteltu suomalaisten hyvinvoinnin turvaamista ja vakiinnuttamista. Lamasta kärsivät eniten ne, jotka menettivät oman työpaikkansa tai yrityksensä. Kun nyt olemme päässeet vakaan kasvun vaiheeseen, meidän on pidettävä huolta siitä, että työn hedelmät jakautuvat oikeudenmukaisesti eri alueiden ja ihmisten välillä. Maan työkykyinen ja -ikäinen väestö on työllistettävä. Tästä tavoitteesta ei ole perääntyminen."

Toivotan uudelle hallitukselle menestystä työssä maan ja kansalaisten parhaaksi. Annan osaltani hallitukselle mielihyvin kaikkea asianmukaista tukea toimivaltuuksieni puitteissa.