TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI AHTISAAREN PUHE
TIETOYHTEISKUNNAN INHIMILLISET KASVOT -KONFERENSSISSA HELSINGISSÄ 9.6.1999

TIETOYHTEISKUNNAN RAKENTAMISESSA ON ALOITETTAVA TOINEN RAKENNUSVAIHE - PÄÄOSASSA EI OLE KONE VAAN IHMINEN

Onko meillä malttia menestyä tulevaisuuden tietoyhteiskunnassa?

Tämän vuosikymmenen jälkipuolisko on ollut lamasta kärsineelle maallemme teknologian menestyksen aikaa. Suomi on ollut Internetin käytössä jo vuosia maailman ykkösmaa. Oma kansallinen valttimme, matkaviestin, on jo yli puolella suomalaisista.

Suomen asema johtavana tietoyhteiskunnan rakentajana tunnustetaan Euroopassa. Maailmanlaajuisestikin meidät nähdään tulevaisuuden mahdollisuuksien laboratoriona, koekenttänä, jossa kansakunta rohkeasti soveltaa uutta tekniikaa.

Suomalaiset yritykset, Nokia kärjessä, ovat uudistuneet ja kansainvälistyneet. Osaamisemme on lisännyt jalostusastetta myös perinteisillä aloilla. Tie kohti osaamisen Suomea on löytymässä.

Onko kaikki siis hyvin?

Kyllä, jos jaksamme pitää yllä nykyistä uudistumistahtia. Vielä tärkeämpää on kuitenkin tunnistaa myös ne heikkoutemme, jotka itsetyytyväisyyden vallassa helposti jäisivät näkemättä.

Tietoyhteiskunta ei ole vain tekniikkaa tai kapeasti ymmärrettyä sisältöä. Kyse on myös yhteiskunnan rakenteista, työstä ja taloudesta. Ennen kaikkea kyse on kuitenkin ihmisestä itsestään — yhteiskunnan inhimillisistä kasvoista.

Tietoyhteiskunnalla ei ole arvoa, jos se ymmärretään vain tekniikan kautta. Vasta muutoksen vaikutukset inhimilliseen elämään tekevät siitä tavoittelemisen arvoisen. Meidän täytyy murtaa yhteiskuntien ja organisaatioiden hierarkkisia rakenteita, antaa kansalaisille samanarvoiset mahdollisuudet hyödyntää uusia palveluja ja ennen kaikkea edistää kestävää kehitystä osana tietoyhteiskunnan rakentamista.

Me tarvitsemme poliittista, taloudellista, kulttuurista ja viestinnällistä oivallusta ja taitoa ennen kuin tietoverkosta syntyy verkostotaloutta ja verkostokulttuuria.

Olemme siirtymässä rakennustyössä uuteen vaiheeseen. Tietoyhteiskunnan talon runko alkaa olla valmis, nyt se täytyy sisustaa.

Suomen uudessa tietoyhteiskuntastrategiassa painotetaan demokraattisen vaikuttamisen uudistamista. Kuitenkin hallintokoneistomme, taloudellinen ajattelumme ja johtamismallimme perustuvat vielä teollisen tai jopa sääty-yhteiskunnan malleihin.

On tärkeää lähentää yhteiskunnan toimijoita keskenään ja poistaa hierarkkisia rajoja ja toimintatapoja. Tämä ei tapahdu ilman vastustusta.

Tasapainoisen kehityksen turvaamisen kannalta tärkein haaste liittyy yhteiskunnallisen ja globaalin kahtiajaon estämiseen. Maailma ei saa jakautua tiedon saajiin ja tietoa vailla oleviin kansalaisiin.

Tietoverkoista ja uudesta mediajärjestelmästä voi tulla harvojen globaali keskittymä ja ylikansallista tyhjänpäiväisyyttä kaikkialle levittävä kaupallisen ahneuden temppeli, johon miljardeilla on pääsy mutta jossa vain harvoilla on todellinen oikeus tai mahdollisuus vuorovaikutukseen.

Toinen vaihtoehto on se, että verkot voivat olla perusta kansalaisyhteiskunnan kehittämiselle ja kansalaisten tarpeet huomioon ottavalle oppimiselle, työskentelylle ja vuorovaikutukselle.

Nämä vaihtoehdot eivät ole teknisiä, vaan mitä suurimmassa määrin poliittisia ja taloudellisia.

Meidän täytyy vastata seuraaviin kysymyksiin: Rakennetaanko tietoyhteiskuntaa ylhäältä alaspäin vai alhaalta ylöspäin? Rakentavatko sitä muutamat globaalit allianssit kaukaa lähelle vai miljoonat kansalaiset läheltä kauas?

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion perinne ja kansalaisyhteiskunnan toimintamallit voivat olla valtteja, joita meidän täytyy tuoda teknisen osaamisen rinnalle.

Menestyminen edellyttää, että tietoverkkojen mahdollisuuksia hyödynnetään arjessa ja työssä. Tämä on nähty jo kauan sitten Yhdysvalloissa, jossa viihde- ja uutisteollisuus on hyvissä ajoin varmistanut valta-asemansa tiedon valtatiellä.

Eurooppa on jäänyt kehityksessä jälkeen niin tekniikan kuin kulttuuri-, tieto-, opetus- ja työmallien osalta. Tekniikan alueella Suomi on poikkeus maanosassamme, mutta sisältöjen osalta olemme pienenä kieli- ja markkina-alueena vielä melko vähäinen tekijä. Näihin kysymyksiin on nyt puututtava.

Tämän tilaisuuden yhtenä tarkoituksena on hahmottaa kansallisen aloitteen suuntaa, jotta voimme edetä yhteisellä näkemyksellä kohti inhimillisen tietoyhteiskunnan Eurooppaa sen keskeisenä toteuttajana. Euroopan unionin iskulause tietoyhteiskunnassa — People First — sopii myös meille strategiseksi lähtökohdaksi. Kulttuurimme, yhteiskuntamme sosiaalinen vastuuntunto ja rakenne on kuin luotu ihmisen kokoisia toimintatapoja ja malleja varten.

Meitä suuremmat eurooppalaiset kansakunnat ovat havainneet sekä tietoyhteiskunnan mahdollisuudet että sen synnyttämät uhat. Ne toimivat jo lisäämällä resurssejaan. Se tarkoittaa kilpailun kovenemista.

Suomalaisilla on kuitenkin hyvät mahdollisuudet saavuttaa eurooppalaisen edelläkävijän asema.

Siksi toivon, että löydämme kansallisesti valmisteltuja, koko Eurooppaa koskevia aloitteita ja hankkeita, jotka tuovat suomalaisen panoksen eurooppalaisen osaamisen kehittämiseen.

On tärkeää, että ymmärrämme keskittyä vahvuuksiimme sen sijaan että yritämme olla hyvä kaikessa.

Kulttuuriyrittäjyyden kehittämisessä tarvitaan alkuvaiheessa myös julkista panostusta, mutta se on nähtävä investointina, joka kohtuullisen nopeasti palautuu moninkertaisena takaisin.

Pienuus on vahvuutemme. Pienten yritysten ja yhteisöjen merkitys on keskeinen suomalaisen kulttuurin ja tietotaidon edistäjänä. Osaamisemme perustuu paljolti kykyymme verkottaa pienet uudistajat suurten ja perinteisten toimijoiden kanssa. Pienet yritykset saavat voimaa suurista ja suuremmat hyötyvät pienten nopeasta kyvystä luoda uutta.

Pyrkimys avoimuuteen ja verkostoitumiseen koskee myös hallintoa. Se on perinteisesti johtanut monia kansallisia kehityshankkeita, mutta niin ei ole välttämätöntä tehdä nyt, kun uutta suuntaa ja kärkihankkeita käynnistetään. Uuden tekemisessä paras osaaja ei välttämättä ole ministeriö, suuri järjestö tai keskusvirasto. Ainakaan niiden ei pitäisi johtaa tai viedä hankkeita läpi ilman yhteistoimintaa muiden osaajien kanssa.

Kansalaisten irtaantuminen yhteiskunnallisten asioiden seuraamisesta tai siihen osallistumisesta on niin vakava ongelma, että se täytyy ottaa huomioon. Tietoverkot antavat suuria mahdollisuuksia juuri lähidemokratian toteuttamisessa.

Kansallisen tietoyhteiskuntastrategian laatiminen on tehnyt yhteiskuntamme kehittämisestä näkemyksellistä ja tavoitteellista. Sen työn jatkoksi meidän täytyisi nyt asettaa uusia haasteita kansallisen osaamistraditiomme, kulttuuritaustamme ja uuden eurooppalaisen aseman pohjalta.

Olisi syytä löytää laaja kansallinen konsensus ja laatia suomalainen aloite esitettäväksi muille Euroopan maille.

Meillä ei ole aloitteentekoon vain etulyöntiasema vaan myös velvollisuus ja kyky.

Ensinnäkin meidän täytyy määrittää vahvuuslajimme sisältöjen osalta ja edistää teknisen ylivoimamme säilymistä. Tavoitteena on oltava suomalaisten tietotyö-, kulttuuri- ja opetustuotteiden sekä -menetelmien Eurooppaa palveleva tuotteistaminen.

Vahvuutemme on Suomen kansansivistyksen pitkässä historiassa, hyvässä opetuksessa ja opetusteknologian monissa sovelluksissa. Kansalaisten tietoyhteiskunnan mallit erottavat meidät kaupallisista suurpelaajista.

Toiseksi vetoan niin mediayrityksiin, ammatti- ja kansalaisjärjestöihin kuin opetusviranomaisiinkin kansallisen strategian peruspäämäärän, kaikkien kansalaisten mukana pitämisen puolesta. Sata vuotta sitten yhteinen päämäärä oli kansansivistystyö, suomalaisuuden ja lukutaidon edistäminen, naisten ja työväestön oma sivistystyö, maaseudun ihmisten koulutus ja lehdistön tätä tukeva pyrkimys.

Nyt kun olemme uuden lukutaidon, mediakoulutuksen, tietoteknisten vuorovaikutustaitojen, työtapojen oppimisen ja tiedon hallinnan haasteen edessä, koululaitos ei yksin selviä tästä tehtävästä. Aikuisväestö uhkaa pudota pois kyydistä, ellei saada aikaan laajaa ja yhtälailla innostavaa kansallista sivistystahtoa kuin viime vuosisadan vaihteessa.

Kolmanneksi meidän täytyy pyrkiä poistamaan kielemme ja markkina-alueemme pienuuden esteitä yhteistoiminnan, verkostoitumisen ja tehokkaan rahoituksen kautta. Suurten yritysten olisi syytä hakea uusia toimintatapoja nimenomaan verkostoitumalla pienten toimijoiden kanssa, hyödyntämällä ja tukemalla niiden käynnistyviä hankkeita.

Työelämässä on päästy viime vuosina yhdessä sopimaan asioista koko kansakunnan edun pohjalta. Tietoyhteiskunnan mukana työelämässä tapahtuu verkostoitumisen ja projektimaisen työn kautta kuitenkin merkittäviä muutoksia, joiden vaikutukset voivat olla yllättäviä. Neljänneksi toivonkin, että järjestöt ryhtyisivät kehittämään verkostotaloutta ja työllisyyttä edistävää työmarkkinakäytäntöä.

Viidenneksi myös hallinnon uudistaminen olisi saatava käyntiin tietoyhteiskunnan mallien pohjalta. Sektorihallinnon purkaminen ja hallinnon rajat ylittävä verkostoituminen sekä paikallisen tietoyhteiskunnan tehokas toteuttaminen ovat välttämättömyyksiä kansallisen menestyksemme vahvistamisessa.

Näiden hankkeiden avulla voidaan työstää kansallinen aloite, jonka voisimme esittää toimintamalliksi koko Euroopalle Suomen puheenjohtajakauden loppupuolella.

Toivon, että tahtoa tällaiseen kansalliseen harjoitukseen löytyy niin elinkeinoelämän kuin hallinnonkin piiristä.

Arvoisat kuulijat,

Me suomalaiset emme halua olla mukana vain tekniikan edelläkävijöinä ja sen sovellutusten suunnannäyttäjinä. Haluamme myös kehittää sille inhimilliset kasvot.

Tämä ei ole vain oman menestyksemme varmistamista, vaan myös tasa-arvo- ja rauhantyötä parhaimmillaan.