TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI AHTISAAREN PUHE
KARJALAISTEN KESÄJUHLILLA 19.6.1999 VAASASSA

Olemme tänään kokoontuneet tänne Vaasaan viettämään vuosituhannen viimeistä Karjalaisten kesäjuhlaa. Tänä vuonna tulee kuluneeksi kuusi vuosikymmentä siitä, kun karjalaiset ensi kertaa syksyllä 1939 joutuivat jättämään vuosituhantiset kotiseutunsa.

Olen monien muiden tavoin jäänyt usein miettimään, mistä kumpuaa se valtava yhteenkuuluvuuden tunne, joka saa koko karjalaisen heimon liikkeelle suurin joukoin yhteisiin tapahtumiin vuodesta toiseen. Tähän voinee olla vain yksi vastaus: Kotiseudun ja kodin menetys toisen maailmansodan jälkiratkaisujen yhteydessä on ollut karjalaisille niin raskas yhteinen kokemus, että se yhdistää tätä heimoa sukupolvesta toiseen.

Olen monessa yhteydessä todennut, myös Venäjällä, että evakkoon joutuminen oli karjalaisille traumaattinen kokemus. Monet suomalaiset kokevat Karjalan menetyksen suurena epäoikeudenmukaisuutena. Tietoisuus historiallisesta vääryydestä ei katoa itsestään, vaan se elää tavalla tai toisella riippumatta siitä, puhutaanko siitä julkisuudessa vai ei.

Tiedän, että erityisesti karjalaisten sydämissä on ollut viime aikoina paljon tilaa niille tuhansille kosovolaisille, jotka ovat joutuneet jättämään kotiseutunsa ja hakeutumaan kodittomina pakolaisina turvaan sodan jaloista. Vuosia jatkuneen Jugoslavian kriisin ajautuminen näin pitkälle osoittaa taas kerran, mihin historiallisten vääryyksien korjaamista tavoittelevat kansallisuuskiistat saattavat pahimmillaan johtaa.

Voimme nyt iloita rauhan palaamisesta Balkanille. Edessä on vuosien työ demokratian ja vakaiden olojen luomiseksi tuolle runnellulle alueelle.

Vaikka menetimme kotiseutumme, isänmaa säilyi. Siirtolaisväestön evakkotie oli raskas, mutta voimme tänä päivänä arvioida karjalaisväestön uudelleen asuttamisen onnistuneen erinomaisesti. Karjalaisväestölle jälleenrakentamisen aika oli monin tavoin tärkeä. Samalla kun heistä tuli keskeinen jälleenrakennuksen voimavara, työ isänmaan tulevaisuuden hyväksi lääkitsi sodan ja kotiseudun menetyksen jättämiä haavoja ja auttoi sopeutumaan uusille asuinsijoille. Vaikka sopeutuminen usein tuottikin moninaisia pulmia, karjalaiset vieraanvaraisina, aktiivisina ja sosiaalisina ihmisinä voittivat ennakkoluulot ja sijoittuivat nopeasti yhteiskuntaelämän vastuullisiin tehtäviin. Karjalainen kulttuuri toi myös monille alueille uutta väriä, jota voimme tavata monin paikoin täällä Pohjanmaallakin.

Karjalaisuus on tänä päivänä voimavara, joka vahvistaa suomalaisen identiteetin kokonaisuutta. Karjalaisuus rikastuttaa osaltaan eurooppalaisten kielten ja kulttuureiden mosaiikkia, joka muodostuu vahvoista alueellista ja paikallisista kulttuuripiireistä. Karjalainen kulttuuri on nähtävä identiteettikysymyksenä, kykynä kokea yhteenkuuluvuutta saman tradition ja saman kulttuuriperimän äärellä. Meille karjalaisille on ollut aina tärkeää tiedostaa oma identiteetti ja olla siitä ylpeitä.

Karjalaiset sydänäänet ovat suomalaisia ja eurooppalaisia sydänääniä. Niitä kannattaa kuunnella samoin kuin kaikkia muitakin eurooppalaisia kulttuureita. Niistä yhdessä muodostuu se valtaisa kulttuurien vuoksi, johon karjalaisuus voi ylpeänä liittyä. Kansakuntana meillä on paljon annettavaa eurooppalaiseen yhteistyöhön - pohjalaisina, karjalaisina, savolaisina ja muina Suomen heimojen edustajina. Voimme ja meidän tuleekin olla ylpeitä omista heimojuuristamme. Niiden varaan olemme saaneet lapsuudesta alkaen rakentaa oman maailmankuvamme, jonka merkitys aatteellisena ja eettisenä ankkurina ylikansallistuvassa maailmassa on yhä suurempi.

Näinä aikoina korostamme usein kansainvälisyyden merkitystä ja sen vaatimien ominaisuuksien tarvetta. Tällöin on hyvä muistaa, että Karjalan sijainti rajamaana, monien kulttuurien vuorovaikutuksessa, on luonut luonnostaan karjalaisille muita kulttuureita hyväksyvän, suvaitsevan ja vastaanottavan elämänasenteen. Ja sillä asenteella on selvitty vaikeistakin ajoista, ja sillä tullaan selviämään myös tulevaisuudessa. Se on ollut minullekin voimanlähde.

Pienen kansakunnan tunnistaa kielestä ja kulttuurista. Vahva identiteetti on hyvä lähtökohta. Paikallisuus ja kansainvälisyys eivät sulje toinen toistaan pois, vaan ne muodostavat sen tulevaisuuden kivijalan, jolle lapsemme voivat karjalaista heimoperintöään rakentaa. Pidämme yhtä. Se työ kantaa hedelmää. Se työ palkitsee. On suuri ilo nähdä tässäkin juhlassa, miten runsaasti joukossamme on nuoremman polven karjalaisia - juuri niitä sodan jälkeen syntyneiden sukupolvien edustajia, joiden vastuulla on se, että heidän vanhempiensa karjalaisen kulttuurin parissa tekemä työ ei mene hukkaan, vaan jalostuu sukupolvelta toiselle.

Se on samalla paras kiitos myös teille, kunnioitetut sotiemme veteraanit ja sodan jälkeisen Suomen jälleenrakentajat. Teidän ansiostanne me nuoremmat olemme saaneet kasvaa vapaassa ja itsenäisessä Suomessa. Sodan jälkeen syntyneiden ja kasvaneiden sukupolvien onkin annettava toivoa ja uskoa siihen, että työ karjalaisuuden hyväksi jatkuu ja että sen työn tulokset säilyvät sukupolvelta toiselle.

Karjalaisuudesta on tullut keskeinen osa suomalaisuutta. Siksi karjalaisuus ja Karjala on nähtävä koko Suomen ja kaikkien suomalaisten asiana, ei vain meidän karjalaisten. Kalevalaisessa ja Kantelettaren perinteessä ovat suomalaisen kulttuurin vahvimmat juuret. Se on merkittävällä tavalla vaikuttanut kansallisen tietoisuutemme syntymiseen, koko kansakuntamme muodostumiseen. Siksi jokaisessa suomalaisessa on pala karjalaisuutta, kulttuurin ikihonkaa, maamerkkiä vellovassa maailmassa.

Emme voi sivuuttaa Jean Sibeliusta, kansainvälisesti arvostetuinta säveltäjäämme, jonka musiikilliseen maailmankuvaan vaikuttivat vahvasti Karjala ja Eurooppa. Kuten hän itse sanoi: "Karjalasta löytyi sävellysten suomalainen sävy". Karelianismi toimi sata vuotta sitten valtaisana innoittajana monelle kansainvälisesti tunnetulle taiteilijallemme kuten Louis Sparre, Akseli Gallen-Kallela, Emil Wikström, Eero Järnefelt ja Juhani Aho muutamia merkittävimpiä nimiä mainitakseni. Monille heistä karelianismi merkitsi suomalaisuuden puolustamista historiallisessa taitekohdassa, joissa kansallinen nousu oli uhattuna.

Ei siis ihme, että Karjalan luonto ja karjalaisuus esiintyvät niin vahvasti suomalaisessa taiteessa, niin musiikissa, kirjallisuudessa kuin kuvataiteessakin. Maailmanmusiikki kasvaa kansamusiikista, kuten voimme kotoisan karjalaisen Värttinä-yhtyeen menestyksestäkin todeta. Meidän tehtävämme on rakentaa edellytykset karjalaisen sävyn säilymiselle kulttuurielämässä ja suomalaisessa elämänmuodossa. Olen pannut tyytyväisenä merkille, että monet muutkin heimot ovat kiinnostuneet järjestäytymään omien kulttuuristen tunnustensa ympärille.

Meille karjalaisille kotiseudun menetys on ollut konkreettinen. Juuri siksi Eino Leinon sanat "Kotiseutu ei ole vain laakso, kylä, järvi tai ranta, vaan se on osa meidän syvintä itseämme" koskettavat meitä erityisesti. Monet äidit ovat saatelleet lapsiaan maailmalle sanoen: "Älä unohda, mistä olet kotoisin". Näiden sanojen merkitys avautuu ennemmin tai myöhemmin, sen voin itsekin omakohtaisesti vakuuttaa.

Rohjetaan olla karjalaisia ja näyttää se. Terve kulttuurinen itsetunto on edellytyksenä niiden mittavien tavoitteiden saavuttamiselle, joita olemme itsellemme asettaneet. Mitä vahvempi ja selkeämpi omakuva meillä on, sitä paremmin pystymme vastaamaan haasteisiimme. Oma vahva, perinteikäs identiteettimme on se kivijalka, jonka varaan voimme tulevaisuuttamme luottavaisin mielin rakentaa.

Suomen asema EU:ssa on vakiintunut. Olemme menestyksellisesti hyödyntäneet omia vahvuuksiamme EU:n sisäisessä työskentelyssä. Niistä tärkeimpiä on Suomen aloitteellisuus ja aktiivisuus EU:n toimintaohjelmien toteuttamisessa lähialueillamme. Lähialueet ovat keskeinen osa Suomen toimintaympäristöä nyt ja tulevaisuudessa. Suomi lähialueineen on keskeinen osa Pohjois-Eurooppaa, Itämeren aluetta, jonka kehitysnäkymät seuraavien vuosikymmenten aikana ovat Euroopan mielenkiintoisimmat. Euroopan tulevaisuus rakentuu toiminnallisiin aluekokonaisuuksiin, vaikka integraatio ei pysähdykään. Tästä näkökulmasta katsottuna Karjala on tällä hetkellä osa Venäjän luoteista talousaluetta, Suomen ja Venäjän välistä raja-aluetta sekä Barentsin ja Itämeren väliin sijoittuvaa Euroopan pohjoista ulottuvuutta.

Jos mielissämme välkkyy vielä monikielinen ja -kulttuurinen Viipuri, ei tarvitse aikaikkunassa kurkistaa kovinkaan syvälle, kun löytää Itämeren vilkkaat ja monikulttuuriset, kaupan ja talouden ansiosta kukoistavat Hansa-kaupungit. Tämä kuva voi olla myöskin tulevaisuutta. Karjalan kannalta Suomen jäsenyys EU:ssa ja aktiivinen, kumpaakin osapuolta hyödyttävä lähialueyhteistyö on suuri mahdollisuus, josta voi kehittyä todellinen yhteistyön ja kanssakäymisen silta Läntisen Euroopan ja Venäjän välille.

Lähialueyhteistyö tarvitsee vakaan toimintaympäristön, eri alueiden välistä yhteistyötä sekä kansallisen hyväksynnän niin kohdemaissa kuin täällä Suomessakin. Meidän on tuettava lähialueiden vakaata sosiaalista ja taloudellista muutosta kohti toimivaa demokratiaa ja kansalaisyhteiskuntaa. Näin ne voivat tulla osaksi kehittyvää Pohjois-Euroopan talousaluetta. Suomella on keskeinen rooli ja vastuu kehittää lähialueillamme sellaista verkostoyhteistyötä, joka edistää taloudellista, poliittista, sosiaalista ja kulttuurista kanssakäymistä.

On toivottavaa, että taloudellinen ja poliittinen uudistusprosessi jatkuu Venäjällä, jonka rooli Euroopan turvallisuuskehityksen kannalta on olennainen. Meidän kannaltamme ainoa tie ns. Karjala-kysymyksen ratkaisuun on pitkään jatkuva suotuisa kehitys Euroopassa ja Venäjällä. Ei ole muuta tietä. Siksi edistämme kaikkia niitä toimia, joilla luodaan hyviä edellytyksiä EU:n ja Venäjän yhteistyölle, olemmehan siinä asiassa erityisasemassa yhteisen rajamme johdosta.

Itsenäinen Suomi ja demokraattinen Venäjä kohtaavat aivan uudelta pohjalta yhdentyvässä Euroopassa. Avoimien keskustelujen ja neuvottelujen kautta on mahdollista saada aikaan uusia myönteisiä avauksia maittemme välillä.

Karjala-keskustelussa on ollut esillä ehdotus Viipuriin sijoittuvasta kansainvälisestä korkeatasoisesta koulutus- ja tutkimuskeskuksesta, osaamiskeskuksesta, jossa opetettaisiin ja tutkittaisiin aineita, jotka edistävät lähialueyhteistyötä ja lisäävät alueella kipeästi tarvittavaa osaamista niin yrittäjyyden kuin nykyaikaisen yhteiskunnan rakentamisessa ja ylläpitämisessä. Eräänä myönteisenä esimerkkihankkeena haluan mainita yhteisen suomalais-venäläisen yrityshautomoprojektin, joka tarjoaa yrittäjyyskoulutusta ja osaamista rajojen yli.

Pidän myös erittäin mielenkiintoisena sellaista eurooppalaista Karjala-tutkimushanketta, jossa aluetta tutkittaisiin monitieteellisesti ja liitettäisiin se Itämeren alueen ja koko Euroopan itäisen reuna-alueen tutkimukseen. Tällainen kulttuurien kohtaamispaikan monipuolinen tutkiminen helpottaa ongelmien ymmärtämistä ja alueen vakaata kehitystä sekä edistää turvallisuuspoliittista tuntemusta. Viipuriin sijoittuva tutkimuskeskus voisi samalla olla eräänlainen Itämeri-keskus, pohjoisen ulottuvuuden monialainen tutkimuskeskus.

Vaikka luovutetussa Karjalassa syntyneiden joukko harvenee vuosi vuodelta, on heidän jälkeläistensä joukko kasvanut huomattavan suureksi ja kasvaa edelleen. Jokainen heistä tiedostaa juurensa jonakin päivänä. Siksi Karjala elää heissä konkreettisella tavalla joka päivä. Siksi Karjalasta tulee käydä kansalaiskeskustelua. Se on oikeutemme ja myös velvollisuutemme.