Tasavallan presidentin puhe

TASAVALLAN PRESIDENTIN PUHE RANSKAN ULKOPOLIITTISEN INSTITUUTIN 20-VUOTISJUHLASEMINAARISSA PARIISISSA 4.11.1999


EUROOPPALAINEN NÄKÖKULMA TIETOYHTEISKUNNAN TULEVAISUUTEEN GLOBALISOITUVASSA MAAILMASSA

 

Ranska ja Pariisi ovat erinomainen ympäristö pohtia tietoyhteiskunnan luonnetta. Tunnemme Ranskan maana, joka on tietoyhteiskuntakysymysten edelläkävijä. Täällä ymmärrettiin vuosia ennen muita, että tietoyhteiskunnan rakentamisessa tärkeintä on saada koko yhteiskunta ja kaikki ihmiset mukaan tähän prosessiin. Isäntämaamme on myös kulttuurin suurvalta, jolla on paitsi upea historia myös vahva ote tulevaisuuteen. Ranska on keskeinen tekijä kansainvälisessä taloudellisessa ja henkisessä vuorovaikutuksessa.

Olen iloinen siitä, että Ranskalla ja Suomella on erityisen läheinen yhteistyö tietoyhteiskuntakysymyksissä.

* * *

Maassa, jonka oman vallankumouksen aatteet aloittivat uuden kauden maanosamme historiassa, voi hyvällä omallatunnolla sanoa, että elämme jälleen uuden vallankumouksen aikaa.

Teknokraatit eivät ole koskaan tehneet vallankumousta. Vallankumouksellisia ovat olleet ihmiset, joilla on ollut selvä näkemys siitä, mihin suuntaan he haluavat yhteiskuntaa kehittää. He ovat osanneet pukea sanoiksi arvot, joihin he uskovat. "Vapaus, veljeys ja tasa-arvo" oli iskulause, joka kaksi vuosisataa sitten sysäsi liikkeelle muutoksen kohti modernia Eurooppaa. Nuo kolme sanaa kuvaavat edelleenkin ihanteita, joihin me eurooppalaiset uskomme. Voimmeko silti sanoa hyvällä omallatunnolla, että ne tai jotkin muut arvot ohjaavat päätöksentekoamme tietoyhteiskuntaan liittyvissä kysymyksissä? Osaammeko ylipäänsä kuvata, mille arvoille haluamme eurooppalaisen tietoyhteiskunnan perustuvan?

Kyse on koko Euroopalle yhteisestä haasteesta. Maidemme kansalaisilla on perusteltu oikeus kysyä, mihin me pyrimme eurooppalaisessa yhteistyössä.

Euroopan olisi nyt koottava voimansa ja siirryttävä tietoyhteiskunnan kehityksen kärkeen maanosana, joka yhdistää tekniikan, talouden, tasapainoisen yhteiskuntakehityksen ja yksilön oikeudet. Tavoitteena on oltava, että kehityksestä pääsee osalliseksi koko yhteiskuntamme — nuoret ja vanhat, menestyneet ja vähempiosaiset, yksilöt ja yhteisöt. Tässä murroksessa pääsemme näyttämään, mitkä ovat arvomme.

Haluan seuraavaksi käsitellä siirtymistä kohti tietoyhteiskuntaa erityisesti talouden, kulttuurin ja demokratian näkökulmasta.

* * *

Siirtyminen kohti tietoyhteiskuntaa muuttaa voimakkaasti talouden rakenteita. Se synnyttää valtavat palveluiden markkinat. Se myös pakottaa tekemään monia vaikeita poliittisia ratkaisuja. Ehkä Suomen esimerkki tältä vuosikymmeneltä kuvaa tilannetta myös yleisemmällä tasolla. Haluan käyttää Suomea esimerkkinä, koska maallamme on pitkä kokemus tietoyhteiskuntakehityksestä ja koska joudumme kohtaamaan monet uudet haasteet ensimmäisten joukossa.

Kilpailun lisääminen teleliikenteessä oli Suomessa tietoinen ja omasta aloitteestamme syntynyt päätös. Markkinoiden avaaminen alkoi jo 1980-luvulla ja eteni niin, että 1990-luvun alusta lähtien markkinoille pääsy on ollut täysin vapaata. Esteetön pääsy markkinoille ja siitä seurannut kilpailu ovat olleet edellytys palvelutarjonnan kasvulle ja uusien palvelujen kuten Internetin läpimurrolle. Tämä puolestaan on heijastunut talouden muille alueille. Kasvu ja muutos kohti tietoyhteiskuntaa ei olisi ollut mahdollista ilman kilpailurajoitusten poistoa.

Olisi kuitenkin kaunistelua kuvata taloutemme muuttumista vain poliittisten päätöksentekijöiden viisaisiin päätöksiin pohjautuvaksi ja ennalta suunnitelluksi prosessiksi. Taloushistorioitsijat painottavat myös niin sanotun luovan tuhon merkitystä. Siitäkin me saimme kohtuullisen osamme.

Tämän vuosikymmenen alussa taloutemme joutui usean tekijän yhteisvaikutuksesta syvempään lamaan kuin yksikään läntinen talous toisen maailmansodan jälkeen. Julkinen talous joutui kriisiin ja työttömyys kohosi lyhyessä ajassa muutamasta prosentista moninkertaiseksi. Taloudellinen ahdinko tuntui lähes jokaisen suomalaisen henkilökohtaisessa elämässä.

Vakiintuneet taloutemme rakenteet joutuivat hetkessä koetukselle. Uuteen tarkasteluun joutuivat myös ajatusmallimme. Tiesimme, että entiseen maailmaan ei ollut paluuta. Oli ryhdyttävä kehittämään jotain uutta.

Siksi suuntasimme voimamme uuden teknologian kehittämiseen. Panostusta tutkimus- ja kehitystoimintaan oli kasvatettu jo pitemmän aikaa, ja koulutettua työvoimaa oli saatavilla.

Uhraukset alkoivat tuottaa hedelmää. Kilpailukykymme koheni ja yrityksemme alkoivat menestyä entistä paremmin kansainvälisessä kilpailussa. Uudesta teknologiasta ja erityisesti tietoliikenneteollisuudesta tuli taloutemme uusi tukijalka. Taloutemme kääntyi nousuun, joka on jatkunut vahvana tähän saakka. Työttömyytemme on painunut jo Euroopan unionin jäsenmaiden keskiarvon alle. Pystyimme myös liittymään euroalueeseen ja siirtymään matalan inflaation kauteen.

Mitä esimerkkimme voisi opettaa muille? Sitä, että kyse on erityisesti henkisestä muutoksesta. Kriisistä selviäminen johtui suurelta osin juuri siitä, että uskalsimme luopua ja jouduimme luopumaan vanhoista asenteistamme ja käänsimme katseen kohti tulevaisuutta.

Kokemuksistamme voi olla myös muuta opittavaa. Rakennemuutos on nimittäin herättänyt uusia kysymyksiä. Vaikka kehitys tuo kansallemme kokonaisuutena taloudellista menestystä, vauraus jakaantuu epätasaisesti. Tähän saakka tulonjakomme on ollut yksi Euroopan tasaisimmista. Suomalaisista on nyt tulossa keskimäärin rikkaampia, mutta se ei takaa, että yhteiskunta olisi oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen.

On selvää, että yrittämisen ja erityisosaamisen täytyy olla palkitsevaa. On yhtä selvää, että sellainen yhteiskunta ei voi olla oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen, joka jakautuu voittajiin ja häviäjiin. Emme voi siksi panostaa vain huippuihin ja eliittiin. Meidän täytyy huolehtia siitä, että kaikilla kansalaisilla on yhdenvertaiset edellytykset hyödyntää tietoyhteiskunnan mahdollisuuksia. Tämä on keskeinen tavoite.

* * *

Kuluneina vuosikymmeninä meihin on iskostunut ajatusmalli, jonka mukaan kehitys vie kohti suurempia yksiköitä, suurempaa keskittymistä ja monimuotoisuuden häviämistä. Tämän on usein pelätty koskevan sekä taloutta että kulttuuria.

Tietoyhteiskuntakehitys näyttäisi murtavan tämän ajattelumallin. Suurista organisaatioista olemme siirtyneet kohti joustavia verkostoja. Monimuotoisuuden arvo luovuuden ja joustavuuden lähteenä ymmärretään koko ajan paremmin. Pienuus on entistä useammin vahvuuden eikä heikkouden merkki; Daavid on entistä useammin Goljatia taitavampi. Nykyisin on mahdollista, että suomalaisen opiskelijan kehittämä tietokoneiden käyttöjärjestelmä haastaa maailman suurimman ohjelmistotalon tasaveroiseen kilpailuun.

Olemmeko ymmärtäneet, millaisia mahdollisuuksia nyt on avautumassa? Nyt saattaisi olla mahdollista tasoittaa aivan uudella tavalla kehityseroja sekä maiden sisällä että eri maiden välillä. Kysymys on innovatiivisuudesta, kyvystä soveltaa osaamista uudella tavalla. Se on aidosti ehtymätön luonnonvara.

Meidän täytyy ryhtyä kehittämään aivan uudenlaisia ratkaisuja ja myös uudenlaista aluepolitiikkaa. Etätyön, etäopetuksen, telelääketieteen ja muiden telekommunikaation sovellusten avulla voimme tuoda osaamisen ja innovaation hyödyntämisen myös syrjäisille ja harvaan asutuille seuduille. Jos kerran sanomme juhlapuheissa, että uusi tekniikka vähentää etäisyyksien merkitystä, miksi emme uskoisi siihen myös käytännön elämässä.

Sama ajattelu pätee myös maailmanlaajuisesti. Monelle vähemmän kehittyneelle maalle voisi tarjoutua nyt mahdollisuus päästä osalliseksi osaamisesta ja kehityksestä olennaisesti aikaisempaa pienemmin investoinnein. Rohkenen uskoa, että suuntautuminen kohti tietoyhteiskuntaa voisi olla yksi tapa saada esimerkiksi Afrikka vahvalle kehityksen uralle.

* * *

Siirtyminen tietoyhteiskuntaa kohti ei koske kuitenkaan vain taloutta. Ehkä vielä enemmän sillä on vaikutusta kulttuuriin. Ihmisten elämäntavat ja keskinäinen yhteydenpito muuttuvat. Myös kansakuntien väliset rajat hämärtyvät, kun etäisyys menettää merkitystään.

Muutos koskee myös pieniä kulttuurialueita. Seuraamme erityisen tarkasti, miten muutos kohtelee suomen kaltaisia kieliä. Usein esitetään pelkoja, joiden mukaan suuret kielet saavuttavat ylivoimaisen aseman ja vähitellen peittävät pienemmät kielet alleen.

Näin ei ole käynyt. Totta kai tarvitsemme vieraiden kielten taitoa asioidessamme maailmalla. Samalla voimme kuitenkin todeta, että suomen kieli on tällä hetkellä elinvoimaisempi kuin ehkä koskaan. Suomi on Euroopan unionin virallinen kieli. Lisäksi uuden tekniikan avulla entistä useampi suomalainen voi hyödyntää suomenkielisiä palveluita ollessaan ulkomailla. Sama koskee luonnollisesti myös muita kuin suomen kieltä puhuvia. Tämä mahdollisuus on erityisen tärkeä Euroopan kaltaisessa, kielellisesti monimuotoisessa maanosassa.

Jo nykyään monet maantieteellisesti hajallaan sijaitsevat pienryhmät hyödyntävät uusinta tekniikkaa yhteydenpidossaan. Tässä piilee suurten muutosten siemen. Ihmisten identiteetti ei perustu jatkossa enää yhtä paljon maantieteelliseen ympäristöön. Heidän harrastuksensa ja kiinnostuksensa, yhteiskunnalliset mielipiteensä tai uskonnolliset vakaumuksensa saavat entistä keskeisemmän aseman. Näin yhteiskunnat muuttuvat moniarvoisemmiksi. Tietoyhteiskunnassa vähemmistöt saattavat olla tosiasiallinen enemmistö.

Tällä vähemmistöjen jopa maailmanlaajuisella yhteydenpidolla on paljon myönteisiä seurauksia. Se tukee kielellistä ja kulttuurista monipuolisuutta. Se myös estää enemmistöä tukahduttamasta vähemmistöjen mielipiteitä. Toisaalta se saattaa myös vahvistaa kielteisiä voimia, jotka suhtautuvat vihamielisesti johonkin ihmisryhmään. Näitä voimia ei kuitenkaan voiteta sensuurilla tai valvonnalla. Niiden vahvin vastavoima on perustaltaan terve yhteiskunta, jossa suvaitsevaisuus on keskeinen arvo.

* * *

Suuret yhteiskunnalliset kysymykset koskevat aina yksittäistä ihmistä. Jos kysymme, miten demokratia voi kehittyä tietoyhteiskunnassa, meidän täytyy kysyä myös, millaisia välineitä se tarjoaa yksittäisille kansalaisille.

Monet kansalaisliikkeet ovat ottaneet jo uudet mahdollisuudet haltuunsa. Ne pitävät keskenään yhteyttä ja pyrkivät vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen tietoverkkojen avulla. Luulen, että olemme saaneet vasta esimakua siitä, millä tavalla tämä kehitys voi voimistaa kansalaisyhteiskuntaa.

Myös perinteisen päätöksentekojärjestelmän täytyy ryhtyä rohkeasti uudistumaan. Kansalaisille täytyy tarjota etukäteen tietoa päätösten valmistelusta ja myös antaa mahdollisuus osallistua keskusteluun ja päätöksentekoon. Paikallishallinnon kokeiluista saadut kokemukset osoittavat, että ennakkoluulot uusia päätöksentekotapoja kohtaan ovat usein olleet perusteettomia.

Tietoyhteiskunta on tärkeä osa elämäämme, mutta toimintamallimme, hallintokoneistomme ja johtamisajattelumme perustuvat edelleen menneen ajan hierarkkisiin malleihin. Meidän täytyy opetella toimimaan uudessa ympäristössä, jossa käskyjen ja rajoitusten tilalla on yhteistyö ja jossa suljettujen rakenteiden tilalla ovat avoimet verkostot. Valitettavasti joudun toteamaan, että eurooppalaisella hallintokoneistolla on tässä ajattelussa vielä pitkä matka kuljettavanaan.

Mitä me voimme oppia edellä käsitellyistä asioista?

Kehittyvä tietoyhteiskunta sisältää suuria mahdollisuuksia. Meidän on mahdollista rakentaa sitä sellaiseen suuntaan, jossa toteutuvat vapauden, yhteisvastuun ja tasa-arvon ihanteet. Kyse ei ole siis pelkästä teknologiapolitiikasta. Kyse on siitä, että kehitämme koko yhteiskuntaa yhteisten arvojen pohjalta.

Meidän ei pidä odotella tulevaisuutta neuvottomana, vaan voimme jo nyt ryhtyä muokkaamaan sitä haluamaamme suuntaan.

Ensinnäkin meidän on taisteltava määrätietoisesti eriarvoistumista vastaan. Suomessa olemme havainneet, että myös syrjäisten ja harvaanasuttujen alueiden kehitystä voidaan vauhdittaa lisäämällä niiden asukkaiden valmiuksia hyödyntää tietoyhteiskunnan mahdollisuuksia. Näistä kokeiluista saadut tulokset ovat rohkaisevia. Alueellisen tasa-arvon vahvistaminen on tärkeää paitsi Euroopassa myös maailmanlaajuisesti.

Toiseksi meidän on saatava myös vanhempi väestönosa mukaan tietoyhteiskuntaan. Nopean muutoksen aikakausi edellyttää uuden omaksumista myös muilta kuin nuorilta ihmisiltä. Olemme saaneet hyviä kokemuksia esimerkiksi hankkeista, joissa eri ikäluokkien roolit on käännetty päälaelleen ja lapset ovat ryhtyneet opettamaan tietoyhteiskuntataitoja omille vanhemmilleen yhteisissä kerhoissa. Näin on pystytty paitsi levittämään osaamista myös murtamaan sukupolvien välisen kanssakäymisen rajoja.

Kolmanneksi meidän on jatkuvasti tehtävä töitä suvaitsevaisuuden puolesta. Uusi tekniikka lisää kaikenlaisten mielipiteiden mahdollisuuksia levitä, sekä myönteisten että vihamielisten. Suvaitsevaisuus ja heikompien suojeleminen vahvempia vastaan on tulevaisuudessa entistäkin tärkeämpää. Eurooppalaiset yhteiskunnat voivat olla terveitä ja vahvoja vain, jos ne ovat myös monimuotoisia ja suvaitsevia.

Olen vakuuttunut, että Eurooppa kykenee selviämään näistä haasteista. Se edellyttää kuitenkin runsaasti työtä ja ajattelumme uudistamista.