Tasavallan presidentin puhe




TASAVALLAN PRESIDENTTI POHJOISEN ULOTTUVUUDEN KONFERENSSIN PÄIVÄLLISELLÄ PRESIDENTINLINNASSA 11.11.1999


Minulla on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi Presidentinlinnaan tähän tilaisuuteen, joka on samalla lähtölaukaus huomenna järjestettävälle pohjoisen ulottuvuuden ulkoministerikonferenssille.

Pohjoinen ulottuvuus on ollut Suomelle monestakin syystä erityisen läheinen hanke aina siitä lähtien, kun sen esittelimme muutama vuosi sitten. Hanketta on sittemmin kehitetty määrätietoisesti sekä Euroopan unionin piirissä että alueen kumppanimaissa. Olemme olleet myönteisesti yllättyneitä siitä kiinnostuksesta, jota pohjoista ulottuvuutta kohtaan on osoitettu. Enää ei olekaan syytä puhua pohjoisesta ulottuvuudesta Suomen aloitteena vaan käsitteestä, josta on tullut kiinteä osa yhteistoimintaa laajentuvan EU:n ja alueen kumppanimaiden kesken.

Kuten kaikki hyvin tiedämme, kansalaisyhteiskunnat eivät synny hetkessä. Oikeusvaltion periaatteiden ja demokratian sääntöjen, markkinatalouden mekanismeista puhumattakaan, iskostaminen yhteiskuntaan vie yleensä vuosia, ellei vuosikymmeniä. Laaja-alaisen eurooppalaisen turvallisuuden ja taloudellisen hyvinvoinnin kehittäminen edellyttää kärsivällisyyttä ja pitkäjännitteistä toimintaa.

Samassa paikassa, jossa huominen ulkoministerikokous pidetään, eli Finlandia-talossa allekirjoitettiin vajaat 25 vuotta sitten Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi ETYKin peruskirja. Tuskin kenelläkään oli tuolloin vielä mielikuvaa siitä, millaiselta Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöprosessi näyttäisi vuosikymmenten kuluttua. Tärkeintä oli sitoutua yhteisiin tavoitteisiin ja periaatteisiin. Tuloksia ehdittäisiin arvioida myöhemmin.

Myös pohjoisen ulottuvuuden tuloksia täytyy voida tarkastella pitkällä aikavälillä. Pohjoinen ulottuvuus on jo nyt edesauttanut unionia ajattelemaan kokonaisvaltaisemmin pohjoisen Euroopan kysymyksiä. Keskeinen havainto on jo tässä vaiheessa se, että ainoa tapa vastata pohjoisen Euroopan mukanaan tuomiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin on tiivis ja järjestelmällinen yhteistyö laajentuvan EU:n ja kumppanimaiden, mukaan lukien Venäjän kesken. Yhtenä keskeisenä tavoitteena on laajentuvan unionin ja Venäjän välisen kumppanuuden syventäminen tavalla, joka kestää myös suhdannevaihtelut. Haluan tässä yhteydessä korostaa, että olen erittäin huolestunut tilanteesta Pohjois-Kaukasiassa.

Pohjoinen ulottuvuus on luonut uutta dynamiikkaa myös alueiden väliseen yhteistyöhön Itämeren ja Barentsin alueella. Pidän tätä erittäin tärkeänä kehityksenä ja olen tyytyväisyydellä havainnut, että useiden maiden konferenssivaltuuskunnissa on mukana vahva edustus aluetasolta. Euroopan integraation syvetessä ja Euroopan unionin laajentuessa Itämeren alueella alueellisen yhteistyön ja suorien kontaktien merkitys kasvaa entisestään. Olemme kaikki hyvin tietoisia esimerkiksi haasteista, jotka meitä odottavat esimerkiksi Kaliningradissa.

Nyt järjestettävä ulkoministerikonferenssi on erittäin tärkeä tilaisuus, koska se tarjoaa mahdollisuuden kaikille EU-maille ja alueen kumppanimaille keskustella tasavertaiselta pohjalta Pohjois-Euroopan haasteista, huolenaiheista ja mahdollisuuksista. Toivomme, että konferenssin myötä pohjoiseen ulottuvuuteen saadaan uutta sisältöä ja uusia ideoita hankkeen edelleenkehittämiseksi.

Haluan nostaa maljan kunniaksenne ja pohjoisen Euroopan menestykselle.