RITARIKUNTIEN
HISTORIA
RITARIKUNNAT
Ritarikuntalaitos on saanut
alkunsa katolisen kirkon munkkikuntien organisaatiosta
keskiajalla. Sana ordo (lat.) tarkoitti tuolloin suljettua
piiriä, johon kuuluneet henkilöt olivat sitoutuneet
määrätyin velvollisuuksin ja noudattivat tiettyjä
sääntöjä. Ristiretkien aikana munkkikuntien säännöt
siirrettiin ritaristolle, ja niinpä ritarit perustivat Pyhässä
maassa joitakin hengellisiä ritarikuntia (orden = ritarikunta).
Niiden tarkoituksena oli sairaiden ja pyhiinvaeltajien
suojeleminen sekä taisteleminen kristinuskon puolesta.
Kuuluisimpia ritarikuntia olivat Temppeliherrat (1118->),
Johanniittain ritarikunta (1113->) ja Saksalainen ritarikunta
(1198->).
ANSIORITARIKUNNAT
Ritarilaitosten rakenteessa tapahtui muutos, kun Ranskan porvaristo alkoi palkita säätynsä edustajia aluksi sotilaallisista ansioista, sittemmin yhteiskunnallisista ansioista. Syntyi uusi ritarikuntatyyppi, ansioritarikunta. Ensimmäinen, Ranskan Kunnialegioonan ritarikunta perustettiin 1802 ja se sai luokituksensa 1805. Näitä ritarikuntia, joihin pääsi sekä yhteiskunnallisilla että sotilaallisilla kunnostautumisella, nimitettiin sekaritarikunniksi. Sekaritarikuntien rinnalle syntyi puhtaasti sotilaallisia ritarikuntia, kuten 1918 perustettu suomalainen Vapaudenristin ritarikunta. Näiden kahden ritarikuntatyypin rinnalla on nykyään siviiliansioritarikuntia, tieteen ja taiteen ritarikuntia, hoviritarikuntia ja naisritarikuntia. Ritarikunnat eivät enää olleet ylhäisön yksinoikeus ja suljettu piiri. Niihin tuli myös lisää luokkia: suurristin ritarit, komentajat ja ritarit.
Nykyisellään ansioritarikunnissa on yleensä viisi luokkaa:
SUOMALAISET RITARIKUNNAT
Suomessa toimii kolme virallista ritarikuntaa:
Suomen tasavallan presidentti on kaikkien kolmen ritarikunnan suurmestari. Apunaan suurmestarilla on ritarikunnan hallitus, johon kuuluvat kansleri, varakansleri ja vähintään neljä jäsentä. SVR:llä ja SL:lla on yhteinen hallitus.