Kotiliesi 2.2.1996 / Teksti Eija Mäkinen

Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari:

Ihminen ei saa vältellä vastuutaan

Yhteisvastuukeräys
uusi mahdollisuus

"Tiedän, miltä tuntuu joutua vastoin tahtoaan lähtemään kotipaikkakunnaltaan toisten nurkkiin. Tämä on auttanut ymmärtämään esimerkiksi pakolaisten tilannetta."

"Kehitysmaissa olen nähnyt, mitä todellinen hätä on. Ne kokemukset ovat jättäneet minuun pysyvät jäljet. Siksi haluan toimia kehitysmaiden hyväksi. Minusta se on jokaisen kansalaisen ja kansakunnan velvollisuus." Tasavallan presidentti Martti Ahtisari avaa 5. helmikuuta Yhteisvastuukeräyksen, jonka tuotolla pyritään auttamaan ihmisiä uuden elämän alkuun niin Suomessa kuinkehitysmaissakin. Keräys kestää koko kevään.

Ihminen saarnaa teoillaan.
Konkreettisesta auttamisesta puhuu myös tasavallan presidentti Martti Ahtisaari, Yhteisvastuukeräyksen suojelija.

"Joka on joskus elämässään tarvinnut apua, tietää, ettei aina ole mahdollista selviytyä yksin. Presidenttinä olen yrittänyt rohkaista kansalaisia näkemään, että vaikka meilläkin on ongelmia, muilla on niitä vieläkin enemmän."

"Lähimmäisenrakkautta ei koskaan ole liikaa. Uskon, että jokainen meistä mietittyään asiaa - eikä se vie pitkää aikaa - ymmärtää velvollisuutensa muita kohtaan. Ihminen, joka välittää lähimmäisistään, saa auttaessaan myös jotakin itselleen."

Viime vuonna Yhteisvastuukeräyksen paras tulos saavutettiin Pellon kunnassa, jossa rahaa kertyi yli 207 000 markkaa eli jokainen asukas antoi yli 40 markkaa.

"Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että kaikki Suomen äveriäät asuvat Pellossa, vaan sitä, miten yhteisvastuun tunto on siellä esimerkillistä. Ikävä kyllä Helsinki ei ole juuri keräystilastoissa pärjännyt.. Tuntuukin siltä, ettei yhteisvastuu- ja talkoohenki ole pääkaupunkilaisten sydäntä lähellä."

Edellisten vuosien Yhteisvastuukeräyksissä on paljastunut selkeästi se, miten pienten paikkakuntien puutetta kokenut, vanhempi sukupolvi on yhä valmisauttamaanahdinkoonjoutuneita.

"Suurkiitos hienoista keräystuloksista kuuluu tietenkin niille 30 000 seurakuntien vapaaehtoistyöntekijälle, jotka jaksavat kulkea ovilla kolkuttelemassa. Ilman heitä keräys ei onnistuisi, Kiitos myös niille, jotka vastaavat tähän kolkutukseen. Uskon, että he saavat itselleen jotakin huomattavasti arvokkaampaa kuin lahjoittamansa summan."

Presidentti Ahtisaari kertoo seuraavansa kiinnostuneena Euroopassa ja Yhdysvalloissa käytävää keskustelua yhteiskunnan rakenteiden muutoksista. Vielä ennen toista maailmansotaa amerikkalaiset toimivat innokkaasti erilaisissa yhdistyksissä, mutta viime aikojen tutkimukset osoittavat ihmisten eristäytyneen. Yhtenä syynä yhteishengen heikkenemiseen on pidetty television ja tietokoneiden nielemää aikaa ihmisten elämässä. Miten on Suomessa?

"Jos tämä pitää paikkansa ja ihmisten halu tehdä yhdessä asioita vähenee, tämä heijastuu myös kehitysapuun sekä muuhun hyväntekeväisyystoimintaan."

Hyveen pitäisi olla salainen pahe, sanotaan. Samaa periaatetta tuntuu noudattavan presidentti Ahtisaari, joka lupauksensa mukaisesti on lahjoittanut palkankorotuksensa työttömien ohjelmiin. Hän ei kuitenkaan ole halunnut mainostaa tekoaan.

"Auttamisen motiivit ovat väärät, jos perimmäisenä tarkoituksena on vain saavuttaa henkilökohtaista meriittiä. Toivoin, että tekoni olisi toiminut eräänlaisena esimerkkinä. En tiedä, kuinka moni yhteiskunnan hyväosaisista on ottanut vihjeen vastaan."

MUUTOS RIIPPUU MEISTÄ

"Nykyään kuulee usein sanottavan: 'Kyllähän me, mutta kun se on yhteiskunnan tehtävä." Vastuu ongelmien ratkaisemisesta siirretään mielellään muille. Mutta ihminen ei voi loputtomiin vältellä omaa vastuutaan. On monia vakavia kysymyksiä, joihin jokaisen meistä on itse vastattava. Muutoin mitään muutosta ei tapahdu", Ahtisaari sanoo.

"Jos ihminen tuntee yhteisvastuuta oman maansa lähimmäisistä, hän todennäköisesti välittää muidenkin kulttuurien kansalaisista. Uskon, että ihmisissä on perusvalmius hyvyyteen ja auttamiseen haluun. Miten se saadaan esiin, onkin jo ongelmallisempaa."

"Omaan suhtautumiseeni ovat varmastikin vaikuttaneet kokemukseni siirtolaislapsena. Tiedän, miltä tuntuu joutua vastoin tahtoaan lähtemään kotipaikkakunnalta toisten nurkkiin. Se on auttanut ymmärtämään esimerkiksi pakolaisten tilannetta."

Tänä vuonna Yhteisvastuukeräyksen teemaksi on valittu Uusi mahdollisuus. Kotimaassa keräyksen avulla tuetaan köyhyysloukkuun jääneitä suomalaisia. Keräyksen tuotosta 60 prosenttia käytetään ulkomaiseen apuun.

Kirkon Ulkomaanavun kautta Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maihin annettava ruohonjuuritason apu - koulutus ja pienimuotoiset lainat - suunnataan yksityisille ihmisille ja pienille yhteisöille. Kohteiksi on valittu hankkeita, joissa kannustetaan ihmisiä ponnistamaan itse eteenpäin.

Kehitysyhteistyöstä Ahtisaarella on yli 30 vuoden kokemus.

"Minulla on ollut onni päästä jo nuorena työskentelemään kehitysmaihin. Olin vasta 23-vuotias lähtiessäni Karachiin Pakistaniin. 1960-luvulla se oli hyvin harvinaista."

Kolme vuotta Aasiassa vaikuttivat voimakkaasti Ahtisaareen. Palattuaan Suomeen hän toimi muun muassa Helsinki International Student Clubin sekä Ylioppilaiden kansainvälisen avun toiminnanjohtajana.

"Auttamisen motiivit ovat

väärät, jos perimmäisenä

tarkoituksena on saavuttaa

henkilökohtaista meriittiä."

"Kehitysmaista puhutaan usein hyvin abstraktilla tasolla. Minulle ne ovat todellisuutta, verta ja lihaa. Kehitysmaista olen myös saanut hyviä ystäviä. Yritän suhtautua heihin presidenttiydestäni riippumatta samalla tavalla kuin aikaisemmin. Yhteiskunnalliset virathan ovat vain hetkellisiä tehtäviä ihmisen elämässä ."

"Kehitysmaissa olen nähnyt, mitä todellinen hätä on. Ne kokemukset jättävät ihmiseen pysyvät jäljet. Siksi olen halunnut toimia kehitysmaiden hyväksi, Minusta se on jokaisen kansalaisen ja kansakunnan velvollisuus."

"Vuosien myötä vakaumukseni on vain vahvistunut. Vaikka en voi sanoa eläneeni yksinkertaisissa oloissa - suurlähettilään on edustettava maataan - olen aina ulkomailla ollessani yrittänyt kulkea avoimin silmin. Työni ei ole estänyt minua näkemästä todellisuutta tai kokemasta arkipäivää."

KYMMENESSÄ VUODESSA EROON KÖYHYYDESTA

YK:n lastenavun järjestön Unicefin laskelmien mukaan kymmenessä vuodessa olisi mahdollista päästä eroon köyhyyden pahimmista oireista ja syistä, lasten aliravitsemuksesta, lukutaidottomuudesta sekä vakavimmista, mutta ennalta ehkäistävissä olevista taudeista.

Rahaa siihen tarvittaisiin vuosittain 25 miljardia dollaria enemmän kuin nyt annetaan. Summa on puolet pienempi kuin rahamäärä, jonka eurooppalaiset kuluttavat vuosittain tupakkaan. Jo nyt kehitysyhteistyöllä on saavutettu hyviä tuloksia muun muassa ruoantuotannossa sekä terveydenhuollossa. Kuitenkin monet maat ovat vähentäneet kehitysyhteistyön määrärahoja, Suomi mukaan lukien.

"Suomalainen kehitysapu on sikäli kriisissä, että olemme joutuneet näinkin voimakkaasti vähentämään valtion kehitysyhteistyömäärärahoja. Se on valitettavaa .

"Mutta jos vertaamme hyväntekeväisyysjärjestöjen ja Suomen virallisen kehitysavun yhteisen toiminnan laajuutta, voimme olla tyytyväisiä. Epäonnistumisilta emme ole välttyneet, mutta menestystarinoitakin on aivan riittämiin."

Kokemukset ovat opettaneet, että monet kehitysyhteistyön tuloksista näkyvät vasta pitkällä aikavälillä ja että kehitysyhteistyössä tarvitaan erilaisia toimintamalleja. Aiemmin keskustelua leimasi Ahtisaaren mukaan ajatus yhdestä ainoasta onneen johtavasta tiestä.

"Vielä 1960-luvulla kuva kehitysmaista oli varsin romanttinen. Pakolaisista ja kehitysmaiden kansalaisista yritettiin väkisin tehdä parempia kuin he ovatkaan. Nyt ymmärretään, että ihmiset ovat kaikkialla maailmassa samanlaisia, jokaisessa yhteisössä on hyviä ja pahoja."

"Onneksi keskustelu toimintatavoista on nykypäivänä avoimempaa ja rehellisempää. Minusta on hyvä, että yhteiskunnassa uskalletaan puhua asioista niiden oikeilla nimillä, pohtia, mikä on järkevää toimintaa ja mikä ei."

Jo 1960-luvulla Pakistanissa Ahtisaari joutui eettisten kysymysten eteen: miten suhtautua niihin ihmisiin, jotka valmistuttuaan kehitysavun turvin tiettyyn ammattiin siirtyvät muihin tehtäviin?

"Minusta se ei sinänsä ole paha asia, sillä koulutus ei koskaan mene hukkaan."

APU EI MAKSA PALJON

Länsimaiseen hintatasoon tottuneet suomalaiset eivät aina ymmärrä, miten vähällä rahalla kehitysmaissa voidaan saada aikaan tärkeitä parannuksia.

"Usein kysymys on vain muutamasta sadasta markasta. jo niillä kyetään käynnistämään erilaisia naisten asemaa parantavia sekä yritteliäisyyttä lisääviä ohjelmia. Tietenkään summa ei ratkaise koko kansakunnan ongelmaa. Rinnalle tarvitaan myös suuria hankkeita: teollisuuslaitoksia, teknologiaa, maatalouden kehittämisohjelmia . . ."

"Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että naisille pitäisi antaa vieläkin keskeisempi rooli kehitysyhteistyön parissa. Lukuisat tutkimustulokset osoittavat kehityksen etenevän parhaiten silloin, kun naisten asema paranee."

Ahtisaaren mielestä olennaista kehitysyhteistyössä on, että annettava apu räätälöitäisiin kehitysmaan omilla ehdoilla. Hän vertaa onnistunutta kehitysapua parantavaan lääkitykseen.

"Ongelmana on, miten antaa kehitysmaiden tilanteesta realistinen kokonaiskuva ja samalla luoda toivoa sekä vakuuttaa auttajat avun perillemenosta. jos yksikin ihminen saa mahdollisuuden kehittää omia kykyjään, on jo saatu aikaan paljon."

ONGELMAT ON KOHDATTAVA

Presidentti Ahtisaaren mielestä suomalaiset tietävät kansainvälisistä kysymyksistä enemmän kuin monen muun maan kansalaiset.

"Meillä on korkeatasoinen lehdistö. Artikkeleita kyllä riittää, jos haluaa lukea esimerkiksi kehitysmaista. On tärkeää, että ulkoasiainministeriö on tehnyt mahdolliseksi sen, että toimittajat pääsevät vierailemaan kehitysmaissa, varsinkin niissä, joissa meillä on ollut yhteistyöhankkeita. Monet toimittajat ovat kiitettävästi seuranneet kehitysmaiden asioita, ja niistä on tullut useimmille elinikäinen harrastus ja kiinnostuksen kohde."

"Minusta on tärkeää, että . meillä on kaupallisen viestinnän lisäksi yhteiskunnan tukemaa tiedotustoimintaa. Aina ei tarvitse kirjoittaa vain mukavista ja juuri pinnalla olevista aiheista. Meitä pitää vaivata Tukijoina, ettemme aivan tylsisty. Elämähän ei voi olla pelkkää hupia."

"Myös kotimaiset ongelmat on kohdattava ja niistä on puhuttava. Minusta niin sivistysvaltion kuin tiedottajien velvollisuuksiin kuuluu tuoda yhteiskunnallisia epäkohtia esille."

"En ole vielä lannistunut enkä tullut kyyniseksi. Ihminen, joka muuttuu kyyniseksi, on jo luovuttanut ihmisenä. Minusta se on kammottavaa. Onko elämällä enää merkitystä, jos kyynisyys valtaa ihmisen?"