Eeva 3/1995
Millaisista pikkutytöistä tulee
TÄLLAISIA NAISIA?
Leena Soininen
Iloinen teehetki Mäntyniemessä
Vuoden Eevojen kanssa oli yllätyksiä
täynnä. Toinen on hillityn harkitsevai-
nen, toinen pursuaa temperamenttia,
mutta tasavallan ykkösnaisilla, presi-
dentin puolisoita ja eduskunnan puhe-
miehellä, on enemmän yhteistä
kuin arvaisikaan.
Pienestä mustavalkoisesta valokuvasta hehkuu savolaiskesän lämpö ja ruohon tuoksu. Pulleat punaiset viinimarjat kypsyvät pensaissa, ja rannalta kiirii serkusten iloinen mekastus. Leikin tahdin määrää rakennusmestari Hyvärisen esikoistytär Eeva.
- Vanhoja valokuvia katsellessani tajusin, että kesä minulle tulee lapsuudesta mieleen, sanoo tasavallan presidentin puoliso Eeva Ahtisaari eilispäivän lumipyryn valkaisemassa Mäntyniemessä.
- Minulla taas ehdoton hakusana olisi ollut aurinko, huudahtaa eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen. - Ja minullakin on ollut leikinjohtajan rooli, vaikka olinkin lapsista keskimmäinen. Vanhempi sisar oli kymmenen vuotta vanhempi, ja nuorempaan oli väliä kuusi vuotta.
Sähköasentaja Reino Vainikan ja hänen vaimonsa Aunen tyttären Riitan meno oli yhtä vauhdikasta kuin puhekin. Hän kiipeili puissa ja katoilla, ja vasta kymmenvuotiaana hänestä onnistuttiin ottamaan yksi liikahtamaton kuva.
- Muistan, kuinka äiti oli päästänyt minut ulos pula-ajan ensimmäisillä lakeerikengilläni. Niillä tietysti piti laskea kuurin (halkovajan) katolta alas. Se oli siihen aikaan vielä aika jyrkkä tapahtuma,
KURJA SYNTYMÄPÄIVÄ
Kultarannasta tuodut orkideatkin tutisevat naurusta, joka täyttää presidenttiparin yksityisen olohuoneen, kun tasavallan ykkösnaiset nauttivat iltapäiväteetä ja vertailevat elämänkaariaan.
Eeva Ahtisaari on huomannut, että kummallakin on syntymäpäivä 18. kesäkuuta.
- Sinä olet juuri kuin pikkusiskoni, kuusi vuotta nuorempi.
Riitta Uosukainen puolestaan tietää kertoa, että mainittu päivämäärä on muutenkin historiallinen: Pyhän Henrikin luiden kuljettamisen päivä, jolloin Lallin surmaaman piispan luut tuotiin Nousiaisista Turkuun.
- Sitä minä en tiennytkään, vaikka olen historiaa opiskellut, Eeva Ahtisaari nauraa ja kertoo lapsena kärsineensä syntymäpäivän huonosta ajoituksesta. Kunnon juhlia ei voinut koskaan järjestää, kun koulu oli päättynyt. Eevan-päiväkin meni hukkaan, koska se on jouluaattona. - Ehkä sinulla siellä Imatralla oli toisin.
Ei ollut. Välimatkat olivat pitkät ja kaverit kaukana. Kouluun oli matkaa toistakymmentä kilometriä, jotka taitettiin linja-autolla tai polkupyörällä.
Äidinkielen opettajan ja entisen kustannusvirkailijan silmät rekisteröivät nopeasti emännän kirjahyllyn sisällön.
- Meillä on tavattoman paljon yhteisiä kirjoja, aforismikokoelmia ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisemaa aarteita.
Ahtisaarten omat kirjat on vasta toissapäivänä nostettu laatikoista alakerrassa oleviin hyllyihin, joista niitä on helppo käydä tänne tarpeen mukaan hakemassa. Posti kantaa Mäntyniemeen lisää lukemista.
- On uskomatonta, miten paljon suomalaiset julkaisevat runokirjoja omakustanteina, Eeva Ahtisaari sanoo.
Riitta Uosukaiselle selvisivät Tammen-vuotena kolmekymmentä vuotta sitten suomalaisten traumat: sota, uskonto ja seksuaalisuus. Nykyisin saamansa postin perusteella hän on valmis muuttamaan järjestystä, mutta aiheet ovat samat kansalaiskirjeissä. Raha tietysti kummittelee entistä enemmän.
JÄISIÄ LANTTUJA JA ROMPPAISEN ROUVA
Eeva Ahtisaari oli viisivuotias, kun hänen Aarne-isänsä lähti jatkosotaan ja viipyi sillä matkalla neljä vuotta. Isä oli jo jättänyt rakennusmestarin työt ja ottanut perheen maatilan, Taavettilan talon, Kuopion maalaiskunnassa hoitoonsa. Se jäi nyt Aini-äidin vastuulle.
- Äidillä oli paljon työtä, mutta hän oli kuitenkin koko ajan läsnä. Isälle kirjoiteltiin, ja häneltä tuli kenttäpostia. Vaikka oli sota, lapsuudessa oli kuitenkin ihan turvallinen olo.
Riitta Uosukainen oli kaksivuotias rauhan tullessa, joten hänelle sodan tapahtumat ovat kerrottuja. Sekin, että vilkas tyttö oli sidottu pihalle liekaan samalla tavoin kuin muilla hengen pitimiksi hankitut lampaat, jottei olisi jäänyt Ensoon majoitettujen Laguksen joukkojen tankkien alle.
- Sitä minäkin olen ihmetellyt, miten turvallisen tuntuinen lapsuus oli, vaikka sodan päättymisestä oli kouluun mennessäni 1949 kulunut vasta muutama vuosi. Äiti oli vähän päälle kolmikymppisenä jättänyt kotinsa kahteen kertaan ja synnyttänyt minutkin siinä välissä. Uskomattoman vahvoja ne naiset ja miehet ovat olleet.
- Ja vahvoja ihmisiä on silloin syntynyt, lisää Eeva Ahtisaari. - Olen seurannut 1942 ja 1943 syntyneitä 50-vuotissankareita ja ihmetellen ajatellut, millaisissa tilanteissa äidit ovat heitä odottaneet.
- Jäisillä lantuilla evästettynä, sanoo Riitta Uosukainen. - Ja kotona on yksin synnytetty, paitsi että rouva Romppainen tuli kamferipullon kanssa apuun. Saattaa vaikuttaa kovalta sanoa tätä taustaa vasten, että nykyinen hätä ei ole hätää, vaan se on enemmän tuntemuksia. Nyt tarvitaan vain toistemme tukemista.
Myöhemmin hän on miettinyt, olivatko lapsuuden kesät todellisuudessa niin aurinkoisia kuin muistoissa. Asuessaan nyt puolen kilometrin päässä mummolastaan hän voi todeta, että yhtä lämpimästi aurinko Salpausselän etelärinteelle paistaa edelleen.
HALUAN HUMANISTIKSI!
Teini-ikää lähestyvä Eeva luki Pikku naisia ja halusi oppikouluun. Vuonna 1947 hänellä oli edessä muutto koulukotiin Huttusen perheeseen Kuopioon, jossa hän alkoi miettiä, mitä hänestä isona tulee.
- Siinä vaiheessa minulla oli harvinaisen rajallinen ammatinvalinta, vuosisadan alun vaihtoehdot: opettajaksi, sairaanhoitajaksi tai lääkäriksi. Kaksi viimemainittua olivat pois suljettuja.
Myös Riitta alkoi lukea varhain, ja leikitkin olivat kirjoista kotoisin. Hän oppi lukemaan Robinson Crusoesta. Ammatinvalintaa hän ei juuri pohdiskellut, teki vain, niin kuin Eevakin, mahdollisimman hyvin kaiken, mikä eteen tuli. 13-vuotiaan päiväkirjasta löytyy yksi kohta, jossa Riitta kertoo halustaan ryhtyä diplomaatiksi. Puvustonkin hän piirsi valmiiksi.
- Äiti muisti usein muistuttaa meille tytöille, että nainen menee aina samasta ovesta kuin mies, eikä sellaista paikkaa ole, johon naisella ei ole asiaa. Samalla olimme kyllä hyvin tietoisia sukupuolestamme kaikkien poikaserkkujemme keskellä.
Kummallakin naisella varmistui halu ruveta humanistiksi. Eeva kävi Kuopiossa konserteissa ja osallistui teinikunnan keskustelukerhoon, jossa pohdittiin paljon yhteiskunnallisia asioita. Kuopion Nuorissa Luonnonystävissä hän tutustui myös erääseen Martti Ahtisaareen, joka liikkui samoissa seuroissa ja osallistui samoille retkille.
Siihen aikaan kukaan ei oikeastaan seurustellut kenenkään kanssa, vaan nuoret liikkuivat ryhmässä. Martti muutti Ouluun, ja Eeva oli tapaava hänet seuraavan kerran vasta kolmikymmenvuotiaana.
- Niin että meillä on aivan omat historiat, hän naurahtaa.
Samaa ei voi sanoa Vainikan Riitasta, jonka elämä melko varhain liittyi aakkosjärjestyksessä edellä olevaan Topi Uosukaiseen. Yhdessä oltiin järjestäjinä, vierekkäin laskettiin valkolakit hiuksille ja aakkosjärjestyksessä mentiin naimisiin. Siinä sivussa. Riitasta oli tullut kantava ääni kuorossa ja näytelmäharjoituksissa ja keskeinen paikallinen vaikuttaja teinikunnassa, olipa hän maakuntaneuvoskin.
- Mutta sillä ei ollut siihen aikaan mitään tekemistä politiikan kanssa! hän muistuttaa-
VANHAT
ENSISYNNYTTÄJÄT
Avioliitto solmittiin kaksi vuotta ennen kuin Riitasta tuli filosofian lisensiaatti. Topi pani naimisiinmenon ehdoksi, että Riitan on saatava auskultoinnista kiitettävät arvosanat. "Mie en rupee kuuntelemaa et sie et viihy työssä." Riitta oli jo tutustunut työelämään Enso-Gutzeitilla, kustannusyhtiössä, Kauppalehdessä ja Artekissa.
Auskultoinnista tuli Riitan elämän hankalin vaihe siksi, että siinä oli asetuttava toisten mielen mukaan. Työ meni hänen mielestään hyvin, mutta auskultantti ei tahtonut ymmärtää sitä, että kysymykseen olisi pitänyt keksiä yksi oikea vastaus. Hän teki haarovia puita.
- Sitten päätin, että kiitettävät on saatava, ja aloin istua käsieni päällä, etten olisi kritiikissä sanonut, mitä ajattelin. Olin hirveän terävä kustannuselämän kokemusteni jälkeen, kun olin kirjailijoiden kanssa luonut kieltäni.
Tällöin Eeva Hyvärinen oli jo ehtinyt toimia historian lehtorina Kuopion tyttölyseossa, Rovaniemen yhteiskoulussa ja Tapiolan yhteiskoulussa. Opettajan työt loppuivat samaan vuoteen, jona hän solmi avioliiton. Eeva Ahtisaaresta tuli Espoon kaupungin kotiseutusihteeri, ja poika Marko syntyi seuraavana vuonna.
Eeva Ahtisaari synnytti ainoan lapsensa 32-vuotiaana, niin kuin Riitta Uosukainenkin Anttinsa.
- Minussa meni hyvä synnyttäjä hukkaan, Riitta Uosukainen harmittelee. - Siihen aikaan meitä sanottiin vanhoiksi ensisynnyttäjiksi. Asiat ovat muuttuneet valtavan nopeasti.
- Katsonkin nyt olevani juuri sopivan ikäinen rouvashenkilö sanomaan ääneen, että on äärimmäisen tärkeää aloittaa lapsenteko varhain. Se on kuitenkin niin hirmuisen tärkeää, ja lapset ovat ihana asia. Minä kuulun ensimmäiseen ikäluokkaan, joka saattoi vaivattomalla ehkäisyllä hoitaa tämän asian. Minulle sopivat pillerit mitä parhaiten, on ollut helppoa ja iloista koko seksuaalielämä.
Naiset uskovat nyt voivansa säädellä elämäänsä ja lasten hankintaa. Kun päätös vihdoin on tehty, luonto näyttääkin voimansa. Riitta Uosukainen joutui monen muun naisen tavoin hoidattamaan ensin pois endometrioosinsa, niin että lapsen odottamiseen meni lopulta kaksi vuotta.
- Historia osoittaa, että naiset, joilla on ollut suuret perheet, ovat voineet olla myös loistavia tiedenaisia ja vaikuttajia. Hyvä esimerkki on Elsa Enäjärvi-Haavio. Nykyään apuna ovat vielä kodinkoneet, hän muistuttaa.
TIETO ON VALTAA
Kumpikin on elänyt jalat tiukasti maassa, työnsä tehden ja antaen elämän kuljettaa itseään. He eivät ole halunneet eivätkä ehtineet kuluttaa voimavarojaan turhiin haaveisiin ja urasuunnitelmiin.
Eeva Ahtisaari joutui luopumaan omasta urastaan miehen työn vuoksi, mutta on koko ajan panostanut itsensä kehittämiseen.
- Suoritin 80-luvulla filosofian kandidaatin tutkinnon. Ei se minua uralla millään lailla edistänyt, mutta sain siitä itse valtavasti. Ainoana haaveenani nyt on halu tulla sivistyneemmäksi, sivistys on minulle tärkeä. Haluaisin sisäistää kaiken sen tiedon, jonka saan.
Kolmen päivän Pietarin-matkalla hän sanoo saaneensa niin valtavan tietomäärän omaksuttavaksi yhdellä kertaa, että oli kotiin tultuaan vähän aikaa aivan uuvuksissa.
- Myös minulle tiede, tutkimus, kulttuuri ja koulutus ovat olleet koko elämä eivätkä sitten kuitenkaan ole, vastaa Riitta Uosukainen. - Puhemiehenä olen kokenut, että on valtaisa määrä muita sektoreita, joilla en vielä ole tehnyt sitä, minkä voin tehdä.
Aivan äskettäin hän on tehnyt häkellyttävän havainnon.
- Topia on näköjään jäänyt vaivaamaan, että minulta jäi väitöskirja tekemättä. Luin sen jostain lehtihaastattelusta. Ei kai häntä paina se, kun me silloin lähdimme maalle? En minä väitöskirjaa ole koskaan hinkunut, mutta jos sen tekisin, tekisin juuri samoista syistä kuin sinä, Eeva.
Tee jäähtyy kupeissa, kun rouvat innostuvat keskustelemaan Riitan Iisensiaattityön aiheesta Vuosisadan lopun nainen Minna Canthin kuvaamana. Riitta Uosukainen kuvailee eloisasti löytöään, nimimerkki Mystikon kirjeenvaihtoilmoitusta, johon Minna Canth oli vastannut.
- Se on kirjoitettu melkein syntymäpäivänämme, ja Minna puhuu siinä mm. vapaasta rakkaudesta.
Kirje on nyt painettu kirjaan, jonka pitäisi puhemiehen mielestä olla Ahtisaaren hyllyssä juuri tuossa Elämänviisauksien ja Arkipäivän postillan välissä.
- Minulla ne ovat juuri sillä tavalta, muuten kirjat ovat aakkosjärjestyksessä, paitsi ne, jotka eivät hyllyyn mahdu.
SUOMESSA ON TILAA
KAIKILLE
Riitta Uosukainen valittiin eduskuntaan 1983, kun Eeva Ahtisaari oli jo kymmenen vuoden ajan seurannut miestään tarpeen vaatiessa milloin Tansaniaan, milloin New Yorkiin.
- Meillä on se ero, että Riitta Uosukaisella on semmoista perusenergiaa, jota on politiikkaan hakeutuvilla ihmisillä. Minullakin olisi ollut kiinnostusta yhteiskunnallisiin asioihin, ja olen kiinnostunut ihmisistä, mutta niin voimakasta energiaa ei ole ollut. Rehellisesti sanoen olen vasta myöhemmin tajunnut olevani niitä ihmisiä, jotka kehittyvät hitaasti. Mutta ilmeisesti ihminen sitten on kehityskelpoinen pitkään. Vähän samaa vikaa kuin tunnetusti Bernadotte-suvussa, mutta se on hyvä itse tiedostaa.
- On enemmän kuin puolet totta siinä, että politiikassa täytyy tulla toimeen kuuden tunnin yöunilla ja että hemoglobiinin pitää naisellakin olla reippaasti yli 140, Riitta Uosukainen sanoo.
Eeva Ahtisaari pitää erittäin tärkeänä sitä, että on voinut elää vieraissa kulttuureissa.
- Olen ensimmäisen polven akateemisen koulutuksen saanut, ja maakuntamatkoilla ja Helsingissäkin olen havainnut, että juuri me "ensimmäisen polven ihmiset" olemme vähän tärkeän oloisia ja siksi muodollisia. Kansanihmiset ovat vapaita ja luontevia samoin kuin todella sivistynyt ihminen. Olisin itsekin huomattavasti rajoittuneempi ja muodollisempi, jollen olisi asunut Afrikassa ja Amerikassa. Siellä minusta on tullut sallivampi. Suvaitsen enemmän erilaisuutta ja sallin nykyään jäyhyyden ja jäykkyydenkin. Sinua, Riitta, auttaa karjalaisuutesi.
Riitta Uosukainen toivoisi tänne enemmän toisten huomioon ottamista.
- Täällä on toki tilaa kaikille, mutta olemme käyttäneet sen tilan väärin, olemme ruvenneet suvaitsemattomiksi.
Hänet on poliittisen uransa aikana haukuttu kadulla vain kerran, mutta ei suinkaan Ahon hallituksen koulutus- ja tutkimuspolitiikasta. Hän kohtasi keskellä Helsinkiä silmästä silmään rotuvihan. 'Senkin karjalaisakka painu sinne, mistä olet tullutkin!" oli opetusministerin tunnistaneen kadunmiehen viesti.
- Siinä minä seisoin maailman mutakuonojen edustajana Fredrikinkadulla. Se tuntui juuri niin hirveältä kuin kaikista ihmisistä, joita kohtaan käyttäydytään väärin, epäoikeudenmukaisesti, suvaitsemattomasti ja typerästi.
PARAS IKÄ ON AINA NYT
Kumpikin Vuoden Eeva on iässä, jossa naisella on kädessään yhtä aikaa vapauden avaimet ja luopumisen haikeus. Heiltä voi kysyä, mikä on naisen paras ikä. Vastaus tulee kuin yhdestä suusta:
- Taidamme vielä odotella sitä!
Paras ikä on aina ollut se, joka on menossa. Vanhoista valokuvista katselee hieman nuorempi minä, mutta hiljalleen ilmestyvien ryppyjenkin kanssa voi elää.
- Mutta en minä näitä päiviä pois vaihtaisi. Kukaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tulee. Terveyttä vain toivoo, mutta uskon, että tietokoneen kanssa arkkuunkin mennään ja kirjoja otetaan varmuuden vuoksi mukaan, Riitta Uosukainen hymyilee.
Ehkä minua on auttanut se, että olen joutunut niin paljon luopumaan, miettii Eeva Ahtisaari. - Jo se, että usein joutuu luopumaan ystävistään ja tutustumaan uusiin, panee elämään tässä ajassa. Ajattelen usein niitä ihmisiä, joita Tansaniassa, Namibiassa ja New Yorkissa tapasin, läheisiä ystäviä. Yritän pitää heihin kontaktia, mutta vaikeaa se on. Ihmissuhteisiin kannattaa kuitenkin panostaa, niistä saa niin paljon.
Myös Riitta Uosukaisen työkiireet merkitsevät sitä, että hän joutuu joka päivä luopumaan suuresta määrästä ihmisiä. Joka viikko hän luopuu perheestään, ja mahdollisista kansainvälisistä tehtävistä hän on luopunut päästäkseen edes viikonloppuna kotiin. Riitta onkin ainoa Imatralta samaan aikaan valittu kansanedustaja, joka ei ole eronnut.
Parhaassa tapauksessa pitkät erot puolisosta myös kehittävät keskinäistä luottamusta.
- Ei tule puhettakaan mistään turhasta. Minä kammoksun ihmisiä, jotka sanovat, että meillä on kaikk:i yhteistä. Mistä se voima sitten pahan hetken tullessa otetaan?
Eeva Ahtisaari on samaa mieltä
- Vaikka minä olen tavallaan pehmeä ja joutunut tekemään toisen mukaan, niin sisällä on hyvin voimakas ja itsenäinen nainen.
- Särmää löytyy!