Haastattelu Kotimaa-lehdessä, joulu 1996

Rouva Eeva Ahtisaari kehottaa käyttämään elämän lahjaa pelkäämättä

Lähimmäisistä huolehtiminen

on suomalainen perushyve

Tasavallan presidentin puoliso filosofian maisteri Eeva Ahtisaari luottaa siihen, että suomalaiset selviytyvät nykyisenkin murrosvaiheen yli. Toisista huolehtiminen on hänen mielestään meihin kirjoitettu perusominaisuus.

Kasvatuksesta ja perheiden asemasta kiinnostunut rouva Ahtisaari toivoo, että aikuiset ymmärtäisivät tehtävänsä ennen kaikkea vastuun kantamiseksi omista ja toistenkin lapsista. Hänen mielestään meillä on hyvä koulu, mutta vanhempien ja opettajien tulisi tukea enemmän toisiaan.

Rouva Eeva Ahtisaari on kutsunut kuluneena vuonna järjestämiinsä eri alojen asiantuntijatapaamisiin Eeva istuntoihin perhettä ja kasvatusta tuntevia ihmisiä. Esillä ovat olleet mm. vanhemmuus, koulu, hyvät tavat ja suvun yhteyden merkitys.

Tapaamisten tarkoituksena on luonnollisesti ollut pyrkimys analysoida ja ymmärtää menossa olevaa muutosta.

Murros on

uuden ajan alku

"Historioitsijana tarkastelen murrosta 100 vuoden perspektiivistä. Vuosisadan alun murrosvaihetta edustivat torpparikysymys, itsenäistyminen ja kansalaissodan vaiheet sekä maareformin toteuttaminen. Viime sotien aikana elämämme jälleen järkkyi. Nousimme vaikeuksista kuitenkin yhtenä miehenä, sillä sodan kokemukset yhdistivät meitä."

1960-luvun muutokset sekä siirsivät ihmisiä maalta kaupunkeihin että merkitsivät hyvinvointivaltion projektin käynnistämistä.

Rouva Ahtisaari nostaa esiin erityisesti sosiaaliturvan kehittämisen eläke- ja kansanterveysjärjestelmineen. Toinen suuri periaatelinjaus oli peruskoulujärjestelmän käyttöönotto ja maakuntayliopistojen pystyttäminen, samoin kuin ammattikoulujärjestelmän perusteellinen kehittäminen.

"Aloimme jo tottua ajatukseen, että kaikki on varmaa ja turvallista, kunnes tämän vuosikymmenen lama on jälleen tuonut epävarmuuden elämäämme. Suomalaiset ovat kuitenkin nytkin saaneet itsensä hyvin kokoon. Meillä on perinteisesti hyvin vahva epävarmuuden sietokyky."

Nykyinen murros täytyy Eeva Ahtisaaren mukaan ymmärtää yhteiseksi hankkeeksi ja uuden ajan aluksi, mutta samalla tilanteeksi, joka on syvästi koskettanut, järkyttänytkin meitä kaikkia.

Hän arvelee, että jokaisella on ystäviä, jotka ovat jääneet työttömiksi. Työttömyyttä on myös presidentin puolison ystäväpiirissä.

"Sellaiset ihmiset, joilla on henkisiä voimavaroja selviävät, mutta on valitettavasti myös niitä, joiden elämä on todella lamaantunut."

Vastuullisuus

melkein geeneissä

Rouva Ahtisaari on kaikista sosiaaliturvan leikkauksista huolimatta luottavainen suomalaisen yhteiskuntapolitiikan suhteen.

Hänen mukaansa luterilainen uskomme on juurruttanut lähimmäisenrakkauden ja ihmisten kunnioittamisen niin syvälle meikäläiseen suhtautumistapaan, että nämä arvot siirtyvät polvelta toiselle melkein geeneissä.

"Uskon tosissani siihen, että jokainen suomalainen kantaa sydämessään vastuuta lähimmäisestään. Tällainen suhtautuminen on meillä kaikki yhteiskuntapiirit kattava perusarvo. Olen tunnistanut ominaispiirteen verratessani meidän ja monien muiden maiden asukkaiden asenteita. Suomi ei ole luokkayhteiskunta, me kannamme vastuuta kansalaisistamme."

"Pohjoismaalaisille itsestään selvä kunnioitus toisia ihmisiä kohtaan tuli minulle hyvin selväksi, kun asuimme Tansaniassa (jossa Martti Ahtisaari oli 1970-luvulla Suomen suurlähettiläänä). Huomasin, miten eri tavoin, paljon arvostavammin pohjoismaalaiset kohtelivat paikallista henkilökuntaansa kuin monien muiden maiden edustajat."

Rouva Ahtisaari pitää näitä suomalaisille tärkeitä arvoja aarteina, joiden säilymistä ja siirtymistä seuraaville polville muun muassa kirkon tulee väsymättä pitää esillä.

"Perusasenteestamme johtuen en usko, että sosiaaliturvaa voidaan meillä kokonaan ajaa alas. Vastuuntunto on myös kansanedustajien ominaisuus. Tietenkin joudumme tinkimään kaikesta, ja on valitettavasti olemassa vaara, että osa ihmisistä jää hyvin vaikeaan asemaan. Mutta kaikilla tulee olemaan perusturva."

Huolta omista ja

muiden lapsista

Eeva Ahtisaari on miettinyt paljon perheiden asemaa ja lasten turvallisuuden järkkymistä. Yksi syy kaiken taustalla on hänen mielestään 1960-luvulla muotiin tullut vapaa kasvatus.

Mitä vanhempien pitää ja mitä ei tarvitse osata?

"Vanhempien pitää osata ottaa vastuu. 1960-luvun murrokseen liittyi vapaa kasvatus, käsitys, että lapsi itse saa valita kaiken. Kasvatus ei kuitenkaan toimi niin, vaan vanhempien täytyy ottaa vastuu ja näyttää lapselle rajat."

Tarvitaan myös laajennettua vanhemmuutta; jokaisen aikuisen tulee elinpiirissään seurata vähän muidenkin lapsia ja osoittaa, että välittää heistä. SOS-lapsikyläsäätiön toiminnanjohtaja Seppo Sauro on pitänyt tätä asiaa esillä ansiokkaasti."

Rouva Ahtisaari muistuttaa, että jokainen lapsi tarvitsee lähelleen aikuisen. Parasta on, jos käytettävissä ovat omat vanhemmat. Myös isovanhemmilla on tärkeitä tehtäviä.

"Viime vuosikymmeninä naisen ja miehen keskinäinen suhde on vahvistunut, se on nyt aika tasa-arvoinen. Mutta sukupolvien välinen yhteys on ohentunut. Tosin aivan näinä vuosina on ollut havaittavissa, että perheen ja suvun merkitys on vahvasti tulossa takaisin. Juuri suurissa mullistuksissa perhe ja suku ovat merkittäviä turvallisuutta lisääviä tekijöitä."

Isovanhempien tehtäväksi sopii luonnostaan tradition siirtäminen.

"Heillähän on aina paljon tarinoita, joita lapset kuuntelevat mielellään. Sitä paitsi isovanhemmilla ja lastenlapsilla on usein todella viehättävä suhde keskenään. On hyvä asia, että sukupolvien yli ulottuva yhteys on jälleen otettu voimavaraksi."

Vanhemmat ja opettajat yhteistyöhön

Rouva Ahtisaari - itsekin opettajan työtä tehneenä - jaksaa kannustaa ja kiittää koulua. Hän muistuttaa suomalaisten aina arvostaneen koulutusta ja koulun rakentaneen merkittävällä tavalla kansamme arvomaailmaa.

Hän pahoittelee koulun aseman järkkymistä. Viime aikojen monet mielipidemittaukset kertovat, miten lapset eivät viihdy koulussa eivätkä vanhemmat luota kouluun.

"Tutkimukset ovat kerro koko totuutta. Minusta Suomessa on hyvä koulu. Koulua on aina pidetty meillä arvossa ja vanhemmat ovat tukeneet opettajia."

"Mullistusten aikoihin liittyy vahva yleinen kriittisyys melkein kaikkea, myös koulua kohtaan. Yksi osa tätä henkeä on, etteivät vanhemmat tue opettajien työtä. Opettajien ja vanhempien yhteys olisi saatava tiiviiksi ja luottamukselliseksi. Jos vanhemmat seuraisivat lähempää koulun työskentelyä, syntyisi luonteva mahdollisuus myös laajennettuun vanhemmuuteen; huolenpitoon ja vastuun ottamiseen omista ja muiden lapsista."

Eeva Ahtisaaren mielestä perheet tarvitsevat monella tavalla tukea. Yleistä ilmapiiriä on muutettava, niin kuin on tapahtumassa muun muassa hyvien tapojen kampanjoinnin avulla. Tarvitaan myös taloudellista ja sosiaalista perusturvallisuutta, jota varsinkin kelvollisesti järjestetty päivähoito ja kotihoidon tuki merkitsevät.

Elämää ei tarvitse

pelätä

Eeva Ahtisaaresta säteilee perusluottamus elämään. Hän sanookin, ettei pelkää oikeastaan mitään.

"Miksi pitäisi pelätä? Pelko vain estää elämän energiaa virtaamasta. Kun ahdistavina pidettäviä asioita, esimerkiksi sairautta tulee vastaan, on vain toimittava, pelkääminen ei mitenkään edistä asian hoitamista."

"Kun itselläni on vaikeaa, käytän mielikuvitusta. Ryhdyn kuvittelemaan ja usein löytyykin uusia ulospääsyjä ongelmista. Elämä on sellainen lahja ja ihme, etten pelkää mitään."

Huumorin ja mielikuvituksen yhdistämien tuottaa usein vieläkin paremman tuloksen.

Rouva Ahtisaari mainitsee esimerkkinä leikkisästä kansanviisaudesta Kuopion piispan Wille Riekkisen virkaanastujaissaarnassaan kertoman selviytymistarinan:

Kaksi sammakkoa hyppeli tapansa mukaan, kunnes ne yhtäkkiä putosivat kirnuun, joka oli täynnä kermaa. Ne alkoivat upota, ja toinen parahti, että nyt me hukutaan. Mutta toinen sanoi, että eikä hukuta, nyt me hypitään. Kun ne aikansa hyppivät, kermasta tuli voita ja sammakot pelastuivat.

"Meidän on hyvä pitää mielessä, ettei hädän hetkellä tulisi antaa lamaantumiselle valtaa, vaan pitäisi toimia."

Eeva Ahtisaari kehottaa suomalaisia ammentamaan omista lähteistään. Hiljaisuudesta, jolla voidaan myös kommunikoida. Kansanomaisesta, usein oivaltavasta huumorista, joka kukkii omaleimaisena jokaisessa maakunnassa.

"Tänä jouluna haluan toivottaa ihmisille nimen omaan iloa, sydämellistä jouluiloa!"

Mäntyniemessä vietetään rauhallista joulua

Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari ja rouva Eeva Ahtisaari viettävät joulua Mäntyniemessä kahdestaan. Heille harvinaiset yksityiset hetket kuluvat perisuomalaiseen tapaan.

Rouva Ahtisaari kertoo, että joulu tulee taloon 21.12. perinteisissä joululaulajaisissa, jotka organisoi Lähetysmuseon hoitaja Ilona Immonen. Silloin ystävien piiri kokoontuu Mäntyniemeen laulamaan rakkaita, tuttuja joululauluja.

Ahtisaaret viettävät joulun pyhät toistensa seurassa musiikin, television jouluohjelmien ja lukemisen parissa.

"Mäntyniemen aikana emme ole käyneet joulukirkossa, koska jumalanpalvelukseen osallistuminen ei olisi meidän kannaltamme yksityinen tilaisuus", Eeva Ahtisaari sanoo.

Hän kertoo viettäneensä hyvin erilaisia jouluja. Lapsuuden joulut maalaistalossa olivat perinteisiä, ulkomaanvuosien aikana joulua vietettiin usein ystävien kanssa yhdessä niin, että mukana oli myös paljon lapsia.

"Yhden vaikuttavimmista jouluista vietimme Tansaniassa 1975 juuri Ugandan sodan jälkeen. Matkustimme pohjois-Tansanian vuoristoon oman perheen kesken. Juuri mitään tavaraa ei ollut saatavissa ja valmistimme tuohon aikaan kuusivuotiaan Marko-poikamme kanssa lahjatkin itse. Markon silloin tekemät lahjat ovat vieläkin tallella. Hän teki isälleen kenkäpussin ja minulle laudasta, nauloista ja narusta laiteen, jonka nimi oli 'yksinkertaiset kangaspuut'."

"Jouluiltana vuorilta kuului rummutusta ja näkyi iltanuotioita. Huomasimme yhtäkkiä, että vuokraamamme talon terassilla oli kaksi pääskystä. Ajattelimme heti, että ne ovat tulleet Suomesta. Tuolloin Sylvian joululaulu tuli hyvin läheiseksi."

"Namibiassa 1989 vietimme joulua lähetystyöntekijöiden kanssa. Myös Mikko ja Kirsti Ihamäki olivat silloin siellä. Jumalanpalveluksessa minuun teki vaikutuksen moniääninen virsilaulu."

"Helsingin Tunturikadulla asuessamme kävimme usein jouluyön messussa Taivallahden kirkossa, jossa Esa Ruuttunen ja Tapio Tiitu palvelivat, joten musiikki oli aivan upeaa."

Haastattelu: Ritva Rasila

Kuva: Minna Kosunen