et-lehti 4/1998
Helena Hämäläinen
"Karjalohja on
meille se Maamme-kirjan maisema, jonne on hyvä maailmalta
palata."
Topeliuksen maailma on tullut
Eeva Ahtisaarelle läheiseksi maailmalta
kotiin palattua, rakkaassa kesäpaikassa,
maaseutumatkoilla ja omassa työssä.
- Lähimmäisenrakkaus, rakkaus
luontoon ja lapseen.
Eivätkö nämä topeliaaniset arvot
tule yhä tärkeämmiksi?
Rakkaus
lapseen ja luontoon
Eeva Ahtisaarelle parhaillaan
vietettävä Topeliuksen juhlavuosi on läheinen ja tärkeä.
Historioitsijana hän on tuntenut Topeliuksen elämäntyön
arvon, mutta valmistellessaan pro gradu -tutkielmaansa hän
löysi uudestaan myös Topeliuksen ihmisenä, kansakunnan
isänmaakuvan kokoajana ja eettisten arvojen rakentajana.
Topeliuksen juhlavuoden juhlassa Eeva Ahtisaari saattoi
hyvillään ajatella oman lapsiprojektinsa osuneen oikeaan
aikaan, lasta arvostavan Topeliuksen vuodelle.
Topelius ihmisenä ja hänen maailmankuvansa alkoivat elää Eeva
Ahtisaaren mielessä perheen Karjalohjan kesäpaikassa vuosia
sitten. Rinneranta on ollut Ahtisaarien kansainvälisinä vuosina
palanen pysyvää kotia ja kotimaata, "Maamme-kirjaa",
jonne maailmalta on palattu kotiin ja suomalaiseen kesään.
Karjalohja on ollut Ahtisaarille kaivattu
"topeliaaninen" maisema kotimaassa.
- Mökkimme sijoittuu korkealle rantatöyräälle. Sieltä
avautuvaa maisemaa rakastan katsella. Saunarantaan viettävä
rinne on keväisin sinisenään sinivuokoista ja valkoisenaan
valkovuokoista. Metsässä kasvaa koivuja ja runsaasti
pähkinäpensaita ja muutama tammikin. Tunnelma on
välimerellisen vehreä, Eeva Ahtisaari kuvailee.
- Kesäpaikkamme on ollut aiemmin kolmella omistajalla. Meitä
ennen paikka oli piispa Eelis Gulinin ja rouva Irene Gulinin
kesäkotina. He olivat sijoittaneet lepotuolinsa niin, että
molemmilla oli oma näköala järvelle. Niin mekin istumme
siellä mieheni kanssa tuoleissamme ja katselemme kumpikin omaa
maisemaamme.
Leppoisa "kahden oman tuolin" rinnakkainelo on
kestävän elämänkumppanuuden tulosta. Ahtisaaret viettävät
tulevana kesänä 30-vuotishääpäiväänsä.
Kesämaisemastaan Eeva Ahtisaari löysi innostavan ja
omakohtaisen polun historiaan. Aviomiehen ura vei pariskunnan
ulkomaille suureen seikkailuun, ja Eeva Ahtisaari joutui
jättämään opinnot ja mieluisan kotiseutusihteerin työn,
jossa hän yhä näkee mahdollisuuksia kehittää kouluihin
elävää yhteyttä kotiseutuun.
1980-luvulla hän innostui jatkamaan opintojaan ja laati pro
gradu -tutkielman Hilda Käkikoskesta, Lapinjärven Porlammin
kylästä lähteneen, aikaansa edellä eläneen naisen
elämäntyöstä. Hilda Käkikoski, maalaistyttö valmistui
historian opettajaksi, toimi Helsingissä opettajana ja innostui
palavasti naisasiasta. Käkikoski asetti elämänsä tavoitteeksi
naisen tasavertaisen oikeuden koulutukseen, omiin valintoihin,
ammattiin ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Hänet valittiin
ensimmäisen eduskuntamme ensimmäisten naiskansanedustajien
joukkoon.
- Nuoruudessaan Hilda Käkikoski kävi kuitenkin läpi syvän
kriisin. Hänen mielensä synkistyi ja hän epäili, oliko
naisasian ajaminen oikein ja kristinuskon mukaista. Alexandra
Gripenberg, ystävä ja työtoveri Suomen Naisyhdistyksen
piiristä, halusi auttaa Hildaa ja lähetti hänet Zacharias
Topeliuksen hoiviin.
Nuori Hilda sai viettää muutaman viikon kesinä 1894-95
runoilijavanhuksen Koivuniemen kodissa. Yhteisissä
keskusteluissa Hilda sai itseluottamusta, lohtua ja vakuutuksen,
ettei naisasian ajaminen ollut kristinuskon vastaista.
Seesteisin mielin hän saattoi jatkaa tavoitteidensa
toteuttamista: hän kirjoitti, opetti, kulki maata ympäriinsä
joskus polkupyörälläkin "naisen, kodin ja isänmaan
asialla. Koululaisten arkea hän paransi merkittävästi mm.
aloitteellaan kouluruokailusta, josta kehittyikin vuosien
varrella ainutkertainen maailmassa.
- Nykyisin Hilda Käkikosken kotitalossa Karjalohjan
Heponiemessä toimii Diakonissalaitoksen Hiljaisuuden keskus.
Vietin siellä viime syksynä muutamia päiviä ja viihdyin, Eeva
Ahtisaari kertoo.
TOPELIUKSEN MAISEMASSA
Ahtisaarien kesäkoti on suomalaisen kulttuurin
lähipiirissä. Elias Lönnrot eli leskenpäiviään läheisessä
Sammatissa ja käveli 15 virstan matkan tapaamaan Zacharias
Topeliusta, joka vietti kesiä, vuosina 1874-75 Karjalohjan
Pipolassa Puuveden rannalla ja Kukkasniemessä Lohjanjärven
rannalla.
Topelius oli kuusissakymmenissään ja suri rakasta
lapsuudenkotiaan, jonka oli myynyt ja jonne ei enää palannut
kesäisinkään. Hän oli edennyt akateemisen uransa huipulle,
yliopiston rehtoriksi.
Eeva Ahtisaari löysi Topeliuksensa uudestaan vuosien tauon
jälkeen Karjalohjan kesämaisemista, joiden harjuja, järviä ja
viljavia sisämaamaisemia Topelius ylisti Uudenmaan Sveitsinä.
- Karjalohjalla Topelius kirjoitti vuosien kypsyttelyn jälkeen
Maamme-kirjan. Hän kertoo päiväkirjoissaan, miten hän löysi
nimen kirjalleen vaeltaessaan yksin eräälle vuorelle
Karjalohjalla. Nimi löytyi kuin puolukka metsästä.
Maamme-kirjasta tuli Topeliuksen suosituin kirja ja se on yksi
Suomen luetuimpia kirjoja kautta aikojen. Teos on levinnyt
vuosien varrella koulujen ja kotien lukukirjoina yli kahden ja
puolen miljoonan kappaleen verran.
"Koko maasta tulisi
pitää huolta maaltamuuton aikanakin."
Maamme-kirja on ensimmäinen
suomalaisen maiseman, historian, maantieteen ja kulttuurin
kokonaisvaltainen kooste, jota sävyttää Topeliuksen
ainutlaatuinen luonnon ja maiseman kuvaajan, "ilman
maalarin" eläytyvä, kauneudelle herkkä kyky.
Topelius kuvaa kesäöiden kirkkauden, kaskimaiden sauhut,
suurten järvien, merensaariston ja näköalapaikkojen tunnelmat.
Hän kiteyttää identiteettimme: kansanluonteen piirteet,
kielen, kansanrunouden, sananlaskut ja arvoitukset.
Topeliuksen kuvaama isänmaan kuva on kaikkien suomalaisten
mielen pohjalla elävä alkukuva suomalaisuudesta.
- Topelius oli matkustanut paljon ulkomailla ja kotimaassa. Hän
osasi koota isänmaakäsityksen kuten Hilda Käkikoskikin.
Topeliuksen aikaan ihmiset vielä asuivat paikoillaan eivätkä
liikkuneet paljon, kun liikennevälineetkin alkoivat vasta
kehittyä. Suomalaisuusaate alkoi vasta orastaa. Niinpä käsitys
isänmaasta oli vielä hämärä. Topelius loi yhtenäisen
isänmaakuvan suomalaisille.
Topeliuksen kuvaukset maakunnista ja heimoista ovat säilyneet
tähän päivään asti: karjalaisten välitön valoisuus,
savolaisten vähän samanlaiset ominaisuudet höystettyinä oman
edun näkemisellä ja paremmalla vauraudella, hämäläisten
jäyhyys ja vakaus, pohjalaisten kuohahtava luonne, vauraus ja
taitavat työkädet, uusmaalaisten iloisuus, puheliaisuus ja
herraskaisuus.
Maamme-kirja on ollut mieluista kesälukemista Eeva Ahtisaarelle.
Maamme-kirjan ovat hänen ystävänsä saaneet usein lahjaksi,
Ari Vatanen viimeksi.
Kun Ahtisaaret valmistautuivat presidentinvaalikiertueelle
maakuntiin, Eeva Ahtisaari otti Maamme-kirjan mukaan.
- Suunnittelin, että lukisimme kirjaa matkan aikana ja
maakunnissa. Mutta matkasta muodostui toisenlainen kuin odotin.
Historialliselle perspektiiville ei ollut tilaa eikä aikaa
nykypäivän kiireisessä rytmissä ja median pyörityksessä.
- Topeliuksen hahmottamat heimopiirteet ovat kuitenkin
mielestäni yhä nähtävissä meissä suomalaisissa vaikka
muuttoliike on piirteitä laimentanut. Yhä saattaa huomata
hämmästyttävän luonteenpiirteiden eron itäsuomalaisten ja
länsisuomalaisten välillä. Itäsuomalaiset poikkeavat
luonteenlaadultaan Iänsisuomalaisista kenties
välittömyydessään ja lämmössään. Länsisuomalaisissa on
jäyhyyttä enemmän, mutta he ovat varsin toimeentarttuvaa
väkeä.
- Länsi-Suomessa yhteistyö kunnissa koulujen ja
terveydenhuollon kesken toimii Itä-Suomea paremmin.
Itä-Suomessa halutaan tehdä kaikki itse.
Eeva Ahtisaari on itäsuomalainen juuriltaan. Miellyttävä
yhdistelmä maailmannaisen avarakatseisuutta ja joustavuutta
yhdistyneenä kotoisaan, lämpimään ja välittömään
itäsuomalaiseen ihmiseen. Presidentillisessä virallisessa
asemassakin hän on säilyttänyt mutkattoman, kodikkaan
lämmön, kertovat kansalaiset maakunnista.
Eeva Ahtisaarta onkin mitä luontevinta lähestyä, etäistä
kuilua hänellä ei ole tarvetta säilyttää ihmisiin.
- Luulen, että vaikka menetin maailmalla mieheni
pitkäaikaisessa uraputkessa mahdollisuuteni omaan työhön
pitkäksi aikaa ja eläkkeenikin jää kovin pieneksi, voin
ajatella saaneeni ihmissuhteissa ja toisten kulttuurien
ymmärtämisessä paljon. Minulle on kasvanut halu ymmärtää
ihmisiä niin kotimaassa kuin eri kulttuureissa. Olen kenties
löytänyt avarakatseisuutta, jota en olisi saanut ilman
kansainvälisiä vuosiamme.
Miltä maakuntien elämä on näyttänyt presidenttiparin
maakuntavierailuilla?
- Meille maakuntamatkat ovat piristysruiske. Ovathan kauemmas
ulottuvat matkat rasittaviakin, mutta aina henkisesti hyvin
antoisia. Meille tulee matkoilta palattua aina tunne: kyllä
tämä maa pärjää! Ihmiset ovat yritteliäitä, ja maakunnissa
on monenlaista kehitystä vireillä.
- Kun viimeksi vierailimme Pietarsaaressa ammattikoulun
vihkiäisissä, huomasin toivovani: voisipa vielä käydä
koulua! Ammattikoulussa on eri linjoja ja olot opiskeluun ovat
hyvät laboratorioineen j työvälineineen nykypäivänä.
Ammattiin on ilo kouluttautua ja tietyt linjat näyttäisivät
takaavan työllisyydenkin paikkakunnalla.
Eeva Ahtisaari kertoo kuitenkin olevansa huolissaan rajan kuntien
mahdollisuuksista kehittyä.
- Pohjois-Karjalan, Kainuun ja Sallan seuduilla on vaikea
työllisyystilanne. Mutta harvinaisen yritteliästä väkeä!
Onneksi ammattikouluissa ja aikuiskoulutuskeskuksissa on ryhdytty
opettamaan uusia maatalouden yrittäjyysvaihtoehtoja: marjojen ja
yrttien viljelyä ja jalostamista. Kainuussa ja Itä-Suomessa on
viriämässä uutta maatalousyrittämistä.
Erityisen mieleinen ostos maakunnista hänelle onkin sallalaisen
pienyrittäjän saunavihdan vastine "koivunlehtikylpy"
josta on tullut Mäntyniemen saunan mieluisa koivuvihdan tuoksu.
Pienessäkin asiassa voi olla tukemassa maakuntien ponnisteluja.
- Meidän tulisi pitää huolta koko maasta tänä helma-Suomeen
muuton aikanakin.
TOPELIUKSEN MODERNIT ARVOT
Topeliuksen juhlavuosi nostaa Eeva Ahtisaaren mielestä esiin
kestäviä arvoja, jotka yhä ovat tärkeitä.
- Minun sukupolveni lapsuudenmuistoissa Topelius on tärkeällä
sijalla. Me olemme lukeneet ikivihreät kertomukset ja sadut
Lukemisia lapsille -kirjoista. Kouluissa on näytelty Topeliuksen
näytelmiä, joista on jäänyt pysyviä muistoja.
- Oman lapsuuteni yksi suuria elämyksiä oli katsoa Lintu
sininen -näytelmä. En nähnyt sitä koulussa, vaan oikeana
teatteriesityksenä Kuopion Työväenteatterin näyttämöllä
40-luvulla. Meidän piti lähteä maalta teatterimatkalle ja
yöpyä sukulaisissa. Miehenikin muistaa nähneensä esityksen
äitinsä kanssa.
- Topelius kuului lapsuuden maailmaan ja unohtui sitten. Joskus
1960-luvulla hymähdeltiin hänen näytelmälleen "Ole hyvä
köyhille".
"Lasten
iltapäivien turvallisuutta olisi välttämättä
lisättävä".
1990-luvulla Topeliuksen
edustamat humaanit arvot tuntuvat jälleen tuoreilta:
- Piispa Erik Vikström puhui valtiopäivien avajaisissa
Topeliuksen lähimmäisenrakkaudesta ja rakkaudesta luontoon.
Ajattelin, että näitä pidän itsekin tärkeinä.
- Lähimmäisenrakkautta me tarvitsemme. Soisin sen ulottuvan
Suomessa myös maahanmuuttajiin. Heidän ei ole helppoa tulla
uuteen kulttuuriin ja vieraaseen maahan. Heidän sopeutumisensa
kannalta on tärkeää, miten otamme heidät vastaan, Eeva
Ahtisaari sanoo.
- Tiedän kokemuksesta, mitä on tulla vieraaseen kulttuuriin ja
miten suuri merkitys on ystävällisellä vastaanotolla.
Meillä on tietenkin ollut asema, mutta vastaanottamisen sävy on
aina tärkeä. Maahanmuuttajat haluavat aina löytää oman
paikkansa vieraassa maassa ja haluavat oppia rakastamaan uutta
isänmaataan.
- Ehkä voisimme ajatella omia maahanmuuttajiamme, jotka
lähtivät vaikkapa Ruotsiin taloudellisista syistä
1960-luvulla. Emmehän toivoisi heitä kohdeltavan toisen luokan
kansalaisina.
Topeliuksen luontosuhde on ollut Eeva Ahtisaarelle tärkeä ja
kestävä arvo. Topelius oli luomassa Luonnonkirjallaan
suomalaista luonnonrakkauden ja suojelun aatetta.
- Topeliukselta voimme yhä löytää luonnonsuojelun ajatuksia,
jotka ovat toimivia tänä päivänäkin: Ihminen ei ole luonnon
herra, vaan hänen tehtävänsä on varjella ja suojella luontoa.
Hänet on luotu suojelemaan luontoa.
Topeliuksen luonnon kauneuteen eläytyvä runollinen mieli on
tullut suomalaisten yhteiseksi luontokokemukseksi.
- Pidän suuresti laulusta Kesäpäivä Kangasalla.
PIENILTÄ LAPSILTA VAADITAAN LIIKAA
Topeliuksen maailmankuvan keskiössä on lapsi. Lapsen
viattomuus ja hyvyys on hänelle ihmisen ja ihmiskunnan ihanne.
Eeva Ahtisaaren aloite pienten koululaisten iltapäivähoidon
järjestämiseksi on herättänyt vastakaikua.
- Eikö meidän tulisi pitää huolta lapsistamme, Eeva Ahtisaari
kysyy.
Hän puuttui selvästikin kipeään kohtaan, kun hän nosti esiin
pienten koululaisten yksinäiset iltapäivät koulun jälkeen.
Lasten iltapäivien turvallisuutta olisi välttämättä
lisättävä.
On hyvä, että yhteiskunnassamme on huomattu, että pieniltä
koululaisilta vaaditaan liian varhaista itsenäisyyttä.
Työhuoneen pöydällä on paksu pino postia kansalaisilta. Eeva
Ahtisaari on arvostaen lukenut laajan arjen historian kirjan,
jonka maaninkalainen maalaistalon emäntä on kirjoittanut
sukunsa kotirintaman elämästä.
- Kirjan laajuus ja aihepiirin käsittely on hämmästyttävä.
Omakohtaisesti koettua arjen historiaa arvokkaimmillaan.
Kirjoittaja on yli 80-vuotias, mikä näkyy elämänkokemuksen
syvyytenä, mutta ei ajattelun esteenä, Eeva Ahtisaari ihailee.
Postin päällimmäisenä on rovaniemeläisen koulun rehtorin
viesti uudesta pienten koululaisten iltapäiväprojektista. Maan
ensimmäinen nainen on löytänyt ilmiselvästi oman työalueensa
myös arjessa. Hän on antanut tukensa lapsille, joita muuten
tuskin olisi kuultu. Arvovallallaan hän on voinut saada
parannusta lasten tilanteeseen.
- Emmekö voisi kaikki olla mukana talkoissa parantamassa lasten
iltapäivää? Ehkäpä isovanhemmatkin tulisivat mukaan
pitämään huolta pienistä koululaisista iltapäivisin silloin,
kun se on heille mahdollista? Eeva Ahtisaari huomaa ehdottaa
huolenpidon kapulaa et-lehden lukijoillekin.
Kauniissa ja hiljaisessa presidentin puolison työhuoneessa
työskentelee maan äiti, joka on mitä ilmeisimmin löytänyt
itsenäisen ja selkeän oman työkentän. Hänestä välittyy
innostus ja aito kiinnostus työhön, joka näyttää avautuvan
moniin uusiin suuntiin.
- Kun olen seurannut poikani siviilipalvelusta, olen yllättynyt
toveruuden hengestä ja käytännönläheisyydestä
yhteiskuntapalvelussa, josta poikanikin piti ensi hetkestä
lähtien. Kun katselin lattioita lakaisevia poikia, mieleeni
tuli, että on enää veteen piirretty viiva, että tytötkin
voisivat osallistua yhteiskuntapalveluun. Tytöt menettävät
paljon vain kahdestaan supsutellessaan. Yhteiskuntapalvelussa
myös tytöt voisivat kokea reilua toveruutta ja saada
mahdollisuuden oppia yhteiskunnan todellisuutta
työpalvelupaikkojen kautta.
Joka päivä tuo uusia ja mielenkiintoisia asioita Eeva
Ahtisaaren pohdittavaksi. Hänessä on kasvanut rohkeutta ja
varmuutta myös tarttua asioihin, joita hän pitää tärkeinä
ja joihin hän katsoo voivansa vaikuttaa.
- Elän vahvasti tätä päivää. Tämä on tavattoman antoisaa
työtä.
Aamun teetuokio Mäntyniemessä on vierähtänyt nopeasti. Tiivis
työpäivän ohjelma odottaa Eeva Ahtisaarta.