Sanansaattaja/9.4.1998
Riikka Heikkilä


Eeva Ahtisaari:


Arjessa kasvavat juuret elämälle


Pieni koululainen voi huonosti. Ala-asteen oppilaan

koulupäivä on lyhyt, toisin kuin isän ja äidin työ

päivä. Edessä on monta yksinäistä, odotuksentäy

teistä tuntia. Rouva Eeva Ahtisaari on huolestunut

koululaisten asemasta nyky-yhteiskunnassa, kuten

hän kertoi Mäntyniemessä Sanansaattajalle anta

massaan haastattelussa. Rouva Ahtisaari perään-

kuuluttaa uutta, entistä lapsikeskeisempää ajatte-

lua. On korkea aika opetella katsomaan asioita lap

sen näkökulmasta.

Rouva Ahtisaari, olette aloittaneet julkisuudessa laajan, suomalaisen lapsen asemaa koskevan keskustelun. Mistä tämä aihe on noussut teidän sydämellenne?

- Olen jo jonkin aikaa järjestänyt ns. Eevan istuntoja eri teemojen ympärillä. Syksyllä 1996 pidimme perheen tilaa koskevan seminaarin, johon osallistui erilaisia ihmisiä erilaisista taustoista. Akatemiaprofessori Lea Pulkkinen otti esille aiheen pienten koululaisten yksinäisistä iltapäivistä. Se kosketti minua. Hän esitti pitkän tutkimustaustan, mitä seurauksia on siitä, että lapsi jätetään pitkäksi aikaa yksin. Aloimme pohtia, miten tässä maassa lapsen asemaan voitaisiin kiinnittää enemmän huomiota.

Koululaiset

iltapäiväkerhoihin

Olette ehdottaneet lasten iltapäiväkerhojen perustamista. Miksi tällaisia kerhoja tarvitaan?

- Pienellä koululaisella on suojattu elämä kouluun menoon asti hyvien päivähoitopalvelujen ja perheen huolenpidon ansiosta. Mutta kulttuurissamme ajatellaan, että lapsi pystyy koulun aloitettuaan huolehtimaan itsestään. Pulkkinen osoitti, miten kymmenen tunnin yksinolo viikossa on pienelle koululaiselle liikaa. Kasvava lapsi kaipaa kipeästi aikuista, tämän läsnäoloa, huomiota ja rakkautta. Jos turvallista aikuista ei ole lähellä, astuu tilalle yksinäisyys, joskus jopa huonoon seuraan jengiytyminen: vanhemmat koululaiset käyvät iltapäivisin tekemässä pikkurikoksia, johon heitä ajaa toimettomuus ja seikkailun halu. Poliisi on todennut vanhempien koululaisten tekevän rikoksia eniten yhden ja viiden välillä iltapäivällä.

Rouva Ahtisaari on pohtinut mahdollisuutta rakentaa suomalaisen lapsen koulupäivää uudella tavalla. Tällöin tiukan tietoaineksen lomaan tulisi lisätä kerhomaista toimintaa kuten liikuntaa, käsityötä ja musiikkia.

Ahtisaari viittaa maaseutukouluihin, jotka olivat aikaisemmin pieniä kulttuurin kehtoja, joka kosketti kyläläisten elämää:

- Eräs ystävättäreni muisteli, miten Virtasalmella Montolan koulussa järjestettiin kulttuuritapahtumia 60- ja 70- luvulla. Näytelmiä ja juhlien muuta ohjelmaa harjoiteltiin väli- ja ruokatunneilla. Kylän kulttuuritapahtuman yhteydessä järjestettiin myös hiihtokilpailut.

Mutta iloisia esimerkkejä löytyy nykyajastakin. Presidenttiparin maakuntamatkoilta on kertynyt hauskoja muistoja.

-Voi ihme, miten upea juhla Elimäen koulukeskuksessa järjestettiinkään! Siellä olivat kaikki mukana ekaluokkalaisista yläasteen ja lukion oppilaisiin asti. En tiedä, onko Helsingin keskustan koulussa tai ylipäätänsä suurten asutuskeskusten kouluissa tällaista yhteisöllisyyden henkeä.

Kenen tehtäväksi ja vastuulle jää iltapäiväkerhojen toteuttaminen, kun kuntien rahat ovat lopussa ja opettajan työpäivä raskas tällaisenaankin?

- Hyvin monenlaiset tahot ja kansalaisjärjestöt ovat nyt heränneet tälle asialle: Mannerheimin lastensuojeluliitto koordinoi lasten Iltapäivätoimintaa. Marttaliitto on ilmoittanut halukkuutensa lasten kokkikerhotoimintaan. Esimerkiksi Vaasassa iltapäiväkerhotoiminta on järjestetty mielenkiintoisella tavalla: Kerhot toteutetaan seurakunnan diakoniatyön, kaupungin ja kaupunkilehden yhteistyönä, jossa terveydenhoito-oppilaitoksen oppilaat toimivat ohjaajina suorittaen omaa työharjoitteluaan.

Kirkon rooli iltapäivä-

kerhojen järjestämisessä

- Seurakunnista on ilmaistu halukkuus lähteä mukaan perustamaan päiväkerhoja. Presidentti ja minä luemme arkkipiispan puheet, jotka ovat kätevästi internetissä. Piispainkokouksessa hän puhui aiheesta "Välittämisen Suomeen". Ymmärtääkseni kirkkoon tietoinen vallitsevasta tilanteesta. Koulujen ja vanhempain välisessä yhteistyössä vanhemmat pitäisi saada mukaan koulun toimintaan.

Arvomaailmamme

vääristymät

Vantaalla on opettajia lomautettu ja Tampereella suunnitellaan luokkakokojen suurentamista entisestään. Mitä tällaiset päätökset kertovat vallitsevasta arvomaailmasta?

- Esimerkit kertovat siitä, että katselemme tätä maailmaa aikuisen näkökulmasta. Professori Pulkkinen on selkeästi kuvannut yhteiskuntamme aikuiskeskeisyyttä. Lapsi ja hänen hyvinvointinsa tulisi ottaa todesta. sekä asettaa ne kaiken suunnittelun ja toiminnan lähtökohdaksi. Koululaitosta koskevissa asioissa kunnat ovat saaneet lisää päätösvaltaa samalla kun valtionapuja on leikattu. Minun on todettava, että olen pettynyt joidenkin kuntien haluun hoitaa tätä asiaa.

Rouva Ahtisaari pahoittelee tilannetta opettajien kannalta.

- Opettajalle on kovaa joutua hoitamaan monta luokkaa samanaikaisesti. Tämä on ennenkaikkea lapsen kannalta ikävä asia, sillä hänen koulunkäyntinsä kärsii, Ahtisaari harmittelee.

Näkökulma

Afrikasta

Ahtisaaret ovat asuneet 70-luvulta lähtien useita vuosia Afrikassa, Martti Ahtisaaren toimiessa Tansanian suurlähettiläänä ja sittemmin YK:n tehtävissä Namibiassa.

Millaisia kasvatuksen näköaloja Afrikassa vietetyt vuodet ovat teille avanneet?

- Afrikassa opin jotakin vanhemman ihmisen kunnioittamisesta, sillä siellä suvun vanhimpia pidetään suuressa arvossa. Toivottavasti se on palaamassa meillekin, vaikka kaupungistuminen on tuonut tähän katkosta ja isovanhemmat saattavat asua kaukana.

Afrikassa lapsi varttuu eri tavalla yhteisön, heimon, suvun ja perheen keskellä, mutta kulttuuri tuo omat ongelmansa.

- Afrikkalaisen lapsen elämä on rankkaa, sillä äidillä ei ole aikaa leikkiä lapsen kanssa. Lasta kannetaan lähellä, kunnes sitten uusi lapsi syntyy ja vanhempi joutuu syrjään.

Kirkon naistyö

Tansaniassa

Rouva Ahtisaari intoutuu kertomaan valtiovierailusta Tansaniaan, jonne he palasivat miehensä kanssa 20. vuoden tauon jälkeen. Heillä on yhä lämmin suhde tuohon maahan.

- Tansanian väkiluku oli vielä vuonna 1977 16 miljoonaa. Nyt asukkaita on n. 27 miljoonaa! Vastaanotto oli upea. Mutta ajellessamme avoautolla väenpaljoudessa kantautui korviimme swahilinkielinen huuto "NÄLKÄ!". Kuulimme maaseudulla olevan riisitautia sairastavia lapsia. UNICEFin edustajat kertoivat järkyttäviä lukuja: Vain 65 % kouluikäisistä käy koulua, joista 38% ainoastaan neljä ensimmäistä luokkaa. 20 vuotta sitten oltiin ylpeitä siitä, että 90 % kävi koulua! Ilon aihe oli se, että naiset ovat lähteneet Tansaniassa liikkeelle. Muun muassa kirkon piirissä tehdään upeata naistyötä. Sainkin vierailla eräässä luterilaisessa seurakunnassa. Naisten aseman parantuminen vaikuttaa varmasti ennenpitkää lasten asemaan.

Osa-aikatyö

avuksi?

Miten yhteiskunta voisi konkreettisesti tukea lapsiperheitä , jotta perhe-elämälle jäisi aikaa?

- Agraariyhteiskunnassa nainen ja mies ovat perinteisesti tasavertaisina tehneet töitä, mistä johtuen heidän suhteensa on harvinaisen tasapainoinen työelämässä nykyäänkin. Naiset ovat tehneet paljon töitä myös tehtaissa. Meillä arvostetaan kokopäivätyötä. Nyt meillä olisi vähän varaa tinkiä hyvinvoinnista.

- On tässä kyse naistenkin asenteista, Ahtisaari pohtii.

- Olen ehdottomasti osapäivätyön kannalla ja toivon, että tähän ollaan hiljalleen tulossa, nykyisistä eläkejärjestelyistä huolimatta. Todellista tukea perhe-elämälle olisi se, että toisella vanhemmista olisi mahdollisuus osa-aikatyöhön.

Yhteisöllisyyden

uusi tuleminen

- Olen kiitollinen siitä, että kirkko on jaksanut puhua yhteisön vastuusta. Kansalais- ja vapaaehtoisjärjestöjen toiminta on myös aktivoitunut. Seurakuntien aloitteesta on käynnistetty mm. mummonkammarit ja ystäväpalvelu.

- Länsimaiseen ajatteluun kuuluu yksilöllisyyden korostuneisuus: yksilön oikeudet ja vastuu. Mutta vastuun ajatus on ajassamme hämärtynyt. Yksilöllä on myös vastuuta, ei pelkästään oikeuksia. Afrikassa yhteisöllisyys on edelleen tärkeää. Onneksi yhteisöllisyys on löytymässä meilläkin

Naapuriapu

kunniaan

- Kaupungistuminen on hämmentänyt ihmisiä, koska naapuriapu ja talkooperinne jäivät maaseudulle. Kaupungissa emme uskalla kysyä, että tarvitsetko kaupasta jotain.

Rouva Ahtisaari on vakuuttunut, että yhteisöllisyys on tulossa takaisin. Jos on suola lopussa, voi mennä kyselemään naapurista. Hän on itse kasvanut maaseudulla.

- Vanhoihin kaupunkikulttuureihin kuuluu vanhastaan kohteliaat tavat. Uskon, että se on tulossa meillekin.

- Te olette ihan uusi sukupolvi! Katson luottavaisesti tulevaisuuteen, tokaisee Ahtisaari katsahtaessaan Sanansaattajan avustaviin toimittajiin.

- Oma esimerkki on tärkeä! Ole sinä se, joka tervehdit ensin tai se, joka tarjoudut tekemään pikkupalveluksen, Rouva Ahtisaari rohkaisee.

Elämän

peruspilareita

Millaisia kasvatusperiaatteita olette itse pyrkineet toteuttamaan?

- Millainen äiti minä olen? Olen miettinyt sitä nyt kun poikani on käymässä. Mieheni kutsui minua juutalaiseksi äidiksi, "jewish mother", olen kai sellainen huolehtijatyyppi... Eeva Ahtisaari nauraa.

- Meillä on hyvät välit poikani kanssa. Hänen käydessään keskustellemme paljon, avoimesti ja rehellisesti.

Usko on teille tärkeä asia. Tahtoisitteko kertoa mitä usko teille merkitsee?

- Usko .... se on hyvin henkilökohtainen kysymys. Kristillisessä uskossa tärkeintä on armo. Minä koen sen niin. Toisaalta se on ollut kaikkein vaikeinta. Kristillinen usko antaa ihmiselle myös vapauden. Sen kun syvällisesti ymmärtää, niin silloin ihminen on vapaa, Ahtisaari miettii.

Terveiset

kasvattajille

Millaisia terveisiä haluaisitte lähettää kasvattajille, äideille, isille, opettajille ja isovanhemmille?

- Tärkeintä olisi asettua lapsen tilaan ja tarpeisiin. Se ei merkitse sitä, että lapselle annetaan kaikki, vaan siihen kuuluu aikuisen vastuu vetää rajat, Ahtisaari korostaa.

- Pienellä lapsella on uskomaton ilo pienistä asioista! Sitä pitäisi helliä, siitähän aikuinenkin saa voimaa. Annetaan sen ilon olla siellä!

- Olen miettinyt, mitä me suomalaiset olemme. Arki on niin tärkeä asia, se pieni arki, siinä me kasvamme suomalaisiksi! Juuri arjessa kasvavat juuret elämälle. Koulun tehtävä olisi antaa ne siivet.

Riikka Heikkilä

Kuvateksti: - Arki on tärkeä asia, se pieni arki, jossa me kasvamme suomalaiseksi. Juuri arjessa kasvavat juuret elämälle. Koulun tehtävä olisi antaa ne siivet.

***************************************************************

Nalliaiset

Pikkupoika, kuuden vanha nalliainen, soittaa naapurin ovikelloa. Ei ketään kotona, tietenkään, aamupäivällä ja arkena. Seuraava talo ja sama tulos. Seuraava ja poika jää edelleen seuraa vaille. Poika lähtee teilleen. Minne mahtaa mennä? Ikkunasta katselevaa naapurin tätiä hiukan hirvittää. Kello on vähän yli kaksitoista. Pikku koululainen tulee kotiin. Ei ketään kotona. Eipä tietenkään. Avainlapsi selviää kyllä. Jääkaapissa on ruokaa, vaatteita vaihdetaan. Sitten tietokone auki ja pelaamaan. Videot saavat odottaa vuoroaan.

Öisellä torilla grillikioskiin nojailee ehkä kaksitoistavuotias tyttö parin muun kanssa Mitähän hän tekee täällä kahden aikoihin yöllä? Sätkä hampaissa ja muutakin on juotu kuin mehua.. Joku viisas esitti vaikean kysymyksen. Miksi saa parkkisakon, jos jättää autonsa päivällä viideksi minuutiksi torille, mutta ei mitään rangaistusta, jos jättää lapsensa koko yöksi torille hortoilemaan? Aikuisilla on kiire ja jokaisella omat oikeutensa ja menonsa, myös äideillä ja isillä. Mutta kuka huolehtii lapsista?

Kuvateksti: - Kasvava lapsi kaipaa kipeästi aikuista, tämän läsnäoloa, huomiota ja rakkautta.