Sunnuntaisuomalainen 9.5.1999
On aika kuunnella lasta
Lasten ja perheiden hätä on yllättänyt Eeva Ahtisaaren. Maan äidin osaan syvästi paneutuneena hän patistaa suomalaisia vanhempia itsetutkiskeluun. "Se, mitä ulkomailla sai kehua hyvinvointi-Suomena, ei läheltä katsottuna olekaan sitä. Suomalaiset eivät voikaan hyvin", rouva Ahtisaari sanoo.
Maiju Lemettinen
Presidenttiparin yksityinen olohuone Helsingin Mäntyniemessä tulvii toukokuun valoa. Rouva Eeva Ahtisaari esittelee värikkäiden kukka-asetelmien keskeltä Namibiasta tuotua lehdetöntä tulitikkupuuta. Hänelle, Namibian kunniakansalaiselle, tulitikkupuu on erityisen tärkeä. Se on kappale hänen omaakin historiaansa.
Eeva Ahtisaari sanoo eläneensä Mäntyniemessä todella hyviä vuosia. Talon henkilökunta saa häneltä erityiskiitokset. Heidän avullaan ulkomailta YK-tehtävistä kotiutunut presidenttipari pääsi nopeasti sisälle tehtäviinsä, kun Martti Ahtisaari helmikuussa 1994 valittiin suoralla kansanvaalilla Suomen kymmenenneksi presidentiksi.
- Presidentin puolisona olen saanut olla täysillä mukana työelämässä, Eeva Ahtisaari kiittelee.
Se, että Ahtisaarten isännyys Mäntyniemessä näyttää päättyvän kuuteen vuoteen, ei rouva Ahtisaarta harmita. Hän uskoo saaneensa näinä vuosina yhteiskunnassamme käyntiin asenne- ja rakennemuutoksen, joka edistää lasten hyvinvointia ja kehitystä. Ennen pitkää siitä on vääjäämättä hyötyä koko maalle.
Eeva Ahtisaari kiistää osuutensa ratkaisuun, että Martti Ahtisaari ei ole käytettävissä SDP:n presidenttiehdokkaiden esivaalissa.
- Kyse on mieheni työstä, joten se oli täysin hänen päätöksensä. Minä olen päätökseen hyvin tyytyväinen, hän sanoo.
Tapa, jolla presidenttiehdokkuus vietiin ratkaisuun, ei rouva Ahtisaarta oikeastaan enää hätkähdytä.
- Koko tämä aika - presidentin toimikausi - on mielestäni käyty presidenttipeliä. Se on ollut minusta jotenkin hirveän loukkaavaa.
MIELIPAHAA rouva Ahtisaari tunnustaa saaneensa tavasta, jolla valtakunnan media on suhtautunut muutamiin presidenttiparin hyvässä tarkoituksessa tekemiin asioihin. Erityisesti häntä hämmästyttää maakuntamatkojen kritisointi.
- Maakuntamatkat tehtiin ja tehdään edelleen vilpittömässä mielessä. Tarkoitus on nostaa maakuntien asioita esille. Valtakunnan media ei kiinnostunut siitä.
- Jokaisella matkalla meidät on otettu tosi hyvin vastaan. Me tulemme aina "ruisleivän" kanssa kotiin. Maakuntien ihmisten tapaamiset antavat uskoa siihen, että tämä maa pärjää. Ihmiset näyttävät mielellään, mitä erinomaista heillä on. Ja sitä todella on kehäkolmosen ulkopuolella!
- Nämä asiat eivät mahtuneet valtakunnallisen median asenteisiin, rouva Ahtisaari pahoittelee.
PRESIDENTIN PUOLISONA Eeva Ahtisaari on rakentanut oman työmaansa asioista, jotka ovat hänelle läheisiä ja joista hänellä on myös paljon tietoa. Niiden kautta hän mieluummin tulee myös julkisuuteen.
- Olen kokenut Maan äitinä olemisen aika vahvasti ja ottanut sen tehtävän syvällisesti. Olen miettinyt, millaisia kasvattajia me suomalaiset olemme. Emme ole maailman parhaita vanhempia, hän sanoo.
- Muutama vuosi sitten luin eräästä Euroopan kansojen ominaispiirteitä käsittelevästä kirjasta, millaisia ovat suomalaiset. Kirjan mukaan suomalaisissa on jotakin jaloa, jotakin vieraanvaraista, jotakin tunteetonta.
Eeva Ahtisaari sanoo hätkähtäneensä ja loukkaantuneensa arviosta, että meissä olisi jotain tunteetonta. Hänen ajatuksissaan se ei pitänyt paikkaansa.
- Olen kuitenkin huomannut, että meidän on vaikea asettua toisen ihmisen tilanteeseen. Se myös merkitsee sitä, että meillä lyödään lyötyä.
Ahtisaari arvelee, että aikuisen on vaikea asettua lapsen tilanteeseen. Suomalainen yhteiskunta ja asenteet ovat niin aikuiskeskeisiä.
- Lasten ja nuorten kanssa on kuitenkin hirveän hauska keskustella. Keskustellessa joutuu pakostakin katselemaan asioita lapsen näkökulmasta. Minusta aikuiset eivät ota riittävästi huomioon lapsen kokemusta ja sitä, että lapsellakin on kokemusta.
Eeva Ahtisaari korostaa, että keskilapsuudessa, 9-12-ikävuosien aikana, lapsella on kyky asettua toisen asemaan. Siksi olisi tärkeää, että perheiden keskellä olisi juuri tuolloin mahdollisimman paljon aitoa vuorovaikutusta. Tähän rouva Ahtisaari kutsuu apuun myös isovanhempia.
- Toivon, että isovanhemmat tulisivat enemmän mukaan perheiden elämään. Isovanhemmat osaavat kuunnella lasta jotenkin toisella tavalla kuin kiireisessä työelämässä olevat vanhemmat. He ymmärtävät ikään kuin herkemmin, mitä lapsilla on sanottavaa.
ERITYISTÄ HUOLTA Eeva Ahtisaari on kantanut pienten koululaisten yksinäisistä iltapäivistä. Yhteistyössä akatemian professori Lea Pulkkisen kanssa hän on herätellyt ihmisiä huomaamaan, että asialle olisi tehtävä jotakin.
- Luulen, että nyt ongelma on huomattu. Me olemme tajunneet vanhempina, että lapsi ei ole kouluun mennessään vielä riittävän itsenäinen, vaan hän tarvitsee aikuisen läsnäoloa ja turvaa. Lasta ei saa jättää yksin. Ehkä me olemme tajunneet sen kansakuntanakin.
Eeva Ahtisaaren mukaan tässä asiassa on lähdetty liikkeelle todella ympäri maata. Opetushallitus on kantanut oman kortensa kekoon antamalla rahaa koulujen kerhotoiminnalle. Myös koulut, jotka tähän saakka ovat nuukailleet koulutilojen käytössä koulupäivien jälkeen, ovat avanneet ovensa ja salinsa koululaisten iltapäiväkerhoille.
- Jos lasten harrastustoiminta saadaan iltapäiviin, jäävät illat perheiden yhdessäololle ja vuorovaikutukselle.
Eeva Ahtisaari sanoo, että jos ja kun näin joskus tapahtuu, hän on todella tyytyväinen omaan toimikauteensa presidentin puolisona. Hän on voinut olla mukana käynnistämässä ja vauhdittamassa suomalaisen yhteiskunnan suurta positiivista asenne- ja rakennemuutosta.
- HALUAN PUUTTUA VANHEMMUUTEEN, että me jaksaisimme olla vanhempina vähän pidempään. Että jaksaisimme olla vuorovaikutuksessa lasten kanssa niin kauan kuin mahdollista.
Maan äidillä on eräs yksinkertainen lääke, jonka hän uskoo ainakin hiukan lisäävän perheiden vuorovaikutusta. Sen lääkkeen käyttöönotto olisi jälleen kerran yksi askel rakennemuutoksessa, jolla perheiden hyvinvointia edistettäisiin. Se olisi myös paluuta "vanhaan hyvään järjestelmään":
- Toivoisin perheille yhteisiä ruokailuhetkiä. Minusta on tosi sääli, että niistä on lipsuttu. Perheessä mennään ja tullaan, mutta ei olla yhdessä. Jos oltaisiin yhdessä edes ruokapöydässä, voitaisiin samalla keskustella päivän asioista, jokaisen tärkeistä pienistä asioista ja pohtia niitä.
Rouva Ahtisaari muistaa arkkipiispa Jukka Paarman sanoneen, että jos meillä olisi perheissä enemmän läheisyyttä ja sanoisimme usein kyllä, meidän olisi myös helpompi sanoa ei; asettaa rajat.
- Suomalaisilla vanhemmilla on tässä itsetutkiskelun paikka, Eeva Ahtisaari sanoo.
Hän viittaa Englannissa käytössä olevaan lakiin, joka ei salli, että alle 12-vuotiaita jätetään yksin.
- Professori Pulkkisen kanssa pohdimme, mikä muutos vastaavanlaisesta laista tulisi Suomeen. Miten moneen asiaan se vaikuttaisi? Miten meillä pitäisi huomioida työelämän järjestelyt? Voisiko se olla mahdollista?
Eeva Ahtisaari haluaa lähestyä asiaa toiseltakin suunnalta. Jos se on mahdollista Englannissa, niin miksei myös Suomessa? Tämä kysymys pitäisi hänen mielestään esittää ja sitten katsoa, mitä seurannaisvaikutuksia sillä on. Kiistattomasti paras vaikutushan olisi se, että lapsille taattaisiin aikuisen turva 12 ikävuoteen saakka.
- Suomalaiset ovat käytännöllistä ihmisiä, me olemme käytännöllinen kansa. Kyllä me varmaan tämmöisen haasteen voisimme ottaa vastaan, rouva Ahtisaari innostaa.
MELKEIN SURULLISINTA mitä lapselle voi Eeva Ahtisaaren mukaan tapahtua, on kuitenkin äidittömyys. Ei ole enää tavatonta, että juuri nainen lähtee kodista. Avioerot ovat tosiasia koko maassa. Edes maaseudun rauhalliset lintukodot eivät niiltä välty. Äidittömyyden kokemus voi syntyä tosin muutenkin kuin avioerojen seurauksena.
- Olin mieheni kanssa katsomassa Aina joku eksyy -näytelmää Kom-teatterissa. Se kertoi tytöstä, joka lähti hämäläisestä maalaiskylästä maailmalle, ammattiin ja avioon. Sitten hän alkoholisoitui, ja isästä tuli lasten huoltaja.
Eeva Ahtisaari piti näytelmää riipaisevana kertomuksena äidittömyydestä, johon lasten on rankka sopeutua ja jota heidän on vaikea ymmärtää.
- Meidän yhteiskunnassamme alkoholismi on ollut tähän saakka miesten ongelma. Kansainvälisten vertailujen valossa suomalaiset 11-vuotiaat ja sitä vanhemmat - yläasteella olevat - tytöt johtavat alkoholin kulutuksessa tanskalaisia ja englantilaisia sisariaan, Ahtisaari kertoo.
- Jos alkoholismista on tulossa nyt entistä enemmän naisten ongelma, pitäisi äitien ja vanhempien olla yhä valppaampia ja seurata lastensa tekemisiä.
Toinen Eeva Ahtisaarta hiljakkoin sävähdyttänyt teatteriesitys liittyy myös äitiin ja äidin merkitykseen. Siinä Lasse Pöysti kuvaili Sigmund Freudin sanoin äidin ääntä. Esitys liikutti kuulijan kyyneliin asti.
- Piispa Ilkka Kantola sanoi eduskunnan avajaissaarnassa, että anna lapselle sanoja. Ei välttämättä siis materiaa, vaan sanoja. Minusta äitien pitäisi antaa lapsilleen paljon suomalaisia perinteisiä hellittelysanoja, käyttää niitä puhuessaan lapselleen.
Eeva Ahtisaari kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan sijaiskoteihin joutuneiden lasten kieli oli kärsinyt. Heillä ei ollut enää kieltä, sanoja ilmaista itseään ja tunteitaan.
IHANNEÄIDIN rouva Ahtisaari on löytänyt Kalevalasta. Paras äiti on Kullervon äiti.
- Aulis Sallisen Kullervo-oopperassa Kullervo kyselee isältään, itkisikö hän, jos poika kuolisi. Isä vastaa, että parempaa poikaa itkisi. Sisarkin vastaa, että parempaa veljeä itkisi. Mutta äiti puhkeaa sydäntäriipaisevaan aariaan ja vastaa: itkisin, itkisin, "itken tulville tupamme, siltalauat lainehille, lumet itken iljeniksi, iljenet suliksi maiksi..."
Eeva Ahtisaaren mielestä hyvä äiti tekee juuri näin.
Rouva Ahtisaaren oma äiti oli Nilsiästä, maanviljelijän vaimo, kovaan työhön tottunut.
- Minut kasvatettiin aika lailla nöyräksi. Ei saanut olla mitenkään erinomainen, tai ainakaan näyttää erinomaisuuttaan. Se oli sellainen pohjoissavolainen körttiläinen ilmapiiri, johon ei kuulunut lasten kannustaminen.
- Olin koulussa hyvä oppilas, ja muistan, että minua siitä kotona kiitettiinkin. Mutta kylällä siitä ei saanut puhua. Työ piti hoitaa hyvin, ja koulunkäynti oli minun työtäni.
Eeva Ahtisaari toivoisi nykypäivän vanhemmilta enemmän kannustusta ja kiitosta lapsille. Myönteinen huomaaminen on lapsen kehitykselle melkein yhtä tärkeää kuin kaurapuuro.
MAAN ÄITINÄ Eeva Ahtisaari saa työpöydälleen viestejä monien kansalaisten hädästä ja huolista. Häntä lähestytään paljon kirjeitse. Ihmiset, jotka kokevat itsensä unohdetuiksi, keräävät rohkeutensa ja kertovat ongelmansa presidentin puolisolle.
- Ulkomailla ollessani puhuin Suomesta parasta mahdollista. Olin ylpeä voidessani kertoa naisten ensimmäisestä äänioikeudesta, kansanterveyslaista, päivähoitolaista, peruskoulusta ja kaikesta. Minä todella luulin, että tässä maassa asiat ovat hyvin ja tämä on hyvinvointivaltio, jossa ihmiset voivat hyvin.
- Ja sitten paikan päällä huomaan, etteivät ihmiset voikaan hyvin. Sitten on ruvettava etsimään selitystä, mistä se oikein johtuu.
Eeva Ahtisaari palkkasi itselleen oman avustajan, Laura Kolben, muutamaksi tunniksi viikossa. Ratkaisu on osoittautunut todella tarpeelliseksi.
- Tähän suuntaan puoliso-instituuttia voisi kehittää enemmänkin, Ahtisaari sanoo.
Hänen mielestään valtakunnan päämiesten - presidentin ja pääministerin - roolit muuttuvat tehtävien jaon myötä. Presidentille jää ulkopolitiikan hoito, mutta eurooppalaisen mallin mukaan pääministerin rooli kasvaa, samoin vahvistuu pääministerin puolison rooli.
- Jossakin vaiheessa lehtikirjoittelua sanoinkin miehelleni, että pääministerin tänne Mäntyniemeen pitää muuttaa. Mennään me Kesärantaan, että näinhän se tulee olemaan, Eeva Ahtisaari naurahtaa.
ÄITIENPÄIVÄN virallinen kohokohta presidenttiparin päiväjärjestyksessä on Säätytalon juhla. Siihen valmistaudutaan huolella.
Mutta se epävirallinen kohokohta on silloin, kun Marko-poika ojentaa omatekoisen äitienpäiväkortin, laulaa säveltämänsä onnittelulaulun tai lausuu sepittämänsä runon. Jos oikein Eeva-äitiä hellitään, saattaapa hän saada Markon tekemää kakkuakin.
- Kun Marko rupesi vähän harrastamaan keittiöhommia, hän teki itse myös kakun. Hän oli roiskinut siihen oikein iloisesti vähän kermavaahtoa, noin! Vähän mansikanlehtiä, noin! Ja vähän mansikoita, noin! Ne ovat olleet hirveän hauskan näköisiä.
Eeva Ahtisaari innostuu kuvailemaan poikansa kakun tekoa. Mäntyniemen hillitty ja arvokas interiööri saa eloa ja inhimillisyyttä, äidin lämpöä.