SANA-lehti nro 40/1995, 4.10.95



Martti Ahtisaari on ollut tasavallan päämiehen yli puolitoista vuotta. Sinä aikana hän on nähnyt suomalaisen hädän sisimpään. Hän toivoo, että kantaisimme kukin osan yhteisestä taakasta.
Tapaamme Tasavallan Presidentin valoisassa työhuoneessa. Presidenttipari on eilen palannut Islannista. Arkinen työ on taas menossa, ihmisiä tulee ja menee.
- Mahtaisiko linnasta löytyä kahvia, presidentti hymyilee adjutantille, joka lähtee tutkimaan asiaa.

Herra Tasavallan Presidentti, miten turvalliseksi näette maailman tänään?

- Suomalaisten silmin katsottuna näen turvallisuushaasteiden muuttuneen kylmän sodan jälkeen. Kannan huolta esimerkiksi ympäristökysymyksistä. Samoin siitä, että emme enää koskaan palaisi jaettuun Eurooppaan tai maailmaan. Huoleni on, miten voisimme edesauttaa Euroopan tasapainoista taloudellista ja sosiaalista kehitystä.
- Ydinaseiden tuhoamissopimuksia on tehty. Ydinvoimaloidenkin kunto on huomattavasti parantunut.Myönteisiä seikkoja on siis paljon...
- Toisaalta monet ovat edelleenkin kiinni kylmän sodan ajattelumalleissa. Vieläkin Euroopan turvallisuusratkaisuja etsittäessä esitetään näkemyksiä, joissa takana on vanha ajatus jakautuneesta maailmasta.
- Taloudellinen kasvu Itä- ja Länsi-Euroopassa on tärkeää, jotta turvallisuudelle saadaan perusedellytyksiä. Hyvinvointi luo näitä edellytyksiä ehkä enemmän kuin mikään muu.On tärkeää, että Europan Neuvosto Strasbourgissa käy dialogia siitä, miten vanhat ja uudet jäsenmaat - toivon mukaan myös Venäjä jäsenenä kohtalaisen pian - kehittäisimme yhteistä arvopohjaamme.

- On seurattava, miten esimerkiksi ihmisoikeudet kehittyvät uusissa demokratioissa. Mutta se on mahdollista ainoastaan siten, että itse alistumme samanlaiseen tarkasteluun. Heidän tulee voida tarkastaa meidän yhteiskuntiamme.Vielä on syytä muistaa, että Suomen ja Venäjän välinen raja ei ole ehkä koskaan ollut niin turvallinen kuin se on tänään. Se on hyvin hoidettu. Itse asiassa sen kanssa on vähemmän ongelmia kuin muiden rajojen kanssa.

Kahvi saapuu. Presidentti on aamuisin ja iltaisin teenjuoja, mutta kertoo sortuvansa kahviin aina päivän mittaan. Jatkamme keskustelua EU:sta. Martti Ahtisaari katsoo, että olemme mukana voidaksemme vaikuttaa tulevaisuuteen. Olemme enemmän kuin hiljaisia yhtiömiehiä. Nyt Euroopassa eletään etsivää vaihetta. Kukaan ei voi yksin sanella, millä nopeudella asiat tapahtuvat. Pienellä valtiolla on se hyvä puoli, että voimme helpommin hyväksyä muiden esittämiä hyviä ideoita. Lopputulos on tärkeintä. Tämä tilanne antaa meille älyllisen vapauden etsiä järkeviä ratkaisuja. Nyt ei voida aina syytellä muita, kuten kylmän sodan aikana.

Mitä on oikeudenmukaisuus?

- Asiaa voidaan tarkastella maitten välisten suhteiden pohjalta: on tärkeää, että meillä Euroopassa on yhteinen ja yhdistävä arvopohja.Pelkistäisin kysymyksen oikeudenmukaisuudesta kuitenkin siihen, miten me kohtelemme kanssaihmisiämme. Jokaisen on itse kysyttävä: Miten kohtelen lähimmäistäni. Toimiiko oikeudenmukaisuus ihmissuhteissamme? Vasta sitten voimme katsoa ympäröivää yhteiskuntaa.

Tapahtuuko oikeudenmukaisuus yhteisössä, jossa elämme?

- Siihen liittyy, että on olemassa elämisen perusedellytykset. Ja että on olemassa vaihtoehtoja.Liitän oikeudenmukaisuuteen myös henkisen ilmapiirin, joka mahdollistaa kaiken tämän. Tarvitsemme hyvän kansalaisyhteiskunnan.

Miten näette oikeudenmukaisuuden toteutuvan Suomessa?

- Kyllä edelleenkin suurin epäoikeudenmukaisuus on siinä, että näin monelle ihmiselle ei ole työtä tarjolla. Se on suuri loukkaus näitä ihmisiä kohtaan. Tänä aamuna totesin ilokseni, että työttömyysluvut olivat alentuneet. Olemme menossa parempaan suuntaan. Kysymys on siitä, luommeko me tulevaisuutta kaikki yhdessä tinkien jostain vaatimuksistamme, luodaksemme edellytykset useampien työpaikkojen syntymiselle. Tässä on tapahtunut paljon myönteistä kehitystä. Se on merkki yhteiskunnan kypsymisestä. Tähän olen halunnut osaltani myötävaikuttaa. Haluaisin antaa erityisen tunnustuksen Matti Pekkaselle ja hänen työryhmälleen. Se herätti ihmisiä miettimään, mistä oikein on kyse. Ei voida enää syytellä toisia.
Työryhmän asettaminen oli minulle sisäisen pakon sanelemaa. Jotkut sanoivat, ettei sellainen kuulunut presidentille. Minusta se kuuluu jokaiselle, jolla on mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Menköön presidentin arvovalta, kunhan vain työttömyys vähenee.

Tätä pääsemmekin luontevasti keskusteluun kirkosta. Miten te painottaisitte kirkon tehtäviä?

- Kirkossa on mietitty laman aikana yhteisiä ongelmia, sanoisin, yli sen hengellisen toiminnan, joka on kirkon perustyötä. Kirkon kynnys on madaltunut valtavasti. Ihmiset lähestyvät kirkkoa enemmän kuin pitkään aikaan. Hädässä olevia on paljon. Ajattelen esimerkiksi nuorten itsemurhia. Katsoin juuri sitä koskevan tilaston, jossa Uusi Seelanti oli ensimmäisenä ja Suomi toisena. Tämä on haaste meille kaikille, myös kirkolle. Kuulin tuttavaltani nuoresta, joka seurustelun päättymisen jälkeen oli tehnyt itsemurhan. Aina tällaista kuullessaan tuntee olonsa epätoivoiseksi. Eikö tässä yhteiskunnassa löydy jostain lähimmäinen, joka voisi auttaa? Olen pohtinut, pitäisikö meilläkin vahvistaa ripin käyttöä. Ripin liittäminen kiinteämmin luterilaiseen kirkkoon olisi varmaankin hyvä asia. Toivon, että asiaa pohdittaisiin.Ehkä kirkon tehtävissä pitäisi olla naisia nykyistä enemmän. Heitä saattaa olla helpompi lähestyä. Nämä kipeät kysymykset sivuavat meitä jokaista. Kukaan ei pääse pakenemaan niitä. Kun vielä ajattelen kirkkoa, toivoisin, että armon sanoma tällaisina aikoina tulisi paljon kirkkaammin esille. Martti Lindqvistin kirja "Hyvä elämä" on tehnyt minuun suuren vaikutuksen, ja luin sitä eilen illalla ja tänä aamuna. Hän puhuu siinä armosta tavalla, joka koskettaa. Ihmiset tarvitsevat armoa enemmän kuin sitä, että heitä syyllistetään. Varsinkin nyt, kun eletään vaikeita aikoja.

Presidentin avustaja Alpo Rusi tuo päämiehelle lapun, jossa kerrotaan tulopoliittisen sovun löytyneen. Presidentti heilauttaa innoissaan nyrkkiään.
- Namibiassa nyrkin heilauttaminen oli vapautuksen merkki, hän selittää. Hän palaa vielä mietteisiinsä kirkosta:
- Me kaikki tarvitsemme ohjausta kysymyksessä siitä, mikä on oikea ja väärä. Siinä on eri syistä tapahtunut hämärtymistä. Näissä peruskysymyksissä pitäisi tehdä paljon työtä.

Siirrymme haastattelun henkilökohtaiseen osaan. Aloitan kysymällä, mitä uhrauksia on liittynyt presidenttin toimimiseen. Presidentti ei löydä ensimmäistäkään asiaa, jonka olisi joutunut uhraamaan.
- Ajattelen tätä ajanjaksoa, jossa elämme. En tiedämitään muuta aikaa, jolloin olisi antoisampaa toimia tässä tehtävässä. Voin juuri näiden muutosten keskellä käyttää kaikkea vuosien varrella hankkimaani kokemusta.
- Eilen tulimme valtiovierailulta, ja olimme kaikki tietysti hyvin väsyneitä. Mutta siitäkin jäi tavattoman hyvä mieli.Sain osallistua Islannissa Osmo Vänskän johtamaan konserttiin. Tuollaisesta tilanteesta poistuu hyvin ylpeänä. Ajattelin, että on upeaa olla suomalainen.

Entä miten hoidatte henkistä hyvinvointianne?

- Täytyy aina pysähtyä välillä, on löydettävä aikaa sen verran itselleen. Vaikka työpäivä venyisi iltamyöhään, saatan soittaa pojalleni New Yorkiin ja jutella hänen kanssaan. Jos hänet nyt saa kiinni. - Välillä täytyy voida olla aivan yksin. Suomalainen kaipaa sitä, menee kesämökilleen. Se on latautumista. Arvostamme sitä, jos saamme viettää rauhallisen hetken hyvien ystävien seurassa. Tai saan olla hetken hyvän kirjan parissa. Olen oppinut, että vähäinen oma aika on käytettävä hyvin.Kun työpäiväni päättyy, otan ykköspuvun pois yltäni, panen päälleni flanellipaidan ja samettihousut. Tunnen heti olevani ihan muussa maailmassa.
- Tai menen istumaan saunan lauteille. Sauna on meille suomalaisille pieni temppeli. Siinä monet asiat loksahtavat paikalleen. Kukaan ei jaksa kulkea kuin kone.

Käymme läpi Martti Ahtisaaren rippikoulumuistoja. Kun perhe muutti Kuopiosta Ouluun, poika kävi rippikoulun. Se auttoi hänetsijoittumaan uudelle paikkakunnalle. Siitä saakka hänellä on ollut rakkaussuhde Ouluun.

Millaisissa tilanteissa Teidän tekee mieli rukoilla?

- Vuonna 1960-63 olin Pakistanissa. Siellä oli lähetystyöntekijänä Viljo Remes, joka sittemmin kastoi poikammekin. Olin herkäsä iässä, vähän yli kaksikymppinen. Puhuin usein Viljon kanssa. Hän sanoi kerran: Kyllä jokainen meistä rukoilee, kun lähimmäisellä on vaikeaa. Tai kun perheenjäsen sairastaa.Olen huomannut tämän itsekin viime aikoina, kun lähipiirissä on henkilöitä, jotka sairastuvat yllättäen. Vaimoni ja minun ajatukset menevät heidän tuekseen.

Millainen on rukouksenne tänään?

- Yli sen, mitä toivon näille ystävilleni... ehkä se liittyy siihen, että Luoja soisi viisautta minulle näihin tehtäviini. Myös sitä, etteivät perusarvoni muuttuisi. Siihen toivon vahvistusta.
- Puhuimme oikeudenmukaisuudesta. Olisi onnetonta, jos joutuisin joskus sanomaan, että en ole työssäni oikeudenmukainen.Toivon myös yleisen suvaitsevaisuuden
lisääntymistä. Ei niin, että hyväksyisimme kaiken, vaan että hyväksyisimme toinen toisemme kaikkine virheinemme ja puutteinemmekin. Ehkä se tekisi elämän helpommaksi.

Viimeinen kysymys: mitkä ovat tämän presidenttikautenne loppuosan tärkeimmät asiat?

- Suomen turvallisuuden vahvistaminen. Tämän murroksen tekeminen niin inhimilliseksi kuin mahdollista. Toivon, että kun tämä kuusi vuotta on täynnä, niin työttömyysluvut olisivat lähempänä kahtasataa tuhatta kuin nykyisiä lukuja. Siihen haluan vaikuttaa, asenteisiin, koska tässä työssä tarvitaan jokaista suomalaista.

Herra Presidentti, kiitän haastattelusta. Toivotan Teille Jumalan siunausta tehtäviinne. Monet rukoilevat puolestanne.

- Kiitos. Sen tuntee ja se antaa voimaa. Siitä kiitos kaikille.

Teksti: TAPIO AALTONEN



Takaisin Haastattelut-sivulle