15.7.1996 (SUOMENNOS)

Die Welt, maanantaina 15. heinäkuuta 1996

sivu 7, "Welt keskustelee"

Käännös saksasta:

Hän näkee Venäjän politiikassa Boris Jelzinin vaalivoiton jälkeen "yhteistyövoimien keskittymisen": Martti Ahtisaari, Suomen sosialidemokraattinen presidentti. WELT-keskustelussa hän ehdottaa Euroopan Unionille USA:n ja Venäjän kutsumista "Turvallisuuden siviili-näkökohtien huippukokoukseen", sellaisista aiheista kuten ydinvoimalat ja taloudellinen yhteistyö. Mitä tavotteita Suomella on osana Itämeren aluetta? Haluaako se NATOn jäseneksi. Martti Ahtisaaren kanssa keskusteli Herbert Kremp.

"KAIKESTA HUOLIMATTA TAPAHTUU VENÄJÄLLÄ PIENI IHME"

WELT: Herra presidentti, uskotteko Te, että Venäjällä käydyn vaalitaistelun yhteydessä kuultujen nationalististen äänten jälkeen tulevaisuutta tulevat määräämään Suur-Venäjän ajatus vai kansainvälisen yhteistyön voimat?

AHTISAARI: Kun tarkastellaan tähänastisia vaaleja Venäjällä todetaan, että äärivoimat molemmilla puolilla ovat hävinneet. Siinä mielessä on tapahtunut keskittymistä yhteistyövoimiin. Mitä tämä merkitsee, tulemme näkemään. Tärkämpää on se tosiasia, että Jelzin on antanut pääministeri Tschernomyrdinille tehtäväksi uuden hallituksen muodostamisen. Tämä on myönteinen merkki. Tschernomyrdin oli juuri hiljattain toukokuussa Suomen pääministerin vieraana, keskustelin tässä yhteydessä hänen kanssaan. Kysymykseenne haluaisin sanoa, että terve kansallisylpeys ei oikeastaan vahingoita. Sitä tarvitsee jokainen kansakunta, joka haluaa kehittyä. Vahingollista on vain äärimmäismuoto. Olisi jopa pahaksi, jos minkäänlaista kansallista eetosta ei kehyittyisi. Myös meillä suomalaisilla on kansallinen eetoksemme.

WELT: Kun Te kesäkuussa 1993 valmistauduitte presidentinvaaleihin, sanoitte Te minulle, että demokratia ei synny yhdessä yössä, ja että markkinatalous on vaikea asia sellaisille kokemattomille maille kuin Venäjä. Onko demokraattinen valtiomuoto ylipäätänsä oikea tie Venäjälle?

AHTISAARI: Olen jo kauan aikaa ollut vakuuttunut siitä, että Venäjällä ei vielä ole olemassa sellaista puoluejärjestelmää kuin me Saksassa tai Suomessa tunnemme. Ainoana puolueena on ehkä kommunisteilla kehittynyt puoluerakenne, joka on peräisin vanhoilta ajoilta. Muut muodostavat löyhiä koaliitioita. Tästä riippumatta on huomattavaa, miten menestyksellisesti vaalit sujuivat. 67 prosentin äänestysosallistuminen oli korkeampi kuin useat olivat odottaneet. Useissa vanhoissa demokratioissa on osallistuminen paljon vähäisempää. Ja niissä tapauksissa emme kohua, että ne eivät olisi mitään demokraattisia yhteiskuntia.

Venäjän kohdalla voimme todeta: Nämä olivat rauhalliset vaalit. Markkinatalouden puutteista huolimatta kansalaiset päättivät selkeästi vanhaa järjestelmää vastaan. Presidentti Boris Jelzin voitti. Kaiken kaikkiaan on tämä pieni ihme, kun ajatellaan, missä olosuhteissa vaalit pidettiin: Yhteiskunnasta neljännes elää köyhyysrajan alapuolella, hinnat ovat pilviä hipovan korkealla, tuotanto on laskenut dramaattisesti. Kaikki ne ongelmat, jotka olivat Jelziniä vastassa hänen ryhtyessään ehdokkaaksi, ovat vielä olemassa. Sitäkin huomattavampaa on, että hän kuitenkin selvällä enemmistöllä voitti.

WELT: Mitä mieltä Te olette "Lebed-tekijästä"?

AHTISAARI: Koalition muodostaminen oli taitava shakkisiirto, ja se saavutti päämääränsä. Tarkemmista yksityiskohdista minulla ei ole sisäisiä tietoja. Lebed astui enemmän julkisuuden valokeilaan ja ilmaisi useissa asioissa aiempaa erilaisia mielipiteitä. Näin on kuitenkin käynyt useimmille meille, jotka olemme astuneet politiikkaan ja viettäneet siellä osan elämästämme. Olen sitä mieltä, että jokaiselle tulisi suoda oikeus muuttaa mielipidettään, kun hän näkee asian uudessa valossa. Lebedin tärkeimmät viestit vaalikampanjassa olivat laki ja järjestys sekä kansallisylpeys. Meidän täytyy odottaa, mikä hänen asemansa hallituksessa tulee olemaan. Perinteisesti on turvallisuusministeriö Venäjällä suoraan presidentin alaisuudessa, eikä pääministerin. Uskoisin Jelzinin pitävän tästä kiinni. Demokraattisen yhteiskunnan antamaa "law and order"-toimeksiantoa vastaan ei oikeastaan ole mitään sanottavaa; ei ainakaan siinä määrin, kuin se helpottaa muutosta.

"Mikä puhuu "Law and Oder":ia vastaan?

WELT: Onko Venäjän ulkopolitiikka ennalta arvioitavissa?

AHTISAARI: Venäjän ulkopolitiikassa on kuluneiden kahden tai kolmen vuoden aikana kiteytynyt kolme ulottuvaisuutta: ensinnäkin yhteistyö lännen kanssa, toiseksi vahvistuva yhteistyön painotus IVY-maiden puitteissa, kolmanneksi lisääntyvät yhteydet kaukoidän kanssa - Jelzinin vierailu Kiinan kansantasavallassa. Nämä ovat olleet meidän toteamamme elementit. Dramaattisia kehityksiä ei ole ollut havaittavissa.

WELT: Mitä päämääriä Suomi noudattaa osana Itämeren aluetta?

AHTISAARI: Päämääränämme on saada Euroopan Unioni (EU) kohdistamaan Itämeren alueeseen samanlainen huomio, jonka tällä hetkellä saa osakseen Välimeren alue. Tätä varten ei Brysselin komissio vielä ole perustanut tähän mitään erityistä rahastoa, mutta toivomme, että näin tulee tapahtumaan. Me olemme hyvästä syystä aktiivisia yhteistyökumppaneita Euroopan Unionissa. Emme tule näyttelemään mitään syrjäseudun roolia. Historiamme on toteutunut Euroopan puitteissa. Suomi oli 600 vuoden ajan yhteydessä Ruotsiin, sitten tsaarin Venäjään ja sen jälkeisiin Euroopan kehityksiin. Siksi on vain luonnollista, että pidämme itseämme osana Eurooppaa. Lisääntyvä kooperaatio Itämeren alueella lisää myös turvallisuutta. Meillä on kahdenvälisiä yhteyksiä jokaisen tähän kuuluvan maan kanssa. Viron presidentti Meri oli maaliskuussa Suomessa, minä olin kesäkuussa Tallinnassa, Meri tulee kesän aikana uudelleen Suomeen. Tässä on kysymyksessä tapaamisista ilman esityslistaa ja ilman julkisuutta. Me käsittelemme alueellista kehitystä ja vertaamme näkökantojamme. Neuvoja emme anna. Me arvioimme parhaamme mukaan sitä, miten asiat liikkuvat. Ja tässä pyrimme noudattamaan mitä suurinta avoimuutta.

"Alkuperäisiä" tunteita molemmilla puolilla.

WELT: Neuvostoliiton loppu merkitsi Suomen taloudelle raskasta takaiskua. Idän kauppa on vähitellen elpymässä ja Suomi kuuluu Euroopan Unioniin - miten tämä muutos sujuu?

AHTISAARI: Emme pitäneet tilanteesta, jossa kylmän sodan aikana elimme, teimme siitä kuitenkin parhaan mahdollisen. Sen jälkeen jouduimme suuren taloudellisen haasteen eteen. Euroopan tulevaisuuden kannalta on tärkeää tiedostaa, että vaikka meillä onkin 1320 kilometrin mittainen yhteinen raja olemme me pyrkineet hyviin naapurisuhteisiin Venäjän kanssa. Venäjän ja Suomen väliset suhteet eivät ole koskaan olleet paremmat kuin tällä hetkellä. Vuosia sitten palatessani Yhdistyneitten Kansakuntien palveluksesta takaisin, esitin toivomuksen, että suhteistamme Venäjään tulisi samanlaiset kuin suhteemme Ruotsin kanssa ovat. Muutoksen jälkeen Venäjän kanssa solmimamme sopimukset ovat luonteeltaan samantapaisia kuin Saksan, Ranskan, Italian, Espanjan kanssa solmimamme sopimukset. Konkreettisella yhteistyöllä on nyt paljon laajempi perusta. Niistä 250 yrityksestä, jotka kylmän sodan aikana kävivät kauppaa Venäjän kanssa, oli kymmenellä suurin osuus. Tällä hetkellä aktiivisia on 3000 yritystä, siis kymmenkertainen määrä. Niiden joukossa on runsaasti pienempiä yrityksiä. Verrattuna aikaisempaan on tuloksena henkilökohtaisten suhteitten moninkertaistuminen. Niin kauan kuin hallinnolliset säännökset ja oikeusjärjestelmä Venäjällä eivät ole kehittyneitä, kohtaavat yritykset myös vaikeuksia. Mutta onhan toki parempi, että suhteet naapuriin ovat niin laajat kuin mahdollista.

WELT: Ovatko venäläiset Teidän mielestänne oikeassa, kun heidän kantansa naton laajentumisesta itään päin on kielteinen?

AHTISAARI: Ensinnäkin keskeinen Eurooppa ja sitten Balttian valtiot ovat niitä, jotka pyrkivät Naton jäsenyyteen. Niiden katkerat historialliset kokemukset helpottavat heidän ymmärtämistään. Ne liitettiin pakolla Neuvostoliittoon. Ne uskovat nyt tarvitsevansa turvallisuutta. Venäjällä puolestaan elävät samat ihmiset kuin Neuvostoliitossa. Heille Nato merkitsi suurinta pahaa koko maailmassa. Molemmat johtavat epäilynsä menneistä kokemuksista. Pidämmekö me sitä hyvänä vai emme - molemmilla puolilla on olemassa "alkuperäisiä" tunteita. Me kunnioitamme niiden mielipidettä, jotka haluavat liittyä Natoon. Jokaisella maalla on oikeus tällaiseen kantaan. Nyt Venäjällä oli demokraattiset vaalit ja hallitus tullaan pian muodostamaan. Miten käytämme tätä tilaisuutta hyväksemme? Voimmeko me vahvistaa yhteistyötä? Miten voimme helpottaa tilannetta? Mitä venäläiset voivat tehdä vähentääkseen pelkoa keskeisessä Euroopassa ja Baltiassa? Heidän ei tulisi uskoa, etä he voisivat kuten aikaisemmin tarjota "yhteistyö- ja ystävyyssopimuksia" - tämä olisi menneisyyden menettelytapa. Voidaan vain toivoa, että kaikki osapuolet osoittavat suvaitsevuutta ja pyrkivät löytämään ratkaisuja ongelmille, jotka tällä hetkellä estävät hyvät suhteet.

WELT: Oletteko Te sitä mieltä, että Suomelle olisi liian varhaista tehdä päätös joko Nato-jäsenyyden puolesta tai sitä vastaan, vai sanotteko Te periaatteellisesti, että Suomelle ja Baltian valtioille olisi parempi olla liittymättä?

AHTISAARI: En puhu Baltian valtioitten puolesta. Me kunnioitamme niiden oikeutta tehdä omat päätöksensä. Nämä valtiot ovat hyvin realistisia, ne tietävät myös, että niillä on vielä aikaa. Mutta nyt minä esitän Teille kysymyksen: Uskoisitteko Te todellakin, että Suomen pyyntö päästä Naton jäseneksi lisäisi Euroopan turvallisuutta?

WELT: Ei, sitä en usko.

AHTISAARI: Se on selvä vastaus. Tämä on ainoa kysymys, jonka suomalaiset esittävät. Avoimesti sanottuna, suomalaisten silmissä on Suomen turvallisuus ensi sijalla. Ja vastauksemme - sille on laaja hyväksyntä - on, että Naton jäsenyys ei hyödyttäisi turvallisuuttamme eikä myöskään Euroopan turvallisuutta. Se vaikeuttaisi yhteistyötä naapurien kanssa. Raja, jonka ylitse tapahtuva liikevaihto nyt dramaattisesti kasvaa, ei olisi enää sama. On siis meille itsellemme ja Euroopalle hyödyksi, jos valitsemme luotettavan oman puolustuksen ja liittoutumattomuuden ja jos me samanaikaisesti osallistumme aktiivisesti kriisinvalvontaan, rauhansäilyttämiseen ja siviilin ydinturvallisuuden parantamiseen Itä-Euroopassa.

Sanoin Teille jo aiemmin, että tarkastelemme turvallisuutta laajalta näkökulmalta. On hyvin rohkaisevaa, että Suomen politiikka tässä saa osakseen ymmärrystä ja arvostusta. Kukaan ei voi meille sanoa, ettemme suorittaisi omaa osuuttamme yhteiseen vastuuseen.

WELT: Te kuvaatte Suomea liittoutumattomana. Onko se myös puolueeton?

AHTISAARI: Euroopan Unionin jäsenenä olemme jättäneet puolueettomuuden taaksemme. Se perustuu erilaisten "blokkien" olemassaoloon. Niitä ei enää ole ja on toivottavaa, että niitä ei enää koskaan tule syntymään. Olemme täysin mukana yhteistyössä Natossa "rauhan kumppanuudessa", emme kuitenkaan pyri jäsenyyteen. Aloitteemme Ruotsin kanssa, joka koskee EU:n ja Länsieuroopan Unionin (WEU) välisiä suhteita on nähtävä samassa valossa: Me haluamme tulevien operaatioiden yhteydessä turvata täyden osallistumisemme suunnittelussa ja mukanaolomme kriisinhallinnassa ja rauhansäilyttämisessä, kuten tällä hetkellä Ifor-operaatiossa Bosniassa tapahtuu.

WELT: Naton Berliinissä pidetyn konferenssin päätöksen mukaisesti voi Länsi-Euroopan Unioni, mahdollisesti myös ilman Yhdysvaltoja, käyttää tarpeellisissa operaatioissa Pohjois-Atlantin Liiton johtorakennetta, joukkoja ja muite kapasiteetteja. Osallistuisiko Suomi myös tähän?

AHTISAARI: Yksityiskohtia ei Berliinissä vielä sovittu. Järjestelmä merkitsee kuitenkin suurempaa joustavuutta Natossa. Me olemme valmiita hyväksymään kaikki pragmaattiset ratkaisut. Suomella on Länsi-Euroopan Unionissa tarkkailijan asema. Jos WEU:n puitteissa päädytään operaatiohin, joissa peliin tulevat myös Naton ulkopuolisten valtioitten resurssit ja jos me teemme päätöksen myötävaikutuksestamme, haluamme me, kuten sanottu, olla alusta lähtien täysin mukana suunnittelussa.

WELT: Suomi on enemmän kuin moni suurempi kansakunta osallistunut lukuisiin YK:n rauhansäilytystoimenpiteisiin. Minkälainen tase tästä on olemassa?

AHTISAARI: Vuodesta 1956 lähtien olemme osallistuneet 33205 vapaaehtoisin voimin 18 operaatioon Lähi-idässä, Aasiassa, aikaisemmassa Jugoslaviassa ja Afrikassa. Tällä hetkellä osallistuu 1344 miestä ja naista kuuteen YK:n operaatioon, tämän lisäksi Iforin puitteissa, jolle Suomi on lähettänyt rakennus-pataljoonan. Yksitoista ihmistä on menettänyt henkensä. Vuosittainen rahallinen panoksemme vaihtelee viimeisen viiden vuoden aikana D-markoissa laskettuna 100 ja 140 miljoonan välillä.

Emme voi kulkea vanhoja teitä.

WELT: Herra presidentti, ennen Teidän valintaanne toimitte Te alivaltiosihteerinä YK:n hallinnossa ja johdossa. Työskentelitte yhteistyössä pääsihteeri Boutros Boutros-Ghalin kanssa, Te siis tunnette olosuhteet tarkkaan. Kannattaako Suomi Boutros-Ghalin uudelleenvalintaa?

AHTISAARI: Tämä on turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten ratkaistavissa, joihin Suomi ei kuulu. Minua huolestuttaa jossain määrin tapa, jolla pääsihteeriä läksytetään. Järjestön monet sairaudet, hallinnon tehottomuus ja operatiiviset virheet eivät mene hänen tililleen. Niistä ovat vastuussa jäsenvaltioitten hallitukset. Siksi tarkemmin eritelty keskustelu olisi toivottavaa. Boutros-Ghali ei hyväksynyt tarjousta pysyä virassaan yksi vuosi eteenpäin. Saattaa olla, ettei hän itse halua pysyä virassa kokonaista viiden vuoden kautta. Ehkä kompromissi on mahdollista, lyhyempi virkakausi, tai turvallisuusneuvoston täytyy etsiä joku toinen. Boutros-Ghali joka tapauksessa tietää missä ratkaisu tulee tapahtumaan.

WELT: Mitä Euroopan Unionin sisämarkkinat ovat tähän mennessä Suomelle tuoneet: etuja vai haittoja?

AHTISAARI: Konkreettisesti on Suomen jäsenyys tähän mennessä tuonut mukaan elintarvikehintojen alenemisen noin kymmenen prosentin verran. Tämän kansalainen on jokapäiväisessä elämässään varmaan huomannut. Jäsenyytemme on vilkkaan julkisuustyön kautta päässyt yleiseen tietoisuuteen: Suomi kuuluu Euroopan Unioniin, on omaksunut sen säännöt ja toivoo sijoitusten kasvavan. Sen lisäksi maa on entisestään kansainvälistynyt, erityisesti alueitten elämä. Suomessa on 16 hallinnollista alueellista yksikköä, joiden on nyt valmisteltava itselleen tarvesuunnitelmat Brysselin komissiota varten. Ne etsivät muista maista kumppaneita ja kehittävät tässä mahtavaa aktiivisuutta. Vajaan kahden vuoden sisällä, jotka kohta tulemme ylittämään, tulee alueitten kehitys olemaan pidemmälle edennyttä kuin se olisi ollut kymmenessä vuodessa ilman EU-jäsenyyttä. Tämä on myönteinen kokemus, jonka monet tiedostavat. Tulokset eivät vielä ole niin konkreettisia kuin elintarvikehintojen kohdalla, mutta seuraan prosessia ja tapaan kahdesti vuodessa alueitten edustajat. Haluaisin kuitenkin myös painottaa, että maataloudellamme on mukautumisvaikeuksia, joita jatkossakin tulee olemaan.

WELT: Tuleeko maanne ajoissa täyttämään Euroopan Rahaliiton liittymiskriteerit? Kuuluuko Suomi ensimmäisten "Euro"-valtioitten ryhmään?

AHTISAARI: Selvä poliittinen päämäärämme on olla tammikuussa 1999 ensimmäisenä mukana. Vuoden 1995 talous- ja finanssilukujen mukaan arvioituna tulemme selviämään siitä. Maamme inflaatio on vain yksi prosentti (sallittu raja: 2,9), korot ovat 7,9 lokkaa (9,7), valtion velka 59,4 (60). Budjettivaje on, kuten Saksassa, vielä vähän korkeampi 5,6 (3). Mittausvuoteen 1997 mennessä tulemme saavuttamaan Rahaunionin vakaustavoitteen. Suomi ei ole Euroopan Valuuttajärjestelmän jäsen; Suomen markka "kelluu" vuodesta 1990/92 lähtien.

WELT: Saksassa esiintyy paikoitellen huolia ankaran säästöpolitiikan johdosta. Jos sijoitushankkeita varten on käytettävissä liian vähän valtion rahoitusta ja kulutuksesta vedetään liikaa rahaa pois, syntyy lisää vaaroja kasvulle ja työpaikoilla. Mourir pour Maastricht?

AHTISAARI: Nämä epäilyt eivät ole vieraita meillekään, mutta meillä ei ole varaa kulkea vanhoja teitä. Meidän täytyy saada velat valvontaan, pitää inflaatio alhaisena ja yrittää tasauttaa budjetit. Nämä ovat yhteisiä tavoitteita. Meidän tulisi kuitenkin noudattaa niitä myös silloin, jos emme kuuluisi Euroopan Unioniin. Sijoitusten täytyy enemmän ja enemmän olla peräisin yksityiseltä puolelta. Minä muuten suosittelen, että tarkastellaan koko edessämme olevan haasteen laajuutta. Kysymyshän on siitä, haluaako Eurooppa näytellä supervallan roolia vai ei. Ihmiset hyväksyvät Unionin laitoksena, joka maksaa sitä ja tätä, mutta eivät tunnista tarpeeksi täyttä poliittista ja taloudellista ulottuvaisuutta. Heidän täytyy nähdä ja kokea, että me toimimme.

WELT: Toimimme, mutta miten?

AHTISAARI: Ehdotan kahta asiaa ensiksi: EU:n tulisi kutsua Yhdysvallat ja Venäjä huippukokoukseen sellaisista turvallisuuden siviiliaspekteista kuten ydinvoimalat ja taloudellinen yhteistyö.

Toinen ehdotukseni: Yhteisen ulkopolitiikan täytyy saada lisää profiilia. Pienet valtiot eivät sitä estä, ennemminkin suuret, jotka noudattavat kansallisia tavotteitaan. Me suomalaiset olisimme iloisia voidessamme liittyä alotteisiin, olla mukana vaikuttamassa, suunnitella strategioita, joita tuemme ja joissa me voisimme samanarvoisina olla mukana vaikuttamassa. Tämä on taustana ehdotukselleni höllentää Troikkaa (Euroopan Unionin edellisen, tämänhetkisen ja seuraavan puheenjohtajamaan edustus) ja tilanteen mukaan käyttää hyväksi kaikkien niitten EU-valtioitten asiantuntemusta ja vaikutusta, joilla on jotain annettavaa ongelman ratkaisemiseksi.

WELT: Olkaa hyvä, mainitkaa esimerkkejä.

AHTISAARI: Ranska näytteli tuoreimmassa Libanon-kriisissä (riita Hisbollahin ja Israelin välillä) aloitteen antavaa roolia. Miksi Saksaa ei pyydetty osallistumaan Troikan työhön. Voisin myös ajatella Saksaa keskustelukumppanina erilaisissa aiheissa - ottaen huomioon Saksan tärkeän roolin maailmanpolitiikassa. Siinä yhteydessä voitaisiin johtavien henkilöitten väliset erityiset suhteet aktivoida Euroopan hyväksi. Kaikessa tässä on ajatuksenani vahvistaa EU:n kansainvälistä roolia, sen kykyä yhteiseen ulkopolitiikkaan.

Vakaus on mittapuu.

WELT: Te puollatte EU:n laajentumista, erityisesti silmälläpitäen Baltian valtioita. Tämä ei vähiten ole kustannuskysymys.

AHTISAARI: Kyllä, kritereitten määrittely palvelee myös tätä tarkoitusta. Ei ole kysymys siitä, että jokainen suosittelee omaa suosikkiansa. Mittapuuna on vakauden mahdollisuus. EU-valtioitten enemmistö toivoo keskusteluja kaikkien jäsenyyshalukkaitten kanssa, mutta todellisen jäseneksi hyväksymisen ajankohta riippuu siitä, missä määrin edellytykset täytetään ja mitkä ohjelmat voivat edesauttaa EU:ta kypsyyteen. Taloudellisen kasvun lisääntyminen on näiden maiden ja Euroopan turvallisuuden kannalta äärimmäisen tärkeää. Eroavaisuudet kustannustekijän arvioinnissa huolestuttaa minua jonkin verran. Sillä perusteelliset analyysit osoittavat, että sellaisten maitten jäseniksi hyväksyminen, jotka osoittavat jo kypsyyden merkkejä, ei tulisi aiheuttamaan mitään valtavaa rasitusta tämänhetkisille jäsenille. Tietysti syntyy kustannuksia, ennenkaikkea kun ajatellaan maatalouksia. Mutta kuitenkin Euroopassa kasvaa tietoisuus siitä, että EU:n laajentumisen täytyy tapahtua. Ei jo huomenna - prosessi vie oman aikansa. 1. tammikuuta 1999, Rahaliiton alku, on integration huippuna kuitenkin myös siinä suhteessa tärkeä päivämäärä.

-----

Kuvan alla oleva teksti:

Presidentti Martti Ahtisaari: Myös meillä suomalaisilla on kansallinen eetos.

-----

Henkilöstä:

Suomen presidentillä on perustuslain mukaan suuret valtuudet. Martti Ahtisaari (59), valittu vuonna 1994 kuudeksi vuodeksi, käyttää niitä kuitenkin diplomaattisesti, hän on saanut poliittisen kasvatuksensa diplomaattisessa koulukunnassa. Vuodesta 1973 lähtien hän on toiminut suurlähettiläänä (Itä-Afrikka), YK:n korkeana komissaarina (Namibia), Yhdistyneitten Kansakuntien varapääsihteerinä (hallinto ja johto) sekä UK:n Bosnia-Herzegovina-työryhmän puheenjohtajana (Geneve). Ahtisaari ja YK:n hallinnon pääjohtaja Louis Piernaar olivat yhdessä vastuussa vuoden 1989 Namibian kansainvälisesti valvottujen vaalien valmistelusta. Lisäksi tämä 20 vuoden ulkomaan-kokemuksen omaava diplomaatti ja politikko toimi kahdesti valtiosihteerinä Suomen Ulkoministeriössä. Neuvostoliiton loppu ja Suomen idänkaupan romahtaminen olivat tapahtuneet hänen edeltäjänsä Mauno Koiviston kautena. Sosiaalidemokraatti Ahtisaarelle, joka joutui viemään ehdokkuutensa läpi entistä pääministeriä Kalevi Sorsaa vastaan, avautui siitä mahdollisuus johtaa maa uuteen aikaan - avoimine rajoineen itään, Venäjälle ja Balttian valtioihin ja liittymisineen Euroopan Unioniin. Vakaan demokratian ja toimivan markkinatalouden maana Suomelle lankeaa tällä hetkellä esimerkkiä antava rooli Itämeren alueella. Uutta sellaisissa valtiomiehissä kuin Martti Ahtisaari on, näin kommentoi vuonna 1994 "Neue Zürcher Zeitung"-sanomalehti: "heidän tuoreutensa erityisesti käyttäytymisessä Moskovaa kohtaan".