TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI AHTISAAREN PUHE EUROKLUBIN

5-VUOTISJUHLASEMINAARISSA HELSINGISSÄ 10.4.1995

SUOMEN TIE YHDENTYVÄSSÄ MAAILMASSA

Kun minua pyydettiin esiintymään puhujana tässä juhlaseminaarissa, otin mielihyvin kutsun vastaan. Euroklubilla on ollut Suomen viime vuosien historiallisissa käänteissä tärkeä osuus ennakkoluulojen murtajana ja tulevien näkymien avaajana.

Viisi vuotta sitten vain harvat saattoivat kuvitella, että Suomi olisi vuoden 1995 alusta Euroopan yhteisön jäsen. Esteenä tällaisen ajatuksen esittämiselle eivät olleet vain kylmän sodan viiveet, vaan myös viiden vuosikymmenen aikana suomalaisten mieliin syöpyneet stereotypiat. Meidän oli ravisteltava itsemme irti näistä menneisyyden kahleista ja tässä meitä auttoi Euroklubi ennakkoluulottomalla toiminnallaan. Siitä parhaat onnitteluni.

Viime vuosikymmenen lopulla alkanut kansainvälisen yhteisön raju muutos jatkuu. Alamme vasta vaivoin erottaa sen ääriviivoja. Kaikki valtiot ovat joutuneet sopeutumaan siihen, tekemään uusia arvioita ja valitsemaan uusia keinoja päämääriensä ajamiseen.

Suomen tie tässä murroksessa on ollut pääosin suotuisa. Asemamme on selkiintynyt ja turvallisuutemme on vahvistunut. Näköpiirissä ei ole sellaisia tekijöitä, jotka kyseenalaistaisivat ne ratkaisut, joita olemme tehneet. Jatkamme tällä turvallisuuspoliittista kumppanuutta edistävän sovittelun ja yhteistyön tiellä.

Suomalaisille maan harjoittama ulko- ja turvallisuuspolitiikka on aina ollut poikkeuksellisen tärkeä huolenaihe. Tämä on seurausta historiastamme. Näin on tänäänkin. Pidämme tärkeänä, että näissä asioissa tarjoamme parasta asiantuntemusta, tervettä harkintaa ja päämäärätietoisuutta. Puolueettomuuspolitiikkamme oli kylmän sodan aikana eurooppalaisen vakaus- ja yhteistyöpolitiikan yksi keskeinen tekijä. Nyt kylmän sodan jälkeen olemme asettaneet uusia päämääriä ja valinneet monipuolisempia keinoja niiden ajamiseen.

Aikakautemme raju muutos nousee monista tekijöistä, joiden arviointi on vielä hyvin alkutekijöissään. Tiedämme monet globaalit turvallisuushuolet: väestön kasvu, ympäristön tila ja hallitsemattomat aseelliset konfliktit. Toisaalta näemme monet uudet mahdollisuudet: taloudellisen kanssakäymisen kaikkinaisen laajentumisen, ideologisen vastakkainasettelun vähenemisen sekä maailmanlaajuisen tiedonvälityksen näkyvyyttää vahvistavan kehityksen.

Olemme uuden vuosituhannen kynnyksellä kuitenkin nimenomaan suurten mahdollisuuksien äärellä. Nyt kysytään rohkeutta tarttua näihin mahdollisuuksiin. Valtioiden suhteet ovat kuitenkin aina myös valtasuhteita, alttiita jatkuville muutoksille ja jännittyksille.

Presidentti John F. Kennedy totesi aikanaan, että Euroopan taloudellinen ja poliittinen yhdentyminen on aikakautemme - toisin sanoentoisen maailmansodan jälkeisen tuolloisen ajanjakson - suurin kansainvälispoliittinen saavutus. Tänään tiedämme, että hän näki kehityksen oikein.

Kylmän sodan äkillinen päättyminen avasi maanosan yhdentymiselle uuden mahdollisuuden ja uudet ulottuvuudet. Siitä ei tullut vain Länsi-Euroopan tulevaisuuteen liittyvä prosessi, vaan nyt olemme tekemisissä koko Eurooppaa koskettelevan historiallisen muutoksen kanssa. Olemme tiellä kohti kestävämpää eurooppalaista rauhantilaa, missä valtioiden sotilaallinen vastakkainasettelu on korvattu taloudellis-poliittisella yhteistyöllä ja markkinoiden ehdollistamalla taloudellisella edistyksellä.

Vaikka muutos Euroopassa on ollut raju, se on ollut vielä rajumpaa muualla. Maanosamme yhdentyminen vaikuttaa kaikesta huolimatta seuraavan askeleen jäljessä. Tämä on huolemme. Tähän on löydettävä ratkaisu Euroopan unionin ja sen kanssa läheisessä yhteydessä olevien valtioiden välisen integraation syventämisestä.

Euroopan on kyettävä vastaamaan maailmantalouden haasteisiin uudessa, entistä kovemmassa kilpailutilanteessa. Samalla on toimittava niin, ettei luoda tietä taloudelliselle blokkiutumiselle. Vielä vähemmän toivottavaa olisi uusien supervalta-asetelmien synty ja sotilaallisen kilpailun paluu.

Käsittelen seuraavassa Suomen kansainvälistä asemaa ja maamme päämääriä lähinnä kahden tekijän valossa:

Ensiksi, tarkastelemalla kansainvälisen turvallisuuden kehitystä, sekä

toiseksi, tarkastelemalla Euroopan unionin asemaa ja tehtävää.

Elämme kansainvälisessä politiikassa monella tavoin epävarmuuden aikaa, joka on luonteeltaan pysyvää. Oleellista on aiempiin historiallisiin ajanjaksoihin verrattuna se, että meillä on nyt monia epävarmuuden hallintakeinoja. Näitä keinoja on käytettävä, niitä on kehitettävä.

On valitettavaa, että myös ETY-yhteistyön piirissä on edelleen valtioita ja ryhmiä, jotka käyttävät sovittuja periaatteita loukkaavalla tavalla sotilaallista voimaa ongelmien ratkaisemiseksi. Tällaiseen voimankäyttöön turvautuminen luo turvattomuutta, ei turvallisuutta. Ihmisoikeuksien loukkaaminen on aina suurinta sodassa.

Euroopassa uuden turvallisuusjärjestyksen aikaansaaminen ei olekaan ollut yksinkertaista. Olemme kuitenkin luoneet perustan kumppanuudelle, jolta pohjalta tulee nyt edetä. On huolehdittava siitä, että uusilla järjestelyillä lisätään, ei vähennetä turvallisuutta.

Venäjän kehitys säilyy pitkälle tulevaisuuteen kaikkien Euroopan maiden keskeisenä turvallisuushuolena. Pessimistisimmät ennusteet ovat jääneet toteutumatta ja monien ennustajien mieliharmiksi saattaa jopa käydä niin, ettei yksikään niistä sellaisenaan toteudu.

Itse asiassa markkinatalous on monista liikkeellelähtöongelmista huolimatta periaatteessa alkanut siellä toimia. Jatkossa tulee olemaan keskeistä se, että maahan luodaan investoinneille edellytyksiä luova lainsäädäntö ja venäläisten omat sijoitukset palaavat maahan. Tämä olisi merkki myös muille.

Oleellista on, että kaikista vaikeuksista ja takaiskuista huolimatta Venäjän uudistuskehitystä tuetaan ja Venäjällä on jatkossa myönteinen osansa sekä kansainvälisen talouden että turvallisuuden järjestelyissä. Ilman Venäjää nämä järjestelyt eivät olisi uskottavia eivätkä toimivia.

On siten jatkettava päättäväisesti yhteistyötä vahvistavien järjestelyjen kehittämistä. On tarjottava uusia ideoita, uusia keinoja. Samalla yhteistyön aluetta on laajennettava.

Monia tärkeitä suunnitelmia globaalin epävarmuuden hallitsemiseksi on tehty. Viimeisin tällainen suunnitelma, Ruotsin pääministeri Ingvar Carlssonin johtaman komission raportti, ansaitsee huomiota. Siinä ehdotetaan YK:n alaisuuteen taloudellisen turvallisuusneuvoston perustamista, mikä pyrkisi estämään ja hallitsemaan kansainvälisen talouden suuria kriisejä.

Samalla tavoin olisi välttämätöntä selvittää, millä tavoin Yhdistyneet kansakunnat voisi turvata sotilaalliseen kriisinhallintaan tarvittavat resurssit ja päätöksentekokyvyn. Olen YK:n pääsihteerille todennut, että esimerkiksi Yhdysvaltain entinen asevoimien komentaja Colin Powell on yksi ansioitunut ja taustaltaan sopiva henkilö tekemään tällaisen selvityksen. Kelle tahansa tällainen tehtävä annettaisiinkin, asianomaisen suosituksia tulisi toteuttaa tosimielellä. Tällaiselle selvitykselle on olemassa ajallinen tilauksensa. Tässä yhteydessä tulisi kestävällä tavalla myös sopia alueellisten turvallisuusjärjestelyjen, kuten ETYJin - jotka ovat yhä tärkeämpiä - roolista ja asemasta uudenlaisia kriisinhallintatehtäviä kehiteltäessä.

Suomen on omalta osaltaan syytä selvittää, millä tavoin me YK:n jäsenvaltiona voisimme lisätä valmiuttamme osallistua kansainvälisiin rauhanturva- ja kriisinhallintatehtäviin. Yksi mahdollisuus on muodostaa puolustusvoimiin asianmukaisesti varustettu valmiusjoukko.

Jo toisen maailmansodan aikana vakiintui sekä sodan häviävissä että voittavissa valtioissa ajatus maanosan poliittisen ja taloudellisen yhdentymisen välttämättömyydestä. Sodan jälkeen tapahtunut kehitys etenikin taloudellisen integraation tahdittamana. Poliittinen yhdentyminen on ollut usein seurausta taloudellisesta yhdentymisestä. Kunnianhimoisimmat poliittisen yhdentymisen suunnitelmat eivät ole toteutuneet, mutta useimmat taloudellisen yhdentymisen askeleet on otettu.

Euroopan unionin rooli maanosan yhdentymisen moottorina on nyt lopullisesti vakiintunut. Euroopan unioni on viimeisimmän laajennuksen seurauksena yhä monivaltiollisempi yhteenliittymä. Tältä pohjalta sitä on jatkossakin kehitettävä, vaikka Saksan ja Ranskan asema tuleekin säilymään keskeisenä unionissa myös historiallisista syistä.

Tällä vuosikymmenellä unionin tulisi kyetä luomaan tasapainoa taloudellisen ja poliittisen yhdentymisen välille. Historiassa ei ole yleensä luotu rahaliittoa ilman poliittista liittoa. Valmistauduttaessa vuoden 1996 hallitusten väliseen konferenssiin olisi syytä pitää tämä tasapainon luomisen tarve tarkoin mielessä.

Olen varma, että unionivaltiot haluavat säilyttää valtioiden suvereniteetin: monivaltiollinen unioni säilyy rahaliiton toteuduttuakin itsenäisten valtioiden uudenlaisena yhteenliittymänä.

Tällä hetkellä unionia kehitetään niin sanotusti kolmen tai neljän eritahtisesti kohoavan asiapilarin pohjalta. Tämä malli on epäilemättä poliittisesti viisas, mutta ajan oloon se ei turvaa edellä hahmottamaani tasapainoisen kehityksen tarvetta. Tämä on suuri haaste valtio-opin ja kansainvälisen oikeuden tutkimukselle.

Euroopan unionin instituutioiden kehittäminen onkin ehkäpä vuoden 1996 konferenssin suurin haaste. Pitkälle menevää poliittista yhteistyötä ei voida tavoitella ilman unionin instituutioiden kehittämistä.

Entisen Jugoslavian tragedia syntyi osaksi myös sen vuoksi, että Euroopan yhteisön ja myöhemmin unionin jäsenmaiden välille ei oltu ehditty luoda riittävän kehittynyttä poliittista ja diplomaattista yhteistyötä. Nimenomaan unionin turvallisuuspoliittisen yhteistyön menestyksellinen kehittäminen edellyttää etenemistä tyvestä latvaan: ensin kykyä toimia yhdessä diplomatiassa, sitten keinojen parantamista sotilaallisen yhteistyön varalta konkreettisten kriisien hallitsemiseksi.

Euroopan unionin tärkein turvallisuutta vahvistava rooli liittyy välittömimmin laajentumiseen, sen vakautta projisoivaan vaikutukseen.

Unionin jatkolaajennus ei sekään ole helppoa, koska se tulee maksamaan nykyisille jäsenmaille käsitykseni mukaan ennakoitua paljon enemmän. Jatkolaajennus on silti välttämätöntä, koska uusi taloudellis-poliittinen kahtiajako tulisi pitemmällä aikavälillä maksamaan vieläkin enemmän. Se heikentäisi myös merkittävästi rauhanomaisen kanssakäymisen edellytyksiä.

Euroopan unionin kaikkinainen kehitys edellyttää sen työ- ja toimintatapojen uudistamista. Se on nykyisten jäsenvaltioiden ja etenkin uuden komission tämänpäiväinen huolenaihe. Olen ilolla pannut merkille, että unionin hallinnossa onkin tehty uusia arvioita. Säännösten valmistelu luvataan tehdä entistä avoimemmin.

Brysselissä aiotaan vastedes varoa myös liiallista lainsäätämistä. Eräissä asioissa Euroopan unionia on säännelty innokkaammin kuin esimerkiksi liittohallitus sääntelee Yhdysvalloissa osavaltioita. Direktiiviviidakko ei todellakaan ole ihmisen elinpaikka. Kaikesta ei ole asetuksella säätäminen. Itse asiassa vähemmällä säätämisellä voidaan luoda enemmän tilaa kansalaisyhteiskunnan omatoimisuudelle.

Parannuksen teko näyttää alkaneen uudesta komissiosta itsestään. Puheenjohtaja Santerin sanoja lainatakseni: "Komissio on päättänyt keskittyä olennaiseen". Tälle vuodelle se ehdottaa viittäkymmentä uutta säännöstä, kun vastaava luku vielä viisi vuotta sitten oli satakahdeksankymmentä.

Nyt onkin keskitettävä ponnistukset siihen, että unionista muodostuu kansalaisten ja kansallisvaltioiden yhteiseksi kokema yhteisö, ei "etäinen Brysseli", joka koettaisiin epämääräiseksi vastustajaksi. Tässä on unionin yksi suurista haasteista.

Jäsenyys Euroopan unionissa ei itsestään ratkaise ainuttakaan suomalaista ongelmaa. Tämä koskee ennen muuta taloutta. Suomalaisten on pystyttävä tasapainottamaan taloutensa unionista riippumatta. Tämä pakko johtuu velkakierteen aiheuttamista korkovaikutuksista, jotka muuten pienentävät omaa liikkumatilaamme.

Talvella käydyn eduskuntavaalikamppailun aikana asiallisesti ottaen kaikki puolueet tunnustivat kiitettävällä tavalla talouden uudet realiteetit. Tämä tarjoaa hyvän ja rohkaisevan näkymän uudelle hallitukselle. Uutena jäsenenä meidät velvoitetaankin nyt EMU:a valmisteleviin tasapaino-ohjelmiin, valtion velan vakauttamiseen ja budjettivajeen leikkaamiseen. Tämä eri maiden talouspolitiikan yhteensovittaminen on uutta myös Euroopan unionissa ja asettaa vaatimuksia kaikille jäsenmaille.

Osallistuminen finanssiministerien ja keskuspankkien johtajien tiivistyvään yhteistyöhön rohkaisee meitä tekemään pitäviä vakauttamisohjelmia. Se lisää uskottavuutta kansainvälisten luotonantajien piirissä. Tätä tietä vahvistuu maanosan taloudellinen kilpailukyky ja samalla vähenee vaara Euroopan unionin kehittymisestä merkantilismia ja protektionismia suosivaksi taloudelliseksi "linnakkeeksi". Se olisi tuhoisaa etenkin unionin niille jäsenmaille, kuten Suomelle, joille sisämarkkinat eivät riitä vientimarkkinana.

Suomen tavoitteena on kehittyä kansalaisia yrittäjyyteen ja osaamisensa kehittämiseen motivoivana tietoyhteiskuntana, jossa on yhä monipuolisempi talouden tuotannollinen perusrakenne. Olemme lyöneet itsemme läpi monilla korkean teknologian osa-alueilla. Nyt tulisi maanosan- laajuisesti kehittää keinot, joilla huipputeknologian avulla lisätään työpaikkoja ja taataan unionin kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistuminen.

Euroopan unionille ei saa kelvata muu kuin johtavan aseman saavuttaminen huipputeknologian maailmanmarkkinoilla.

Pohjoismaiden jäsenyys tuo unioniin toden teolla niin sanotun pohjoisen ulottuvuuden. Meidän maantieteellinen sijaintimme, luonnonolomme ja yhteiskuntiemme taloudelliset ja sosiaaliset perinteet tekevät pohjoismaista omaleimaisia unionivaltioita.

Me joudumme pyytämään unionilta joissakin yksityiskohdissa ymmärrystä silloin, kun on kysymys pohjoisista erityisoloistamme. Tämän vastapainona olemme valmiita kantamaan vastuutamme unionin vanhojen jäsenvaltioiden huolista.

Maamme suuri pinta-ala ja pitkät etäisyydet ovat olleet usein haitta pyrkimyksillemme tehostaa kilpailukykä tasatahtiin muun Euroopan kanssa. Tämän asian tunnustaminen on pakottanut meidät arvioimaan kaikkia elinkeinoja, myös maa- ja metsätaloutta, uudesta näkökulmasta.

Suomelle elinvoimanen maaseutu on välttämätöntä. Nyt on edessä maaseudun elinkeinorakenteen monipuolistaminen. Se on aiempaa oleellisesti helpompaa tietoyhteiskunnassa, missä esimerkiksi tietoyritysten sijainti etäämpänä asutuskeskuksista on tänään mahdollista ja usein jopa toivottavaakin.

Euroopan unionin on osaltaan jatkettava hallitusti maaseudun elivoiman säilyttämiseen tähtääviä ponnistelujaan. Samalla se merkitsee alkutuotannon osuuden uutta sopeuttamista talouden tuotantopohjan välttämättömän monipuolistamisen haasteeseen. Eurooppa on ammentanut elinvoimaansa myös ja nimenomaan kauniista maaseudustaan sekä ainutkertaisista kulttuurimaisemistaan.

Myönteisen kehityksen lähtökohtana on maassamme, kuten viittasin, panostus henkisiin resursseihimme, luovuuteen ja innovaatioihin. Vankka sivistysperustamme, peruskoulu- ja yliopistolaitos ovat kansainvälisestikin huipputasolla. Haluan korostaa: itsetyytyväisyyteen ei silti ole varaa.

Jos minun pitäisi parilla lauseella tiivistää ajatukseni Suomen toimintafilosofiasta unionissa, sanoisin, että meidän pitää suurissa asioissa olla täsmällisiä ja selkeitä, jotta voimme pienissä asioissa osoittaa suupiirteisyyttä.

Meidän on kaikin keinoin käytettävä hyväksi ne mahdollisuudet, joita jäsenyys tarjoaa. Pieni kansakunta voi onnistua suuressa yhteisössä kahdella edellytyksellä: kykenemällä yhteistyöhön muiden kanssa ja olemalla yksituumainen keskuudessaan. Olen varma, että Suomesta tulee unionissa kokoansa suurempi ja äänimääräänsä vaikutusvaltaisempi jäsenvaltio. Siitä hyötyy lopulta koko unioni.