SUOMI EUROOPAN MUUTOKSEN HALLINNASSA

Daytonissa saavutettu ratkaisu sodan lopettamiseksi entisessä Jugoslaviassa on luonut Eurooppaan uuden tilanteen. Meillä on kaikilla syytä onnitella niitä, jotka ovat tämän aikaansaaneet. Ratkaisu perustui laajaan kansainväliseen yhteisrintamaan. Nyt on osoitettava tämän yhteistyön kestävyys. Saavutettu tulos on toteutettava käytännössä.

Vaikka Euroopan yleinen turvallisuustilanne on kylmän sodan jälkeen oleellisesti parantunut, tiedämme, että edessämme on ehkä vuosikymmeniä kestävä muutoksen ja epävarmuuden aika. Tämä muutos on hallittava, epävarmuus on voitettava. Dayton vahvistaa toiveikkuuttamme.

Tässä meillä on kaksi päätavoitetta: ensinnäkin Euroopan unionin laajentaminen ja kehittäminen maanosan taloudellisen ja yhteiskunnallisen vakauden perustaksi. Toiseksi yhteistyöhön nojautuvan eurooppalaisen turvallisuusjärjestyksen aikaansaaminen.

Yhteistyöstä on tullut välttämättömyys. Nykyisin tuskin on valtiota tai maaryhmää, joka kuvittelisi kykenevänsä ratkomaan kaikki pulmansa yksin.

Kylmän sodan jälkeiset uudet turvallisuusriskit ja uhat - ympäristön pilaantuminen, rikollisuus, hallitsemattomat väestöliikehdinnät, valtioiden sisäiset sotilaalliset konfliktit - vaativat kansainvälisen yhteistyön tehostamista.

Kylmän sodan päättyminen loi Euroopassa - mutta laajemminkin - paremmat edellytykset yhteiselle arvopohjalle - ainakin periaatteessa. Olemme kuitenkin konkreettisesti havainneet, että julistuksista ja yhteisesti hyväksytyistä asiakirjoista ei vielä synny sellaisenaan vakaata rauhaa. Se syntyy kansanvallan vakiintumisesta, kansalaisyhteiskuntien kehittymisestä, vaurastumisesta ja yhteistyöstä.

Suomelle kylmän sodan jälkeiset muutokset ovat olleet voittopuolisesti mahdollisuuksia, eivät uhkia. Tämä on antanut meille tilaisuuden toden teolla laajentaa yhteistyötä.

Presidentti J. K. Paasikivi, jonka syntymän 125-vuotisjuhlaa vietämme tänään, opittiin tuntemaan historian ymmärtäjänä ja reaalipoliitikkona. Hän oli nähnyt, että muutos kansainvälisissä suhteissa merkitsi usein uhkaa pienille valtioille.

Paasikivi toivoi kuitenkin hartaasti, että olosuhteet muuttuisivat pitkällä aikavälillä niin, että voimapolitiikka joutuisi antamaan tilaa rauhanomaisille valtioiden välisille suhteille. Hänen mukaansa pienet valtiot vahvistivat asemaansa vain, mikäli kansainvälinen yhteisö nojautui lakiin ja oikeudenmukaisuuteen.

Paasikiven presidenttikaudella Suomen asema vakiintui. Sen pohjalta kehitettiin puolueettomuuspolitiikka, joka lisäsi kansainvälistä liikkumatilaa kylmän sodan vastakkainasettelun vuosina.

Suomen ulkoiset suhteet nojautuvat edelleenkin merkittävässä määrin naapurisuhteisiin. Näin on varmasti kaikkien maiden kohdalla. Puhumattakaan kokonaan uudesta naapuriulottuvuudesta - tarkoitan Baltian maita - me olemme edelleen kehittäneet sekä pohjoismaisia että Venäjän-suhteitamme monipuolisemmiksi.

Venäjän-suhteistamme on vuoden 1992 jälkeen kehittynyt luontevat kahden valtion väliset suhteet, joissa noudatetaan ETYJin periaatteita. Takana ovat ajat, jolloin meihin pyrittiin vaikuttamaan keinoin, jotka eivät aina olleet sopusoinnussa näiden periaatteiden kanssa.

Liittyminen Euroopan unioniin selkeytti entisestään Suomen asemaa. Unionijäsenyys on luonut uusia mahdollisuuksia myös ulkopolitiikallemme. Jäsenyytemme Euroopan unionissa takaa sen, että voimme olla muovaamassa maanosamme, ja välillisesti oman maamme, tulevaisuutta siellä, missä niitä koskevia keskeisimpiä päätöksiä tehdään. Näin vahvistetaan valtion itsenäisyyttä yhteistyön maailmassa.

Ulkopolitiikkaamme määrittää siten erityisesti pyrkimys vahvistaa EU:n asemaa maanosamme vakauden ja turvallisuuden perustekijänä.

Maamme asemasta sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikastamme käydään Suomessa avointa ja suorasukaista keskustelua. Toivottavasti kaikki ymmärtävät, että ongelmia ei synny jatkossakaan keskustelusta, vaan sen mahdollisesta vähyydestä tai pinnallisuudesta.

Tärkeää on monimutkaistuneiden ja muuttuvien kansainvälisten suhteiden perinpohjaisempi ymmärtäminen. On näin paikallaan, että ulkopoliittisen tutkimuksen taloudellisia edellytyksiä maassamme parannetaan. Tässä tarkoituksessa on aiemmin tekemäni ehdotuksen pohjalta käynnistynyt selvitystyö eurooppalaisia turvallisuuskysymyksiä arvioivan kansainvälisen tutkimuskeskuksen luomisesta.

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen päätöksenteko nojautuu keskeisten valtioelinten saumattomalle yhteistyölle. Unionijäsenyyden jälkeiset järjestelyt ovat osoittautuneet toimiviksi.

Valtioneuvoston jäseniltä vaaditaan tänään huomattavaa kansainvälisten suhteiden hallintaa ja osaamista. Tämä korostuu jatkuvasti, mutta etenkin vuosikymmenen lopulla, kun maamme toimii EU:n puheenjohtajana. Tässä on suurimittainen haaste koko valtionhallinnolle.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikalla tavoittelemme viime vaiheessa kansalaistemme hyvinvoinnin ja turvallisuuden vahvistamista. Työttömyys ei ole vielä ratkaisevasti taittunut ja valitettavasti eräissä vientimme kohdemaissa on talouskasvu hidastunut. Työttömyyden torjunta tarvitsee tuekseen aktiivisemman kansainvälisen strategian.

Suomen on toimittava maailmanlaajuisesti, ei vain Euroopassa. Osaltani olen halunnut edesauttaa uusien markkinoiden aikaansaamista yrityksillemme etenkin Euroopan ulkopuolisilla alueilla. Tässä tarkoituksessa olen johtanut vienninedistämiseen tarkoitettuja vierailuja mm. Kaakkois-Aasian nopeasti kehittyviin valtioihin. Saamani palaute on ollut rohkaisevaa. Työtä on jatkettava.

Tämä ei muuta sitä tosiasiaa, että Euroopan unionin poliittisen aseman ja taloudellisen kilpailukyvyn vahvistumisen avulla turvaamme parhaiten etumme muuttuvassa maailmanyhteisössä.

Euroopan unionin kansainvälisen roolin vahvistaminen on Suomen edun mukaista. Tämä tapahtuu hallitusten välisessä yhteistyössä, mikä takaa sen, että viime vaiheessa päätösvalta säilyy Helsingissä. Toisaalta meidän ei tule periaatteellisista syistä estää yhteisöllisen päätöksenteon ainakin rajoitettua soveltamista myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Edellytyksenä on, että unionin tavoitteet ovat tällöin kulloisessakin kysymyksessä selkeät.

Tämä on tärkeää myös siksi, että unioni ei muodostu vain kolmen tai parhaimmillaan neljän suurimman jäsenvaltion ehdoilla kehittyväksi turvallisuuspoliittiseksi klubiksi.

Ratkaisevaa on, että Euroopan unionia - integraatiota yleensä - kehitetään yhteistyössä, ei pakottamalla. Euroopan kansalaiset hyväksyvät vain sellaisen integraation, joka tapahtuu avoimesti, heidän ehdoillaan.

Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa esitetään perustettavaksi puolustusvoimiin erityiset valmiusjoukot käytettäväksi kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin. Tässä hankkeessa sekä rauhanturvalain muuttamisessa luomme lisää uskottavuutta turvallisuuspolitiikallemme. Samalla parannamme edellytyksiämme osallistua rakentavasti EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämiseen ensi vuonna alkavassa hallitusten välisessä konferenssissa.

Euroopan turvallisuuden kannalta on keskeistä luoda vähittäin yhteisen turvallisuuden takaavat mekanismit. Tällaisessa järjestelyssä voiman käyttö on mahdollista ainoastaan yhteisesti hyväksyttyjen periaatteiden ja kansainvälisen oikeuden pohjalta. Kyse ei ole siten voimapolitiikasta. Tässä on muutos aikaisempaan, mitä ei käydyssä keskustelussa ole meilläkään riittävästi painotettu.

Tiedämme karvaasti sen tosiasian, että markkinat uskovat vain siihen toimijaan, jonka tilanteen odotetaan paranevan. Euroopan elinehto on selviytyminen kilpailussa Yhdysvaltain ja Aasian kanssa. Vaikka maanosan itäpuolen kehittäminen nieleekin nyt suunnattomasti Euroopan voimavaroja, on tämä investointi välttämätön tulevaisuuden kilpailukykyä ajatellen. Siihen tarvitaan koko Euroopan panosta.

Suomi on tukenut johdonmukaisesti unionin itälaajennusta. Pidämme sitä välttämättömänä maanosan vakauden ja turvallisuuden kannalta. EU:n komissiossa on valmisteilla perusteellisia selvityksiä laajennuksen kustannuksista ja muistakin vaikutuksista. On huomattava, että Euroopan talous- ja rahaunionin, EMU:n,toteuttaminen on todellisuudessa yksi, jos ei edellytys, niin ainakin tärkeä lähtökohta unionin itälaajennukselle. Jos tukee vain itälaajennusta, mutta ei EMU:a, ei tue lopulta ehkä kumpaakaan tavoitetta.

Myös Suomen hallitus on käynnistänyt itälaajennusta koskevien selvitysten valmistelun. Edessä on varmuudella hyvin vaativa prosessi. Vasta siinä onnistuminen luo edellytykset maanosan vakaalle rauhalle. Kuten totesin Euroopan unionin komissiossa viime viikolla, unioni tarvitsee selkeän laajentumisstrategian ja lisäsin: "Euroopan unionin laajeneminen itään on Euroopan turvallisuuden kohtalonkysymys, ei sen enempää, eikä vähempää".

Suomen kannalta on kasvavaa merkitystä sillä, mitä tapahtuu Itämeren alueella. Itämeriyhteistyö ei ole edistynyt toivotulla vauhdilla. Pohjoisten EU-maiden erityisenä velvollisuutena on luoda uutta dynamiikkaa Itämeriyhteistyölle, ennen muuta hyödyntämällä unionin rahoitusmahdollisuuksia. EU:lle on luotava tämän mukaisesti tavoitteellinen Itämeriohjelma. Baltian mailla ja Puolalla on oltava siinä selkeä EU-jäsenyysperspektiivi.

Euroopan turvallisuusjärjestelmän kehittäminen on nyt valinkauhassa. Valitettavasti myös vanhoja pelkoja ruokitaan, vaikka todellisia perusteluita tällaiseen ei ole.

Euroopan turvallisuusjärjestelmän kehittämisessä ei ole saavutettu yhteisymmärrystä etenkään sen sotilaallisesta perustasta. Viime kuukausina on keskustelussa päähuomio kohdistunut NATO:n laajentumiseen, jota koskevan periaatepäätöksen järjestön ulkoministerit tekivät joulukuussa 1994. Laajentumisprosessin ensimmäinen selvitysvaihe on saatu päätökseen. Laajentumisprosessille ei ole aikataulua.

Samaan aikaan järjestöksi muuttunut ETYJ on paneutunut kriisien ennaltaehkäisyyn ja keskustelee koko Euroopan kattavasta turvallisuusmallista. Euroopan neuvosto on puolestaan laajentanut merkittävästi jäsenkuntaansa ja luonut yhteistyöohjelmia oikeusvaltion vakiinnuttamiseksi uusissa jäsenmaissa.

Tärkeää askelta merkitsi NATO:n rauhankumppanuusohjelman käynnistyminen. Olen vakuuttunut, että tämä ohjelma tarjoaa hyvän perustan kehittää kaikkia osapuolia tyydyttäviä ratkaisuja maanosan sotilaallisen vakauden parantamiseksi.

Länsi-Euroopan unionin, WEU:n piirissä - mihin Suomi osallistuu tarkkailijana - on ollut käynnissä keskustelu järjestön roolin kehittämiseksi hallitusten välisessä konferenssissa. Olemme pitäneet tärkeänä, että tässä vaiheessa WEU:n ja EU:n suhdetta kehitetään tiiviimmäksi niin, että EU:n harkitsemien kriisinhallintatehtävien toimeenpanoa parannetaan. Tähän työhön WEU:n tarkkailijajäsenten tulisi voida osallistua.

Omaksumamme sotilaallinen liittoutumattomuus ylläpitää osaltaan Pohjois-Euroopan sotilaallista vakautta. Osallistumme lisääntyvässä määrin Euroopan yhteisiin kriisinesto- ja hallintatehtäviin. Näin vahvistamme yhteisen turvallisuuden perustaa Euroopassa.

Euroopan asearsenaalit ovat edelleenkin kohtuuttomat ja rasittavat talouksiemme tervettä kasvua. Sopimus Euroopan tavanomaisten aseiden rajoittamisesta on olennainen osa maanosan turvallisuutta. On selvää, että aseidenriisunnan on jatkuttava. Emme voi rakentaa kestävää rauhaa ylimitoitetulle varustelulle.

Johtomotiivina Euroopan uutta turvallisuusjärjestystä koskevissa hankkeissa on ollut maanosan yleisen vakauden asteittainen vahvistaminen muutoksen ravistellessa yhteiskuntia sisäisesti ja valtioiden välisiä suhteita.

Ensimmäinen edellytys onnistumiselle on yhteisymmärryksen luominen ja ylläpitäminen eurooppalaisten valtioiden ja Pohjois-Amerikan välillä toiminnan perimmäisistä tarkoituksista. Yhtä tärkeää on yhteisymmärrys Venäjän ja kaikkien entisestä Neuvostoliitosta syntyneiden valtioiden kanssa. Vastuu uuden Euroopan luomisesta on yhteinen.

Esitin runsas kuukausi sitten Lontoossa pitämässäni esitelmässä, että näiden tavoitteiden edistämiseksi tulisi luoda pysyvä EU:n, Yhdysvaltojen ja Venäjän välinen vuoropuhelu.

Venäjän sisäinen murros kestää varmaankin pitkään. Venäjän muutoksen psykologiaan on kuitenkin mahdollista vaikuttaa, ainakin epäsuorasti. On vältettävä ylireagointia: ei tule toistaa menneisyyden virheitä. Toisaalta vähittäisen integraation läntisiin järjestelmiin tulee tuottaa näkyviä edistysaskelia. Yhteistyöstä saadut myönteiset kokemukset rohkaisevat uusiin yhteistyöaskeliin.

Meidän on nähtävä Venäjä euraasialaisena suurvaltana, jonka on huolehdittava turvallisuuseduistaan kuten muidenkin valtioiden. Toisaalta meidän on edellytettävä, että kaikki kunnioittavat yhteisesti hyväksyttyjä periaatteita. Emme voi hyväksyä pyrkimyksiä vaikuttaa rauhallisten ja yhteistyötä tavoittelevien naapureiden sisäisiin asioihin ja niiden harjoittamaan, kansainväliset käyttäytymissäännöt täyttävään politiikkaan.

Entisen Jugoslavian vuodesta 1991 jatkunut sota on nyt ensimmäistä kertaa tulossa vaiheeseen, jossa edellytykset kestävälle rauhalle alkavat olla käsillä. Tämä oli mahdollista kun suurvallat kykenivät sopimaan keskenään Balkanin tulevaisuuden poliittisista lähtökohdista.

Esitän tässäkin yhteydessä sekä henkilökohtaisen että myös Suomen hallituksen suuren tyytyväisyyden Daytonissa tehdystä rauhansopimuksesta. Olen vakuuttunut, että suomalaiset haluavat maansa osallistuvan sopimuksen toimeenpano- ja valvontatehtäviin yhdessä muun kansainvälisen yhteisön kanssa.

Balkanin jälleenrakentaminen toimii toivottavasti kannustimena kestävän turvallisuusjärjestelmän aikaansaamiseksi Eurooppaan. Tämä avautuva mahdollisuuksien ikkuna ei saa sulkeutua.