Vuosien 1989-91 muutoksien seurauksena Eurooppaan on syntynyt uuden turvallisuusjärjestyksen perusta. Suursodan uhka on väistynyt. Demokratia on levittäytynyt itäiseen Eurooppaan, Venäjän federaation ja Yhdysvaltojen välille on luotu ja luodaan edelleen pitkälle meneviä aseriisuntasopimuksia ja Euroopan unioni on muodostumassa maanosamme vakaan kehityksen keskeisimmäksi tekijäksi.

Nyt on luotava keinot muutoksen hallitsemiseksi. Tehtävä ei ole helppo, koska maanosan turvallisuuspoliittinen asetelma on myös kompleksinen. Turvallisuusriskit eivät ole entisenlaisia. Tarvitaan uusia keinoja ja ratkaisuja yhteistyön lisäämiseksi ja turvallisuuden vahvistamiseksi. Vanha turvallisuusajattelu ei saa vaikeuttaa etenkään taloudellista integraatiota.

Tarkastelen seuraavassa, miten me suomalaiset pyrimme ajamaan ulko- ja turvallisuuspoliittisia etujamme tässä muutoksessa. Vain rauha takaa mahdollisuuden hyvinvointiin ja turvallisen huomisen rakentamiseen. Turvallisuus kasvaa sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Rauhan ja kansainvälisen kanssakäymisen puolesta on tehtävä arkista työtä. Ammattiyhdistysliikkeellä on ollut ja tulee olemaan tässä tärkeä tehtävä.

Haluan käyttää tätä tilaisuutta hyväkseni toivottaakseni Kunta-alan ammattiliitolle menestystä sen työssä suomalaisen yhteiskunnan hyväksi ja kansainvälisen yhteistyön lisäämiseksi.

Kylmän sodan päättyminen loi edellytykset turvallisuuden monipuoliselle arvioinnille. Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuus 1986 osoitti, että maanosaa ei uhannut vain ydinasesota vaan myös ydinvoimalakatastrofi.

Baltian maiden itsenäistyminen ja uuden Venäjän syntyminen ovat merkinneet, että jakolinja Itämereltä on väistynyt. Tilalle on tullut laajeneva yhteistyö. Euroopan muutos on lähentänyt entisestään Suomea ja Ruotsia maanosan turvallisuuspolitiikassa. Näiden maiden yhteistyö on yhä merkityksellisempi sekä Itämeren alueen yhteistyön kehittämisessä yleensä että erityisesti Baltian maiden tukemisessa niiden pyrkiessä integroitumaan eurooppalaisiin yhteistyörakenteisiin.

Maamme liittyminen Euroopan unioniin on vahvistanut Suomen kansainvälistä asemaa. Liittymisen yhteydessä käyty keskustelu jäsenyyden eduista ja haitoista selkiinnytti myös ratkaisun turvallisuuspoliittisia lähtökohtia. Unioni sai Suomesta turvallisuuspoliittisesti vakaan jäsenvaltion, jolla on pitkä yhteinen raja Venäjän kanssa.

Venäjän federaation edeltäjävaltio Neuvostoliitto pyrki ideologiansa maailmanlaajuiseen levittämiseen. Uusi Venäjä hylkäsi tämän politiikan ja toivomme, ettei siihen palata.

Tähänastiset kokemuksemme yhteistyöstä Venäjän federaation kanssa ovat olleet rohkaisevia. Maittemme välinen kauppavaihto kasvaa, vaikka siihen liittyy edelleen monia käytännön ongelmia. Venäjä arvostaa Suomen EU-jäsenyyttä, koska se edesauttaa Venäjän yhteyksien kehittämistä laajentuvaan unioniin. Venäjän ja koko Euroopan kannalta oli suuri merkitys sillä, että maa hyväksyttiin Euroopan neuvoston jäseneksi.

Euroopan unioni on Venäjän suurin kauppakumppani ja suurin avunantaja. Suomen panos TACIS-asetuksen kehittämisessä oli Madridin Eurooppa-neuvoston kokouksessa keskeinen. On tärkeää, että asetus hyväksytään viipymättä. Unionin Venäjän politiikka on muotoutumisvaiheessa. Venäjä on valtaisine luonnonvaroineen keskeinen yhteistyösuunta etenkin Euroopan unionille. Tehokas kansainvälinen yhteistyö on välttämätöntä myös Venäjän federaation ja IVY-alueen maiden vaarallisten ydinlaitosten hoitamiseksi. On valmistauduttava siihen, että tämä tehtävä tulee kustannusvaikutuksiltaan olemaan erittäin huomattava jo seuraavan vuosikymmenen aikana.

Venäjän monimuotoisuuden ja historiallisen kehitysvaiheen realistinen ymmärtäminen on tärkeää. Venäjän pitkän historian valossa maassa on meneillään ainutlaatuinen sisäinen muutosvaihe.

Euroopan rauhalle olisi takaisku, mikäli Venäjän federaation integroituminen maailmantalouteen ja etenkin eurooppalaisiin yhteistyöjärjestelyihin epäonnistuu. Venäläinen yhteiskunta on hakeutumassa demokraattisen kehityksen uomaan, ja toivoakseni siitä on näin tulossa meille entistä läheisempi naapuri.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa kehitetään sekä oman maan turvallisuuden vahvistamiseksi että eurooppalaisen muutoksen hallitsemiseksi. Olemme jättäneet taakse kylmän sodan kauden puolueettomuuden ja pyrimme Euroopan unionin päämäärien toteuttamiseen. Puolustuksellamme on kaksi tehtävää: oman maan puolustaminen sekä osallistuminen kansainvälisiin tehtäviin. Olemme vahvasti mukana yhteistyöhön tähtäävissä toimissa, joilla lisätään turvallisuutta Euroopassa. On tärkeätä vahvistaa eurooppalaista toimintakykyä.

Suomessa on viime vuosina keskusteltu avoimuuden hengessä maamme asemasta ja politiikkamme perusteista. Tämä on tärkeää. Euroopan turvallisuusarkkitehtuurin monimuotoinen kehitys on usein hämmentävää. Näin siksi, että keskeisimmissä valtioissa politiikan painopisteitä mietitään uudelleen.

Keskustelu on viime aikoina liittynyt myös NATO:n tehtäviin ja liittokunnan laajentumiskysymykseen. Tarkastelen seuraavassa tätä kysymystä hieman lähemmin.

Suomessa maan harjoittamasta ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vallitsee laaja kansallinen yhteisymmärrys. Tämä on suuri voimavara. Sitä ei suinkaan ylläpidetä keskustelua rajoittaen vaan sitä syventäen.

Kaikkien Euroopan turvallisuuteen vaikuttavien instituutioiden on mukauduttava muutosvaatimuksiin uudessa Euroopassa. Euroopan unionin asema maanosan vakauden kulmakivenä on muodostunut kiistattomaksi. ETY-järjestössä on muotoiltu Euroopan turvallisuuden perusteet. Tässä tilanteessa tätä perustaa on käytettävä hyväksi. Euroopan neuvoston asema on puolestaan muodostumassa keskeiseksi ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion periaatteiden valvonnassa ja vahvistamisessa. NATO:n asema on tunnustettu sekä Euroopan vakauden tekijänä että uudenlaisen turvallisuuspoliittisen yhteistyön välineenä kylmän sodan jälkeen.

Näiden mainitsemieni instituutioiden on löydettävä tehtävät tavalla, jossa vältetään päällekkäisyydet ja keskinäinen kilpailu. Niiden tavoitteena on oltava turvallisuuden vahvistaminen yhteistyön keinoin.

Kylmän sodan päätyttyä Euroopan turvallisuushuoliksi muodostuivat alueelliset ja paikalliset kriisit. NATO-maat joutuivat tällöin kysymään: "Out of area, or out of business?" - toimiako liittokunnan alueen ulkopuolella, vai lopettaako toiminta kokonaan. Yhdistävän vihollisen kadottua oli päätettävä, löydetäänkö liittokunnalle uusia tehtäviä ja jopa yhteistyömuotoja.

NATO:ssa arvioitiin, että liittokunnan tuli muuttaa sekä strategiaansa että rooliaan, mikäli se aikoi säilyttää uskottavuutensa muuttuneissa oloissa. Näin syntyi ensin Pohjois-Atlantin yhteistyöneuvosto NACC, ja jonkin verran myöhemmin rauhankumppanuusohjelma PFP. Niihin ovat liittyneet miltei kaikki ETY-järjestön maat. Näillä järjestelyillä NATO ja kumppanimaat harjoittavat yhdessä joukkoja pelastustoimia, rauhanturvaamista ja kriisinhallintaa varten. Tavoitteena on ollut alusta alkaen laaja turvallisuusyhteistyö maanosan vakauden vahvistamiseksi. Rauhankumppanuusohjelma on Euroopan turvallisuusjärjestyksen kehittämisen kannalta samalla tavoin merkityksellinen aloite kuin Marshall-avustusohjelma 1940-luvun lopulla.

Suomi on alusta alkaen nähnyt rauhankumppanuudessa suuria mahdollisuuksia. Näkemyksemme on saanut laajentuvaa tukea niissä arvioissa, joita viime viikkoina on esitetty tämän ohjelman merkityksestä maanosan sotilaallisen vakauden kehittämisessä. Nyt siitä on kehitettävä Euroopalle sotilaallisen yhteistyön tärkeä osatekijä.

Daytonin rauhansopimuksen toimeenpanoa varten luotu NATO:n johdolla tapahtuva IFOR-operaatio Bosniassa on enemmän kuin pelkkä rauhanturvaoperaatio. Onnistuessaan se saattaa merkitä toden teolla käännettä kylmän sodan jälkeisen sotilaallisen vastakkainolon purkamisessa.

Suomi on yhteistyöneuvoston ja rauhankumppanuusohjelman kautta siten jo pitkään käynyt vuoropuhelua NATO:n kanssa. Dialogia on nyt luontevasti jatkettu kahdenvälisellä yhteydenpidolla. Näin meille on tarjoutunut mahdollisuus saada tietoja laajennuksesta sekä sen vaikutuksista omaan ja koko pohjoisen Euroopan turvallisuuteen ja esittää omat näkökantamme. Vuoropuhelu tukee tavoitettamme harjoittaa avointa ja toimivaa yhteistyötä liittokunnan kanssa maanosan vakauden ja yhteistyön kehittämiseksi. Haluamme ennen muuta vaikuttaa siihen, että Itämeren alueen tilanne kehittyy myönteisesti.

Euroopan turvallisuus on uuden, ennakkoluulottoman yhteistyön ja vakauden vahvistamiseen tähtäävien pyrkimysten, ei uuden patoamisen varassa. Presidentti Urho Kekkonen totesi 1973: "Turvallisuus ei ole aidan panemista vaan oven avaamista". Olimme keskeisesti luomassa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssia, mistä tuli yksi kylmän sodan aikaisen vastakkainolon murtaja. Murtakaamme nytkin yhteistyöllä kylmän sodan jälkeiset epäluulot.

Yhdyn eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan viime syksynä esittämään arvioon hallituksen turvallisuuspoliittisen selonteon johtopäätöksestä: "Valiokunta kannattaa painokkaasti selonteossa ilmoitettua Suomen tavoitetta, että Eurooppaan ei saisi luoda uusia poliittis-sotilaallisia jakolinjoja. NATO:n laajenemista on tarkasteltava myös tästä näkökulmasta". Tässä mielessä on tärkeää, että Venäjä ja NATO kehittävät yhteistyötään ETY-järjestön periaatteiden pohjalta.

Monet entisen Varsovan liiton maat ovat hakeneet NATO:n jäsenyyttä. Me kunnioitamme jokaisen valtion oikeutta itse valita oma turvallisuusjärjestelynsä. Samalla tavoin odotamme, että muut kunnioittavat meidän ratkaisujamme.

Myös Suomessa on esitetty kannanottoja, joiden mukaan maamme tulisi pyrkiä NATO:n jäseneksi. Suomen hallitus on tehnyt selväksi, että nykyisissä oloissa meillä ei ole syytä luopua sotilaallisesta liittoutumattomuudesta. Perusteena on se, että me emme liittoutumisella lisäisi omaa turvallisuuttamme, joka nojautuu itsenäiseen, uskottavaan puolustukseen. Liittoutuminen ei myöskään edistäisi oman ympäristömme, Pohjois-Euroopan ja Itämeren alueen vakautta.

Suomen turvallisuuspoliittinen asema on muutoksen oloissa vahvistunut. Näin ei olisi, mikäli olisimme reagoineet muutokseen passiivisesti tai peräti pelokkaasti. Politiikkamme nojautuu terveeseen kansalliseen itsetuntoon. Sen perusta on luotu sotiemme puolustustaisteluissa ja sotien jälkeisessä kansallisessa rakennustyössä ja kylmän sodan aikaisessa toiminnassamme kansainvälisen kanssakäymisen puolesta.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Euroopan unionista on tullut tärkeä tekijä. Euroopan unionin laajentuminen sekä talous- ja rahaunionin syntyminen ovat prosesseja, joilla on kasvavaa merkitystä myös turvallisuuspolitiikan kannalta. Unionin laaajentuminen poistaa sodan siemeniä maanosasta. Demokratioilla ei ole taipumusta sotia toisiaan vastaan. Nyt on hyväksytty kriteerit, joiden pohjalta laajennus toteutetaan. Laajennuksen taloudellisista kustannuksista on tehty ensimmäiset alustavat arviot. Niiden perusteella kustannukset eivät ole muodostumassa kohtuuttomiksi.

Suomen lähtökohta hallitusten välisessä konferenssissa on todettu valtioneuvoston selonteossa eduskunnalle: "Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan rakentaminen vahvistaa unionia ulospäin ja lujittaa sen sisäistä yhtenäisyyttä". Tämän mukaisesti Suomi tukee konferenssissa kaikkia ponnisteluja, joiden avulla voidaan edesauttaa yhteistyöhön nojautuvan turvallisuusjärjestyksen aikaansaamista Eurooppaan. Merkitystä on unionin maantieteellisen tasapainon kehittämisellä. Unionin pohjoinen ulottuvuus on vahvistumassa. Itämeren alueesta on luotava unionille Välimeren alueeseen verrattava kehittämiskohde.

Euroopan unionin jäsenvaltiot eivät ole turvallisuuspoliittisesti epämääräisellä alueella. Tämän ymmärtävät myös ne maat, jotka pyrkivät unionin jäseniksi. Nyt on kehitettävä unionin toimintatapoja yhteisten tavoitteiden toteuttamiseksi.

Kysymys on tässä vaiheessa paljolti eurooppalaisten omien edellytysten vahvistamisesta kriisien estämiseksi, niiden hallitsemiseksi sekä sotilaallisten konfliktien jälkeisten rauhanomaisten olojen aikaansaamiseksi. Tällöin unionille kehittyy myös omaa maailmanlaajuista vastuuta kansainvälisen vakauden vahvistamisessa. Näkemyksemme on, että näiden tehtävien hoitamiseksi tarvitaan unionille uusia toimintatapoja. Suomen ja Ruotsin yhteisaloitetta EU:n ja WEU:n suhteen kehittämiseksi sekä WEU:n suhdetta NATO:on on arvioitava tältä pohjalta.

Transatlanttinen yhteys on Euroopalle ja unionille pysyvästi tärkeä: merkitystä on turvallisuuspoliittisen yhteistyön ohella yhä enemmän taloudellisella yhteistyöllä. Yhtä lailla Euroopalle ja unionille ovat pysyvästi tärkeitä sekä turvallisuuspoliittinen että taloudellinen yhteistyö Venäjän federaation ja muiden IVY-alueen maiden kanssa.

Maanosan laajuista vakautta lisäävää turvallisuuspoliittista yhteistyötä tulee kehittää ennen muuta keskeisimpien toimijoiden välille. Tässä mielessä olen ehdottanut unionin, Venäjän ja Yhdysvaltojen välisten huippukokousten pitämistä.

Euroopassa on meneillään historiallinen murrosvaihe. Se on yhteydessä maailmanlaajuisiin kehitysilmiöihin. Eurooppa ei voi eristyä, vaan pyrkiä yhä tiiviimpään vuorovaikutukseen muiden maanosien kanssa. Hajanainen Eurooppa ei kuitenkaan kykenisi tässä murroksessa ajamaan etuaan. Onneksi meillä on mahdollisuus huolehtia siitä, että maanosamme historiallinen yhdentymiskehitys ei katkea, vaan kehittyy tasapainoisesti.