TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI AHTISAAREN PUHE

EUROOPAN NEUVOSTON PARLAMENTAARISESSA YLEISKOKOUKSESSA STRASBOURGISSA

24.1.1996

Haluan ensinnäkin kiittää Teitä ja edeltäjäänne kutsusta saapua Euroopan neuvoston parlamenttiin. Pidän suurena kunniana saada esiintyä tämän eurooppalaisen yhdentymisprosessin ensimmäisen "Kansanedustuslaitoksen" edessä.

Vaikka parlamentaariselle kokoukselle peruskirjan mukaan on annettu pelkästään neuvoa-antava rooli, olen huomannut että parlamentaarikoille luontaisella kyvykkyydellä olette ottaneet itsellenne huomattavasti tärkeämmän roolin, mikä ennen kaikkea on käynyt ilmi siitä taitavasta tavasta, jolla olette luotsanneet neuvostoa kohden todellista pan-eurooppalaisuutta.

Winston Churchill puhui jo yli 50 vuotta sitten toisen maailmansodan vielä jatkuessa neuvostosta, joka sodan päättyessä tulisi luoda ja jonka "tulee vähitellen kattaa koko Eurooppa ja eurooppalaisen perheen kaikkien päähaarojen tulee olla yhteistyössä sen jäseniä". Tänään me olemme jo lähellä tätä tavoitetta.

Runsaat kuusi vuotta sitten Suomen liittyessä Euroopan neuvostoon - lähes kolme vuosikymmentä jatkuneen läheisen yhteistyön jälkeen - tuli Suomesta neuvoston 23 jäsenmaa. Tänään jäseniä on jo 38 ja niin kun toivon tämän parlamentin istuntojakson päättyessä tosiasiallisesti jo 39.

Tämä valtava muutos jäsenkunnassa on luonnollisesti merkinnyt uusia haasteita neuvostolle. Se on jännittänyt neuvoston resursseja äärimmilleen, mutta samalla se on antanut neuvostolle mahdollisuuden toteuttaa alkuperäistä tehtäväänsä - eurooppalaisten arvojen, demokratian, oikeusvaltioperiaatteiden ja ihmisoikeuksien levittämisen koko Eurooppaan.

Kun neuvosto huomenna käsittelee Venäjän jäsenyyshakemusta, tapahtuu tämä tietoisena päätöksen historiallisesta merkityksestä.

Me olemme kaikki seuranneet tyrmistyksellä Pervomaiskojen draamaa ja ihmishenkien menetyksiä. Panttivankien ottoa ja terrorismia ei voi puolustaa, mutta yhtä selvää on, että sekä syyttömien siviilien henkeä tulee aina pyrkiä suojaamaan kuten myös välttämään liiallista voimankäyttöä. Thsetsenian kriisi voidaan ratkaista ainoastaan rauhanomaisin keinoin. Se merkitsee poliittista ratkaisua, ei sotilaallista.

Tiedämme, että Venäjän yhteiskuntarakenteet pitkälti tuhottiin kommunistivallan aikana ja on selvää, että demokratiaprosessi vaatii aikaa juurtuakseen. Venäjä läpikäy parhaillaan tuskallista muutosprosessia. Juuri pidettyjen vaalien runsas osallistuminen vahvistaa osaltaan demokraattista kehitystä.

Kylmän sodan jälkeisessä muodossaan on Euroopan neuvostosta tullut tärkeä osa Euroopan turvallisuusrakennetta. Venäjän jäsenyys Euroopan neuvostossa lisää demokratiaa Venäjällä ja vakautta koko Eurooppaa. Venäjän sulkeminen neuvoston ulkopuolelle ei palvele näitä tarkoitusperiä.

Haluan tyydytyksellä tervehtiä sitä kiinnostusta, jota Yhdysvallat on osoittanut Euroopan neuvostoa kohtaan. On tärkeätä, että myös Yhdysvalloista on tullut huomioitsija Euroopan neuvostossa. Odotamme paljon uudelta järjestelyltä.

Eurooppa on muuttunut ja muuttuu edelleen.

Perinteinen näkemys turvallisuudesta on korostanut sotilaallisia tekijöitä. Tänään me näemme turvallisuuden laajempana kokonaisuutena, joka kattaa myös demokraattisen ulottuvuuden ja ihmisoikeudet. Turvallisuuden tulee tänään ennen kaikkea rakentua yhteistyön, ei vastakkainasettelun varaan.

Euroopassa tapahtuneet valtaisat poliittiset muutokset ovat avanneet uuden väylän ennalta ehkäisevälle toiminnalle. Meidän ei ole enää välttämättä tyydyttävä ratkaisemaan jo olemassa olevia kriisejä vaan me voimme tietoisesti pyrkiä estämään niiden syntyä.

Käsite demokraattinen turvallisuus, joka omaksuttiin neuvoston ohjenuoraksi Wienin huippukokouksessa, ei ole tyhjä sana, vaan todellisuutta jolle tulee antaa lisää sisältöä. Neuvoston ohjelmat, joilla tuetaan demokratian, oikeusvaltioperiaatteen ja ihmisoikeuksien toteutumista jäsenmaissa, ovat parasta mahdollista ennaltaehkäisevää diplomatiaa.

Luomalla alueen, jolla neuvoston edustamat arvot vallitsevat, rakennamme vakaata ja ennakoitavaa Eurooppaa.

Tässä rakennustyössä on parlamentaarisen yleiskokouksen puitteissa kehitetyllä valvontajärjestelmällä oma keskeinen roolinsa. Ja kun nostan hattua parlamentin aloitteellisuudelle, teen sen tietoisena siitä, että tämä aktiviteetti on keskeisesti inspiroinut myös ministerikomiteaa oman valvontajärjestelmän luomiseen.

Neuvoston piirissä luodut valvontajärjestelmät ovat kansainvälisesti uniikkeja. Ne tarjoavat mahdollisuuden todellisen dialogin kehittämiselle jäsenmaiden kanssa, jota kautta kehitykseen voidaan vaikuttaa ja aikaansaada todellisia muutoksia.

Tätä mahdollisuutta kehittää valvontajärjestelmistä todellisia muutoksen välineitä meidän ei tulisi kavahtaa, vaan tarttua siihen.

Meillä on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus yhteisen eurooppalaisen arvomaailman rakentamiselle. Ottakaamme siitä nyt vaari.

Tällä en halua sanoa että meidän tulee luoda yksi ja yhteinen kulttuuri, vaan alue jossa vallitsee demokratia ja ihmisoikeudet, jossa me kunnioitamme erilaisuutta ja ymmärrämme toisiamme. Alue jossa kaikkien niin vähemmistöjen kuin enemmistöjenkin on hyvä elää.

Neuvoston toiminnassa on ihmisoikeuskomission ja tuomioistuimen työllä ollut keskeinen merkitys puolustettaessa ja edistettäessä kansalaisten oikeuksia. Neuvoston laajeneminen asettaa kuitenkin neuvoston aivan uusien haasteiden eteen.

Järjestelmän kehittäminen, so. komission ja tuomioistuimen sulauttaminen yhdeksi uudeksi tuomioistuimeksi, parantaa kiistämättä järjestelmän tehokkuutta. Voidaan kuitenkin kysyä riittäkö tämä uusien haasteiden edessä?

Runsaat viisi vuotta sitten, vuosikymmenen taitteessa, oli Euroopan neuvoston jäsenmaiden yhteenlaskettu väestömäärä runsaat 400 miljoonaa. Venäjän liittyessä neuvostoon kasvaa väestö runsaaseen 750 miljoonaan eli kaksinkertaistuu. Ymmärrän hyvin että komissiossa ja tuomioistuimessa ollaan huolestuneita. Voidaanko todella olettaa järjestelmän selviävän tästä mittavasta expansiosta kunnialla ilman erityistoimenpiteitä?.

Tulisiko sittenkin ennakkoluulottomasti pohtia uusia keinoja ja vaihtoehtoja? Olisiko aika herättää uudelleen henkiin kysymys neuvoston oikeusasiamiehestä, joka toimisi läheisessä yhteistyössä etenkin uusien jäsenmaiden oikeusasiamiesten kanssa. Tiedän, että parlamentaarinen yleiskokouskin on eri vaiheissa aikaisemmin keskustellut tästä aiheesta.

Bosnian tapahtumat eivät varmaankaan ole jättäneet ketään meistä välinpitämättömäksi. Etniset puhdistukset ja joukkomurhat kuuluvat asioihin, joiden ei pitäisi enää esiintyä Euroopassa.

Euroopan neuvosto on järjestö, joka on pyrkinyt ratkaisemaan ongelmia kehittämällä oikeudellisia instrumentteja niiden hallitsemiseksi. Järjestön saavutukset ovat mittavat. On kuitenkin alue, väestökysymys, jolla tulokset eivät vielä ole riittävät.

Eurooppa on aina ollut eri kulttuurien ja kansojen kohtaamispaikka, luovan mielikuvituksen ja avoimen keskustelun pesäpaikka. Tämä on luonut ongelmia, mutta se on samalla ollut maanosamme rikkaus. Se monipuolisuus ja moni-ilmeisyys, johon Euroopassa törmäämme, on aina ollut meille ylpeyden aihe. Tämä moni-ilmeisyys on myös nähtävissä kaikissa neuvoston jäsenmaissa. Euroopassa ei löydy yhtään valtiota, jonka kulttuuri ei olisi erilaisten vaikutusten ja yhteentörmäyksen tuote. Euroopassa tuskin myöskään löytyy yhtään valtiota, jossa ei ole jotain vähemmistöä.

Olen tästä syystä vakuuttunut siitä, että kaikki jaamme saman huolen vähemmistökysymysten ratkaisemisen tärkeydestä. En usko, että on liioiteltua sanoa, että Euroopan tulevaisuus riippuu siitä, miten me pystymme ratkaisemaan tämän ongelman. Meidän on pystyttävä osoittamaan että eri kieltä puhuvat, eri etnisiin ryhmiin kuuluvat kansalaiset pystyvät elämään yhdessä samassa valtiossa.

Neuvostossa laaditut vähemmistökielisopimus ja vähemmistöjä koskeva raamisopimus niin kuin myös ETYJ:n vähemmistöjä koskevat periaatteet, ovat tärkeitä askeleita luotaessa kaikille turvallinen Eurooppa. Mutta ne eivät riitä. Ne eivät yksinkertaisesti tarpeeksi selvästi ja yksityiskohtaisesti määrittele vähemmistöjen oikeuksia ja suojaa.

Meidän tulee pyrkiä toteuttamaan se tehtävä, jonka valtionpäämiehet antoivat neuvostolle Wienissä 1993, erillisen vähemmistöjen kulttuurioikeuksia koskeva pöytäkirjan laatimiseksi.

Olen ottanut itselleni vapauden puhua hieman pitempäänkin vähemmistökysymyksestä, koska kuvittelen, että Suomessa tiedämme jotain asiasta.

Myös meillä on ollut ongelmia, mutta me olemme pystyneet ratkaisemaan ne. Maamme on kaksikielinen. Pidämme itsestään selvänä, että ruotsinkielisellä väestönosalla on samat oikeudet kun suomenkielisellä ja olemme vakuuttuneita siitä, että tämä on rikkaus meille. Olemme ratkaisseet Ahvenanmaan saarten kysymyksen takaamalla saarille pitkälle menevän autonomian, joka 75 vuoden kuluessa on osoittanut elinvoimansa. Olemme taanneet saamelaisväestölle Lapissa oikeuden käyttää omaa kieltään koulutuksessa ja asioidessaan viranomaisten kanssa. Romaanit ja heidän kulttuurinsa on suojattu perustuslaissa.

Kaikki nämä ratkaisut puhuvat puolestaan ja osoittavat, että vähemmistöjä koskevien kysymysten ratkaiseminen on mahdollista ja että niitten ratkaiseminen on valtioitten omassa intressissä.

Ainoastaan vähemmistö, joka tuntee olonsa turvalliseksi ja katsoo olevansa hyväksytty osa kansakuntaa, voi täysin rinnoin osallistua valtiolliseen rakennustyöhön.

Tiedän että parlamentaarinen yleiskokous - että Te kaikki - olette olleet huolestuneita siitä miten Euroopan neuvosto pystyy selviämään haasteistaan. Tehtävät, jotka neuvostolla on edessään ovat mittavat. Resurssit taas jolla työtä tehdään, se myönnettäköön, ovat vaatimattomat.

Jaan Teidän huolenne. Uuden turvallisen Euroopan rakentaminen vaatii omat resurssinsa. Toivon, että me voimme löytää ne Wienissä hyväksytyn mandaatin toteuttamiseksi.

Suomi on viime vuoden alussa liittynyt Euroopan unioniin. Ratkaisua edelsi meillä laaja keskustelu. Enkä voi väittää, että ratkaisu oli itsestään selvä, vaikka itse kuuluin myönteisen päätöksen puolestapuhujiin.

Keskustelussa ei kuitenkaan koskaan asetettu kyseeseen meidän sitoutumistamme yhteisen Euroopan rakentamiseen.

Sama tavoite on neuvostolla. Meidän tulee yhdessä pyrkiä rakentamaan Eurooppa, joka on jakamaton, turvallinen ja avoin, joka kunnioittaa kansalaista ja hänen oikeuksiaan ja kantaa vastuuta yhteisestä tulevaisuudestamme.