OULUN NMKY:N 100-VUOTISJUHLASSA

24.3.1996

KANSALAISYHTEISKUNTA MAHDOLLISUUTENA

Tätä puhetta valmistellessani sain käyttööni "Ynnin" 100-vuotishistoriikin oikovedoksen. Se tarjoaa hyvän selvityksen tämän "kristillisen nuorukaisyhdistyksen" vaiheista ja merkityksestä.

Viime vuosina on yhä laajemmin tunnustettu, että kun valtion rooli hyvinvointipalvelujen tarjoajana kaventuu ja taloudellinen rakennemuutos jatkuu, samalla kansalaisten omatoimisuuden ja vapaaehtoistyön, koko kansalaisyhteiskunnan merkitys korostuu.

Tarkastelen hieman lähemmin niitä mahdollisuuksia, joita kansalaisten omatoimisuus tarjoaa hyvinvointipalvelujen kehittämiseksi ja jopa tiettyyn määrään maatamme vaivaavan työttömyyden nujertamiseksi. Tämä "ynniläisten" tilaisuus sopii erinomaisesti tällaisen arvion tekemiselle.

NMKY sai jalansijan Suomessa hetkellä, jolloin kaivattiin uutta yhteistyötä maamme ajautuessa kohti suuria murrosaikoja. Tämän päivän kieltä käyttääkseni NMKY:stä tuli yksi tärkeä orastavan kansalaisyhteiskunnan tekijä.

NMKY-liikkeen tulo Suomeen ajoittui siten viime vuosisadan lopulla yhteen maamme suuren murrosvaiheen kanssa. Poliittisten puolueiden ja ammatillisten etujärjestöjen ohella syntyi epäpoliittisia, mutta hyvin vaikutusvaltaisia yhteisöjä ja järjestöjä ihmisten omaehtoisen toiminnan kautta. Yksi tällainen järjestö oli yleiskirkollisia tunnuksia kantanut NMKY.

"Että he kaikki yhtä olisivat". Tämä Johanneksen evankeliumin 17. luvun teksti on Oulun NMKY:n historiikin johdannon tunnuslause. Se on minulle pysyvä eettinen ohje: yhteisvastuun vahvistaminen ja yhteistyön lisääminen maailmanlaajuisesti.

+++

Aluksi muutama sana minua suuresti huolestuttavista kehitysilmiöistä. Merkittävä osa pitkälle kehittyneistä demokratioista, niin sanotuista OECD-maista, kokee tänään samankaltaisen historiallisen murroksen kuin mitä teollinen ja yhteiskunnallinen vallankumous merkitsi pari sataa vuotta sitten.

Näissä mainitsemissani maissa viime aikoina koetut vaikea työttömyys ja taloudellinen eriarvoistuminen ovat oireita tästä kehityksestä. Monet tarkkailijat varoittavat perustellusti näitä maita uhkaavasta yhteiskunnallisesta epävakauden ajasta ellei kehitystä korjaavissa toimissa onnistuta.

Kansalaisten on vaikea ymmärtää sitä, että kun yhtiön pääjohtajalle annetaan kultainen kädenpuristus saneerauksen tai fuusion yhteydessä, työntekijät saavat kylmän kädenpuristuksen ja joutuvat kortistoihin. Suomen yksi vahvuus on ollut työmarkkinaosapuolten sopimiskyvyssä. Sopiminen on kestävällä pohjalla jatkossakin, mikäli siitä hyötyvät kaikki. Tähän suuntaan on edettävä.

Suomessakin on alkanut kuulua ääniä, onneksi ei monia, joissa kehoitetaan lisäämään tuloeroja, jotta voisimme nujertaa työttömyyden. Suomen asema kansainvälisessä taloudessa rakentuu kaikessa oleellisessa osaamiseemme ja uudistumiskykyymme. Oulun yliopiston menestys on tästä hyvä esimerkki. Koululaitoksemme ja yliopistojemme tasoa on entisestään kehitettävä. Tarvitsemme taloudellisia kannustimia, jolloin meidän on hyväksyttävä esimerkiksi koulutuksen ja osaamisen parempi palkitseminen. Tämän ei tule silti ruokkia uskomuksia, että palkkaerojen suurentaminen sinänsä olisi yhteiskuntapolitiikan järkevä tavoite.

Tutustuin äskettäin Helsingin lähiönuorisoa koskevaan raporttiin. Siitä kävi monen muun asian ohella ilmi, että nuorten suurin ahdistuksen aihe on pelko työttömyydestä. Pelko onkin oikeutettu. Työpaikan menettämisen pelko ahdistaa enenevästi myös niitä, joilla on vakituinen työ.

Onkin vaarana, että yhteiskunnan jakautuminen entisestään pahenee. Euroopan unionin jäsenmaiden taloudellinen heikkoudentila voi olla pitempiaikainen. Ongelmien arvioiminen on kova haaste kaikille eurooppalaisille. Työttömyyden nujertamisessa onkin kyse kaikkien kehittyneiden OECD-maiden tulevaisuushaasteesta. Joko ne kykenevät ratkaisemaan tämän ongelman lähivuosina tai meidän on valmistauduttava suuriin epävakausilmiöihin.

On myönnettävä, että meiltä puuttuvat tänään globalisoituneen maailmantalouden sekä osin siitä seuraavan suuren yhteiskunnallisen murroksen tehokkaat hallintakeinot. Siirtyminen uuden teknologian varaiseen tiedon talouteen on tämän muutoksen peruspiirre.

Olemme siirtämässä töitä roboteille, tietokoneille ja halvemman työvoiman maihin. Maailmassa lasketaan olevan yli miljardi ihmistä, jotka ovat valmiita tekemään työtä kahden dollarin eli alle kymmenen markan päiväpalkalla.

Olen huolissani eräänlaisesta neuvottomuuden ilmapiiristä, joka vaanii maatamme. Olemme kuitenkin selvinneet sodista ja suurista murroksista. Tästäkin haasteesta on selvittävä.

Vastausta ja rakentavia ratkaisuja tulee etsiä ennakkoluulottomasti. Tarkastelen nyt lähemmin kansalaisyhteiskuntaa myös työllistämisen ja hyvinvoinnin turvaamisen näkökulmasta.

Olen perännyt talkoohenkeä, kansalaistoiminnan aktivoitumista ja ihmisten yhteistyötä elinolojensa parantamiseksi: kaikki tämä tarkoittaa uudistuvaa kansalaisyhteiskuntaa. Olen tietoisesti halunnut välttää keskustelua yksipuolisesti hyvinvointivaltiosta, sen paisuttamisesta tai purkamisesta. Tämä kysymyksenasettelu ei mielestäni ole lopulta hedelmällinen.

Kansalaisyhteiskunta liittyy perinteisiin kansalaishyveisiin: tasa-arvoiseen, vapaaehtoiseen ja aktiiviseen osallistumiseen moninaiseen järjestötyöhön, kuten "Ynniin", äänestysoikeuden käyttämiseen vaaleissa, lehtien lukuharrastukseen ja niin edelleen.

Viime aikoina tällaisen kansalaistoiminnan tuotosta ja merkitystä on ryhdytty kutsumaan yhteisölliseksi pääomaksi. Kysymys on suurelta osalta varsinaista liikevoittoa tuottamattomista taloudellista, kulttuurista ja yhteiskunnallista toimintaa harjoittavista yhteisöistä, säätiöistä, järjestöistä ja kansanliikkeistä.

Arvostettujen tutkimusten mukaan tällainen yhteisöllisen pääoman muodostumisen rappeutuminen johtaa kielteisiin seurannaisvaikutuksiin myös varsinaista liikevoittoa tuottavan taloudellisen pääoman muodostumisessa. Suomessa siihen ei ole nyt varaa. Etenkin korkean työttömyyden oloissa on vaarana, että huomio kiinnitetään yksinomaan voittoihin tähtäävän markkinatalouden toimintakykyyn, ei niihin mahdollisuuksiin, joita yhteisöllinen kansalaistoiminta tarjoaa.

Jos tässä kuvatun yhteisöllisen pääoman kehittäminen unohdetaan, ei myöskään synny riittävästi innovaatioita, jotka lopulta luovat uutta sisältöä ja työpaikkoja kaikkialle yhteiskuntaan.

Taloudellisesti kahtiajakautunut yhteiskunta lyökin vääjäämättä laimin kansalaisyhteiskunnan. Olen vakuuttunut, että hyvin toimivan kansalaisyhteiskunnan pohjalta voidaan julkista politiikkaa suunnata paremmin asioihin, joissa todella tarvitaan valtion panostusta.

Tässä on lähtökohtana oletus, että valtio ei eri syistä voi vastata enää kansalaisten kaikista asioista samassa määrin kuin ennen. Vastuu siirtyy näin ollen enenevästi kansalaisille, heidän perustamilleen yhteisöille, yrityksille ja järjestöille.

On huomattava, että taloudellisesti menestyksellisimmät valtiot kuten Saksa, Sveitsi, Japani ja Yhdysvallat ovat maita, joissa on ollut kehittynyt kansalaisyhteiskunta. Näissä maissa myös taloudellinen kehitys on nojautunut paljolti ryhmätyöhön. Tällöin erityistä merkitystä on ollut sillä, että erilaiset ihmiset ovat kyenneet ennakkoluulottomasti yhteistyöhön.

Nyt huomiota on kiinnitetty niihin taloudellisiin mahdollisuuksiin, jotka liittyvät kansalaisyhteiskunnan kehitykseen. Lasketaan, että Yhdysvalloissa tänään jopa noin 11 prosenttia työpaikoista on tällä periaatteessa voittoa tuottamattomalla lohkolla, kansalaisyhteiskunnassa. On esitetty arvioita, että tälle lohkolle syntyisi huomattava määrä uusia työpaikkoja lähivuosina.

Miksi ei näin voisi olla myös Suomessa? Jos robotit vapauttavat ihmisiä tuotannosta, eikö lisääntyvän vapaa-ajan yhteiskunnasta voisi muodostua uudenlainen vuorovaikutuksen ja palvelun yhteiskunta. Syntynyttä vapaata aikaa olemme täyttäneet työttömyydellä. On muitakin vaihtoehtoja.

Suomessa on lukuisia kansalaisjärjestöjä, joilla on aktiivista paikallistoimintaa. Nämä kansalaisjärjestöt voivat ottaa aivan uudenlaista vastuuta kansalaisten hyvinvoinnista ja lähiympäristöstä.

Virikkeellinen ja tavoitteellinen toiminta estää tehokkaasti syrjäytymistä ja aktivoi kanssaihmisiämme tasapainoiseen ja -vertaiseen toimintaan yhteiskuntamme kehittämisessä. Työttömien omasta aloitteesta on eri puolilla maatamme käynnistetty lähinnä uusosuustoiminnallisiksi yrityksiksi määriteltäviä hankkeita. Toivon tällaiselle toiminnalle menestystä.

Eräiden urheilujärjestöjen täällä Oulussa käynnistämä työllisyysprojekti on oiva esimerkki sellaisesta hankkeesta, jolla näihin uusiin haasteisiin on tartuttu.

Nuorison urheilu- ja muu harrastustoiminta vaatii ohjaajia, valmentajia, toimintojen vetäjiä ja niin edelleen. Työttömänä on paljon osaavia ja koulutettuja ihmisiä, jotka työllistyisivät näissä tehtävissä. Myös yhteiskunnan investoinnit urheilupaikkoihin ja -rakennuksiin ja muihin yhteiseen käyttöön tarkoitettuihin tiloihin tulisivat paremmin hyödynnetyiksi. Tämän hankkeen kustannukset ovat erittäin pienet, jos ne suhteutetaan työttömyydestä aiheutuviin kustannuksiin. Olen varma, että laajemmin yhteiskunnallisesti tarkasteltuna lopputulos on erittäin myönteinen.

Otin esille yhden hyvän esimerkkitapauksen. Olen varma, että tässä on suunta jollekin hyvin rohkaisevalle ja tärkeälle kehitysmahdollisuudelle.

Itse asiassa kysyn, olemmeko tekemisissä yhden työllistämisen uuden ja aliarvostetun ratkaisumallin kanssa? Hyvin alustavien tilastokeskuksen arvioiden mukaan Suomessa voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen vuosittainen BKT-osuus on noin 2-2,5 prosenttia. Ne työllistävät runsaat 62 000 henkeä eli sektorilla työskentelee vähän yli 3 prosenttia koko kansantalouden työllisistä. Korostan, että nämä luvut ovat nähtävästi enemmän ylivarovaisia kuin ylimitoitettuja.

Maassamme harjoitetaan yhä enenevässä määrin erilaista vapaaehtoistyötä. Tällaiseen työhön osallistui määrältään vaihtelevalla panoksella viimeisimmän ajankäyttötutkimuksen mukaan viime vuosikymmenen lopulla - ennen laman alkua - runsaat 400 000 henkeä. Eikö tämän toiminnan kehittäminen voisi muodostua vakavasti otettavaksi työllistämismahdollisuudeksi myös meillä Suomessa. Tällöin ajattelen ennen muuta uudenlaisia työsuhteita, joita voitaisiin soveltaa joustavammin näissä kansalaisyhteiskunnan hankkeissa.

Osa-aikaiset työsuhteet voisivat tarjota laajemminkin mahdollisuuksia mielekkääseen työhön ja tuloihin, jotka voisivat osaltaan täydentää työttömänä muuten olevan tuloja ja vähentää työttömyydestä yhteiskunnalle aiheutuvia menoja. Tälle toiminnalle olisi kuitenkin luotava tarvittavat lainsäädännölliset puitteet.

Kansalaisyhteiskunnan vireytyminen ja vireyttäminen tarjoaa yhden ja lupaavan mahdollisuuden rakenteellisen laman torjumiseen kansallisella tasolla.

Työttömyyden jatkuminen on uhka. Sen nujertamisessa on valittavana kaksi tietä. Toinen johtaa riskialttiiseen panostamiseen ainoastaan ja yksipuolisesti taloudellisiin kannustimiin. Toinen tie, kansalaisyhteiskunnan aktivoimisen tie, voi olla hankalampi, mutta se turvaa paremmin kansalaisten tasavertaisen mahdollisuuden nauttia oman maansa hyvinvoinnista ja estää yhteiskunnan jakautumisen. Valinta on suomalaisten omissa käsissä.