Vaikka Suomi on itsenäisenä valtiona runsaat sata vuotta nuorempi kuin Argentiina ja monet tämän maanosan valtiot, Suomi on vanha eurooppalainen sivistysvaltio. Yhteiskuntamme juuret ovat peräisin jo 1100-luvulta, jolloin Suomesta tuli osana Ruotsia pohjoismaisen valtioperheen jäsen. Lopullisesti Suomi kypsyi täydelliseen valtiolliseen itsenäisyyteen vuosina 1809-1917, jolloin se oli autonominen suuriruhtinaskunta Venäjän keisarikunnassa. Kun Suomi sitten 6.12.1917 julistautui itsenäiseksi valtioksi, kynnys ei ollut suuri. Itse asiassa itsenäistyminen on looginen päätepiste vuosisataisessa kehityksessä, jonka aikana Suomi oli kansakuntana lunastanut paikkansa tasavertaisena jäsenenä Euroopan muiden kansakuntien joukossa.

Maailmansotien väliset vuodet olivat nuorelle Suomen tasavallalle nopean taloudellisen, sivistyksellisen ja yhteiskunnallisen nousun aikaa. Syksyllä 1939, suursodan aattona, Suomi kuului maanosansa vakaimpiin demokratioihin.

Neuvostoliiton hyökkäys Suomea vastaan marraskuun lopussa 1939 lopetti Suomen rauhanomaisen kehityksen. Yli sadan päivän ajan Suomen armeija taisteli yksin hyökkäävän suurvallan moninkertaista ylivoimaa vastaan. Vaikka Moskovan rauhan hinta maaliskuussa 1940 oli raskas, Suomi säilytti kuitenkin itsenäisyytensä eikä puna-armeija kyennyt Suomea miehittämään. Saksan ja Neuvostoliiton vihollisuuksien alettua kesällä 1941 Suomi joutui uudelleen sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Tämä ns. jatkosota kesti yli kolme pitkää, ankaraa vuotta ja syksyllä 1944 ennen Saksan itärintaman lopullista luhistumista Suomi teki erillisen välirauhan Neuvostoliiton kanssa. Rauhanehdot olivat nytkin raskaat: Suomi joutui maksamaan suuret sotakorvaukset ja menetti yli 10% valtioalueestaan. Toisaalta Suomi oli toisen maailmansodan aikana Englannin ohella ainoa sotaakäyvä eurooppalainen valtio, joka ei missään vaiheessa kokenut miehitystä. Ratkaisevaa oli, että Suomen puolustus kesti Karjalan kannaksen raskaissa torjuntataisteluissa neuvostoarmeijan massiivisen hyökkäyksen kesä-heinäkuussa 1944. Suomen rintama olikin ainoa alue koko neuvostoarmeijan länsirajalla, jossa Stalin ei kyennyt sotilaallisesti tuhoamaan vastustajaansa.

Se, että Suomi kykeni toisen maailmansodan jälkeen ainoana Neuvostoliiton naapurimaana säilyttämään itsenäisyytensä ja länsieurooppalaisen vapaan yhteiskuntajärjestelmänsä, on asia, jota usein kysytään. Eurooppalaisessa politiikassa Suomi luettiin Neuvostoliiton etupiiriin ja läntinen apu ja mielenkiinto Suomea kohtaan oli varsin marginaalista. Tämä kävi ilmi Pariisin rauhankonferenssissa 1947, kun Neuvostoliitto käytännöllisesti katsoen yksin pystyi sanelemaan lopulliset rauhanehdot Suomelle.

Suomi oli kuitenkin läpi sotavuosien kyennyt säilyttämään perinteiset demokraattiset instituutionsa toimintakykyisinä. Suomen armeija ei joutunut antautumaan, vaan se saatettiin rauhanajan kannalle normaalisti. Suomi oli tosin hävinnyt sotatoimia, mutta ei itse sotaa, sillä puolustussotamme tärkein tavoite, itsenäisyyden säilyttäminen onnistuttiin toteuttamaan. Hinta tosin oli korkea ja esimerkiksi syksyllä 1944 yli 15% koko väestöstä oli rintamatehtävissä.

Olennaisena syynä Suomen säilymiseen länsimaisena parlamentaarisena demokratiana oli se tosiasia, että kansan selvä enemmistö vieroksui ja vastusti kommunismia. Esimerkiksi työväenliikkeen piirissä länsimainen sosialidemokratia säilytti koko ajan yliotteensa. Suomalaiset kykenivät asettumaan sisäisten ristiriitojensa ja keskinäisten kiistojensa yläpuolelle. Kansa osoitti ulkoisen uhan edessä aitoa maanpuolustustahtoa ja isänmaallisuutta poliittiseen vakaumukseen ja puoluekantoihin katsomatta.

Kylmän sodan pitkinä vuosina Suomella oli erikoislaatuinen asema, joka ei sopinut silloisen kansainvälisen politiikan oppikirjoihin. Yhtäältä sillä oli yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa ja toisaalta se oli tiukasti ankkuroitunut ideologisesti, sivistyksellisesti sekä talous- ja yhteiskuntajärjestelmältään länteen, erityisesti muihin pohjoismaihin. Vaikka suhteet Neuvostoliittoon olivat usein ongelmalliset eikä sen poliittinen ja taloudellinen painostuspolitiikkakaan ollut tuntematonta, suhteet palvelivat kuitenkin Suomen perusetua, itsenäisyyden turvaamista.

Kylmän sodan vuosina Suomi noudatti puolueettomuuspolitiikkaa, jonka mukaan Suomi pysytteli suurvaltaristiriitojen ulkopuolella. Se sääteli suhdettamme Neuvostoliittoon ja antoi toisaalta ulkopoliittista liikkumavaraa. Kansainvälisistä forumeista Yhdistyneet Kansakunnat ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi ETYK olivat Suomen monenkeskisen diplomatian painopistealueita. Joskus oli kuitenkin uskottavuusongelmia. Kansainvälisen politiikan sanastoon ilmestyi käsite "suomettuminen", joka syntyi käsitteenä osana silloisen Saksan liittotasavallan sisäistä keskustelua idänpolitiikasta 1960-luvun lopussa. Epäilemättä "suomettumis"-termin käyttö loi varjon Suomen ulkopoliittiseen kuvaan ja osoitti, kuinka vaikeaa eräille ulkopuolisille oli ymmärtää Suomen asemaa.

Kylmän sodan päättymisen seurauksena asetelmat kansainvälisessä politiikassa yleensä ja tilanne Euroopassa, myös Suomen lähialueilla, muuttuivat. Syvällekäyvä muutosprosessi, jossa valtiot ja muut kansainväliset toimijat hakevat rooliaan, ei ole päättynyt.

Kommunistisen järjestelmän luhistuminen Neuvostoliitossa sekä Itä- ja Keski-Euroopassa, johti Saksan yhdistymiseen, myöhemmin Venäjän joukkojen vetäytymiseen Saksasta, Venäjän neuvostoaikaisen imperiumin hajoamiseen ja siihen kuuluneiden valtioiden itsenäistymiseen. Seurauksena oli valitettavasti vakavat selkkaukset Keski-Aasiassa ja Kaukasuksella. Myös Jugoslavia hajosi ja sen seurauksena Euroopassa koettiin katkera sota, jonkalaista ei maanosassamme ehkä enää osattu odottaa. Konfliktin saaminen hallintaan vei vuosia.

Eurooppa koki uudenlaista epävarmuutta, johon kuuluivat pakolaisuus, etniset puhdistukset ja muut ihmisoikeusloukkaukset, ydinvoimaloihin ja ydinaseisiin liittyvät vaaratekijät sekä ympäristöongelmat. Myös rikollisuuden lisääntyminen on mainittava rajat ylittävänä turvattomuutta lisäävänä tekijänä.

Suomen naapurustossa muutokset, jotka ovat kannaltamme myönteisiä, liittyvät demokratisoituvaan ja avoimeen, tosin sisäisten ongelmiensa kanssa kamppailevaanVenäjään ja itsenäisyytensä jälleen saavuttaneisiin Baltian valtioihin Viroon, Latviaan ja Liettuaan. Suomi edesauttaa omalta osaltaan Venäjän integroitumisessa kansainväliseen talouteen ja eri yhteistyöjärjestelyihin. Vastaavasti Suomi, kuten muutkin pohjoismaat tukevat Viron, Latvian ja Liettuan suvereenisuutta, uudistumista ja integraatiovalmiutta.

Euroopan 1990-luvun kehityssuunnalle on ominaista poliittinen ja taloudellinen yhdentymispyrkimys ja toisaalta Neuvostoliiton ylivallan kokeneiden valtioiden pyrkimys hakea takaaja turvallisuudelleen.

Uudessa tilanteessa Suomen valinnoista merkittävin oli EU-jäsenyyden toteutuminen vuoden 1995 alusta. EU on tänään yksi maailmantalouden keskeisistä toimijoista. Sen yhteenlaskettu bruttokansantuote on suurempi kuin Yhdysvaltojen. EU:n täysivaltaisena jäsenenä Suomi on laajentuvassa yhteistyössä päättämässä tulevaisuuteensa vaikuttavasta kehityksestä. Suomen kansainvälinen asema on EU-jäsenyyden myötä kokenut muutoksen. Puolueettomuutemme voidaan sanoa jossain määrin rajoittaneen aikaisemmin kansainvälistä toimintaamme. Puolueettomuus teki osallistumisen kansainvälisissä kysymyksissä valikoivammaksi. EU-jäsenyys taasen merkitsee Suomelle laajentunutta kansainvälistä toimintakenttää ja samalla entistä laajempaa kansainvälistä vastuuta. Suomi on päättänyt käyttää hyväkseen uusia mahdollisuuksia ja kantaa uuden vastuunsa. Vierailuni Argentiinaan on osoitus Suomen tahdosta solmia entistä tiiviimmät yhteydet Euroopan ulkopuolisiin valtioihin.

Suomi toimii Euroopan unionin lujittamiseksi ja sen toimintakyvyn lisäämiseksi siten, että EU:n tuleva laajentuminen toteutuu suunnitellun aikataulun mukaan samalla vahvistaen unionin sisäistä ja ulkoista turvallisuutta.

Näkemykseni mukaan muuttuneessa Euroopassa turvallisuuden perustana on poliittinen ja taloudellinen yhdentyminen ja demokraattisten yhteiskuntien vahvistuminen. Nykynäkymin unioniin voi tulla uusia jäsenvaltioita vuosituhannen vaihteen jälkeen. EU saattaa ensi vuosikymmenellä olla 25-30 valtion yhteisö. Suomelle on tärkeää, että lähinaapuriemme Viron, Latvian ja Liettuan jäsenyyttä harkitaan samalta pohjalta kuin muiden ehdokkaiden. EU:n pohjoista ulottuvuutta kehittämällä luomme edellytyksiä unionin ja Venäjän suhteiden edistämiselle.

EU:n kansainvälisen roolin vahvistaminen on Suomen etujen mukaista. EU:lla on merkittävä osa neuvotteluissa maailmankaupan vapauttamisesta, Euroopan yhteistyöjärjestöissä ja kasvavassa määrin kansainvälisessä konfliktien estämisessä ja kriisinhallinnassa.

Suomi osallistuu Euroopan yhteisen turvallisuusalueen kehittämiseen Euroopan turvallisuus ja yhteistyöjärjestön ETYJ:n, Euroopan neuvoston sekä Pohjois-Atlantin puolustusliiton NATO:n rauhankumppanuusohjelman ja Länsi-Euroopan Unionin WEU:n kriisinhallintaroolin kautta.

NATO on sovittautumassa muuttuneisiin olosuhteisiin. NATO on saamassa uusia jäseniä ja lisää yhteistoiminnan muotoja rauhankumppanuus- (PfP) valtioiden, joihin Suomikin lukeutuu, kanssa. Venäjä on ilmoittanut valmiudestaan neuvotella NATO:n kanssa kahdenvälisistä järjestelyistä osana koko Euroopan turvallisuusjärjestystä. Helsingissä 20.-21.3. pidettävä Yhdysvaltojen ja Venäjän huippukokous tapahtuu tärkeässä kansainvälispoliittisessa tilanteessa. Suomi lähtee siitä, että uutta järjestystä luotaessa Eurooppaan ei tule luoda uusia jakolinjoja nyt, kun olemme päässeet maanosaamme vuosikymmenet jakaneesta asetelmasta eroon.

Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus ja itsenäinen puolustus tukee pohjoisen Euroopan vakautta. NATO:n kehittyvä rauhankumppanuusohjelma PfP antaa sotilaallisesti liittoutumattomalle maalle mahdollisuuden lisääntyvään yhteistyöhön NATO:n kanssa. Suomi osallistuu jo NATO:n johtamaan kriisinhallintatoimeen Bosniassa.

YK:n rauhanturvaamistehtävissä niin Suomella kuin Argentiinallakin on pitkä kokemus ja yhteistyötä. Suomi tulee vastaisuudessakin antamaan panoksensa YK:n roolin lujittamiseksi kansainvälisestä rauhasta ja turvallisuudesta ensisijaisen vastuun kantajana.

Vaikka Suomen elintärkeät kansalliset edut ovat historiallisesti liittyneet lähialueisiin ja Eurooppaan, Suomella on - näin rohkenen sanoa - yllättävän pitkät perinteet yhteistyöstä johtavien Latinalaisen Amerikan valtioiden, erityisesti Argentiinan ja Brasilian kanssa. Argentiina kuului ensimmäisten valtioiden joukkoon, jotka tunnustivat Suomen itsenäisyyden. Poliittiset suhteemme ovat aina olleet ongelmattomat.

Ennen toista maailmansotaa Suomella oli Euroopan ulkopuolella Washingtonin ja Tokion lisäksi täysivaltaiset lähetystöt vain Buenos Airesissa ja Rio de Janeirossa. Tämä osoittaa osaltaan näiden maiden painoarvon Suomen diplomatiassa sen itsenäisyyden ensi vuosikymmenillä. Erityisellä kiitollisuudella muistamme, että nämä diplomaattiset suhteet kestivät myös läpi toisen maailmansodan, vaikka monet muut valtiot suursodan sotilaallisista ja poliittisista asetelmista johtuen katkaisivat suhteensa puolustustaisteluaan käyvään Suomeen. Arvokasta myös oli, että 1940-luvulla sodan köyhdyttämä Suomi sai mm. Argentiinalta tavaraluottoa.

Suomen siirtolaisuus Argentiinaan on ollut vähäistä, kuten yleensä koko Latinalaiseen Amerikkaan. Suomalaisperäisen väestön määrä Argentiinassa on nykyisin vain alle kaksi sataa, sillä perinteisesti suomalainen siirtolaisuus on keskittynyt Pohjois-Amerikkaan.

Sen sijaan Argentiinan, Brasilian ja Uruguayn markkinat olivat merkittävät jo 1920-luvulla Suomen metsäteollisuustuotteiden viennille. Täällä Argentiinassa on useita arvostettuja lehti- ja painotaloja, joiden omistajat ovat jo kolmannen tai neljännen polven suomalaisen paperin ostajia. On mieluisaa todeta, että nämä liikesuhteet ovat aina toimineet hyvin ja puolin ja toisin on aina kunnioitettu toimitus- ja maksusitoumuksia.

Vielä 1980-luvulla Suomen ja Etelä-Amerikan välillä liikennöi oma laivalinja, mistä muistona Buenos Airesissa on edelleen alunperin suomalaisia merimiehiä varten rakennettu kirkko.

Tässä yhteydessä on syytä mainita myös maineikkaan suomalaisen geologian ja maantieteilijän Väinö Auerin nimi. Hän lienee Argentiinan tiedemiespiireissä tunnetuin suomalainen, joka on tutkinut useaan otteeseen 1920-, 30- ja 40-luvuilla Tulimaata ja Patagoniaa.

Suomen tämän päivän ulko- ja kauppapolitiikassa Latinalaisen Amerikan merkitys on kasvamassa. Suomen teollisuus aloitti, tosin hitaasti ja varovaisesti, etabloitumisensa tähän maanosaan vasta 1960-luvulla, mutta nyt jo useat johtavat suomalaisyritykset toimivat täällä. Mielenkiinnosta puhuu puolestaan myös tällä valtiovierailulla mukana seuraava arvovaltainen liikemiesvaltuuskunta.

Euroopan unionille Latinalaisella Amerikalla on korkea prioriteetti ja tämä tosiasia on jo nyt aktivoinut Suomen mielenkiintoa myös perinteisen metsäteollisuuden ulkopuolelle. Erilainen vierailuvaihto niin hallitusten kuin yritysten edustajien välillä on jatkuvasti vilkastunut.

Tärkeä tulevaisuuden haaste Suomen ja Argentiinan suhdekehityksessä on kulttuurisuhteiden laajentaminen. Toki Sibeliuksen musiikki tai suomalainen arkkitehtuuri ovat tunnettuja Argentiinassa, kuten toisaalta Suomi on eräs harvoja maita Argentiinan ulkopuolella, jonne tangomusiikki on juurtunut. Kirjallisuuden alalla huomattava edistysaskel on se, että Suomi on vuodesta 1995 lähtien osallistunut Buenos Airesin kirjamessuihin. Opiskelija- ja tiedemiesvaihtoa tulisi lisätä tulevaisuudessa. Erityisen maininnan ansaitsee Suomen ja Argentiinan meteorologinen yhteistyö Antarktiksella, jossa ilmakehän otsonimittauksissa on käytetty suomalaisen Vaisala-yhtiön korkeaa teknologiaa.

Erityisen merkittävä piirre Latinalaisessa Amerikassa on ollut integraatioprosessien viime vuosien kehitys, josta erityisesti MERCOSUR on tässä yhteydessä mainittava. MERCOSUR:n ja EU:n välillä Madridin huippukokouksessa joulukuussa 1995 allekirjoitettu puitesopimus yhteistyöstä on myös Suomen näkökulmasta olennainen edistysaskel laajenevalle yhteistyölle. Uskon, että se avaa Suomen ja Argentiinan bilateraaliselle taloudelliselle ja kaupalliselle yhteistyölle uusia näköaloja.

Eurooppaa ja Latinalaista Amerikkaa yhdistävät yhteiset historialliset perinteet ja arvot. Haluaisin tässä yhteydessä tuoda esiin Suomen hallituksen arvostuksen sille demokratiakehitykselle ml. ihmisoikeustilanne, jota on toteutettu niin Argentiinassa kuin koko maanosassa.

Toivon, että esittämäni katsaus ja ajatukset omalta osaltaan lisäävät Suomen tuntemusta ja ymmärtämistä Argentiinassa ja siten lujittaisi siteitä ja tiivistäisi suhteita maidemme ja kansalaistemme välillä kaikilla elämänaloilla.

Kiitos.