TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI AHTISAARI ALKIO-OPISTOLLA 10.6.1997

KANSALAISET JA TURVALLISUUS GLOBAALINA AIKAKAUTENA

Santeri Alkio oli huomattava kirjailija sekä ihmisen sisäisen kasvamisen perustelija. Hänen yhteiskunnallinen vaikutuksensa on ylittänyt puoluerajat. Minulle tuottaa suurta iloa käyttää tällä kertaa puheenvuoroni turvallisuudesta juuri täällä Alkio-opistolla.

Kansanopistot tarjoavat merkittävän lisän suomalaiselle sivistystyölle. Tietämättömyys lisää turvattomuutta. Haluan tervehtiä kaikkia kansanopistolaisia ja toivottaa teille parasta menestystä tärkeässä työssänne. Erikseen haluan esittää parhaat onnittelut 50-vuotiaalle Alkio-opistolle.

Tarkastelen seuraavassa turvallisuutta painotetusti globaalien haasteiden pohjalta. Pyrin lähestymään aihetta ennen muuta kansalaisten ja kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta. Valtion merkitys kansallisen turvallisuuden takaajana on tietenkin edelleen keskeinen. Hyvinvointivaltion tarjoamien sosiaalisten oikeuksien laajentuminen on myös vahvistanut valtion asemaa sisäisen turvallisuuden hoitajana. Toisaalta hyvinvointivaltion taloudelliset kustannukset sekä monet uudet turvallisuushuolet ovat johtaneet siihen, että turvallisuuden tarkastelun näkökulmaa on laajennettava.

Globalisaation ja lisääntyvän epävarmuuden oloissa nimenomaan turvattu elämä on jotain sellaista, johon me kaikki tai suurin osa meistä pyrimme. Siihen tarvitaan valtioiden syvenevää yhteistyötä, mutta siihen tarvitaan myös yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, vakaata taloudellista kehitystä ja arjen elämää ilman pelkoa vaikkapa väkivaltarikoksen uhriksi joutumisesta.

Sotien jälkeisenä hyvinvointivaltion rakentamisen vuosina olemme oppineet arvostamaan yhteiskuntaamme juuri sen sisäisen turvallisuuden vuoksi. Arkkipiispa John Vikström kiinnitti jokin aika sitten viisaasti huomiota siihen, että kun arvioimme hyvinvointivaltion purkamista on ymmärrettävä, että suuret kansalaisjoukot ovat voineet pitää tätä valtiota "kansankotina". Heille hyvinvointivaltio on siis ollut sidoksissa sellaisiin myönteisiin tunnearvoihin ja mielleyhtymiin, joita sana koti herättää. "Tällöin on luonnollisesti turvallisuus saanut erityisen painon", korosti arkkipiispa Vikström.

Nyt olemme sen tilanteen edessä, että perinteinen suomalainen kansankoti on joutunut monien muutoshaasteiden eteen. Kehitys edellyttää eräiden kansankotimme rakenteiden uudistamista. Meidän on luotava kansalaisten sosiaalinen turvallisuus osin uudelta pohjalta.

Voidaan ajatella, että nykyisessä tilanteessa monille tuottaisi tyydytystä etsiä ratkaisuja käpertymällä kansankotimme turvalliselta tuntuvien rajojen sisäpuolelle. Ymmärrän tämän asenteen sinänsä. Globalisaatio ja yhä tiiviimpi kansainvälinen vuorovaikutus eri elämän aloilla on kuitenkin realiteetti, jonka kanssa on tultava toimeen, ei torjuttava sitä. Suomalaiset ovat perusluonteeltaan realisteja. Tehtävämme on tämän tilanteen hallinta niin, että Suomen ja suomalaisten turvallisuus vahvistuu.

* * *

Aikakauttamme voidaan perustellusti kuvata globaaliksi. Kansainvälistymistä on tietenkin tapahtunut jo satoja vuosia, mutta suurten väestömäärien kytkeytyminen tähän muutokseen poikkeaa menneestä. Itse asiassa koko kuluva vuosisatamme on ollut globalisoitumisen vuosisata -- valitettavasti vain korostetun kielteisellä tavalla. Kaksi kauhistuttavaa maailmansotaa sitoivat lähes koko maapallon tuhoisalla tavalla yhteen. Niitä seurannut kylmä sota oli myös luonteeltaan ensimmäinen maailmanlaajuinen vastakkainolon ja suoranaisen pelon järjestys. Elimme ydinpommin varjossa. Ei siten ole syytä ihmetellä, että olemme oppineet ajattelemaan turvallisuuden kysymyksiä yksipuolisesti sotilaallisin käsittein, pelon ja pelotteiden järjestelminä. Ja lisäksi: olemme oppineet ajattelemaan turvallisuutta eristäytymiskykynä vaarallisesta maailmasta.

Tämän ajan globalisaation syyt ovat vahvasti länsimaisten yhteiskuntien taloudellisessa, sosiaalisessa ja teknologisessa perustassa. Tänä päivänä globalisoitumisessa on korostetusti kysymys kahdensuuntaisesta kehityksestä: meille piirtyy esiin ennennäkemättömiä mahdollisuuksia jos kohta myös valtaisia uusia turvallisuushuolia.

On ensinnäkin syntynyt maailmanlaajuiset tavaroiden, kulttuurin, ajatusten ja informaation markkinat. Taloudellinen kasvu on rajuinta Kiinassa ja monissa kaakkoisen Aasian maissa. Globaalia taloutta vahvistaa ennen muuta maailmankaupan sopimuksellinen vapauttaminen sekä uusi teknologia. Arvostettu englantilainen The Economist-lehti totesi jokin aika sitten, että "Etäisyyden häviäminen vuorovaikutuksen ja tiedonvälityksen kustannustekijänä tulee olemaan taloutta voimakkaimmin säätelevä tekijä ensi vuosisadan alkupuolella; se muuttaa käsitystä siitä, missä ihmiset elävät ja tekevät työtä; mitä tarkoitamme kansallisilla rajoilla ja kansainvälisellä kaupalla. Sen vaikutus tulee olemaan sama kuin mitä merkitsi aikanaan sähkön keksiminen".

Toisaalta on paljon tähän muutokseen liittyviä ilmiöitä, joita emme kunnolla voi vielä edes arvioida. Esimerkkeinä teknologisen kehityksen tulevat vaikutukset kehitysmaiden maatalouteen ja teollisuuteen. Eräs ongelma on kuitenkin mahdollista jo piirtää esiin. Globalisoituminen tekee ensimmäistä kertaa työttömyydestä maailmanlaajuisen ongelman, jota ei voida ratkaista ilman syvällekäypiä rakenteellisia uudistuksia. Vaikka työmarkkinat eivät ole maailmanlaajuisia, niin globaali talous vaikuttaa jokaisen asemaan työmarkkinoilla.

Kaiken kaikkiaan globalisoitumisen vaikutukset ihmisten toimeentuloon ja muihin elintärkeisiin sosiaalisiin kysymyksiin ovat vielä paljolti tuntemattomia. Voidaan kuitenkin jo nyt sanoa, että hyvinvointivaltio ja sen seurauksena kansalaisten turvallisuus ovat joutuneet globalisaation haasteen eteen.

Globalisoitumisen myönteiset poliittiset tekijät ovat silti pääsemässä esille vasta nyt, kylmän sodan jälkeen, uuden vuosisadan ja -tuhannen kynnyksellä. Suursodan uhka on väistynyt. Demokratia ja sopimuksellisesti kehittyvä maailmantalous luovat pohjaa kestävämmälle rauhantilalle eri puolilla maapalloa. Toivon, että globalisoitumisen myönteiset tekijät ovat aikakautemme "murtavia voimia", joiden tulisi luoda tilaa ihmisen kasvulle.

Yksi globalisoitumisen ominaisuus liittyy uusiin turvallisuushuoliimme. Viittaan maailmanlaajuisesti vaikuttaviin kehitystrendeihin, joista eräät ovat hälyyttäviä. YK:n väestöennusteiden epävarmuutta kuvaa se, että niissä arviot väestön kasvusta vuoteen 2050 mennessä vaihtelevat kahdeksasta 13 miljardiin. Toisaalta vain pieni muutos syntyvyydessä voisi johtaa siihen, että vuonna 2150 maapallolla olisi 28 miljardia ihmistä. Tällainen väestömäärä arvioidaan olevan ainakin viisitoista miljardia enemmän kuin maapallo kestää. Väestön kasvuun liittyvät elintarvikkeiden ja raaka-aineiden riittävyyskysymykset. Tutkijat ovat olleet ymmällä sen suhteen, miksi aiemmin hyvin kehittynyt viljan tuotannon ja väestön kasvun suhde on tällä vuosikymmenellä kääntynyt kielteiseen suuntaan. Vuodesta 1989 kalan pyynti henkilöä kohden on maapallolla laskenut noin kymmenen prosenttia ylikalastuksen aiheuttaman saaliiden pienenemisen seurauksena. On siten pelättävissä ruokapulaa, jopa nälkäkatastrofeja.

Taloudellinen kasvu etenkin Aasiassa on johtanut eräiden raaka-aineiden, kuten öljyn riittävyyttä koskevien laskelmien oleelliseen muuttamiseen. Tutkijat ovat yhä huolestuneempia siitä, että öljyn väheneminen - ja kallistuminen - johtaa ilmastohäiriöitä lisäävien polttoaineiden, kuten hiilen käytön lisääntymiseen. Jo nyt ilmaston lämpeneminen on kyllin vakava, ja maailmanlaajuinen ympäristö- ja siten turvallisuushuoli.

On sanottu, että seuraava vuosisata menee ainakin osittain kuluvan vuosisadan aikaansaamien turvallisuusuhkien ratkaisemiseen. Me suomalaiset olemme aidosti huolissamme naapurimaamme Venäjän sisäisestä epävarmuudesta, mutta ennen kaikkea kommunismin romahduksen perintönä syntyneistä ydinturvallisuusriskeistä. Niiden hallintaan on panostettava. Se ei ole mahdollista ilman kansainvälisen yhteisön, etenkin EU:n, Venäjän ja Yhdysvaltain tiivistä yhteistyötä.

* * *

Järjestäytynyt rikollisuus ei ole vielä saanut jalansijaa Suomessa. Yksittäisten väkivaltarikosten ja perheväkivallan osalta kehitys maassamme on ollut valitettavan huolestuttavaa. Meidän on kiinnitettävä yhä enemmän huomiota rikollisuuden erilaisiin ilmenemismuotoihin. Näin siksi, että etenkin järjestäytyneestä rikollisuudesta on tullut hyvin organisoitunut, valtiolliset rajat ylittävä turvallisuushuoli. Vuonna 1994 Napolissa järjestettiin YK:n rikollisuuden vastainen konferenssi, jossa yhteydessä pääsihteeri Boutros Boutros-Ghali loi käsitteen "rikollisten imperiumi", jota vastaan maailmanjärjestön tuli tiivistää toimintaansa. Tällainen rikollisten imperiumi käsittää toimintoja ihmiskaupasta asekauppaan, terrorismiin, valtion heikentämiseen tähtäävään taloudelliseen toimintaan, ihmisten elinten kauppaan, huumeiden välitykseen, ydinmateriaalin kulkeutumiseen rikollisten käsiin ja niin edelleen. Järjestäytyneessä rikollisuudessa on siten kysymys todella maailmanlaajuisesta turvallisuusuhasta.

Suomessa on perustellusti käynnistynyt keskustelu monissa maissa toimivien ja laittomuuksiin syyllistyneiden moottoripyöräjengien kieltämisestä. Ongelmaksi on katsottu, että perustuslain turvaama järjestäytymisen vapaus tulisi loukatuksi, mikäli tällaisten jengien, tai jengin, toiminta kiellettäisiin lailla. Demokratian on aina kyettävä torjumaan sen kansalaisiin kohdistuvat ei vain ulkoiset vaan myös sisäiset uhkat. Jos tässä tarvitaan tällaisia uhkia aiheuttavien järjestöjen kieltämisiä, on poliittisten vastuunkantajien ymmärrettävä vastuunsa.

On rohkaisevaa, että EU on nostamassa rikollisuuden torjunnan oman, sanoisinko uuden, ensi vuosisadan turvallisuuspolitiikkansa avainasiaksi. Suomessa sisäisestä turvallisuudesta vastaavat viranomaistahot nauttivat kansalaisten keskuudessa luottamusta. Ammattitaitomme on korkealla tasolla. Näin Suomi voi toimia EU:ssa ja muissa kansainvälisissä yhteyksissä aktiivisesti.

On sanottu, että näemme sitä kauemmaksi tulevaisuuteen, mitä pidemmälle ymmärryksemme ulottuu menneisyyteen. Miksi Eurooppa, maailman sivistyksen sydänalue, ajautui aiemmin tällä vuosisadallamme suursotiin? Taustalla oli kansallisvaltioiden militarisoitunut kilpailu vaikutusvallasta, elinalueista ja raaka-aineista sekä Euroopan monimutkainen historia yleensä. Lopulta kilpailu käytiin ideologioiden, demokratian ja kommunismin välillä. Kylmän sodan päättivät pitkälle kansalaisliikkeet, jotka rauhanomaisesti mursivat kehitystä estävät muurit. Valveutunut ja vastuullinen kansalainen on kansainvälisen turvallisuuden paras tae.

On syytä muistaa, että alunperin kansallisvaltiot rakensivat rajansa, ja niiden sotilaalliset puolustusjärjestelmänsä, suojellaakseen kansalaisiaan. Nyt näitä järjestelmiä kehitetään niin, että voisimme elää avoimemmassa maailmanyhteisössä turvallisesti.

Kansallisvaltioiden yksi perusta on siten muuttumassa. Integraatiokehityksen myötä myös kansallisvaltioiden poliittinen ja taloudellinen perusta joudutaan arvioimaan osin uudelleen. Tässä tilanteessa myös kansalaisten roolia tulee arvioida uudelleen. Kansalaisyhteiskunta ottaa tehtäviä, jotka aiemmin kuuluivat valtiolle. Tämä on tärkeää etenkin valtion sisäisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin kehityksen kannalta.

Nyt on käynnistynyt uusi alku, uusi yritys rakentaa pitkälti yhteisvastuullisuuteen ja sosiaalisiin innovaatioihin tähtäävä rauhanomainen maailmanyhteisö. Sotilaallisia keinoja tarvitaan vastakin. Suomenkin puolustuksesta voivat viime kädessä vastata vain suomalaiset itse. Tätä valmiutta on vaalittava. Mutta globalisoituva maailmanyhteisö tarvitsee myös yhteisiä järjestelyjä, joissa on sotilaallisia kollektiivisen turvallisuuden rakenteita. Ne luodaan Yhdistyneiden kansakuntien, ETYJin ja Euroopan tasolla myös Euroopan unionin, WEU:n sekä NATOn ja sen järjestelmien varaan.

Haluan tässäkin yhteydessä korostaa, että keväällä Helsingissä käynnistynyt ja Pariisissa vahvistettu Venäjän ja NATO:n sopimukseen johtanut lähentyminen merkitsi kylmän sodan jälkihoidossa tärkeää läpimurtoa. Vältimme uuden vastakkainasettelun, pääsimme taas palaamaan vakaan yhteistyön uralle. Tavoitteena on luoda yhteinen eurooppalainen turvallisuusalue, missä sotilaallisen voiman käyttö on rajattu yhteisesti hyväksyttäviin toimiin. Tämä tavoite on lähempänä kuin koskaan. Siihen liittyy kiinteästi EU:n itä-laajenemisen määrätietoinen toteuttaminen ensi vuosikymmenellä.

Maailmanlaajuisen vakauden perusta muodostuu maailmankaupan sopimuksellisesta vapauttamisesta, ihmisoikeuksien kunnioittamisesta sekä vastuullisesta kansalaisuudesta. Demokraattiset valtiot eivät ole sotineet toisiaan vastaan. Euroopan unionin historiallinen perustelu nousee tästä: Unionin jäsenvaltiot rakentavat keskenään yhteisvastuun aluetta ja yhteisiä markkinoita. Euroopan unioni pyrkii turvaamaan kansalaisille turvallisen elinympäristön. Yhteisvastuullisen politiikan kannatus on lisääntynyt EU-maissa. Tarvitsemme välttämättömän hyvinvointivaltion remontin ohella eräänlaista sosiaalista investointipolitiikkaa ihmiseen, hänen kauttaan syntyvään henkiseen pääomaan.

Kun me Suomessa keskustelemme Euroopan talous- ja rahaliitosta, EMU:sta, voimmeko ymmärtää sitä muutoin kuin Euroopan oman historian ja globalisaation haasteiden perustalta? EMU:n yksinkertaisena tavoitteena on vastata Euroopan tasolla globaaliin haasteeseen: luoda maanosan laajuinen vakaa valuutta-alue, jonka pohjalta Euroopan valtioiden taloudet kestävät maailmanlaajuisen kilpailun.

On silti muistettava Euroopan yhdentymiskehityksen historia. Se ei ole ollut suoraviivaista etenemistä, vaan sidoksissa maiden sisäiseen kehitykseen ja kansalaisten muuttuviin mielipiteisiin ja mielialoihin. Miten muutoin voisi ollakaan. Kyse on demokraattisesta valtioiden yhteisöstä, missä viime kädessä integraation tulisi noudattaa kansalaisten tahtoa. Integraation historia sisältää aina sekä jatkuvuutta että murroksia.

Demokratian käsite on laajentunut kansalaisoikeuksista poliittisten oikeuksien kautta sosiaalisiin oikeuksiin. Esimerkiksi Suomen kaltaisessa maassa oikeudesta koulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen on tullut peruuttamaton kansalaisoikeus. Aito demokratia ja vastuullinen kansalainen ovat turvallisuuden parhaita takeita.

Eurooppalaisella tasolla on meneillään syvä murros. Kansallisvaltiot ja niiden välinen yhteistyö on koetuksella. Pitkittyvä työttömyys on luomassa eroja kansalaisten välille, myös Suomessa. Vakaisiin työsuhteisiin perustuva työllisyysjärjestelmä on vaihtumassa ilmeisen nopeasti eriytyvään työllisyysjärjestelmään, jossa vakaat kokoaikaiset työsuhteet vähenevät. Lisäksi osavuotiset työsuhteet ovat saavuttamassa siinä merkittävän osuuden. Samalla pitkittyvä työttömyys on alkanut koskettaa suurinta osaa työttömistä. Näistä työttömistä yli 50-vuotiaat ovat suurimmaksi osaksi työmarkkinoiden ulkopuolella sosiaaliturvajärjestelmien tulonsiirtojen varassa . Tällainen kehitys jakaa epäoikeudenmukaisella tavalla kansalaisia.

Työttömyys luo yhteiskunnallista epävakautta, ruokkii epätoivoa. Työttömyys tarjoaa pohjaa poliittisille ääriliikkeille. Työttömyyden torjunnassa on yhä enemmän kyse demokratian itsepuolustuksesta.

Teknologisten sovellutusten mahdollisuudet kaikilla tuotannon ja palvelujen alueilla ovat vasta toden teolla avautumassa. Vasta pieni osa teollisuuden yrityksistä on siirtynyt kehittyneimmän teknologian käyttöön. Tässä muutoksessa korvataan ihmistyövoimaa systemaattisesti kaikilla tuotannon alueilla, sekä kaikkialla maailmassa. Samaan aikaan esitetään näkemyksiä, joiden mukaan meillä on edessä lähivuosina työvoimapula.

Siirtymäaikamme monimutkaisuus on hämmentävää. Näiden kysymysten parhaatkin tutkijat ovat ihmeissään, saati sitten yhteiskunnalliset päättäjät ja työpaikkojensa perään kyselevät kansalaiset.

Teknologiset ratkaisut ja niiden soveltaminen ovat merkinneet tuottavuuden ennennäkemätöntä kohoamista. Nyt on aika keskustella teknologian yhteiskunnallisista seurauksista sekä perustoimeentulon turvaamisesta epävarmuuden oloissa.

Eräs asia on varma. Passivoivan hyvinvointivaltion aika on ohi. On päästävä eroon ensin sen kielteisimmistä piirteistä: sellaisesta avustus- ja riippuvuusjärjestelmästä, jossa avun saajasta tulee itse asiassa hyvinvointivaltion vanki. Kansalaisista on tultava oman toimeentulonsa ja sosiaaliturvansa aktiivisempia rakentajia. Miten tässä edetään, on hyvinvointiyhteiskuntamme ehkäpä suurin haaste. Vaihtoehdon on löydyttävä ihmisten omatoimisuuden, yrittäjyyden ja perusturvallisuuden yhdistelmästä.

* * *

Globalisaation aikana kansallisiin ongelmiin on yhä useammin löydettävä ratkaisu kansainvälisellä yhteistyöllä. Kansalaisten turvallisuus ja globaali sopiminen ovat aiempaa selkeämmin yhteydessä toisiinsa.

Kaksi sataa vuotta sitten saksalainen filosofi Immanuel Kant esitti näkemyksensä, jonka mukaan maailmanrauha tulee vähittäin vahvistumaan. Tähän johtaa kansainvälisen kaupan lisääntyminen, demokratian vakiintuminen, kansainvälisten instituutioiden kehittäminen sekä lopulta sodankäynnin tuhovoiman kasvu hallitsemattomaksi. Tämä Kantin näkemys nousee esille myös Santeri Alkion tuotannosta. Hänen maailmankuvassaan oli historiallista syvyyttä. Hän toivoi Euroopan kehittyvän yhteistyön alueeksi. Tähän suuntaan kuljemme.