TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI AHTISAAREN PUHE
SVENSKA DAGBLADET -LEHDEN EXECUTIVE CLUBISSA
TUKHOLMASSA 10.9.1997
Globalisaatio ja pohjoismainen hyvinvointi
Vietimme kesällä Kalmarin unionin perustamisen 600-vuotisjuhlaa. Juhla muistutti meitä pohjoismaisen elämänmuodon,
"pohjoismaisen yhteiskuntamallin", pitkästä historiallisesta kehityksestä.
Pohjoismaissa siirtyminen maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta teollisuusyhteiskuntaan tapahtui poikkeuksellisen
menestyksellisesti, vaikka se ei ollut helppoa. Maatalousyhteiskunnan vahvuudet, vapaiden talonpoikien perintö - yhteisvastuu,
tasa-arvo ja yritteliäisyys - onnistuttiin hyödyntämään, kun ratkottiin teollistuvan yhteiskunnan ongelmia.
Viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana suurin osa niin teollistuneista kuin kehitysmaistakin on joutunut ensin talouden
kansainvälistymisen ja nyttemmin globalisaationa tunnetun kehitysprosessin piiriin. Samaan aikaan useimmat teollistuneet
yhteiskunnat ovat muuttumassa informaatioyhteiskunniksi, eivätkä ilman kipuja. Yhteiskuntamallimme toimivuus on joutunut
epäilyksen kohteeksi. Hyvinvointivaltioidemme kolmen tukipylvään - varman työpaikan, korkean sosiaaliturvan ja tasa-arvon
- tilalle ovat yhä useammin tulleet työttömyys, maailman huippuluokkaa oleva verotus sekä kansalaisten tyytymättömyys ja
syrjäytyminen. Tämä näkyy paitsi välinpitämättömyytenä myös sellaisina yksittäisinä väkivallantekoina, joihin emme ole
aikaisemmin tottuneet.
Etenkin Suomi, mutta myös Ruotsi ovat 1990-luvulla kokeneet poikkeuksellisen syvän talouskriisin. Olemme vasta
toipumassa siitä. Vaikka talouskasvu on vahvaa, ei työttömyys ole alentunut odotetulla tavalla. Työttömyys on lisännyt
valtionvelkaa. Sen kasvu on taitettava ja aikanaan maksettava.
Pohjoismaat muodostavat arvoyhteisön, joka on vuosisatojen kuluessa kehittynyt ja jota on syytä kehittää edelleen.
Edessämme on uuden vuosisadan pian koittaessa kaksi suurta haastetta:
1. Miten sopeutua globalisaatioon niin, että voimme päästä eroon suurtyöttömyydestä kehittyvän tietoyhteiskunnan oloissa; ja
2. Miten jatkamme yhteiskunnallista reformia, jotta pääsemme eroon passivoivasta hyvinvointivaltiosta ja luomme suurempaan
omavastuisuuteen nojautuvan, pohjoismaisille arvoille rakentuvan yhteisvastuun yhteiskunnan.
Globalisoituminen on ollut tähän saakka nimenomaan taloudellista toimintaa, yritysten ja kaupankäynnin kansainvälistymistä.
Nyt tämän prosessin piiriin ovat tulleet melkeinpä kaikki inhimillisen elämän alueet: työmarkkinat, palvelut, kulttuuri ja
ajatukset.
Globalisoitumiskehitys on lisäksi odottamattoman dramaattisesti voimistunut kylmän sodan päättymisen jälkeen. Se on
toisaalta edelleen avannut markkinoita ja siten lisännyt taloudellista kasvua: luonut uusia työpaikkoja miljoonittain etenkin
kehitysmaihin. Samalla monet globalisaation luomat ongelmat ovat kärjistyneet. Etenkin työpaikkojen menetyksien syynä on
osaksi nähty globalisaatio.
Yksi keskeisimpiä globalisaation hallinnan haasteita on sopeutuminen vapaasti liikkuvien pääomien maailmaan. Sen seuraukset
näkyvät monella tavalla. On myös pystyttävä luomaan sellaiset olosuhteet, että ne houkuttelevat ulkomaisia suoria sijoituksia ja
luovat niiden kautta uusia työpaikkoja omaan maahan.
Yksi vakava ongelma liittyy maailman rahoitusjärjestelmän kehitykseen. OECD-maiden rahavarat kasvoivat vuosina 1980-92
tuplasti nopeammin kuin reaalitalous. Kehitys on vain kärjistymässä. Rahaa tulisi kanavoida reaalipääomaa tuottaviin
investointeihin. Informaatioyhteiskunnassa tämä tarkoittaa panostusta inhimilliseen pääomaan, ihmisiin, heidän koulutukseensa
ja hyvinvointiinsa.
Erityisen tärkeää on, että poliittiset päättäjät kykenevät luomaan järjestelmän, joka takaa rahapoliittisen vakauden ja suojan
valuuttaspekulaatioita vastaan. Euroopan talous- ja rahaliitto on tästä näkökulmasta tällainen järjestelmä. Yhteinen
eurooppalainen valuutta ei ole ideologinen hanke eikä itsetarkoitus, vaan sen tavoite on hyvin käytännöllinen. Päämääränä on
turvata rahajärjestelmän vakaus eurooppalaisella yhteismarkkina-alueella. Samalla se edistää turvallisuutta lisäävää poliittista
yhteistyötä ja vahvistaa Euroopan asemaa kansainvälisesti.
Oma vakaa käsitykseni on, että liittyminen talous- ja rahaliiton jäseneksi ensimmäisten joukossa on Suomen etu. Liittyminen ei
ratkaise kaikkia ongelmiamme, vaan se on osa kokonaisuutta, jonka tavoitteena on vastata vapaiden pääoman liikkeiden ja
globalisaation haasteeseen. Vastaavasti olisi harhaa kuvitella, että jättäytymällä sivuun voisimme vapautua mistään niistä
ongelmista, jotka tähän kehitykseen liittyvät.
Rahapoliittisen vakauden lisäksi meidän pitää huolehtia siitä, että sekä valtiontaloutemme että kansantaloutemme ovat terveellä
pohjalla. Hyvinvoinnin ja julkisten palvelujen ylläpitäminen ei voi perustua velanotolle. Se merkitsisi sitä, että siirtäisimme
omien etujemme maksamisen tulevien sukupolvien harteille. Tällä tavalla hyvinvointiyhteiskunnan perustaa ei turvata. Käy juuri
päinvastoin - hyvinvoinnin perusta rapautuu.
Pohjoismaisten yhteiskuntien hyvinvointia on mahdoton säilyttää ilman menestyviä yrityksiä. Pääomien liikkuessa vapaasti
emme voi pakottaa mitään yritystä sijoittamaan toimintaansa tänne, vaan päätökset perustuvat siihen, että pohjoismaiset
yhteiskunnat koetaan niin houkuttelevina toimintaympäristöinä ja pohjoismaiset työntekijät niin hyvinä ja osaavina, että valinta
on kannaltamme myönteinen.
Vaikein yhteiskunnallinen ongelma on työttömyys. Pohjoismaisia yhteiskuntia ja yleisemmin koko Eurooppaa uhkaa pysyvä
suurtyöttömyys ilman ennakkoluulottomia uudistuksia. Työttömyysongelman ratkaiseminen ja sen myötä yhteiskuntaa
koossapitävien voimien vahvistaminen on myös turvallisuuskysymys.
Teollistumisen aikaan keskeinen yhteiskunnallinen ristiriita vallitsi työn ja pääoman välillä. Nyt tilanne on muuttunut. Keskeinen
kysymys on työ sinänsä: miten työnteosta palkitaan, miten voidaan hyödyntää kaikkien halukkaiden työpanos ja miten voidaan
turvata ihmisten perustoimeentulo tilanteessa, jossa epävarmuus lisääntyy. Kun eräs työttömyyden syy on
työvoimakustannusten korkeus suhteessa työstä saatavaan nettopalkkioon, on tärkeä kysymys, miten sovitetaan yhteen
perusturvan takaava järjestelmä yhtäältä ja nykyistä matalamman verotuksen ja sosiaaliturva-maksujen taso, eli
työvoimakustannusten taso toisaalta. Meidän pitää myös pohtia, miten ihmisarvoinen elämä taataan, jos perinteinen palkkatyö
muuttuu yhä harvinaisemmaksi.
Työmarkkinat muuttuvat. Työaikajärjestelyt, etenkin palkkatyön ja yrittämisen suhde arvioidaan uudella tavalla. Tämä johtuu
sekä teknologisesta muutoksesta että pääoman liikkeiden ja kaupankäynnin vapautumisesta. Nämä rakenteelliset voimat
muuttavat eri työtehtävien tulosten suhteellista arvoa entiseen verrattuna. Uusien yritysten syntymisestä viime kädessä riippuu
uusien työpaikkojen luominen.
Valitettavasti globalisaatio ja teknologinen muutos lisäävät työttömyyttä teollistuneissa yhteiskunnissa, ellei kiristyvään
kilpailuun varauduta. Meidän on uusittava hyvinvointi-järjestelmämme, työmarkkinamme ja samalla saatava syntymään
korkean tuottavuuden työpaikkoja. Vain siten voimme maksaa työnteosta korkeaa palkkaa ja kustantaa hyvinvointimme.
Tuottavuuden parantamiseksi ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi Pohjoismaissa onkin nyt vielä aikaisempaa enemmän
investoitava koulutukseen. Vain siten voimme saada aikaan uusia tietointensiivisiä työpaikkoja. Korkeapalkkaiset työpaikat
ovat osoitus tietoyhteiskuntaa eteenpäin vievän etujoukon olemassaolosta, eivätkä ne siksi uhkaa köyhimpien asemaa, vaan
päinvastoin luovat edellytyksiä muidenkin elintason nousulle. Jatkossa teollisessa tuotannossa samoin kuin palveluissa
laatutekijät nousevat keskeiseen asemaan.
Olen edellä käsitellyt useita vaikeita ja kipeitä kysymyksiä, joita liittyy globalisaatioon. Tämän ei pidä kuitenkaan antaa
hämärtää kokonaiskuvaa. Globalisaatiolle ei ole järkevää vaihtoehtoa. Se johtaa kaupan kasvuun, teknisen kehityksen
nopeutumiseen ja niiden kautta tuottavuuden ja elintason nousuun - mikäli osaamme oikealla tavalla hallita kehityksen.
Vaikka kyse on pääosin taloudellisesta kehityksestä, poliittiset päätöksentekijät eivät ole muutoksessa passiivinen osapuoli.
Euroopan unioni, talous- ja rahaliitto, Maailman kauppajärjestö (WTO) ja monet muut kansainväliset foorumit ovat keskeisiä
vaikuttajia globalisoituvassa maailmassa. Niiden kautta voimme vaikuttaa olosuhteisiimme.
Eristäytyminen merkitsisi paitsi elintason merkittävää laskua myös tosiasiallista luopumista vaikutusmahdollisuuksista omiin
asioihimme. Paras keino vaikuttaa yhteiskuntiemme kehitykseen on osallistua globalisoituvaa taloutta koskevien pelisääntöjen
luomiseen sekä Euroopan tasolla erityisesti Euroopan unionin kautta että maailmanlaajuisesti esimerkiksi Maailman
kauppa-järjestössä (WTO). Keskinäisriippuvassa maailmassa on pyrittävä nimenomaan siihen, että valtiot ovat poliittisessa
yhteistyössä, eivät poliittisessa kilpailussa keskenään.
Yhdysvaltojen entinen työministeri Robert Reich toteaa, että globaalit suuryritykset eivät siirtäisi tuotantoa kehitysmaihin,
mikäli niissä noudatettaisiin edes vähäisimpiä amerikkalaisia työnormeja. Reich ei tietenkään esitä, että kehitysmaissa tulisi
pyrkiä samaan sosiaaliturvaan tai palkkatasoon kuin Yhdysvalloissa. Hän kuuluttaa näistä kysymyksistä moraalikeskustelua
perinteisemmän talouskeskustelun ohella. Olen samaa mieltä. Maailmankaupan vapauttamisen tulee johtaa hyvinvoinnin
tasaisempaan jakautumiseen eri maiden ja niiden väestön kesken. EU:n tulee lisäksi vaatia työntekijöiden oikeuksien
parantamista. Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) on aivan oikein alkanut vaatia koulutukseen ja terveyteen tehtäviä
investointeja lainojen ehtoina. IMF on oivaltanut, että pitkän aikavälin talouskasvu ei edellytä vain avoimia markkinoita, vaan
poliittista vakautta ja vaurastuvia väestöryhmiä.
Meidän on kuitenkin syytä muistaa, että tärkeitä päätöksiä tehdään jatkossa edelleen myös kansallisella tasolla. Pohjoismaista
mallia uudistetaan nimenomaan siellä.
Jäykistynyt keynesiläinen hyvinvointivaltio antaa tilaa markkina- ja kansalaisehtoisemmalle talous- ja yhteiskuntamallille.
Yksipuolinen antautuminen markkinavoimien vietäväksi on vieras pohjoismaiselle ajattelulle. On luotava yhteisvastuun ja
toimivan markkinatalouden paremmin yhdistävä malli. Tälle on olemassa kansainvälisiä esimerkkejä. Jotta voimme onnistua,
meidän täytyy varmistaa kaksi asiaa: kestävä ja terve kasvu sekä toimivat työmarkkinat. Näitä molempia tukee verotuksen ja
sosiaaliturvajärjestelmämme uudistaminen johdonmukaisemmaksi ja kannustavammaksi.
Edessämme oleva muutos on haastava. Se vaatii paljon meiltä kaikilta. Se vaatii merkittävää uudistumista koko poliittiselta
järjestelmältä ja poliittisilta ideologioilta, jotka ovat syntyneet nykytilasta poikkeavassa historiallisessa ympäristössä.
Etujärjestökenttä on uudistumisen edistyessä paljon vartijana. Kehitys edellyttää paljon myös yksilöiltä ja yrityksiltä, joiden
pitää oppia elämään maailmassa, jossa rajojen merkitys vähenee ja kilpailun merkitys kasvaa.
Globalisoituvassa maailmassa menestyvät yritykset osaavat arvostaa pohjoismaista hyvinvointi-yhteiskuntaa tärkeänä
menestystekijänä kansainvälisessä kilpailussa. Nokia-yhtymän pääjohtaja Jorma Ollila on sanonut:
"Vakaat yhteiskunnalliset olosuhteet, rauha ja turvallisuus ovat menestyksellisen yritystoiminnan perusedellytyksiä, joskaan ne eivät riitä menestystä turvaamaan. Siksi on yritystenkin etujen mukaista pyrkiä käytettävissään olevin keinoin edistämään näitä päämääriä. Tältä osin Suomi on tarjonnut hyvän pohjan viime vuosikymmeninä myös Nokian menestykselle."
Jotta voimme myös jatkossa säilyttää asemamme, meidän on siis uskaltauduttava radikaaleihinkin uudistuksiin. Siinä suhteessa
voimme pitää esikuvanamme yhteisen historiamme merkkihenkilöä, 1700-luvun jälkipuoliskon valistusajan ajattelijaa ja
vaikuttajaa Anders Chydeniusta. Yhtenä ensimmäisistä hän perusteli talouden vapauttamisen hyödyllisyyden maailmassa ja
myös taisteli näkemystensä puolesta pappissäädyn jäsenenä valtiopäivillä. Hänen ajattelussaan vapauttamisen varsinainen
päämäärä oli yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden ja ihmisten tasa-arvoisuuden lisääminen.
Sillä kertaa suomalaiset ja ruotsalaiset eivät voineet olla yhdessä toteuttamassa Chydeniuksen ajatuksia, koska poliittinen
kiistely Ruotsissa sekä Suomen ja Ruotsin teiden erkaneminen estivät sen.
Pohjoismaat ovat yhdentyvässä Euroopassa lähempänä toisiaan kuin koskaan. Vahvuuksiemme juuret ulottuvat vuosisatojen
päähän. Olemme onnistuneet tukemaan toisiamme suurissa historiallisissa murroksissa. Olen varma, että pystymme samaan
nytkin.