TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI AHTISAAREN PUHE KANSOJEN RINNAKKAISELOA JA SOVINTOA KOSKEVAAN KANSAINVÄLISEEN KONFERENSSIIN LIITTYVÄLLÄ LOUNAALLA VILNASSA 5.9.197

KESTÄVÄN RAUHAN MAHDOLLISUUDET EUROOPASSA

Noudatin mielelläni presidentti Algirdas Brazauskasin ja presidentti Aleksander Kwasniewskin kutsua saapua tänne historialliseen Vilnaan. Tämä konferenssi keskittyy tärkeään aiheeseen: miten voimme rakentaa kestävää yhteistä turvallisuutta maanosaamme.

Euroopan mullistukset ovat muuttaneet meidän kaikkien elämän perusteellisesti. Emme voi kuitenkaan käden käänteessä pyyhkäistä menneisyyttä mielestämme. Voimme kuitenkin oppia historiastamme. Presidentti François Mitterrand varoitti viimeisessä puheessaan Euroopan parlamentille kiihkokansallisuudesta: "Kiihkokansallisuus merkitsee sotaa", hän kärjisti testamentillisen puheensa sanoman. Emme halua Eurooppaan enää sotia. On aika sopia ja on aika rakentaa kestävää rauhaa.

Itämeri on vapaa, ja se yhdistää jälleen kansoja. Tämä on mahdollisuus, joka on käytettävä hyväksi. Kaikkien alueen valtioiden on syytä käynnistää yhteistyö, verkottua, antaa poliittiselle ja talousmaantieteelle mahdollisuus. Siinä kehittyy hyvinvointi, lisääntyy luottamus. Sitäpaitsi tämä ei ole vain mahdollisuus vaan velvoitus.

Tämä kesä on konkreettisella tavalla osoittanut, että Itämeri on haavoittuvainen. Oderin tulvakatastrofi on koetellut etenkin Puolaa ja Saksaa. Tulvan seuraukset tuntuvat kuitenkin koko Itämerellä. Poikkeuksellisen vahva sinilevän kukinta pohjoisella Itämerellä ja Suomenlahdella on tuorein muistutus siitä, että Itämeren ekosysteemi voi huonosti. Vesistöjen kuormittamisen ja jokien perkaamisen vekseli on langennut maksettavaksi.

Euroopan turvallisuus nojautui satoja vuosia sotilaallisille tekijöille, lopulta ydinpelotteille. Tällaisessa ympäristössä kansalliset ristiriidat ja etniset konfliktit on ratkottu ensin voimalla ja lopulta ne yritettiin vaieta.. Euroopassa on vielä tällaisia ristiriitoja. Voiman käyttö ei voi tarjota ratkaisuja, parhaimmillaankin se vain lykkää niitä. Yksisilmäinen sotilaallinen turvallisuusajattelu on tiensä päässä. Nyt on puhuttava, tehtävä yhteistyöstä arkipäivän turvallisuuspolitiikkaa.

Tämän ajan kasvava haaste on konfliktien ja ristiriitojen hallinta yhteistyössä, yhä useammin yhteisten instituutioiden kautta. Lisäksi meidän on tehostettava uusien turvallisuusriskien ennakoimista ja torjumista. Euroopan yllä on edelleen ydinsaastumisen vaara. Sen poistaminen on välttämätöntä. Vaaralliset ydinlaitokset on korjattava, vanhat suljettava ja ydinjätteet on siivottava. TACIS- ja PHARE-ohjelmia sekä muita avustusmuotoja tulee kehittää ja yhtenäistää. Kysymys on erittäin suurista taloudellisista velvoitteista. Tämä vaatii etenkin Euroopan unionin ja sen jäsenehdokkaiden sekä Venäjän ja Yhdysvaltain yhteistyön tiivistämistä.

Tänään kansalaisten turvallisuutta uhkaavat myös sellaiset asiat kuin järjestäytynyt rikollisuus ja huumeet. Tarvitsemme globaalia yhteistyötä tällaisten turvallisuusriskien ratkaisemiseksi. Totean myös, että näissä asioissa EU tulee tiivistämään yhteistyötä kaikkien Euroopan valtioiden kanssa.

Euroopan yhdentyminen etenee. Euroopan unionista ei rakenneta "Euroopan Yhdysvaltoja". Eurooppa ei häivytä kansallisuuksia, mutta muodostuu niiden yhteistyön lähtökohdaksi. Euroopan unionin historia on sovinnon ja yhteistyön historia. Euroopan unionin laajentuminen käsittämään kaikki maanosamme ne valtiot, jotka hyväksyvät unionin sopimukset ja päämäärät ja kykenevät niitä toteuttamaan, torjuu sodan vaaran myös tulevaisuudessa. Laajentumisesta tulee vuosia kestävä prosessi. Euroopan historian näkökulmasta se ei kuitenkaan ole pitkä ajanjakso.

Suomi on toistaiseksi Euroopan unionin ainoa jäsenmaa, jolla on yhteinen raja Venäjän kanssa. Siksi on luonnollista, että olemme erityisen kiinnostuneita EU:n ja Venäjän suhteiden kehittämisestä. Samalla kehitämme EU:n pohjoista ulottuvuutta. Se nojautuu EU:n ja Venäjän yhteneville eduille, jotka kohtaavat Itämeren ja Barentsin meren alueilla, viimemainitulla sijaitsevat sitäpaitsi Euroopan suurimmat energiareservit.

Lähitulevaisuudessa voimaan tulevan Euroopan unionin ja Venäjän välisen kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen pohjalta on luotavissa aikaa myöten vapaakauppa-alue EU:n ja Venäjän välille. Jo nyt EU on Venäjän ylivoimaisesti tärkein kauppakumppani. Suomen ja Venäjän välinen kauppa kasvaa tänä päivänä poikkeuksellisen voimakkaasti. Kauppamme Venäjän kanssa on saavuttamassa sen laajuuden, joka on luonnollinen kahden naapurivaltion ja toisiaan täydentävien kansantalouksien yhteistoiminnan kannalta. Demokraattisen ja uudistuvan Venäjän avautuminen on keskeinen Euroopan rauhan tekijä.

Sama koskee myös Ukrainaa, jonka yhteistyö EU:n kanssa on niinikään dynaamisessa vaiheessa. Vaurastuva Ukraina on uuden Euroopan vakauden yksi peruspilareista.

EU:n komissio julkaisi kesällä maalausunnot hakijamaista. Niissä hakijamaiden yhteiskuntaa ja kansantaloutta ehkäpä ensimmäistä kertaa arvioidaan systemaattisesti. Komission piirtämä kuva on paikoitellen hyvin tiukka, mutta yhdenkään maan kohdalla arvio ei ole lohduton. Päinvastoin.

Kaikki maalausunnot tullaan huolellisesti käymään läpi yhdessä unionin jäsenmaiden kesken syksyn aikana. Kaikkien hakijamaiden edellytyksiä jäsenyyteen tulee tukea. Kaikille hakijamaille tulee turvata uskottava jäsenyysperspektiivi, uudistustoimenpideohjelma ja aikataulu. Liittymistä valmistelevat tuet tulee suunnata kaikille hakijamaille.

Päätös jäsenyysneuvottelujen aloittamisesta tehdään unionin huippukokouksessa joulukuussa 1997. Ehdokasmaiden liittymisen ajankohta riippuu jokaisen maan omista edellytyksistä selvitä jäsenyyden vaatimuksista ja velvoitteista.

Suomi tukee kaikkien kriteerit täyttävien hakijamaiden jäsenyyttä Euroopan unionissa. Haluamme kannustaa hakijamaita jatkamaan ponnisteluja poliittisten ja taloudellisten kriteerien täyttämiseksi. EU:n PHARE-ohjelma tulee olemaan tärkeä instrumentti kaikkien jäsenkandidaattien EU-jäsenyyden edistämisessä.

Me suomalaiset tiedämme kokemuksesta, etteivät neuvottelut EU:n viidentoista jäsenmaan kanssa tule olemaan helpot. Mutta muistakaa, että meitä EU-jäsenmaiden edustajia pöydän toisella puolella velvoittavat unionin perussopimukset. Ne ovat teille takeena jäsenyyden toteutumisesta.

Kuluvan vuoden tärkeät turvallisuuspoliittiset päätökset ovat koskettaneet meitä kaikkia. Maaliskuisen Helsingin huippukokouksen isäntämaana Suomi on tyytyväinen, että Venäjä ja NATO pääsivät sopimukseen yhteistyöstä. Myös Ukrainan ja NATO:n välinen asiakirja kumppanuudesta (Charter on Distinctive Partnership) tukee uuden, yhteistyölle nojaavan turvallisuusjärjestyksen syntyä.

Työlle strategisten ydinaseiden vähentämiseksi ja ohjustorjuntasopimuksen varmistamiseksi annettiin suuntalinjat Helsingissä. Ydinsodan vaara tulee kokonaan poistaa. Ydinaseuhalle ei ole sijaa sovinnon ja yhteistyön Euroopassa. Tavanomaisten asevoimien vähentäminen on suuri saavutus Euroopan turvallisuudelle. Puolustuksellisuus ja avoimuus tulee vakiinnuttaa sotilaallisiin suhteisiin. Kaikkien alueiden ja maiden turvallisuusetuja tulee kunnioittaa käytävissä neuvotteluissa.

Haluan korostaa, että jokaisella maalla on oikeus valita oma turvallisuuspoliittinen ratkaisunsa. Tämä periaate vahvistettiin jo Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssissa vuonna 1975. Kaikkien tulee kunnioittaa yhteisesti sovittuja periaatteita ja velvoitteita. Ratkaisevaa on valtioiden sisäinen kehitys: demokratia, kansalaisvapaudet, vapaa lehdistö ja sosiaalinen hyvinvointi ovat uuden Euroopan tuntomerkkejä. Demokratiat eivät sodi keskenään.

Suomi on tyytyväinen siitä, että Madridissa NATO korkeimmalla tasolla vahvisti tukensa Baltian maiden vakaudelle ja turvallisuudelle. NATO:lla ja Venäjällä on suuri vastuu siitä, että Eurooppaan ei synny uutta epävakautta. Suomi on osaltaan valmis antamaan panoksensa uuden Euroatlanttisen kumppanuusneuvoston (EAPC) kehittämiseksi yhteistyövälineenä. EAPC:n tulee tehokkaasti ohjata uudentyyppisiä kollektiivisen turvallisuuden vaatimia operaatioita, joihin kumppanuusmaat yhteisesti ryhtyvät. Mielestämme EAPC on sopiva foorumi myös Itämeren turvallisuuteen liittyvien kysymysten käsittelemiseen.

Immanuel Kant muotoili kirjoituksissaan ulospääsytietä sotien aikakaudesta "ikuiseen rauhaan". Hän näki viisaasti ja kaukonäköisesti sellaisen rauhan edellytykset: kansanvaltaisen yhteiskunnan, tiivistyvän maailmankaupan sekä sodan muuttumisen mahdottomaksi sodankäynnin välineiden kehittymisen myötä. Meillä on nyt nämä rauhan edellytykset Euroopassa. Suunnatkaamme luottavaisesti 21. vuosisadalle.