Lauri Kristian Relander valittiin 1925 Suomen toiseksi tasavallan presidentiksi. Hän oli kuitenkin itsenäisen Suomen neljäs valtion päämies, mutta ensimmäinen presidentti, joka valittiin valitsijamiesmenettelyllä, vuonna 1919 voimaantulleen hallitusmuodon säätämällä tavalla.

Lauri Kristian Relander syntyi Kurkijoella Laatokan rannalla. Ylioppilaaksi tulonsa jälkeen hän valmistautui tiedemiesuralle väiteltyään tohtoriksi 1914 Keisarillisen Aleksanterin yliopiston, Helsingin yliopiston filosofisesta tiedekunnasta.

Hän luopui kuitenkin tutkijan urasta. Itsenäistyvän Suomen suuret kehityshaasteet vetivät nuorukaisen mukaansa. Relander valittiin kahdesti kansanedustajaksi maalaisliiton riveistä ja hänet nimitettiin 1920 Viipurin läänin maaherraksi.

Presidentti Relanderin toimikaudelle ajoittuvasta ajanjaksosta on olemassa useita perusteellisia selvityksiä. Meille on piirtynyt 1920-luvusta ja 1920-luvun lopusta pääpiirteisesti selkeä kuva. Mutta onko meidän arviomme Relanderista sellainen, johon ei tulisi tehdä korjauksia tai täsmennyksiä? Omana aikanaan presidentti Relanderin toiminta ei saanut aina ymmärtämystä.

Presidentti Relanderin merkitys sisäpolitiikassa liittyy parlamentaarisen järjestelmän vahvistamiseen. Hän vaikutti merkittävällä tavalla siihen, että vuosina 1926-1927 maassa oli Väinö Tannerin johtama sosiaalidemokraattinen vähemmistöhallitus. Vain kahdeksan vuotta verisen sisällissodan jälkeen tuon kansallisen murhenäytelmän hävinneeseen osapuoleen samaistettu vasemmistopuolue nimitettiin - presidentin nimenomaisin ponnistuksin - jatkamaan presidentti Ståhlbergin aikana käynnistynyttä kansallista sovintopolitiikkaa. Nyt osaamme antaa oikean arvon tuolle nimittämistoimelle. Se teki tietä poliittiselle vakaudelle ja kansanvallan juurtumiselle maassamme. Nyt voimme jopa kysyä, oliko näin pikainen kansallinen sovinto yksi välttämätön edellytys sille, että maata puolusti 1939 yksimielinen kansa.

Presidentti Relanderin merkitys maamme kansainvälisen aseman vakiinnuttamiseksi on myös asia, joka ansaitsee jälkipolvien arvostuksen. Hänen edeltäjänsä K.J. Ståhlberg ei onnettomista olosuhteista johtuen voinut tehdä paljoa maamme ulkoisten suhteiden eteen. Relander näki selkeämmin, ja hänelle tarjoutui siihen mahdollisuus, että Suomi tarvitsi aktiiviset ja toimivat suhteet etenkin naapurivaltioihimme Ruotsiin ja Viroon. Hänen suorittamansa valtiovierailut naapurimaihimme voidaan nyt nähdä tärkeinä tekijöinä nuoren valtion kansainvälisen aseman rakentamisessa ja vakiinnuttamisessa.

Presidentti Relander rohkaisi myös monenkeskisen diplomatian kehittämiseen. Hän ymmärsi, että pienen valtion kannalta kansainvälinen yhteistyö ja siihen tarkoitetut järjestöt säilyttävät aina tärkeän merkityksen.

Tänään kansakunta osoittaa kypsyyttä antamalla arvostusta maamme johtajille, jotka ovat ajaneet isänmaamme parasta vaikeissa ja vaihtelevissa oloissa.

Pyydän poistamaan presidentti Lauri Kristian Relanderin muistomerkkiä peittävän verhon.