Tasavallan presidentti Martti Ahtisaaren Berliner Rede -puheenvuoro
Adlon-hotellissa Berliinissä 26.4.1998


EUROOPAN MUUTOSHAASTEET GLOBALISAATION AIKAKAUTENA
TURVALLISUUS JA YHTEISTYÖ VALINKAUHASSA

Kiitän liittopresidentti Herzogia ja järjestäjiä kunniasta esittää järjestyksessä toinen Berliner Rede -puheenvuoro tällä arvostetulla foorumilla. Jaettu Berliini on historiaa. Tämän tilaisuuden järjestäjät ovat luoneet kaupunkiin yhteenkuuluvuuden henkeä. Uutta Berliiniä rakennetaan yhdentyvän Euroopan metropoliksi.

 

Liittopresidentti Herzogin vuosi sitten pitämä ensimmäinen Berliner Rede ravisteli saksalaista yhteiskuntaa. Puheessa kyseenalaistettiin totuttuja ajatusmalleja sekä etsittiin käytännön ratkaisuja talouden ja yhteiskunnan uudistamiseksi. Ketään puhe ei jättänyt kylmäksi.

 

Euroopan muutos ja Saksan muutos liittyvät yhteen. Saksan demokratian vahvuus on seurausta maan kyvystä katsoa menneisyyttä rehellisesti ja kantaa vastuuta koko Euroopasta.

 

Haluan esittää seuraavassa suomalaisen arvioni Euroopan turvallisuudesta ja yhteistyömahdollisuuksista globalisaation aikakaudella. Turvallisuus ja yhteistyö ovat Euroopassa valinkauhassa. Kylmä sota on ohi, mutta uutta turvallisuusjärjestystä ei ole saatu valmiiksi. Meneillään on kriittinen vaihe. Meidän on lopultakin vapauduttava lamauttavan pelon ja pelotteiden maailmasta. Vain näin voimme rakentaa uutta.

 

Euroopan turvallisuustilanne on ratkaisevasti muuttunut. Suursodan uhkaa ei ole. Voimatasapainolle nojautunut turvallisuusjärjestys on historiaa Euroopassa.

 

Kaupan ja investointien vapauttamista sekä teknologian kehitystä on seurannut talouden globalisoituminen. Tämä kehitys luo suuria kauppa- ja valuutta-alueita. Eri mantereille on syntynyt talouskasvua; sadat miljoonat ihmiset ovat nopeasti päässeet irti köyhyydestä, vaikka kehitys ei ole tasapainoista. Maailmanlaajuinen keskinäisriippuvuus on nyt todellisuutta. Euroopasta voisi tulla uuden maailmanjärjestyksen keskeinen tekijä. Euroopan on tarjottava omaperäisempiä taloudellisia ja yhteiskunnallisia ratkaisumalleja. Meillä on siihen hyvät mahdollisuudet monikulttuurisena ja uudistuvana integraatioyhteisönä.

 

Suomen kohtalo on kytkeytynyt ratkaisevasti Saksan ja Venäjä-Neuvostoliiton suhteisiin tällä vuosisadalla. Kylmän sodan jälkeen ja integraation seurauksena tämä tilanne on muuttunut. Kansallisvaltioiden välisestä kilpailusta ovat vihamieliset piirteet väistymässä rakentavan sääntelyn hyväksi. Valtiot tarvitsevat toisiaan kansalaistensa hyvinvoinnin turvaamiseksi. Euroopan vakauden kannalta tämä on ratkaisevaa. Läntisen Euroopan historiallisen yhdentymisen perusta - demokratia ja keskinäinen riippuvuus - ulottuu näin yli koko maanosaan.

 

Ennennäkemättömät mahdollisuudet ovat avautumassa uuden vuosituhannen koittaessa. Meistä itsestämme riippuu, osaammeko hyödyntää tätä tilannetta.

 

Saksa ei ole suomalaisille etäistä Eurooppaa. Suomi on yhä Martti Lutherin maa. Saksa on tärkein kauppakumppanimme ja yksi sivistysperintömme lähteistä.

 

Toisen maailmansodan seurauksena Suomen etäisyys Saksaan kasvoi. Tähän vaikuttivat merkittävästi voittajavaltioiden tekemät ratkaisut. Baltian tie meni poikki. Neuvostovalta Itämeren rantavaltioissa piti yllä jännitystä ja esti luontevaa kanssakäymistä.

 

Sodan jälkeen Suomen ja Neuvostoliiton suhde oli maamme kansainvälisen aseman kannalta ratkaiseva. Sitä hallittiin kylmän sodan kaudella ulkopoliittisella pidättyvyydellä ja diplomaattisella aloitteellisuudella. Suomen ja Neuvostoliiton välinen ystävyys-, yhteistoiminta- ja avunantosopimus syntyi 1948 sodanjälkeisessä vaikeassa geopoliittisessa tilanteessa, ja se rajoitti toimintavapauttamme. Sinänsä sopimuksen allekirjoitukselle ei ollut vaihtoehtoa, mutta presidentti Paasikivi sai siihen siedettävämmän sisällön. Jälkeenpäin tarkastellen on kuitenkin paradoksaalista, että sopimus toimi myös puskurina, joka hillitsi Neuvostoliittoa. Esimerkkinä suhteiden hallinnasta oli presidentti Kekkosen 1969 tekemä aloite Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssista. Sillä torjuttiin Neuvostoliiton yksipuolinen turvallisuuskonferenssihanke ja pohjustettiin Helsingin ETYK-huippukokousta 1975.

 

Puolueettomuuspolitiikkamme tavoite oli välttää ajautuminen Neuvostoliiton puolelle länsimaita vastaan. Erityisesti tämä koski Neuvostoliiton yrityksiä painostaa Suomi tunnustamaan DDR. Suomen puolueettomuuspolitiikka muotoutui Saksan kysymyksen paineessa. Suomi otti aloitteen käsiinsä Berliinin neljän vallan sopimuksen jälkeen 1971 esittämällä neuvotteluja sekä Bonnille että Itä-Berliinille. Tällä me ennakoimme kehitystä ja hallitsimme paineita tunnustaa DDR ennenaikaisesti. Suomi solmi diplomaattiset suhteet Saksan liittotasavaltaan ja DDR:ään alkuvuodesta 1972. Molemmat Saksan valtiot istuivat ensimmäistä kertaa rinnakkain kansainvälisessä konferenssissa Suomessa, ETYKin valmistelukokouksessa syksyllä 1972.

 

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin kylmän sodan päätyttyä Suomi 1990 purki Pariisin rauhansopimuksen vanhentuneet velvoitteet. Ns. 2+4-sopimuksen jälkeen ja muutamia päiviä ennen Saksan yhdistymistä Suomi totesi yksipuolisesti, että Pariisin vuoden 1947 rauhansopimuksen sotilaalliset rajoitukset eivät enää olleet voimassa. Samassa yhteydessä presidentti Koivisto totesi, että Suomen ja Neuvostoliiton välisen sopimuksen viittaukset Saksaan ovat vanhentuneet. Ellemme olisi näin menetelleet, kuten Frankfurter Allgemeine tuolloin sanoi, "nopeasti mutta meluamatta", Suomen suvereniteetin rajoitukset olisivat jatkuneet, Suomi olisi jäänyt kylmän sodan pesänselvityksen jakojäännökseksi.

 

Euroopan unionin kautta pienet valtiot pystyvät vaikuttamaan päätöksentekoon tasavertaisesti. Ellemme olisi liittyneet vuonna 1995 Euroopan unioniin, olisimme jättäytyneet uudistuvan Euroopan rakentamisen sivustakatsojiksi. Liittymisen yhteydessä pohjoiset erityisolomme tunnustettiin.

 

Suomen ja Venäjän suhde on muotoutunut luontevaksi naapurisuhteeksi. Presidentti Jeltsinin ansiot ovat tässä merkittävät. Vierailullaan Suomeen 1992 hän laski seppeleen Helsingin sankariristille ja viittasi puheessaan Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden historian katkeriin sivuihin. Hän jatkoi:

 

"Historioitsijat selvittäkööt ristiriitojen syntyyn liittyvät kaikki seikat. Sanon suoraan, siihen aikaan tehtiin suoria yrityksiä puuttua itsenäisen Suomen sisäisiin asioihin kauaksi menevine tarkoitusperineen. Voin Venäjän presidenttinä kansan puolesta vakuuttaa, että sellaiset teot eivät tule enää koskaan synkistämään Venäjän suhdetta Suomeen. Me olemme kieltäytyneet niistä lopullisesti ja ainaiseksi."

 

Moskovan-vierailuni aikana 1994 presidentti Jeltsin tuomitsi Stalinin hyök-

käyksen Suomea vastaan 1939 vääryytenä.

 

Jeltsinin kannanotolla yhteisen historiamme kipeimpään kohtaan oli suuri psykologinen merkitys suomalaisille. Historian avoin tarkastelu oli tärkeää myös venäläisille, jotka ovat vasta 1990-luvulla päässeet tutustumaan rehellisesti oman kansansa historiaan kommunismin totuuksien takaa. Historian kriittinen arviointi on välttämätöntä kaikille kansoille.

 

Kylmän sodan päättyminen muovasi samansuuntaisesti Suomen ja Saksan asemaa. Kansainvälinen ympäristömme muuttui ratkaisevasti: juuriaan etsivä ja uudistuva Venäjä nousi neuvostoimperiumin raunioista. Baltian maat ovat jälleen itsenäisiä ja vapaa Puola on yhdistyneen Saksan naapuri. Idän ja lännen vastakkainasettelu päättyi sekä Keski- että Pohjois-Euroopassa. Tämä loi edellytykset Suomen liittymiselle Euroopan unioniin.

 

Kestävän eurooppalaisen turvallisuusjärjestyksen rakentaminen on kuitenkin vielä kesken.

 

Yhä suurempi vastuu kuuluu vakauspolitiikalle: Euroopan taloudelliselle ja poliittiselle yhdentymiselle. Euroopan unionin laajentuminen ja euroalueen syntyminen ovat tässä avainasemassa. Euroopassa ei saa olla unohdettuja maita. Euroopan unionin ovet ovat auki kaikille Euroopan valtioille, jotka täyttävät perustamissopimusten vaatimukset.

 

Kylmän sodan jälkeinen Euroopan unionin laajentuminen alkoi pohjoisesta 1995. Nyt se jatkuu itään. Kolmen EFTA-maan liittyminen EU:hun oli taloudellisesti lyhyt mutta poliittisesti pitkä askel. Uusien demokratioiden liittyminen Euroopan unioniin on taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti aikaa vievä prosessi, mutta poliittisesti jo ratkaistu asia.

 

Euroopan unioni on Venäjän ylivoimaisesti tärkein kauppakumppani. Kohta puolet Venäjän ulkomaankaupasta tapahtuu EU:n kanssa. Uusi Venäjä on huomattavasti riippuvaisempi ulkomaankaupasta kuin Neuvostoliitto koskaan oli.

 

Venäjän poliittista järjestelmää luonnehtii presidentin ylivertainen asema. Maa on kuitenkin muuttumassa alueiden valtioksi, mitä on vahvistanut kuvernöörien valinta suoralla vaalilla. Näin on myös syntynyt vaikutusvaltainen kansanedustuslaitoksen ylempi kamari.

 

Alueiden toimintavapaus on kasvanut, mutta niiden väliset erot taloudellisessa kehityksessä ovat lisääntyneet. Osa alueista on osoittanut kasvulukuja jo usean vuoden ajan. Valtaosa on edelleenkin vähenevän tuotannon ja investointilaman noidankehässä. Nopeaa muutosta tähän kehitykseen ei ole näkyvissä ja merkittävä osa väestöstä elää taloudellisissa vaikeuksissa.

 

Suomen hallitus on esittänyt Euroopan unionille pohjoisen ulottuvuuden politiikkaa. Pohjoinen ulottuvuus on kokoava käsite toimille, joilla näkökulma EU:ssa laajenee. Euroopan unionin pohjoinen ulottuvuus merkitsee tiivistyvää Eurooppa-ulottuvuutta Venäjälle. Tämä perustuu voimakkaaseen ja kasvavaan taloudelliseen riippuvuuteen, jota parhaiten ilmentävät Itämeren yli kulkevat liikennevirrat ja Euroopan kasvava riippuvuus tuontienergiasta. Euroopan tuleva kaasun tarve voidaan tyydyttää parhaiten Venäjän avulla. Venäjän pohjoisessa olevien kaasuvarojen markkinat ovat Euroopassa. Taloudelliset edut kietoutuvat yhteen tavalla, joka edistää vakautta.

 

Missään ei taloudellinen keskinäisriippuvuus ole yhtä merkityksellinen turvallisuuden vahvistumiselle Euroopassa kuin Itämeren alueella. Tässä kehityksessä EU:n läsnäolon ja laajentumisen merkitys on keskeinen. Tae Viron ja Latvian venäjänkielisen, kansalaisuutta vailla olevan väestön tulevaisuudelle on näiden maiden siirtyminen EU-jäsenyyteen. Eurooppalainen normisto edellyttää vähemmistöjen oikeudenmukaista kohtelua. En voi myöskään kuvitella EU:n laajentumista parempaa tukea Kaliningradin vakaalle tulevaisuudelle eurooppalaisessa yhteistyössä.

 

Suomen ja muiden pohjoismaiden kauppa Baltian maiden kanssa ja investoinnit ovat kasvaneet valtavasti. Kun Suomea 1990-luvun alussa luonnollisista syistä kiinnosti nimenomaan Viro, nyt kiinnostuksemme kohteena ovat kaikki Baltian maat. Tärkeä painopiste liittyy näiden maiden rajavalvonnan parantamiseen.

 

Olin äskettäin Ukrainassa. Tiedämme hyvin, miten vaikean historian Ukrainan kansa ja sen viljava maa ovat läpikäyneet. Ukrainan paikka on laajentuvassa Euroopassa. Ukraina on tiellä kohti markkinataloutta, mutta se tarvitsee tukea ja ystäviä. Niitä se tarvitsee kaikkialta, myös Venäjältä. Ukraina tarvitsee toimivia kauppayhteyksiä kaikkiin suuntiin.

 

Euroopan turvallisuuden täytyy nojautua yhä enemmän vakaudelle, jota luovat tänään taloudellinen ja poliittinen yhdentyminen. Tässä ankkurina on Euroopan unioni. Maanosan sotilaallisen turvallisuuden lisäämisen pitää nojautua puolustuksellisille ratkaisuille ja tasapainoisesti alentuvalle aseistuksen määrälle. Samalla jokaisella maalla on oikeus omaan turvallisuuspoliittiseen valintaan.

 

Suomi on valinnut sotilaallisen liittoutumattomuuden. Ratkaisumme perustuu historialliseen kokemukseen ja turvallisuuspoliittiseen harkintaan. Suomen asema on vahvistunut ja turvallisuusratkaisumme tukee vakautta Itämeren piirissä ja laajemminkin Euroopassa. Osallistumme rauhanturvatoimintaan esimerkiksi Bosniassa ja Makedoniassa, teemme yhteistyötä NATOn kanssa sekä kehitämme EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

 

Euroopan turvallisuusinstituutioita on sovitettu uuteen aikaan. ETYJ on yhä Euroopan ainoa järjestö, jossa ovat edustettuina kaikki Euroopan valtiot sekä Yhdysvallat ja Kanada. NATOn uudistaminen kriisinhallintatehtäviä painottaen on keskeinen askel luotaessa uutta turvallisuusarkkitehtuuria. Samalla NATO laajenee ja se on avoin kaikille eurooppalaisille demokratioille. Uudistuvan NATOn ja Venäjän käynnistynyt yhteistyö on olennainen osa uutta turvallisuusjärjestystä. Kehityksen edetessä tähän suuntaan syntyvät edellytykset keskinäiseen riippuvuuteen nojaavalle eurooppalaiselle turvallisuusalueelle ja asearsenaalien suurimittaisille vähennyksille.

 

Entisen Jugoslavian alueella toimeenpantu rauhanturva- ja vakauttamisoperaatio - joka jatkuu vielä vuosia - on konkreettisin esimerkki niistä mahdollisuuksista, joita sotilaalliselle yhteistyölle on avautunut uudessa Euroopassa. Tässä tulemme Euroopan turvallisuuspoliittisen kehityksen ytimeen. On tärkeää, että jatkossa kehitetään tällaista turvallisuuspoliittista järjestelyä. Siihen kuuluu tehokas ja käytännöllinen yhteistyö kaikkien keskeisten turvallisuutta ja vakautta tuottavien järjestöjen kesken sekä suunnitteluvaiheessa että kriisinäyttämöllä.

 

Yhdysvallat on antanut keskeisen panoksen NATOn johtamiskyvyn ja voiman käyttämiseksi tähän asti vaativimmassa kriisinhallintaoperaatiossa Bosniassa. NATO on keskeinen elin, koska siellä atlanttinen ja eurooppalainen panos sovitetaan yhteen. Sen kanssa on sopusoinnussa, että Euroopan unioni yhdessä Länsi-Euroopan unionin kanssa rakentaa uskottavan toimintakyvyn ja kantaa sille kuuluvan vastuunsa eurooppalaisessa konfliktinestossa ja kriisinhallinnassa. Amsterdamin sopimus tarjoaa ainekset unionin tehokkaalle turvallisuuspoliittiselle roolille.

 

Uudet turvallisuusriskit ovat Euroopan todellisuutta. Rajattoman Euroopan tarjoamien vapauksien, oikeuksien ja mahdollisuuksien väärinkäyttö on estettävä. Järjestäytynyt rikollisuus on erityinen uhka Keski- ja Itä-Euroopan uusille, hauraille demokratioille. Kansalliset keinot eivät riitä. Tarvitaan unionin sisäisen turvallisuuden strategia ja siihen tiiviisti kytketty ulkoiset rajat ylittävä yhteistyömekanismi. Tämä on itse asiassa kansalaisten näkökulmasta ehkäpä EU:n suurin haaste ja tehtävä.

 

Tarvitsemme tämän vuoksi myös Euroopan unionin ulkorajojen tehostuvaa valvontaa. Suomelle ja Saksalle EU:n nykyisinä ulkorajamaina tämä on valtava tehtävä, puhumattakaan hakijamaista, joille se on jäsenyyden perusehtoja. Muuttuneessa tilanteessa unionin ulkorajat ylittävän yhteistyön merkitystä ei voi olla korostamatta liikaa. Suomella on yhteistyöstä lähialueiden rajaviranomaisten kanssa myönteisiä kokemuksia. Tämä yhteistyö tiivistyy entisestään ja laajenee Itämeren ja Barentsin alueelle. Näillä pohjoisen ulottuvuuden muodoilla saattaisi hyvinkin olla käyttöä myös unionin muilla alueilla.

 

EU:n itälaajenemisen vaikutus näkyy nopeasti ja jo ennen jäsenyyden toteutumista koko Keski-Euroopassa. Jäsenyysprosessin myötä hakijavaltiot omaksuvat asteittain koko lainsäädännön. Tämä merkitsee normatiivisen rajalinjan siirtymistä Baltian ja Puolan itärajalle. On syntynyt paradoksaalinen tilanne. Kylmän sodan aikaiset rajalinjat on poistettu, mutta siitä huolimatta puhutaan uusista rajaesteistä. Unionin ulkorajasta ei saa tehdä uutta rautaesirippua.

 

Sisäisen turvallisuuden ylläpitämiseen on tehokkaita keinoja. Unionin viisumipolitiikka on osa sen sisäisen turvallisuuden strategiaa. Henkilöiden takai-sinottoa koskevat sopimukset ovat keskeinen osa muutosten toteuttamisessa. Samalla kun pyrimme lisäämään unionin kansalaisten turvallisuutta ulkorajavalvontaa tehostamalla, tarjoamme unionin ulkopuolisten maiden kansalaisille mahdollisuuden vapaaseen liikkumiseen koko unionin alueella. Teknologiaa hyödyntämällä voidaan rajatarkastuksia ja viisumien myöntämistä tehostaa ilman riskejä. Suomella on tästä tarjottavanaan toimiva malli.

 

Euroopan unionin asema kansainvälisessä yhteisössä selkiintyy ja korostuu vuosituhannen vaihtuessa. Tämä on seurausta euroalueen syntymisestä. Pian tehtävät päätökset eurosta luovat vakautta paitsi Eurooppaan myös kansainvälisille valuuttamarkkinoille. Euroopan unionin täytyy kehittää samalla omaa sosiaaliseen vastuuseen ja solidaarisuuteen perustuvaa vaihtoehtoa. Tälle on tilaus markkinatalouden häiriöiden ja tasapainottomuuksien hillitsemiseksi. Tältä pohjalta EU:n on osallistuttava kansainvälisiin neuvotteluihin, on sitten kysymys kaupan ja investointien vapauttamisesta tai vaikkapa ympäristönsuojelusta. Lisäksi unionin roolin odotetaan vahvistuvan kansainvälisten kriisien ratkaisemisessa ja hoidossa.

 

Euroopan unionista on tullut maailmankaupan ja investointien vapauttamista koskevien neuvottelujen tärkein edistäjä. Euroopan unionilla on yhä ratkaisevampi rooli, kun Maailman kauppajärjestöä WTO:ta laajennetaan. Maailmantalouden tasapainoisen kehityksen varmistamiseksi Kiinan mutta myös Venäjän ja Ukrainan kaltaisten valtioiden liittyminen WTO:hon on ratkaisevaa. Vain riittävän laaja-alainen ja vahva WTO voi ehkäistä kauppasodat ja yksipuoliset taloudelliset sanktiot.

 

Euroopan unioni on käynnistänyt keskustelut uuden transatlanttisen markkinapaikan aikaansaamisesta Yhdysvaltojen kanssa. Euroalueen syntymisen jälkeen on tärkeää, että Euroopan unioni käy valuuttadialogia muiden suurten valuutta-alueiden kuten Yhdysvaltojen ja Japanin kanssa. Jatkossa on myös selkiinnytettävä, miten EU:n edustaminen euroaluetta koskevissa kysymyksissä järjestetään. Jokaisen EU:n puheenjohtajamaan, Suomi mukaan lukien, on velvollisuus ottaa vastuuta euroaluetta koskevista neuvotteluista. Onkin selvitettävä, miten valuuttapoliittinen yhteistyö parhaiten järjestetään.

 

Monta kertaa kysyn itseltäni, miksi me emme käytä EU:ta vieläkin määrätietoisemmin etujemme ajamiseen kansainvälisessä yhteisössä. Senkö takia, että pelkäämme menettävämme kansallista suvereniteettiamme yhteisen politiikan alttarille? Mutta voimmeko menettää suvereniteettia, jos vain näin Eurooppa saa kantansa kuuluville asioissa, joissa muutoin sen asioista päättäisivät jotkut muut? Tämä ei saisi olla vain pienen maan näkökulma.

 

Vastaukseni tähän tahdon puutteeseen on, että meiltä yksinkertaisesti puuttuu riittävä käsitys yhteisistä eurooppalaisista turvallisuuseduista. Meidän täytyisi kuitenkin syventää ymmärrystämme siitä, mikä meitä yhdistää. Vai onko niin, että emme osaa tehdä yhteistyötä ilman ulkoisen uhkan painetta? Käsitykseni on kuitenkin, että Euroopalla on - globalisaation seurauksena - uusi uhka: kääntyminen sisäänpäin pohtimaan vain eurooppalaisia turvallisuusongelmia. Euroopan unionia tarvitaan neuvottelupöytään globaalien ongelmien ratkaisemiseksi - nimenomaan Euroopan itsensä takia.

 

Euroopan unioni on parantamassa tässä suhteessa toimintakykyään. Amsterdamin huippukokouksessa hallitusten ja valtioiden johtajat tekivät tässä suhteessa tärkeitä ratkaisuja. Unionin kyky ottaa aloite kansainvälisessä politiikassa on näin parantumassa. Olen vakuuttunut, että tämän seurauksena kansainvälinen yhteistyö turvallisuuden vahvistamiseksi paranee merkittävästi, ei vain Euroopassa vaan maailmanlaajuisesti.

 

Eurooppalaisuus on arvojen ja sivistyksen kautta läsnä kaikkialla. Maanosamme raskas historia on kuitenkin murentanut Euroopan poliittisen merkityksen tällä vuosisadalla. Euroopan unionin taloudellinen painoarvo kasvaa, unioni laajentuu ja se vahvistuu. Eurooppa ottaa paikkansa maailmanyhteisössä. Euroopan unionille on muotoutumassa tasapainoinen ja maailmanlaajuista yhteistyötä rakentava rooli.

 

Ratkaisevaa on, että maanosaamme ei enää muodostu uusia, vihamielisyyttä lietsovia jakolinjoja eikä eri väestöryhmien vastakohtaisuuksia. Kansallisvaltioiden sotilaalliseen kilpailuun nojautunut Eurooppa ei ollut turvallinen. Sellainen ei ollut myöskään jakautunut Eurooppa. Turvallinen Eurooppa on yhdentyvä ja keskinäisen riippuvuuden Eurooppa. Sellainen on nyt syntymässä.