Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari
Elinkeinoelämän valtuuskunnan kevätkokouksessa maanantaina
11.5.1998
Suomen talouden rakenne ja omistus
Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat päättäneet
euroalueesta ja yhteisestä valuutasta. Päätöstä on
perustellusti luonnehdittu historialliseksi.
Olemme tyytyväisiä EMU-päätökseen ja Suomen asemaan muiden
rahaliittomaiden joukossa. Vaikka päätös oli osittain
reagointia pääomaliikkeiden vapauttamiseen, sen tärkein
tehtävä on kuitenkin muokata tulevaisuutta, ei paikata
menneisyyttä.
Nyt on tärkeää, että kansalaiset perehtyvät talous- ja
rahaliiton merkitykseen, sen eri puoliin. Suomalaiset ajattelevat
käytännöllisesti. Euroopan unioniin sopeutuminen on eri
vaiheissa jakanut mielipiteitä. Jäsenyys ratkaistiin
kansanäänestyksellä. Jatkossakin tarvitaan
kansalaiskeskustelua Unionin kehittämisestä. Eteneminen ei ole
mahdollista ilman kansalaisten tukea.
Vaikka olemme muotoilemassa eurooppalaista talous- ja
rahapolitiikkaa, eniten meidän tulevaisuuteemme vaikuttavat omat
kansalliset valintamme. Meillä on oikeus ja velvollisuus ajaa
Suomen etua. Edelleen pätee vanha sanonta: "Kukaan muu ei
puhalla puurolusikkaamme."
Meidän on jalostettava omaa yhteiskunnallista malliamme. Emme
voi piiloutua markkinatalouden selän taakse. Menestyvät
suomalaiset yritykset ovat oppineet arvostamaan yhteiskunnallista
vakautta ja korkeaa koulutustasoa. Valtion ei kuitenkaan pidä
hallita kansalaisyhteiskuntaa vaan tukea sen monipuolista
kehitystä.
Jotta voimme taata suomalaisen hyvinvoinnin karttumisen myös
tulevaisuudessa, meidän on nyt käytävä perusteellinen
keskustelu siitä, mihin suuntaan haluamme talouttamme
kehittää. Tässä oleellisia asioita ovat Suomen talouden
rakenne ja omistus.
Kuluvan vuosikymmenen aikana suomalaiset ovat käyneet
globalisoituvan talouden tehokurssia. Vuosikymmenen alku opetti
meille, mitä seuraa, jos emme riittävän nopeasti hallitse
avoimen talouden ja vapaiden rahamarkkinoiden pelisääntöjä.
Kriisi oli yksi sodanjälkeisen ajan syvimpiä länsimaissa. Se
aiheutti suuret vahingot. Monen yrittäjän vuosien ponnistukset
valuivat hukkaan. He ja työttömät joutuvat edelleen tuntemaan
jokapäiväisessä elämässään tuon kriisin seuraukset. Heitä
ei saa unohtaa.
Kriisissä oli silti myös uuden nousun mahdollisuus. Pääsimme
lopulta yksimielisyyteen siitä, miten Suomen talouden ulkoinen
tasapaino palautetaan. Suomi pääsi ulos kriisistä avautumalla,
ei sulkeutumalla. Euroopan talousalueen luominen ja maamme
liittyminen Euroopan unioniin olivat tämän ratkaisun osia.
Suomalaista yhteiskuntaa ohjaavat tänään terveen taloudenpidon
periaatteet. Julkinen taloutemme on lähestynyt tasapainoa, kuten
olemme voineet eurooppalaisessa vertailussa huomata. Yrityksemme
ovat tehokkaita, kilpailukykyisiä ja tuloskuntoisia.
Monipuolistuva ja kehittyvä talouden tuotantorakenne, hyvä
pääomahuolto ja samalla turvallisuutta tarjoava omistusrakenne
ovat vahvan kansallisen talouden tavoiteltavia tunnusmerkkejä.
Meillä on kuitenkin vielä paljon tekemistä taloutemme
rakenteiden uudistamisessa. Palvelusektorimme on moniin muihin
maihin verrattuna kehittymätöntä. Myös yrittäjyyttä on
kannustettava. Olen juuri antanut eduskunnalle hallituksen
esityksen, joka toteutuessaan parantaa yrittäjän oikeusturvaa
verotuksessa.
Julkinen sektori ja elinkeinoelämä ovat tukeneet
uudistamistyössä toisiaan. Panostuksemme koulutukseen sekä
tutkimukseen ja tuotekehitykseen ovat kansainvälistä kärkeä.
Koulujen ja yritysten yhteistyö on tuloksillaan osoittanut
aiemmat epäluulot perusteettomiksi. Koko kansantaloutemme on nyt
kansainvälisen kilpailun kestävää. Vientimme on
monipuolistunut ja samalla herkkyytemme suhdannevaihteluille on
vähentynyt huomattavasti. Toivottavasti tulevat
suhdannevaihtelut osoittavat, että olemme löytäneet vakaan
kasvun uran.
Kasvu ei ole kuitenkaan johtanut riittävästi uusien
työpaikkojen syntymiseen. Työllisyysasteemme on jäämässä
huolestuttavan alhaiseksi. Tämä on erityisesti eurooppalainen
ongelma. Meidän onkin pohdittava sekä Euroopan unionissa että
kansallisella tasolla keinoja, jotka parantavat työn
kilpailukykyä vaarantamatta yhteisvastuun periaatetta.
Kehittyvä palvelusektori, yrittäjyys ja näitä täydentävät
kolmannen sektorin työpaikat sekä rakenteita
ennakkoluulottomasti uudistavat julkisen vallan toimenpiteet ovat
tässä toisiaan tukevia tekijöitä.
Olemme viime vuosina oppineet talouskurin merkityksen.
Hyväksymme myös sen, että globaalissa taloudessa on
noudatettava erilaisia pelisääntöjä kuin menneinä
vuosikymmeninä. Joudumme tekemään päätöksiä julkisuuden
valvovan silmän alla ja perustelemaan ne entistä avoimemmin.
Tämä uuden taloudellisen ajattelutavan merkitys on ymmärretty
laajasti. Sen ovat ymmärtäneet julkisesta taloudesta
päättävät poliitikot, työmarkkinajärjestöt, tutkimuksen ja
koulutuksen parissa työskentelevät, koko
innovaatiojärjestelmämme. Viime aikoina on kuitenkin noussut
esiin useita kysymyksiä, jotka tavalla tai toisella liittyvät
omistamiseen; siihen kuka yrityksemme omistaa tai millainen on
omistajien ja eri työntekijäryhmien suhde. Meidän on syytä
keskustella oman omistajakulttuurimme parantamisesta.
Suomessa on ollut historiallisessa katsannossa niukasti
taloudellista pääomaa. Kun elimme vielä
maatalousyhteiskunnassa, meille ei päässyt kertymään
varallisuutta. Taloudellinen nousumme tällä vuosisadalla on
perustunut siihen, että olemme eri tavoin säästäneet kokoon
pääomaa, jota olemme sitten yhteisillä päätöksillä
ohjanneet yhteiskuntamme rakentamiseen. Se on ollut mahdollista
pohjoismaiseen arvoperimäämme kuuluvan yhteisvastuullisen
ajattelumme ansiosta.
Pääomien niukkuuden sanottiin pitkään olevan tärkeä
taloudellisen kehityksemme rajoite, vaikka se ei estänyt
investointeja myös huonosti kannattaviin kohteisiin. Tuorein
esimerkki tämän rajoitteen merkityksestä saatiin tämän
vuosikymmenen alun laman aikana. Meidät pelasti vieläkin
pahemmalta kriisiltä se, että valtio pystyi hankkimaan maahan
uutta pääomaa ottamalla ulkomaista lainaa. Ilman
pääomaliikkeiden vapauttamista ja ulkomaalaisomistuksen
rajoitusten purkua yrityksemme eivät olisi päässeet nykyiselle
kasvu-uralleen. Viime vuosikymmenellä ulkomainen pääoma oli
ylikuumentamassa talouttamme. Kansainväliset pääomamarkkinat
ja sijoittajat ovat silti olleet 1990-luvulla mukana vetämässä
Suomea nousuun. Se meidän on rehellisyyden nimissä syytä
tunnustaa.
Monen yrityksen kohdalla kyse ei ole ollut pelkästään rahasta
vaan myös siitä osaamispääomasta, jota uudet omistajat ovat
tuoneet mukanaan. On olemassa useita esimerkkejä mieleni
tekisi sanoa valitettavan useita siitä, että vasta
ulkomaisen omistajan myötä alun perin suomalainen yritys on
päässyt toden teolla valloittamaan maailmanmarkkinoita.
Liikkeenjohtoon ja markkinointiin tuotu asiantuntemus on auttanut
korjaamaan hedelmät tutkimukseen ja tuotekehitykseen tehdyistä
panostuksista.
Miksi tämä ei ole aina onnistunut suomalaisilta? Taloutemme
ulkoinen tasapaino on nykyään sellainen, että pelkkä
pääomien puute ei voi olla selityksenä. Ulkomaiset omistajat
tarjoavat markkinointikanavia, mutta myös suomalaiset voivat eri
tavoin hankkia kanavia itselleen.
Ilmiö on erityisen huolestuttava pienten teknologiayritystemme
kohdalla. Olen lukuisissa yhteyksissä voinut tutustua siihen
työhön, mitä suomalaiset huippuosaajat tekevät
tutkimuslaitoksissa ja pienyrityksissä. Mittavat panostuksemme
koulutukseen ja tutkimukseen ovat synnyttämässä Suomeen uuden
sukupolven yrityksiä, jotka voivat saavuttaa merkittävän
aseman tulevaisuuden maailmanmarkkinoilla. On valitettavaa, jos
suurin hyöty tästä valuu ulkomaille sen vuoksi, että syystä
tai toisesta menestystä ei voida saavuttaa suomalaisvoimin. Olen
aikaisemminkin kiinnittänyt huomiota samaan ongelmaan. Viimeisen
vuoden aikana suuntaus näyttää voimistuneen.
Kansainvälinen kiinnostus yrityksiämme kohtaan on kasvanut.
Ulkomaisen omistuksen osuus pörssiyhtiöistämme on nousussa.
Kyse ei ole vain nimettomistä ja hajautetuista sijoituksista
vaan myös omistajista, joilla on selvä teollinen intressi
suomalaisyrityksiä kohtaan.
Tähän on luonnollisia selityksiä. Yrityksemme ovat nykyisin
hyvässä kunnossa ja houkuttelevia. Maailmalla on nykyisin
valtava määrä koditonta pääomaa. Yhdysvalloissa suurten
ikäluokkien eläkesäästöt tarvitsevat tuottoisia
sijoituskohteita myös ulkomailta. Lisäksi taloudellinen
epävakaus Kaakkois-Aasiassa on kääntänyt sijoittajien katseet
ainakin väliaikaisesti jälleen kohti Eurooppaa.
Siirtyminen yhteiseen eurooppalaiseen rahaan lisää Euroopan
kiinnostavuutta. Taloutemme vertailtavuus kasvaa, ja sijoittajien
on entistä helpompi asettaa suomalaiskohteet tarkastelussa
samalle viivalle suurempien maiden yritysten kanssa.
Yritystemme omistusrakenteisiin vaikuttavat siis vahvat voimat.
Joidenkin mielestä olemmekin väistämättömän muutoksen
edessä. Näiden mielipiteiden mukaan talouden
kansainvälistyminen johtaa vähitellen kansallisen omistuksen
katoamiseen. On myös sanottu, ettei tällä ole edes
merkitystä, koska pääoman logiikka on kaikkialla samanlaista.
Tämän muutoksen kohdalla pitäisi siis ummistaa silmänsä.
Olen eri mieltä. Ei ole etujemme mukaista, että Suomesta tulee
pelkkä tytäryhtiötalous. Meillä on täysi oikeus ajaa omaa
etuamme, kunhan markkinatalouden pelisääntöjä noudatetaan.
Jotta suomalaisten omistajien valta olisi riittävää, omistus
ei saisi olla hajautunutta. Löytyykö Suomesta halua ja kykyä
luoda strategisia omistusliittoutumia?
Kyse ei ole siitä, että ulkomainen omistus olisi jotain
vahingollista ja tuomittavaa. Päinvastoin, se on tervetullutta
ja sitä on kohdeltava tasapuolisesti. Kyse onkin siitä, että
kotimaisen ja ulkomaisen omistuksen välille olisi löydettävä
tasapaino, joka olisi kokonaisuuden kannalta suotuisin. Siitä
hyötyvät sekä kotimaiset että ulkomaiset sijoittajat, niin
omistajat, työntekijät kuin julkinen talouskin.
Emme voi omistaa kaikkea, meidän on keskityttävä. Riittävä
kotimainen omistus takaa osaltaan sen, että yrityksemme
säilyttävät keskeiset toimintonsa Suomessa. Suomalaiset
omistajat tuntevat parhaiten omat olosuhteemme ja osaavat
arvostaa yhteiskuntamme vahvuuksia. Näin voidaan myös turvata
yritystemme tuotekehityksen ja siihen liittyvän osaamisen
pysyminen kotimaassa. Se ei kuitenkaan tapahdu suojamuureja
rakentaen, protektionismin avulla. Suomalainen omistajuus
vahvistuu vain sillä, että parannamme suomalaisen omistamisen
ammattitaitoa ja edellytyksiä.
Meidän on siis ryhdyttävä kehittämään suomalaista
omistajuutta. Tarvitsemme siihen kahta asiaa: kotimaista
pääomaa ja hyvää suomalaista omistajakulttuuria.
Valtio on ollut Suomessa merkittävä yritysten omistaja ja viime
aikoja koskevien arvioiden mukaan myös varsin ammattitaitoinen
omistaja. Valtion omistusta suomalaisyrityksissä ei kuitenkaan
voida kasvattaa, joten uuden pääoman on löydyttävä muualta,
kotimaisista instituutioista ja kotitalouksista.
Suomalaisten rahoituslaitosten rakennemuutos tapahtui pakon
edessä. Pankit olivat aikaisemmin merkittäviä yritysten
omistajia. Nyt suuri osa näistä omistuksista on purkautunut tai
purkautumassa, usein valitettavan suunnittelemattomasti. Monta
mahdollisuutta kansallisen omistuksen järjestämiseen on
menetetty. Siksi seuraavia askelia on mietittävä huolella
mutta niitä on otettava.
Eläkesäästäminen luo Suomeen huomattavia pääomia. On
luonnollinen vaihtoehto, että eläkerahoja sijoitetaan
tuottavasti ja hallittavalla riskillä suomalaisyrityksiin, jos
ne ovat kilpailukykyisiä muihin vaihtoehtoihin verrattuna. On
meidän etumme, että eläkerahat sijoitetaan mahdollisimman
tuottavasti ja riittävästi hajauttaen. Eläkesäästämisen
ensisijainen tarkoitus on tulevien eläkkeiden turvaaminen.
Suomalaiset kotitaloudet ovat kansainvälisesti verraten
sijoittaneet varsin vähän osakkeisiin. Rahat ovat olleet
pankkitalletuksissa. Samalla kun Suomen talouselämän
pankkikeskeisyys muutenkin vähenee, muuttuvat myös
kotitalouksien sijoitustottumukset. Onkin luultavaa ja myös
toivottavaa, että yksityishenkilöiden osakesijoitukset joko
suoraan tai rahastojen kautta lisääntyvät lähivuosina.
Suomalaisen yhteiskunnan on yleensäkin oltava kiinnostava
sijoituskohde. Emme kuitenkaan saa emmekä voi ryhtyä
houkuttelemaan pääomia halvalla työvoimalla, vaan meidän on
luotettava omiin vahvuuksiimme: koulutettuun ja osaavaan
väestöön, tehostetun tutkimuksen ja tuotekehityksen tuloksiin
sekä turvalliseen elinympäristöön. Tästä syystä globaalin
ajan talous edellyttää meiltä hyvinvointiyhteiskuntamme
perustan vahvistamista, ei sen rapauttamista.
Pääomien saatavuus ei kuitenkaan ole ainut tekijä suomalaisen
omistajuuden kehittämisessä. Kyse on paitsi yleisistä
asenteista varallisuuden karttumista kohtaan myös omistamiseen
liittyvästä maltillisuudesta ja pitkäjännitteisyydestä.
Hyvä omistajakulttuuri merkitsee sitä, että omistaja tuntee
pitkäaikaista vastuuta yrityksensä menestyksestä, sen
työntekijöiden hyvinvoinnista sekä suhteesta ympäristöön ja
yhteiskuntaan. Se edellyttää sekä kykyä toimia
kansainvälisellä tasolla että oman yhteiskunnan ja sen arvojen
tuntemista.
Myönteisiä merkkejä uudesta omistajakulttuurista on onneksi
näkyvissä. Olen huomannut, että moni menestynyt yrittäjä on
oman yrityksensä aktiivisesta johtamisesta luovuttuaan antanut
ammattitaitonsa ja varallisuuttaan uusien pienyritysten
käyttöön. Tällaiset tapaukset ovat esimerkkejä uusien,
kestävien työpaikkojen synnyttämisestä.
Omistajakulttuuria on kehitettävä. Tähän liittyy kysymys
optioista. Yritysjohdolle myönnettävät optiot ovat omistajien
ja johdon välinen sopimus, jolla omistajat luopuvat osasta omaa
varallisuuttaan. Ongelma ei olekaan siinä, että
optiojärjestelyt olisivat säännösten vastaisia. Ongelma on
se, että vain yhden työntekijäryhmän suhteeton palkitseminen
on ristiriidassa yhteisvastuullisuuteen perustuvan yhteiskuntamme
arvojen ja usein myös yritysten pitemmän aikavälin
kehittymisen kanssa.
Suomalaisten omistajien ei pidä kopioida toimintatapojaan ja
yrityksissä noudatettavia palkitsemisjärjestelmiä sellaisenaan
ulkomailta. Yhdysvalloissakin yksipuolisia optiojärjestelyjä on
ryhdytty kritisoimaan, myös omistajan intressin näkökulmasta.
Olisikin ryhdyttävä kehittämään parempaa mallia, joka
hyödyntäisi oman yhteiskuntamme vahvuudet. Se olisi kaikkien
etu, myös omistajien, niin uskon.
Olemme peruuttamattomasti siirtyneet kansainvälistyneen talouden
aikaan. Hyvinvointimme perustuu menestykseen kansainvälisessä
kilpailussa.
Avoimessa taloudessa ei voi noudattaa suljetun talouden
pelisääntöjä. Tasapuolisuus ja päätösten avoimuus ovat
taloudellisen päätöksenteon keskeisiä periaatteita. Voimme
menestyä vain olemalla kilpailijoitamme parempia.