TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI AHTISAAREN PUHE
OPETUSALAN AMMATTIJÄRJESTÖN (OAJ) JUHLAKOKOUKSESSA
HELSINGIN MESSUKESKUKSESSA 13.5.1998
Opetuksen ja kasvatuksen
haasteet 2000-luvulla
"Työ tekijäänsä kiittää", on
meille suomalaisille läheinen sanonta. Me emme ole kovin hyviä
toistemme rohkaisijoita; emme juuri kiitä. Moitteen sana
lipsahtaa herkemmin. Se saattaa kuvata kansanluonnetta ja
elämänolosuhteita.
Suomalaiset opettajat saavat harvoin julkista tunnustusta
työstään. Tahdon nyt esittää teille kiitoksen. Suomalaisen
yhteiskunnan tulevaisuus perustuu oppimiselle, osaamiselle ja
luovuudelle. Sen eteen teette arvokasta työtä. Kiitoksena
työstänne ei saisi olla lomautus.
Viime aikoina on etsitty syyllisiä opettajien lomautuksille.
Lomautukset ovat sietämättömiä ja turmiollisia. Nyt on
ratkaisujen, ei syyllisten etsimisen aika.
Olen useaan kertaan kuullut ulkomaalaisten etenkin
toimittajien esittävän Suomessa käydessään
kysymyksen: "Miten te suomalaiset olette luoneet näin
hienon maan?" Kysymyksellään he ihmettelevät sitä, miten
harvaanasuttu maa on vaikeasta ilmastosta ja vähäisistä
luonnonvaroista huolimatta noussut vahvaksi, vauraaksi ja
nopeasti kehittyväksi yhteiskunnaksi. Keskeinen vastaus tähän
kysymykseen on, että olemme panostaneet koulutukseen,
investoineet henkiseen pääomaan.
Suomalaisella sivistysperinteellä on kaksi vahvaa tukijalkaa.
Toinen on se, että arvostamme yleissivistystä ja monipuolisesti
kehittynyttä persoonallisuutta. Toinen puolestaan se, että
jokaisella on tasapuoliset mahdollisuudet kehittää itseään.
Näistä periaatteista on syytä pitää kiinni. Yksipuolinen
henkinen ryöstöviljely ja sivistystasoerojen kasvu olisivat
vaarallisia tulevaisuudenkuvia.
Suomi on menestynyt huipputekniikan kehittäjänä, ja tutkijamme
ovat maailman kärkeä usealla alalla. Huipulle ei voi kuitenkaan
nousta, ellei perustus ole kunnossa. Yleissivistävä koulutus
antaa lapselle kauas tulevaisuuteen ulottuvan pohjan. Mitä
korkeammasta koulutuksesta ja erikoistuneemmasta alasta on kyse,
sitä nopeammin kyseinen tieto vanhenee. Siksi pelkkään
huippuosaamiseen panostaminen ilman vahvaa yleissivistystä olisi
kansakunnalta lyhytnäköistä toimintaa, henkistä
ryöstöviljelyä.
Nyt on erityinen syy kantaa huolta yleissivistävästä
koulutuksesta. Yhteiskunnassamme etsitään valitettavan usein
vain määrällisesti mitattavaa, välitöntä hyötyä.
Tällöin yleissivistävä koulutus saattaa jäädä
näennäisesti tuottamattomana taka-alalle. Yleissivistävän
koulutuksen asema on kuitenkin kaikissa oloissa turvattava. Hyvä
ammattiosaaminen sekä uudelleen- ja jatkokoulutusmahdollisuudet
perustuvat hyvälle yleissivistykselle.
On huolestuttavaa havaita, että kaikesta tästä huolimatta
monessa Suomen kunnassa ollaan valmiita tinkimään lasten
koulunkäynnistä lomauttamalla opettajia. Kuntien vastuulla on
järjestää lasten opetus. Edes 1930-luvun pulavuosina tästä
tehtävästä ei tarvinnut livetä. Vetoan kaikkiin osapuoliin,
ettei aiheutettaisi pysyvää vahinkoa.
Koululaitoksemme on kehittynyt aikaisempaa paremmin ottamaan
huomioon oppilaiden yksilöllisyyden ja heidän
erityistaipumuksensa. Valinnaisuus on lisääntynyt, eikä
nykyistä koululaitosta voida enää entiseen tapaan moittia
tasapäistäväksi.
Koulumaailmassa valinnaisuus on myönteinen voima. Sen avulla
erilaiset lahjakkuudet pääsevät esiin koulutyössä. On
kuitenkin pidettävä huolta siitä, että oppilas ymmärtää
päämäärät, joihin valinnoilla pyritään. Tavoite ei ole
vain koulussa viihtyminen, vaan se, että koulu tarjoaa
mielekkään sivistyksellisen kokonaisuuden, joka kuitenkin ottaa
yksilön tarpeet ja toiveet huomioon.
Yksilöllisyyden lisääntyminen on hyvä asia. Koulun tehtävä
ei ole ainoastaan tuottaa mahdollisimman menestyviä yksilöitä.
Yhteisöllisyyden, sosiaalisen pääoman kasvattaminen on myös
tärkeää. Yhteiskuntamme eriytyy nopeaa vauhtia. Moni lapsi on
koulun ulkopuolisessa arjessaan vailla luonnollista yhteisöä,
johon hän voisi samastua, joka kantaisi hänestä vastuuta ja
jonka muut jäsenet hän joutuisi ottamaan huomioon. Koulun
vastuulle jää usein näiden kokemusten tarjoaminen.
Yhteisöllisyyden merkitys on viime aikoina käynyt yhä
selvemmäksi. Tuoreet arviot kertovat, että nuorten henkinen
hyvinvointi on valitettavan usein uhattuna. Irrallisuuden tunne
ja jopa psyykkiset ongelmat ovat yleistyneet.
Eri puolilta maata saatujen kokemusten mukaan
syrjäytymisvaarassa olevien tai jo syrjäytyneiden oppilaiden
määrä on voimakkaassa kasvussa. Tähän ilmiöön on syytä
puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, koska tutkimusten
mukaan syrjäytyminen alkaa usein jo varhaislapsuudessa. On
valitettavaa, että leikkaukset erityisopetuksessa ja
tukiopetuksessa ovat lisänneet lasten riskiä syrjäytyä.
Tämä vaara on otettava huomioon koulujen sisäisiä
säästöjä mietittäessä.
Koulutuksella on ja sillä pitää olla aina myös
elämänsisällöllinen merkitys. Se estää syrjäytymistä ja
mahdollistaa yksilön osallisuuden tähän kulttuuriin ja
yhteiskuntaan. Koulutus elinikäisenä prosessina pitää
yksilön kiinni inhimillisessä kanssakäymisessä.
Lasten hyvinvoinnin parantamisessa myös vanhempien on
tunnustettava oma vastuunsa. Vanhemmat ovat lastensa ensisijaisia
kasvattajia. Nykyajan vanhemmat eivät välttämättä osaa sanoa
lapselle kyllä ja ei. Silti elämänhallinnan oppiminen
edellyttää juuri rajaavaa rakkautta ja valvottua vapautta.
Opettajan on omassa kasvatustyössään kuunneltava kodin
ääntä, kunnioitettava vanhempien oikeutta ohjata lapsen
henkisen arvopohjan luomista. Opettajan rooli voi kuitenkin
muuttua, jos kotoa ei kuulukaan mitään kasvatuksellista
ääntä ja vanhemmat ovat jo aikoja sitten luovuttaneet
varsinaisen kasvatustehtävän muiden käsiin. Silloin opettaja
joutuu toimimaan äitinä tai isänä, olemaan ehkä ainoa
turvallinen aikuinen lapsen maailmassa.
Kodin ja koulun yhteistyö on keskeinen osa onnistunutta
kasvatustyötä. Silloin kun näiden kahden lapsen elämään
vaikuttavan perusinstituution työnjako ei ole tasapainossa,
vastuuta on otettava myös muualla. Opettajia on tuettava heidän
työssään, mutta muun yhteiskunnan on myös ymmärrettävä
tulla jakamaan heidän taakkaansa. Tähän haasteeseen ei ole
vielä tyydyttävästi vastattu.
Kouluihin kohdistuvat vaatimukset ovat nykyään suuret. Ei
riitä, että koululaiset omaksuvat vain joukon tietoja ja
taitoja. Nykyään on entistä tärkeämpää, että heidät
valmennetaan elinikäistä oppimista varten. Tulevaisuudessa
tarvitaan kykyä oppia sekä yksilönä että erilaisten
yhteistyöryhmien jäsenenä.
Tästä syystä opettajan tehtävä on suuressa muutoksessa.
Opettaja on yhä vähemmän valmiin opetussuunnitelman mukaan
toimiva kouluttaja ja yhä enemmän oppimisen ohjaaja, oppimaan
innostava, oppimisvaikeuksissa tukija, oppimisympäristön
järjestäjä ja mukanaoppija yhteisellä matkalla kohti uutta
tietoa ja ymmärtämistä.
Suomessa on kehitetty pitkälle opettamisen pedagogiikkaa. Nyt
tarvittaisiin niitä, jotka kehittävät oppimisen pedagogiikkaa.
Elinikäinen oppiminen siirtää oppimisen painopistettä yhä
selvemmin oppilaitoksista työ- ja kansalaiselämään. Tämä ei
tee oppilaitoksia ja opettajia tarpeettomiksi, mutta se
edellyttää uutta valmiutta yhteistyöhön työ- ja
kansalaiselämän organisaatioiden kanssa.
Jatkuvan oppimisen ajatuksen sisäistäminen on Suomessa vielä
puolitiessä, sen verran suuresta muutoksesta on kysymys.
Opettajien korkea ammattitaito ja kouluja koskevien säädösten
muutos ovat kuitenkin jo tehneet koululaitoksestamme yhteiskunnan
uudistustahtoisen osan. Kehitys kulkee oikeaan suuntaan.
Opettajan ammatti on yksi nyky-yhteiskunnan vaativimmista
ammateista. Opettajien on kyettävä pysymään ajan tasalla
maailman muuttumisessa ja heidän on tietojen lisäksi annettava
lapsille valmiudet kehittyä omasta elämästä vastuun ottavaksi
ja myös muuhun yhteiskuntaan vastuullisesti suhtautuvaksi.
Opettajat joutuvat näiden vaatimusten ohella kohtaamaan myös
yhteiskuntamme ongelmat: perheiden pahoinvoinnin, irrallisuuden
jopa epätoivon. Uupuminen on valitettavan yleistä.
Selvitysten mukaan opettajien väsyminen työssä on
huolestuttavasti lisääntynyt.
Tämä on ilmiö, jonka vaarat on ymmärrettävä riittävän
ajoissa. Työskentely jatkuvan uupumuksen alla uhkaa ajan mittaan
opettajien terveyttä. Se kertoo myös siitä, että koulujen
käytössä olevat voimavarat eivät vastaa todellista tarvetta.
Koulujen rahoituksesta vastaavien päättäjien on otettava
tämä huomioon. Säästöt väärissä kohteissa kostautuvat
pitkällä aikavälillä kasvavina menoina muilla aloilla ja
vaikuttavat myös yhteiskunnan yleiseen hyvinvointiin.
Yhteiskunnassa ymmärretään opettajien työn vaativuus ja
merkitys. Lastensa tulevaisuutta pohtivat vanhemmat voivat
suhtautua luottavaisesti suomalaisen opettajan ammattitaitoon.
Vaikka opettaja ei ehkä olekaan viime vuosisadan malliin oman
kuntansa tärkeä vaikuttaja ja kansalaistoimintaa ylläpitävä
kansankynttilä, opettajia arvostetaan ja heidän keskeinen
merkityksensä yhteiskunnassa tunnustetaan.
Arvoisat opettajat,
Nykyisenkaltainen OAJ syntyi, kun kansakoulun- ja
oppikoulunopettajat yhdistivät järjestönsä yhdeksi liitoksi.
Joukkoon kuuluu nykyisin myös ammatillisia opettajia, yliopiston
lehtoreita ja lastentarhanopettajia.
Opetusalan ammattijärjestö ei ole pelkästään
edunvalvontajärjestö. Sen yli satatuhantinen jäsenistö
edustaa monenlaista osaamista. Teillä on onni toimia alalla,
jonka merkitys vain kasvaa matkalla tietoyhteiskuntaan. Te olette
avainasemassa, kun rakennamme yhteiskuntamme tulevaisuutta.
Siihen tehtävään toivotan teille voimaa ja rohkeutta.