Tasavallan presidentti Martti Ahtisaaren
puhe
Euroopan parlamentissa; Strasbourg 17.6.1998
Puhuminen Euroopan parlamentissa on minulle suuri
kunnia. Unionin rakentamisen vuosi-kymmeninä parlamentti on
usein ollut se suunnannäyttäjä, jonka näkemyksistä on saatu
pohjaa ja tukea vaikeillekin ratkaisuille.
Parlamentti on kannustanut jäsenvaltioita kehittämään unionia
ei ainoastaan taloudellisen vaan myös poliittisen yhteisön
suuntaan. Parlamentti on puhunut demokraattisemman, avoimemman ja
solidaarisemman unionin puolesta. Muistelen erityisen
lämpimästi sitä laajaa tukea, jonka parlamentti antoi unionin
edelliselle laajentumiselle ja Suomenkin jäsenyydelle runsaat
neljä vuotta sitten.
Suomi ottaa vastaan neuvoston puheenjohtajuuden vuoden kuluttua.
Puheenjohtajuus-kaudestamme tulee haastava. Useat Euroopan
unionin kannalta tärkeät asiakokonaisuudet kypsyvät
ratkaistaviksi ensi vuoden aikana.
Myös näiden päätösten vuoksi on kannaltamme tärkeää,
että saamme kaudellamme tehdä parlamentin kanssa mahdollisimman
tiivistä yhteistyötä.
Maanosamme historiassa on ollut vaiheita, jolloin Euroopan kansat
eivät ole määränneet omasta kohtalostaan. Menneinä
vuosisatoina Eurooppaa on yritetty yhdistää sodin, pakottamalla
ja naimakaupoin. Tulokset ovat yleensä olleet tuhoisia.
Pariisin sopimuksesta käynnistynyt poliittinen ja taloudellinen
integraatio on täyttänyt siihen asetetut toiveet. Yhdentymisen
tulokset ovat sitoneet Euroopan kansat ja valtiot toisiinsa
tavalla, joka antaa niille mahdollisuuden yhdessä rakentaa omaa
tulevaisuuttaan.
Euroopan rakentaminen on tällä kertaa perustunut
vapaaehtoisuuteen, poliittiseen tahtoon. Sen menestys on aina
ollut riippuvainen poliittisten päätöksentekijöiden kyvystä
nähdä lyhyen aikavälin kansallisten etujen yli. Vuosikymmenien
mittaan olemme saaneet toistuvasti havaita, että poliittisilta
johtajilta vaaditaan määrätietoisuutta ja rohkeutta eniten
silloin, kun ahtaan nurkkakuntaiset pyrkimykset ovat
voimakkaimmillaan.
Unionin ovat rakentaneet ne sukupolvet, joille Euroopan
yhdentyminen on ollut sodan ja rauhan kysymys. Meidän on
huolehdittava siitä, että heidän perintöään ei hukata.
Heidän ennakkoluulottomuutensa ansiosta olemme voineet rakentaa
vakaampaa ja turvallisempaa Eurooppaa. Rauhaa ei voi koskaan
pitää itsestäänselvyytenä.
Meidän on muistettava, että sodan jälkeen syntynyt ja ikänsä
rauhan oloissa elänyt sukupolvi tarvitsee unionin olemassaololle
myös muita perusteluja. Turvallisuuden ja vakauden
ylläpitäminen ovat edelleen integraation ensisijaisia
tavoitteita. Nykyisessä tilanteessa turvallisuuden käsite on
kuitenkin ymmärrettävä aiempaa laajemmin. Kyse ei ole vain
perinteisestä sotilaallisesta turvallisuudesta. Uhat liittyvät
yhä enemmän ympäristöriskeihin, hallitsemattomiin
muuttoliikkeisiin ja kansainväliseen rikollisuuteen. Nämä ovat
ongelmia, joita ei voi torjua aseilla vaan joiden ratkaisuun
tarvitaan integraation koko keinovalikoimaa.
Globalisoituminen, sosiaalisen ulottuvuuden vahvistaminen,
tietoyhteiskunnan kehittäminen, vain eräitä mainitakseni,
luovat uusia vaatimuksia integraation tulevaisuudelle. EU:n
keskeinen tehtävä on puolustaa eurooppalaista
yhteiskuntamallia, joka perustuu sosiaaliseen vastuuseen ja
solidaarisuuteen.
Edeltäjäni vieraillessa täällä viisi vuotta sitten Suomi
neuvotteli jäsenyydestä Euroopan unionissa. Berliinin muurin
murtumisesta oli alkanut muutosprosessi, joka on edelleen
käynnissä. Sen myötä Euroopan sotilaallinen ja poliittinen
kahtiajako on väistynyt. EU:n edellinen laajentuminen liittyi
tähän muutokseen.
Maanosamme muutos on ollut rajua koko 1990-luvun. Unionin kyky
hallita tätä muutosta mitataan lähivuosina erityisesti siinä,
kuinka hyvin se onnistuu seuraavassa laajentumisessaan.
Keski- ja Itä-Euroopan maiden mukaantulo unioniin on
monivaiheinen ja vaativa prosessi. Valmistautuminen jäsenyyteen
edellyttää hakijamailta suuria ponnistuksia. Myös unionin on
kehitettävä politiikkaansa eri osa-alueilla sekä uudistettava
päätöksentekojärjestelmäänsä, jotta se olisi valmis
ottamaan lisää jäseniä.
Euroopan unionin ja sen toimintatapojen on uudistuttava. Meillä
ei ole varaa unioniin, jota kansalaiset pitävät tehottomana,
tuhlailevana, etäisenä ja salamyhkäisenä. Meidän on
mentävä itseemme ja kysyttävä, toimimmeko niiden odotusten
arvoisesti, jotka meihin kohdistuvat.
Euroopan unionin perusta on vahva, koska yhteisömme perustuu
yhteisille arvoille. Uskomme, että on mahdollista luoda unioni,
joka on samaan aikaan tehokas ja demokraattinen, kilpailukykyinen
ja sosiaalinen, poliittisesti yhtenäinen ja jäsentensä
moniarvoisuuden tunnustava.
Olennaista on, että tunnustamme tulevien haasteiden
monimutkaisuuden ja sen, että meidän on kohdattava ne yhdessä,
unionin tasolla ja eri osapuolten näkökulmat huomioon ottaen.
Unionin tulevan kehityksen suunnasta käydään keskustelua.
Tähän antaa aihetta mm. vuosituhannen vaihteen lähestyminen.
Nyt on luonnollista katsoa sekä taaksepäin siihen mitä
on saatu aikaan että eteenpäin ja arvioida, mitä
halutaan saada aikaan.
Suomi haluaa vahvan unionin, koska vahva unioni voi parhaiten
edistää jäsenmaittensa etuja ja tavoitteita. Hyvinvointimme
perustuu vakauteen Euroopassa ja sen lähialueilla sekä
laajoihin ja toimiviin markkinoihin. Yhteistyön ja integraation
keinoin lujitamme maanosan vakauden lisäksi myös omaa
asemaamme. Omasta näkökulmastamme Euroopan unioni on myös
turvallisuusyhteisö.
Siksi kannamme huolta EU:n toimintakyvystä. Suomi on
jäsenyytensä ajan halunnut toimia tavalla, joka tukisi ja
lisäisi unionin päätöksenteon tehokkuutta.
Amsterdamin sopimus tuo unionin perusopimuksiin monia meille
tärkeitä myönteisiä elementtejä. Sillä mm. lisätään
avoimuutta sekä parannetaan unionin kykyä hoitaa työllisyyttä
ja ympäristökysymyksiä. Työ jäi Amsterdamissa kuitenkin
osittain kesken. Amsterdamin sopimus ei valitettavasti kaikilta
osin vastaa niihin tarpeisiin, joita unionin toimintakykyyn
kohdistuu. Tarvitaankin institutionaalinen uudistus, joka
täyttää kolme ehtoa.
Ensinnäkin, uudistuksessa täytyy keskittyä asioihin, jotka
ovat olennaisia unionin toimintakyvyn kannalta. Toimintakyky
turvataan parhaiten lisäämällä määräenemmistöpäätösten
käyttöä niissä kysymyksissä, jotka on tarkoituksenmukaista
hoitaa eurooppalaisella tasolla. Olemme usein havainneet, että
yksimielisyyteen perustuva menettely voi estää tarpeellisiin
ratkaisuihin pääsyn. Vielä useammin se on tehnyt unionista
raskasliikkeisen toimijan ja on näin vahingoittanut sen
uskottavuutta niin jäsenvaltioita yhdistävänä kuin
kansainvälisenäkin toimijana. Mikään pilarijako ei saa olla
este päätöksenteon tehostamiselle.
Toiseksi, päätöksentekojärjestelmän tehostamista koskevien
ratkaisujen on oltava kestäviä. Toimielimiä koskevien
uudistusten pitää vastata unionin tarpeisiin siitä
riippumatta, kuinka monta uutta jäsentä siihen jatkossa otetaan
ja kuinka useassa vaiheessa.
Kolmanneksi, uudistuksista täytyy päättää hyvissä ajoin
ennen seuraavaa laajentumista. Suomi on omalta osaltaan valmis
viemään uudistusprosessia eteenpäin heti, kun edellytykset
liikkeelle lähtöön ovat olemassa. Historialliset
EMU-päätökset on tehty ja EMU aloittaa toimintansa ensi vuoden
alusta. Nyt on saatettava päätökseen Amsterdamin sopimuksen
ratifiointi ja Agenda 2000 -ehdotusten käsittely. Näillä
näkymin aika voisi olla kypsä institutionaalisen
uudistusprosessin käynnistämiselle ensi vuoden lopulla.
Laajentuvaan ja integraatiotaan syventävään unioniin kohdistuu
lisääntyviä odotuksia myös kansainvälisellä tasolla. EU:lla
on vaikutusvaltaa ja se kantaa vastuuta omien rajojensa
ulkopuolella. Erityisesti perinteisissä kauppapoliittisissa
neuvotteluissa unionin neuvottelu-voima on ollut tuntuva. Mutta
kaikilta osin unionin kansainvälinen toimintakyky ei ole ollut
suhteessa sen taloudelliseen mahtiin.
Jotta unioni voisi valvoa etujaan ja tuoda rakentavan panoksen
yhteisten ongelmien ratkaisemiseen, sen täytyy tehostaa
toimintaansa ulkosuhteiden alalla. Tämä koskee yhtäältä
taloudellisia ulkosuhteita, joissa yhteisen valuutta-alueen synty
entisestään korostaa tarvetta siirtyä kattavasti
yhteisömenettelyjen käyttöön.
Myös kansainvälisten kriisien ratkaisemisessa EU:lta odotetaan
enemmän. Amsterdamin sopimukseen kirjattiin EU:n toimintakyvyn
lisääminen sotilaallisen kriisinhallinnan alalla. Tämä vastaa
olemassa olevia turvallisuustarpeita Euroopassa ja on myös EU:n
tämänhetkisen kehityksen kannalta realistinen askel yhteisen
puolustuspolitiikan kehittämisessä. Sopimuksen tultua voimaan
Unionilla täytyisi olla poliittista tahtoa kriiseihin
puuttumiseksi tarvittaessa myös sotilaallisesti. EU olisi
kriisinhallinnan alalla laaja-alaisin toimija, sillä sen
käytössä ovat myös taloudelliset ja poliittiset keinot.
Vain toimintakykyinen ja ulkosuhteitaan kokonaisuutena
käsittelevä unioni voi toimia uuden, laaja-alaisen
turvallisuuskäsitteen mukaisesti.
Tämänkaltaisia uusia haasteita EU:lle tulee myös pohjoisilta
alueilta. Esimerkiksi Suomen itärajalla eli EU:n ja Venäjän
välillä on yksi maailman jyrkimmistä elintasokuiluista. Sen
takana ja muualla pohjoisilla alueilla kytee lukuisia ongelmia,
joiden ratkaiseminen on yhtä lailla meidän kaikkien etumme.
Toisaalta näillä alueilla on Euroopan mittakaavassa suuret
mahdollisuudet, joita voidaan tehokkaasti hyödyntää vain
valtioidenvälisen yhteistyön avulla.
Tätä varten unionin täytyy luoda pohjoinen ulottuvuus, jonka
avulla se voi koordinoida ja jäsentää toimintaansa
pohjoisessa. Viime vuosina EU on vahvistanut eteläistä
ulottuvuuttaan menestyksekkäästi Barcelonan prosessilla. Sekä
pohjoisella että eteläisellä ulottuvuudella luodaan
tehokkaasti vakautta ja turvallisuutta EU:n lähialueilla ja
vahvistetaan unionin roolia kansainvälisenä toimijana.
Euroopan integraatio on syntynyt sodasta, rakennettu raunioille
ja kasvanut yhteenkuuluvuuden hengessä. Sen valta on vapaudessa
valita ja sen voima yhteisissä arvoissa. Poliittisesti
integraation koossapitävä voima on Euroopan unionissa ja sen
instituutioissa, jotka takaavat jatkuvuuden.
Tulevaisuudessa Euroopan muutos jatkuu. Poliittisen
päätöksenteon on sopeuduttava muutoksen vaatimuksiin. Mutta
pelkkä sopeutuminen ei riitä. Menneiden sukupolvien perintö ja
lastemme tulevaisuus velvoittavat meidät paljon enempään.
Puoli vuosisataa sitten Euroopan yhteisöjen perustajat
esittivät näkemyksen uudesta Euroopasta. Tuo näkemys on
pitkälti toteutunut. Nyt Eurooppa tarvitsee vision uudesta
vuosituhannesta ja päättäjiä, jotka uskaltavat luottaa
integraation voimaan.