Käännös
TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI AHTISAARI
THE GLOBAL GOVERNANCE, UN AND THE ROLE OF INTERNATIONAL LAW-SYMPOSIUMIN
AVAJAISISTUNNOSSA HELSINGISSÄ 27.08.1998
Minulla on ilo avata tämä symposiumi, jonka
Suomi järjestää yhtenä panoksenaan YK:n yleiskokouksen vuonna
1989 julistamaan Kansainvälisen oikeuden vuosikymmeneen. Tässä
yhteydessä lienee sopivaa esittää muutamia varsin
henkilökohtaisia ajatuksia siitä, mikä osuus oikeudellisilla
seikoilla on YK:n globaalissa hallintotoiminnassa.
Sallinette minun kuitenkin aloittaa esittämällä erityinen
tyytyväisyyteni viime heinäkuussa Roomassa onnistuneesti
päättyneestä prosessista Kansainvälinen rikostuomioistuimen
perustamiseksi . Suomi tuki prosessia johdonmukaisesti. Meillä
on täysi syy uskoa, että tuomioistuimesta ei ainoastaan tule
tehokasta välinettä sotarikollisten tuomitsemiseksi vaan että
se myös merkittävällä tavalla ehkäisee uusia sotarikoksia.
Kuten monet teistä tietävätkin, työskentelin muutama vuosi
sitten YK:ssa. Tässä ominaisuudessa minulla oli ilo osallistua
yhteen järjestön aiemmista pyrkimyksistä suorittaa tehtävä,
joka nykypäivän näkökulmasta ja tämän päivän
kielenkäytön mukaan olisi osa globaalia hallintoa. Tarkoitan
Namibian onnistunutta itsenäistymisprosessia 1980-luvun lopulla.
Tämä on hyvä esimerkki järjestön mahdollisuuksista globaalin
hallinnon alalla. Siinä myös havainnollistuu tapa, jolla
kansainvälinen oikeus voi myötävaikuttaa tähän työhön.
Minulle tuottaa erityistä mielihyvää palauttaa tässä
yhteydessä mieliin, että juuri Suomen valtuuskunta teki
turvallisuusneuvostossa historiaa vuonna 1970 ehdottaessaan,
että Kansainväliseltä tuomioistuimelta pyydettäisiin
neuvoa-antavaa mielipidettä Etelä-Afrikan läsnäolon
statuksesta silloisessa Lounais-Afrikassa. Kuten hyvin tiedätte,
tuomioistuin ei ainoastaan päättänyt, että Etelä-Afrikan
läsnäolo Namibiassa oli laiton, vaan myös että kaikki valtiot
olivat velvollisia turvallisuusneuvoston sitovien
päätöslauselmien perusteella olemaan tunnustamatta tätä
läsnäoloa tai pitämästä sitä laillisena. Toisin sanoen
tuomioistuin hyväksyi, että YK:lla oli maailmanlaajuinen
mandaatti, eräänlainen julkisoikeudellinen tehtävä ei vain
päättää tietyn tilanteen laillisuudesta vaan myös saattaa
päätöksensä voimaan jäseniään sitovilla toimenpiteillä.
Velvoite olla tunnustamatta on tietysti vain yksi keino, joka
YK:lla on käytettävissään globaaliin hallintoon liittyvien
tehtäviensä suorittamiseksi. Namibian jälkeen siihen on
turvauduttu esimerkiksi Irakin Kuwaitin valtaamisen ja entisen
Jugoslavian sodan yhteydessä. Järjestön hallussa on pelottava
ase jättää kollektiivisesti tunnustamatta jokin tilanne tai
kieltää tämän tilanteen oikeusvaikutukset. Siitä huolimatta
se ei ole niin dramaattista kuin peruskirjan VII luvun mukaiset
taloudelliset tai sotilaalliset toimet. Toisin kuin nämä
viimeksi mainitut pakotteet, tunnustamatta jättäminen ei
vaikuta viattomiin siviileihin, vaikka sen symbolinen merkitys on
tuskin yhtään vähäisempi kuin mitä aiheutuu kaupan
boikotoinnista. Namibiassa ennen vuotta 1989 vallinneessa
tilanteessa tunnustamatta jättäminen oli erityinen tapa panna
täytäntöön järjestön ihanteita, sen maailmanlaajuisia
sitoumuksia. Mutta se ei ollut silloinkaan uutta. Rhodesian
pitkällä tiellä itsenäiseksi Zimbabwen valtioksi järjestö
oli vuodesta 1965 lähtien turvautunut kollektiiviseen
tunnustamatta jättämiseen osana politiikkaansa tällä
alueella.
Usein esitetään epäilyjä talouspakotteiden tehokkuudesta; ei
ole olemassa montaakaan esimerkkiä tapauksista, jolloin YK olisi
talouspakotteiden avulla saavuttanut poliittiset tavoitteensa.
Esimerkiksi Irakissa järjestöstä näyttää tulleen
eräänlainen oman politiikkansa panttivanki. Vuonna 1990
määrätty boikotti ja sen vaikutukset, joita olin
henkilökohtaisesti todistamassa seuraavana vuonna ei
selvästikään ole toistaiseksi johtanut sille asetettuihin
tavoitteisiin. Toisaalta saarto on aiheuttanut laajamittaista
kärsimystä Irakin väestön haavoittuvimpien ryhmien
keskuudessa. Voidaan myös keskustella siitä, ovatko
taloudelliset toimet Serbia-Montenegroa vastaan tosiasiallisesti
millään tavoin lieventäneet Serbian johdon asenteita.
Niinpä kollektiiviset kauppaan vaikuttavat tai muut
taloudelliset toimenpiteet saattavat globaalin hallinnon
välineenä olla vain erittäin hyödyllisiä. En väitä, että
niihin ei pitäisi koskaan turvautua; joissakin tilanteissa ei
mahdollisesti ole muita toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja. Niiden
ilmeisin hyöty saattaa olla symbolinen: ne osoittavat
kansainvälisen yhteisön päättäväisyyden olla sallimatta
laittomasti syntyneen tilanteen jatkuminen. Samalla ne myös
vähentävät painetta ryhtyä voimakkaampiin toimiin -
nimittäin sotilaalliseen toimintaan - ja tällä tavoin niillä
saattaa olla oma merkityksensä meneillään olevassa
selkkauksessa.
Toisaalta ja sen kokemuksen valossa, mikä minulla on Namibiasta,
Yhdistyneiden Kansakuntien, sen erityisjärjestöjen ja sen
jäsenten myönteinen rooli pyrittäessä saavuttamaan globaalin
hallinnon tavoitteet on tärkeämpi kuin kielteisistä
pakotteista saatava hyöty. YK:n Namibia-neuvoston perustaminen
oli ennennäkemätön askel kansainvälisen hallinnon
järjestämiseksi alueella, joka oli joutunut laittoman de facto
-hallintojärjestelmän alaisuuteen. Niillä muutamilla
lainsäädännöllisillä toimilla, jotka neuvosto suoritti, ei
ehkä ole ollut paljon vaikutusta käytännössä, mutta niiden
symbolista merkitystä ei tulisi aliarvioida. Ne ovat vaikuttava
esimerkki YK:n kansainvälisestä johtamistoiminnasta. Tässä on
esimerkki, jolla voi osoittautua olevan merkitystä meneillään
olevassa keskustelussa, joka koskee ns. hajonneita valtioita tai
muita tehokkaan ja laillisen hallituksen puutteen aiheuttamia tai
sen takia uhkaavia humanitaarisia vaaratilanteita.
Humanitaaristen ja muiden avustusohjelmien lisäksi, mukaan
lukien pääsihteerin erityisedustajan johtamat ohjelmat,
tällaisten toimenpiteiden avulla YK:n tavoitteet voidaan
saavuttaa kaiken kaikkiaan tehokkaammin kuin pakotteiden avulla.
On luonnollisesti olemassa muitakin esimerkkejä myönteisestä
vuorovaikutuksesta YK:n ja kansainvälisen oikeuden välillä
pyrittäessä edistämään globaalin hallinnon tavoitteita.
Eräs tilanne, joka tulee mieleen, oli pitkäaikainen rajariita
Libyan ja Tadin välillä nk. Aouzoun alueella. Nämä
kaksi valtiota veivät selkkauksensa Kansainvälisen
tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tuomioistuimen vuonna 1994
antamassa välipäätöksessä määritelty rajankäynti
suoritettiin turvallisuusneuvoston ja pääsihteerin valvonnassa.
Jälleen innovatiivinen menettely, jossa järjestö omaksui
roolikseen huolehtia laillisen ratkaisun täytääntöönpanosta
selkkauksessa, jossa oli sotilaallisia ja strategisia vivahteita.
Kuten hyvin tiedätte, järjestö ja kansainvälinen oikeus
toimivat vuorovaikutuksessa myös alueilla, jotka eivät kuulu
kollektiivisen turvallisuuden piiriin. Esimerkiksi Yhdistyneiden
Kansakuntien työ kansainvälisen oikeuden kodifioinnin ja
jatkuvan kehittämisen alalla on ollut vaikuttavaa. Pitkälliset
neuvottelut, jotka lopulta johtivat YK:n
merioikeusyleis-sopimuksen voimaantuloon vuonna 1994, on ehkä
vähemmän huomattava mutta konkreettinen esimerkki järjestön
maailmanlaajuisesta johtamistyöstä. Mainittujen neuvottelujen
tuloksena syntyi kattava joukko sääntöjä ja periaatteita, ja
neuvottelut johtivat kansainvälisen hallinnon perustamiseen;
näillä tekijöillä on yhdessä kaikki mahdollisuudet muodostaa
todella globaali meriä koskeva perustuslaki. Ei ole kahtakaan
kuukautta siitä, kun todistimme Kansainvälisen
rikostuomioistuimen perustamista koskevien neuvottelujen
onnistunutta päätöstä. Tämä elin korvaa aikanaan olemassa
olevat ad hoc -sotarikostuomioistuimet. Todella valtava askel on
otettu sen turvaamiseksi, että ne henkilöt - poliitikot,
sotilaat ja muut - jotka ovat vastuussa kansainvälisten tai
valtionsisäisten selkkausten yhteydessä tapahtuneista
julmuuksista, saatetaan oikeuden eteen. Lisäksi tämä
saavutetaan kansainvälisen menettelyn kautta, johon ei liity
syytöksiä taannehtivuudesta, valikoinnista tai voittajien
oikeudesta, mihin on viitattu aikaisempien kansainvälisen
rikosoikeuden soveltamisyritysten yhteydessä. Myöskään sen
seikan vaikutusta ei tulisi aliarvioida, että uusi tuomioistuin
vahvistaa erästä periaatteellista asiaa; sen perustaminen
lähettää voimakkaita signaaleja siitä, että on kuitenkin
olemassa tietty yksimielisyys perusarvoista muutoin sirpaleisessa
kansainvälisessä järjestyksessä.
Tässä yhteydessä haluaisin korostaa ihmisoikeuksien suojelun
alati kasvavaa roolia YK:n toiminnassa. Mielestäni
kansainvälisten ihmisoikeusnormien täytäntöönpanoa sekä
kansallisella että kansainvälisellä tasolla täytyy edelleen
lisätä. Yhdistyneet Kansakunnat voi tarjota merkittävää
tukea tässä suhteessa integroimalla ihmisoikeudet mukaan
toimintaansa. Samoin vaaditaan kansalaisyhteiskuntien
osallistumista laajemmalla rintamalla järjestön globaaliin
hallintotyöhön.
Tästä maailmasta ei puutu niitä, jotka arvostelevat
järjestön toiminnallisten tavoitteiden katoamista ja
valittavat, että se on liian byrokraattinen, tehoton,
elitistinen tai utopistinen, jotta sen voisi ottaa vakavasti.
Riippumatta siitä, missä määrin tämä kritiikki vastaa
totuutta, pääsihteerin uudistusehdotukset ovat hyödyllinen
askel YK:n edessä olevien ongelmien selvittämiseksi.
Samoin kansainvälisen oikeuden täytyy ottaa huomioon
kansainvälisen politiikan muuttuva luonne. Kummallakin alalla
täytyy antaa enemmän äänivaltaa ihmisille ja ryhmille ja
eturyhmille, joilla on tähän mennessä ollut liian vähän
mahdollisuuksia osallistua julkisen diplomatian
päätöksentekojärjestelmiin. Kuten olen jo maininnut, ensi
vuonna päättyvän YK:n Kansainvälisen oikeuden vuosikymmenen
aikana on otettu valtava askel eteenpäin. Kansainvälisen
rikostuomioistuimen vaikutusvalta tulee ylittämään suvereenien
valtioiden väliset rajat. Ihmisoikeuskysymykset ja
ympäristöongelmat ovat entistä keskeisempiä YK:n työssä. Ne
perustuvat ajatukselle maailmanlaajuisesta
hallintojärjestelmästä. Riippumatta siitä, miten paljon
toissijaisuusperiaatetta halutaan soveltaa YK:hon ja siihen
liittyvään klassiseen kansainväliseen oikeuteen, ei ole
olemassa korviketta säännöstölle, joka pitää ihmisten
muodostamia yhteisöjä todellisena kosmopoliksena. Tämä on
YK:lle määrätty tavoite ja ajatus kaiken globaalin hallinnon
takana.
Toivotan tälle symposiumille parhainta menestystä.