TASAVALLAN PRESIDENTIN AVAUSPUHE INTER
PRESS SERVICEN
AVAJAISISTUNNOSSA 24.9.1998 HELSINGISSÄ
Haluan kiittää Inter Press Servicen (IPS) neuvostoa siitä
että pidätte tämän kokouksen Suomessa, ja siitä että olette
kutsuneet minut avaamaan sen. Minulla on hyvin mieluisat muistot
illasta, jonka vietin teistä joidenkin seurassa New Yorkissa
vajaat neljä vuotta sitten, kun IPS luovutti minulle
tunnustuspalkintonsa (International Achievement Award). Otin sen
vastaan kunnianosoituksena en henkilökohtaisesti itselleni vaan
Yhdistyneille Kansakunnille operaatiosta, joka johti Namibian
itsenäisyyteen ja joka oli yksi YK:n menestyksekkäimmistä
kautta aikojen. Siitä johtuen tuo prosessi ei ollut medialle
suuri uutinen. Uutisorganisaation kunnianosoitus jollekin joka
itse asiassa on estänyt suuret ja huonot uutiset tapahtumasta
vaikuttaa joistakin ehkä paradoksilta, mutta IPS ei olekaan
mkään tavallinen uutisorganisaatio, kuten me kaikki tiedämme.
Kun IPS perustettiin vuonna 1964, maailman oli hyvin erilainen
kuin tänään. Suuri joukko uusia itsenäisiä maita oli
ilmestynyt kartalle. Se, mitä alettiin kutsua Eteläksi oli
aidon kiinnostuksen ja tietyn optimismin mutta myös kylmän
sodan kilpalaulannan kohteena. Etelän uutisille oli suurta
kysyntää, ja IPS, joidenkin muiden ohella, astui täyttämään
aukon.
Tänään Etelä pääsee harvoin sanomalehtiin tai tv-uutisiin
paitsi silloin, kun konfliktit ja katastrofit saavuttavat
huippunsa. Tavalliselle tv-katsojalle tai lehdenlukijalle nämä
vitsaukset tuntuvat ilmestyvän äkkiä tyhjästä ja sitten taas
häviävän, oltuaan muutaman päivän häiritsevällä tavalla
läsnä etusivuilla ja tv-ruudulla. Niille, jotka haluavat
tietää, mitä tapahtui ennen ja jälkeen, IPS on korvaamaton
tiedonlähde. Se katsoo asioita pidemmällä tähtäyksellä
varustaen maailman kuumista pisteistä tulevat sanomien muruset
taustatiedoilla ja asettaen ne asiayhteyksiinsä.
Monet niistä uutisorganisaatioista, jotka perustettiin
kolmisenkymmentä vuotta sitten tuomaan esille Etelän asiaa
maailmalle ovat kauan sitten hävinneet. Itse asiassa, sikäli
kuin tiedän, IPS on ainoa joka on yhä jäljellä, ja haluankin
onnitella sitä eloonjäämisestä, muutokseen sopeutumisesta ja
- nyt viimeksi - menestyksellisistä vastauksista kylmän sodan
jälkeisiin haasteisiin. Tiedän että tähän on kuulunut
rakennemuutosta ja sopeutumista, mikä ei koskaan ole helppoa.
Mutta olen vakuuttunut että IPS tulevina vuosina jatkaa
oleellisen tärkeätä palveluaan medialle,
kansalaisjärjestöille ja kaikille jotka haluavat ja joiden
tarvitsee tietää ei vain mitä, missä ja milloin, vaan myös
miksi.
Kokouksenne teema on "Kestävä kehitys ja
tietoyhteiskunta". Tullessanne Suomeen keskustelemaan
näistä aiheista olette todella valinneet niitä hyvin vastaavan
paikan. Kuten todennäköisesti tiedätte, Suomessa on enemmän
Internetiin yhdistettyjä tietokoneita väestöön verrattuna
kuin missään muualla maaailmassa, ja enemmän kuin 50%
suomalaisista kantaa mukanaan matkapuhelinta. En mainitse näitä
lukuja kerskaillakseni niillä tai mainostaakseni mitään
tiettyä suomalaista liikeyritystä. Itsessään nämä luvut
eivät edes merkitse mitään. Mutta ne kertovat että meillä on
olemassa perusrakenne joka tekee meille mahdolliseksi edetä
kohti tärkeämpiä tavoitteita. Tärkeätä on, miten käytämme
tämä hardwaren ja softwaren ainutlaatuista keskittymää niin
että se todella hyödyttää meitä ja maailmaa.
Kuten tiedätte, Suomella ei ole muita merkittäviä
luonnonrikkauksia kuin puuta, niin että meidän on rakennettava
ihmisten varaan. Kestävän kehityksemme ja taloudellinen
selviytymisemme avain on että meistä tulee todellinen
tietoyhteiskunta, yksi ensimmäisistä maailmassa joka voi
oikeutetusti tätä nimeä itsestään käyttää.
Mikä on tietoyhteiskunta? Jokaisella teistä on siitä varmasti
hyvä määritelmä. Monia tulee esille keskusteluissanne. Me
olemme ajatelleet tätä käsitettä viime aikoina aika lailla,
kokonaisessa työryhmien ja foorumien verkostossa, ja tuloksena
on että keskitymmme enemmän ihmisiin kuin teknologiaan. Näin
ollen meistä tietoyhteiskunta on ihmisiä ja tietojärjestelmiä
yhdistävä vuorovaikutusverkko, jonka ihmiset luovat ihmisiä
varten ihmisten ehdoilla.
Tärkeintä on auttaa ihmisiä selviytymään nopeasti
muuttuvassa ympäristössä. Tämä ei kuitenkaan ole vain
puolustusstrategia. Sen sijaan että vain suojautuisimme uusilta
uhilta, me haluamme pystyä identifioimaan uudet mahdollisuudet
ja käyttämään ne hyväksi. Ja tässä "me"
tarkoittaa kaikkia, ei vain pientä eliittiä. Tietoyhteiskunnan
suurin haaste on varmistaa että yhteiskunta kokonaisuudessaan ei
jakaudu kahtia niihin jotka pystyvät ja niihin jotka eivät
pysty siitä hyötymään. Tietoyhteiskunta, miten hieno ja
edistynyt se muuten onkaan, epäonnistuu surkeasti yhteiskuntana,
jos se edistää eriarvoisuutta ja polarisaatiota, jos se sulkee
ulkopuolelle sen sijaan että kutsuisi sisälle, ja jos se
syventää yhteiskunnan jakautumista voittajiin ja häviäjiin,
sen sijaan että se antaisi samat mahdollisuudet ja tasoittaisi
pelikenttää kaikille.
Miten me aiomme päästä tähän Suomessa? Kun päivitämme
kansallista tietoyhteiskuntastrategiaamme, me pyrimme takaamaan
että käyttäjäystävälliset sähköiset palvelut kattavat
kaikkien tarpeet ja ovat kaikkien saatavilla. Haluamme varmistaa
että julkinen sektori sopeutuu tietoyhteiskunnan tarpeisiin ja
palvelee niitä, sekä hyödyntää sen sen tarjoamia
mahdollisuuksia. Meidän on pidettävä huolta siitä että
verkostoituminen korvaa vanhentuneet organisaatiomallit kautta
koko yhteiskunnan. Ja vaikka me puhumme (englanniksi)
informaatioyhteiskunnasta, meidän on mentävä syvemmälle,
informaatiosta tietoon (knowledge), ja opittava hallitsemaan
sitä paremmin.
Kattavimpina tavoitteina on lisätä yhteiskuntamme
yhteenkuuluvuutta, vahvistaa demokratiaamme ja
kansalaisyhteiskuntaamme, rikastaa kulttuuriamme ja tukea
kestävää kehitystä sekä Suomessa että välittömässä
naapuristossamme että maailmassa yleensä.
Työ näiden ylevien tavoitteiden toteuttamiseksi käytännössä
on jo alkanut. Ottakaamme esimerkiksi vaikka sähköiset
palvelut. Aikaisemmin tänä vuonna hallitus teki
periaatepäätöksen koskien sähköistä asiointia, palvelujen
kehittämistä ja viranomaisten keräämien tietojen
vähentämistä. On päätetty että vuonna 2001 kansalaisilla
tulee olla mahdollisuus suorittaa merkittävä osa viranomaisten
kanssa asioinnistaan sähköisesti. Tästä seuraa joukko
yksityiskohtaisempia tavoitteita: tarvitaan mm. luotettava
sähköisen tunnistuksen järjestelmä. Tätä varten ensi vuonna
otetaan vapaaehtoiseen käyttöön sähköinen henkilökortti.
Julkisten tai kaupallisten palvelujen helpomman saatavuuden ei
tule merkitä vain mahdollisuutta täyttää lomakkeita ja tehdä
anomuksia sähköisesti. Niiden täytyy myös auttaa ihmisiä
antamaan palautetta, anta heille valtaa ja olla väline jolla he
voivat vaikuttaa asioihin niin kuin demokratiassa tulee. Internet
on voimakas politiikan työkalu: se vapauttaa poliittisen
järjestäytymisen maantieteen kahleista ja se palvelee
tehokkaasti poliittisten intressien yhteenkokoamista ja
ilmaisemista. Se hävittää keskitetyn, hierarkkisen
organisaation edut. Toisin sanoen, se on ideaalinen väline
kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseksi.
Kirjansa "Kansakuntien rikkaus ja köyhyys"
alaotsikossa Harvardin professori emeritus Davis Landes kysyy,
miksi jotkut ovat niin rikkaita ja jotkut niin
köyhiä. Lyhyesti sanoen, hänen vastauksena on että
jotkut kansakunnat kykenivät toisia paremmin hyötymään
teknologian kehityksen laadullisista hyppäyksistä. Viimeksi
teollinen vallankumous jakoi kortit uusiksi ja ratkaisi, ketkä
olivat köyhiä ja rikkaita seuraavat 200 vuotta. Tämä voisi
olla lähtökohtana vilkkaalle keskustelulle siitä, mitä
oikeastan tapahtui ja miksi, mutta kirjan tarkoitus on
enemmänkin käyttää menneisyyden opetuksia oppaana
tulevaisuuden menestyksiin.
Me olemme nyt jälleen kerran ylittämässä teknologian
kynnystä jota verrataan teolliseen vallankumoukseen ellei sitten
peräti kirjapainotaidon keksimiseen. Yhdysvalloissa, kolmasosa
talouden reaalikasvusta on ollut tietoteknologiavetoista ja
johtunut lähes kokonaan Internetin kehityksestä. Neljässä
vuodessa Internetin käyttäjäkunta on kasvanut neljästä
sataan miljoonaan, ja jotkut amerikkalaisennusteet puhuvat
miljardista ihmisestä verkossa vuonna 2005.
Tällaiset ennusteet on helppo torjua sanoen että Yhdysvallat ja
Pohjois-Eurooppa ovat poikkeuksia, joiden kokemukset eivät päde
muualla. Ehkä. Mutta siitä ei ole niin kovin kauan kun
televisiota pidettiin Pohjoisen ylellisyytenä, joka ei koskaan
juurtuisi Etelään. Ja kuka olisi muutamia vuosia sitten osannut
aavista että kaikista maista juuri harvaan asuttu, pitkien
etäisyyksien Suomi tunnettaisiin maailman verkottuneimpana
kansakuntana - the most wired nation on the earth?
Teidän kokouksenne agenda vakuuttaa minut siitä että käänne
on nyt tapahtunut. Tiedon vallankumousta ja sen ensisijaista
työkalua ja selkärankaa, Internetiä, ei enää leimata
asioiksi jotku kuuluvat vain Pohjoisen vauraille. Te ryhdytte nyt
keskustelemaan Internetistä sekä maailman- että kylätalouden
tekijänä, kehityksen ja demokratian työkaluna. Tämä on hieno
uusi avaus. Sillä jos me todella olemme kokemassa paradigman
muutosta, jos me todella olemme teolliseen vallankumoukseen
verrattavassa käännekohdassa se merkitsee - professori Landesin
kirjaan viitaten - että ainakin jotkut kortit jaetan taas
uudelleen.
Tiedon vallankumous avaa mahdollisuuksia joita eivät ehkä
parhaiten huomaa ja käytä hyväkseen ne, jotka voittivat
edellisellä kierroksella. Tämänkertaiset voittajat tulevat
olemaan niitä, jotka nopeimmin ymmärtävät uudet tosiasiat ja
käyttävät hyväkseen uusien teknologioiden tasa-arvoistavaa
vaikutusta.
Toivon keskusteluillenne viisautta ja menestystä. Toivon että
ne antavat panoksensa tietoisuuteen siitä, että Etelälle voi
nyt olla avautumassa ainutlaatuinen mahdollisuuksien ikkuna.
Toivokaam että 200 vuoden päästä Harvardissa joku joka
kirjoittaa maailman taloushistoriaa, toteaa että Etelän kehitys
sai merkittävää lisävauhtia uuden vuosituhannen alussa, kun
se ryhtyi käyttämään tiedon vallankumousta hyväkseen.