TASAVALLAN PRESIDENTIN PUHE 23.10.1998
SUOMALAISEN LAKIMIESYHDISTYKSEN 100-VUOTISJUHLASSA


Suomen oikeuskulttuuri kansainvälistyvässä maailmassa

Oikeus ja kansanvalta liittyvät kiinteästi toisiinsa. Oikeus elää ihmisten varassa ja on luotu ihmistä varten. Oikeus ja oikeudenmukaisuus toteutuvat kun siitä huolehtivat korkeatasoiset lakimiehet ja -naiset. Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen 100-vuotisjuhla on merkittävä virstanpylväs. Lakimiesyhdistyksellä on olennainen osa Suomen historiassa ja maamme rakentamisessa oikeusvaltioksi. Yhdistyksen piirissä ovat toimineet valtiosääntömme ja muiden keskeisten lakien kirjoittajat, tasavaltamme ja sen oikeuselämän monet johtohenkilöt.

Puhun tänään Suomen oikeuskulttuurin vahvuuksista kansainvälistyvässä maailmassa. Olen jo aikaisemmassa toiminnassani monesti kokenut, kuinka suuri merkitys oikeudella on rauhan ja kansainvälisen turvallisuuden ylläpitämisessä ja vahvistamisessa sekä yleisimminkin kestävän kehityksen turvaamisessa.

Viime vuosina on käynyt entistä selvemmäksi, että oikeudellisten yhteyksien avaaminen on välttämätöntä kulttuuristen ja taloudellisten suhteiden ja yleensäkin kansainvälisen kanssakäymisen rakentamiseksi kestävälle pohjalle. Suomi on osllistumassa entistä aktiivisemmin myös kansainväliseen ihmisoikeuskeskusteluun.

Suomalaisen lakimieskunnan asiantuntemusta kysytään nykyään hyvinkin vaativiin kansainvälisiin tehtäviin. Samalla kun tämä on avannut uusia ulottuvuuksia, se asettaa lakimieskunnalle kasvavia vaatimuksia. Hyvän ammatti- ja kielitaidon lisäksi tarvitaan taitoa ja kykyä saavuttaa yhteisesti hyväksyttävissä oleva tulos eri kulttuurien ja oikeusjärjestelmien ristipaineessa sekä soveltaa yhteisesti sovittuja kansainvälisiä normeja myös kansallisesti.

Ihmisoikeudet, mukaan lukien. vähemmistöoikeudet, monipuoluedemokratia ja oikeusvaltioperiaate ovat viime vuosikymmeninä nousseet keskeisiksi kysymyksiksi niin hyvin valtioiden välisessä kanssakäymisessä kuin hallitusten suhteessa omaan väestöönsä. Turvallisuus on tänään nähtävä laajana käsitteenä, sotilaallisia tekijöitä laajempana kokonaisuutena, joka käsittää myös demokraattisen ulottuvuuden ja ihmisoikeudet. Kestävää turvallisuutta ei voi ajatella ilman ihmisoikeuksia.

Emme voi vaatia muilta enempää kuin mihin itse olemme kansallisesti valmiita sitoutumaan. Uudistettu perusoikeusjärjestelmämme antaa vankan pohjan kansainväliselle toiminnallemme ihmisoikeuksien ja vähemmistöoikeuksien edistämiseksi ja vahvistamiseksi.

Oikeusjärjestyksemme ja sen keskeiset periaatteet ovat vuosisatojen kehityksen tulos. Ne ovat osa historiaamme ja koko kansakunnan yhteistä perintöä. Jo pitkään ennen itsenäisen Suomen syntymistä Suomen omat edustajat osallistuivat Ruotsin valtiopäivillä lakien säätämiseen ja oikeusjärjestyksen kehittämiseen yhdenvertaisina valtakunnan muiden osien edustajien kanssa.

Kun Suomi erotettiin Ruotsista 1808-09 sodan seurauksena, sillä oli siten oma oikeusjärjestelmänsä, jonka ylläpitämiseen Venäjän keisari sitoutui. Kansakunta koki oikeusjärjestelmän omakseen ja sen korvaaminen toisella olisi kohdannut suuria vaikeuksia.

Suomen oikeusjärjestelmä on vahvasti ankkuroitunut pohjoismaiseen oikeusajatteluun ja -perinteeseen. Kansalaisen perusvapauksilla ja niiden kunnioittamisella on siten yhtä vankka sija ja perinne Suomen oikeusjärjestelmässä kuin muissa pohjoismaissa. Pohjoismaiden kesken pitkään harjoitettua tiivistä lainsäädäntöyhteistyötä voidaan pitää ainutlaatuisena maailmassa.

Kansainliitto oli ensimmäinen kansainvälinen järjestö, jonka toimintaan Suomi osallistui itsenäisenä valtiona. Kansainliiton yhteydessä toimi Pysyvä kansainvälinen tuomioistuin. Tämän tuomioistuimen tuomariksi valittiin v. 1938 tunnettu suomalainen kansainvälisen oikeuden asiantuntija ja entinen pääministeri Rafael Erich. Hän ei kuitenkaan ehtinyt vaikuttaa tuomioistuimen jäsenenä - syksyllä 1939 syttyi talvisota ja tuomioistuimen toiminta päättyi 1.1.1940.

Yhdistyneiden kansakuntien aikakaudella useita suomalaisia lakimiehiä on valittu merkittäviin tehtäviin, joissa he ovat voineet vaikuttaa kansainvälisen oikeuden kehittämiseen ihmisoikeuksien ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämiseksi Suomen oman oikeusperinteen ja lainsäädännön pohjalta. Tässä yhteydessä haluaisin erityisesti mainita varatuomari Helvi Sipilän, professori Erik Castrénin, professori Bengt Bromsin ja oikeusneuvos E.J. Mannerin. Heidän lisäkseen lukuisat suomalaiset juristit ovat viime vuosina aktiivisesti osallistuneet ihmisoikeuksien suojaa lisäävien ja vähemmistöjen asemaa parantavien uusien instrumenttien laatimiseen kansainvälisessä yhteistyössä. Heidän toimintansa piirtää samalla maailmalla kuvaa Suomesta maana, joissa näitä oikeuksia kunnioitetaan ja noudatetaan.

Suomen osuus Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin koollekutsumisessa 1975 oli ratkaiseva. Konferenssin päätösasiakirja on edistänyt merkittävällä tavalla ihmisoikeuksien kunnioittamista. Päätösasiakirjan hyväksymisen seurauksena syntyi varsinkin Itä- ja Keski-Euroopan sosialistisiin maihin ns. Helsinki-ryhmiä, jotka vaativat hallituksiltaan ETYKin päätösasiakirjan ihmisoikeusperiaatteiden noudattamista. Näin Helsinki ja Suomi yhdistettiin ihmisoikeuksien edistämiseen, vaikka Suomi ei ollut erityisesti panostanut juuri näiden periaatteiden edistämiseen itse konferenssissa. Lokakuussa 1989 kaatui Berliinin muuri ja kuukautta myöhemmin hyväksyttiin Pariisissa pidetyssä ETYK-maiden valtionpäämiesten kokouksessa ns. Pariisin peruskirja. Nämä kaksi tapahtumaa aloittivat Euroopassa uuden aikakauden.

Vuosi 1989 oli monella tavalla vedenjakaja Suomen entistä aktiivisemmalle osallistumiselle ihmisoikeuksien edistämiseen. Liittyminen Euroopan neuvostoon ja sen myötä Euroopan ihmisoikeussopimukseen antoi merkittävän sysäyksen suomalaisen ihmisoikeuskulttuurin uudistumiselle. Euroopan ihmisoikeussopimuksen hyväksyminen edellytti merkittäviä muutoksia lainsäädäntöömme. Tämän lisäksi valtioneuvosto asetti 1989 ylijohtaja K.J. Långin johtaman perusoikeuskomitean. Komitean ja presidentti Pekka Hallbergin perusoikeustyöryhmän työn pohjalta hallitusmuotoa muutettiin 1995 täsmentämällä ja laajentamalla perustuslaissa turvattuja perusoikeuksia kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa viitoitetulla tavalla.

Keski- ja Itä-Euroopan valtiot näkivät Euroopan neuvostossa järjestön, joka yhtäältä pystyisi auttamaan niitä hyvinkin konkreettisesti uuden yhteiskuntajärjestelmän rakentamisessa sekä toisaalta antaisi niille pääsyn Euroopan demokraattisten valtioiden yhteisöön. Jäsenyys Euroopan neuvostossa ei kuitenkaan ole automaattista. Hakijavaltion tulee sitoutua kunnioittamaan eurooppalaisia arvoja, monipuoluedemokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta sekä ihmisoikeuksia ja perusvapauksia.

Euroopan neuvoston pyynnöstä olemme järjestäneet koulutusta Euroopan ihmisoikeussopimukseen liittymistä koskevissa kysymyksistä erikseen Baltian maille, Venäjälle ja Georgialle. Euroopan neuvosto on monin tavoin muutoinkin käyttänyt suomalaista juridista asiantuntemusta - esim. Tarja Halonen ja Gunnar Jansson. Suomalaisia lakimiehiä ja -naisia on toiminut ja toimii järjestön oikeudellisissa tehtävissä kuten EN:n hankkeissa, joilla rakennetaan entisten sosialististen maiden yhteiskuntien uusia perusteita. He ovat selvittäneet jäsenyyden edellytyksiä; tehneet ehdotuksia uusien perustuslakien perusoikeussäännöksistä; antaneet neuvoja kunnallishallinnon järjestämisestä ja kunnallislainsäädännön laatimisesta; sekä kouluttaneet tuomareita ja muita oikeusturvakoneiston toimintaan osallistuvia henkilöitä. Suomalaiset asiantuntijat ovat avustaneet myös vähemmistöjen asemaa sekä kansalaisjärjestöjen toimintaa turvaavan ja sosiaalisia oikeuksia koskevan lainsäädännön laatimista.

Suomen tavoitteena on ihmisoikeuksien edistäminen kaikkialla maailmassa. Ihmisoikeudet eivät muodosta erillisiä saarekkeita vaan ovat kiinteä osa kansainvälisten suhteiden ja yhteistyön kokonaisuutta. Ei kuitenkaan riitä, että valtiot sopivat keskenään ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamisesta. Tarvitaan myös tehokkaita seurantajärjestelmiä, joiden avulla voidaan tarkkailla yksittäisten valtioiden käyttäytymistä. Suomen edustajat ovat aktiivisesti olleet luomassa - ulkoministeri Tarja Halonen jopa aloitteentekijänä - erilaisia Euroopan neuvoston seurantajärjestelmiä, jotka täydentävät YK:n ihmisoikeuksien valvontajärjestelmän toimintaa.

Kansainväliset ihmisoikeusnormit vaikuttavat Suomen lainsäädäntöön ja tuomioistuinten ratkaisuihin. Suomi raportoikin säännöllisesti YK:n ja Euroopan neuvoston asianomaisille valvontaelimille oman lainsäädäntönsä tilasta. Nämä kansalliset raportit ovat saaneet osakseen kiitosta. Suomen omaksumaa käytäntöä antaa kansalaisjärjestöille mahdollisuus keskustella ihmisoikeussopimusten soveltamisesta Suomessa on pidetty esimerkillisenä.

Perinteisesti kansainväliset tuomioistuimet ovat ratkaisseet valtioiden välisiä kiistoja. Euroopan ihmisoikeussopimuksella 1950 annettiin yksilöille historiallinen mahdollisuus nostaa kanteita omaa hallitustaan vastaan kansainvälisessä tuomioistuimessa. Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa valtiot luovuttivat riippumattomalle kansainväliselle tuomioistuimelle sitovan toimivallan tutkia ja päättää niihin kohdistetuista sopimusrikkomusväitteistä. Euroopan neuvoston ministerikomitea myös valvoo, että tuomioistuimen tuomio pannaan täytäntöön. Lisäksi ministerikomitea voi edellyttää ns. yleisiä toimenpiteitä, mukaan lukien lainsäädännön muuttamista. Tuomioistuimen antamien ratkaisujen valossa Suomen viranomaiset pyrkivät tarkistamaan omaa toimintaansa ja korjaamaan havaittuja puutteita.

Yksilön mahdollisuus valittaa kokemistaan oikeudenloukkauksista kansainvälisille elimille on toistaiseksi koskenut vain kansalais- ja poliittisia oikeuksia. Suomi on perinteisesti nähnyt ihmisoikeudet laaja-alaisena kokonaisuutena. Suomen perusoikeusjärjestelmän eräs vahvuus on siinä, että ihmisten vapautta, turvallisuutta ja osallistumisoikeuksia sekä toisaalta taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia samoin kuin ympäristöön liittyviä oikeuksia voidaan tarkastella yhtenä kokonaisuutena.

Kaikkien ihmisoikeuksien yleismaailmallisuus, jakamattomuus ja samanarvoisuus on kansainvälisesti tunnustettu. Minusta on rohkaisevaa, että nyt on alettu keskustella myös taloudellisia, sivistyksellisiä ja sosiaalisia oikeuksia koskevien kansainvälisten sopimusten vahvistamisesta. Euroopan neuvostossa on jo otettu konkreettinen askel: heinäkuun alusta tuli voimaan Euroopan sosiaalisen peruskirjan lisäpöytäkirja koskien ns. järjestökanteluja. Kansainväliset ja kansalliset työmarkkinajärjestöt sekä muut kansalaisjärjestöt voivat vastedes osallistua sosiaalisten oikeuksien valvontaan kantelemalla Euroopan neuvostolle tapauksissa, joissa ne katsovat, että peruskirjaa on toteutettu epätyydyttävästi jossain sopimusvaltiossa. Suomen panos järjestökantelujen aikaansaamiseksi on ollut keskeinen.

Toisin kuin Rafael Erichin aikana tai vielä kymmenenkin vuotta sitten, ovat kansainväliset tuomioistuimet tänään osa monen juristin arkipäivää kaikissa lakimiehen perinteisissä rooleissa: yksityisen osapuolen, Suomen hallituksen tai kansainvälisen järjestön lainopillisena edustajana taikka tuomioistuimen tuomarina tai muussa tehtävässä. Suomi on pystynyt tarjoamaan korkeatasoisia juristeja kansainvälisiin tuomarintehtäviin: Raimo Pekkasen ja Matti Pellonpään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, Leif Sevónin ja Virpi Tiilin Euroopan yhteisöjen tuomioistuimiin ja Bengt Bromsin Yhdysvaltain ja Iranin väliseen välitystuomioistuimeen.

Amsterdamin sopimuksessa Euroopan unioni on sitoutumassa perusoikeuksien kunnioittamisen periaatteeseen. Suomen perusoikeusuudistus 1995 vaikutti osaltaan Amsterdamin sopimuksen sisältöön. Suomi esitti neuvotteluissa sopimukseen määräystä, joka hyvin pitkälti vastasi hallitusmuodon uudistettua laajaa syrjintäkieltoa hallitusmuodon 5 pykälässä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Amsterdamin sopimukseen sisältyy nyttemmin hyvin samankaltainen määräys, josta tulee osa unionin oikeutta ensi vuonna, kun sopimus tulee voimaan.

Perusoikeusuudistus oli käänteentekevä monessakin mielessä ja on selkeästi kehittänyt ihmisoikeuskulttuuriamme. Perusoikeudet kattavat nyt kaikki Suomen oikeudenkäyttöpiiriin kuuluvat. Säännösten kattavuus laajeni olennaisesti, sillä perinteisten kansalaisoikeuksien rinnalle otettiin mukaan myös taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä perusoikeuksia. Esimerkiksi vähemmistöjen oikeudet on nyt muotoiltu myönteistä kansainvälistäkin kiinnostusta herättäneellä tavalla. On myös merkittävää, että perusoikeuksien asemaa vahvistettiin. Hallitusmuodon 16a §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Tämä lähtökohta on syytä ottaa vakavasti. Perusoikeuksien tosiasiallinen toteutuminen edellyttää julkisen vallan aktiivisia toimenpiteitä.

Oman ihmisoikeuskulttuurimme vahvistuminen antaa meille mahdollisuuksia aiempaa laajemmin tarjota yhteistyötä ja tukea myös muille. Suomen kokemuksiin ja asiantuntemukseen oikeusalalla kohdistuukin tätä nykyä suurta mielenkiintoa. Ihmisoikeuksien, mukaan lukien vähemmistöjen oikeuksien ja demokratian vahvistaminen ovat myös yksi Suomen kehitysyhteistyön keskeisiä tavoitteita.

Pienen, mutta vahvan oikeusvaltion etuna on, että voimme toimia ikään kuin oikeuden kehityksen laboratoriona ja välittää tietoa omista kokemuksistamme. Niiden pohjalta vuoropuhelu on todellista ja saavuttaa yleistä tunnustusta. Meillä on kaikki edellytykset osallistua entistä syvällisemmin kansainväliseen keskusteluun niin kahdenvälisessä kanssakäymisessä kuin yhteisesti myös Euroopan unionin piirissä.

Kokemukset oikeusalan yhteistyöstä Kiinan kanssa ovat olleet myönteisiä. Näkemyksiä on voitu vaihtaa ja myös vaikeita asioita käsitellä avoimen keskusteluilmapiirin vallitessa. Yhteisenä pyrkimyksenä on ollut oikeusvaltion toiminnan perusperiaatteiden selventäminen.

Mittasuhteet Kiinan kokoisessa valtiossa ovat valtavat, ja muutokset vievät aikansa. Kiina on kuitenkin selkeästi ilmaissut valmiutensa liittyä kiinteämmin kansainväliseen ihmisoikeuksien suojajärjestelmään. Kiina on ratifioimassa YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevaa yleissopimusta ja on äskettäin allekirjoittanut YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan sopimuksen. Kiina on osoittanut jo kiinnostusta saada oikeudellista tietoa siitä, miten ihmisoikeusvelvoitteiden edellyttämät lainsäädäntöuudistukset ja järjestelmän kehittäminen meillä Suomessa on toteutettu.

Monesti asiallinen vuoropuhelu ja käytännön yhteistyö on tuloksellisempaa kuin tuomitseminen ja painostus. Ihmisoikeudet ovat aidosti yleismaailmallisia. Tämä antaa meille oikeuden ja samalla myös velvollisuuden välittää siitä, miten ihmisyksilön oikeudet toteutuvat myös muualla kuin täällä Suomessa.

Satavuotisjuhlissa on tavoiteltava perspektiiviä yli aikakausien. Dante kirjoitti 600 vuotta sitten olevansa maailman kansalainen. Se on vieläkin enemmän utopiaa kuin ennakoitava todellisuus, vaikka me suomalaisetkin olemme jo sekä Suomen että Euroopan unionin kansalaisia. Euroopan unionin kansalaisuus velvoittaa meitä entistä aktiivisemmin osallistumaan eurooppalaisen kansalaisyhteiskunnan - kansalaisten Euroopan - ja oikeuden kehittämiseen.

Kansainvälinen osallistuminen edellyttää vahvaa kansallista itsetuntoa. Tuskin voidaan ajatella globaalia oikeutta ja arvokeskusteluakaan, ellei se perustu vahvaan oikeudentuntoon sekä ihmisen arvon ja yleisen oikeudenmukaisuuden takaamiseen jo lähipiirissä. Kansainvälistymisessä on kysymys suomalaisen oikeuskulttuurin avaamisesta vuorovaikutukseen, ei ulkomaisten mallien tuomisesta. Oman oikeuskulttuurin vaaliminen on aina etusijalla.

Arvoisa juhlayleisö,

Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen 50-vuotisjuhlassa presidentti K.J. Ståhlberg esitti tervehdyksen yhdistystä perustaneiden lakimiesten puolesta vuosikymmenten takaa. Hän onnitteli yhdistystä siitä, "mitä se oli aikaansaanut Suomen lain ja oikeuden tuntemiseksi ja kehittämiseksi sekä arvoon ja voimaan saattamiseksi kansamme elämässä".

Tässä juhlassa viisi vuosikymmentä myöhemmin voimme edelleen luottavaisin mielin arvioida oikeuskulttuurimme rakentavaa merkitystä kansainvälistyvässä maailmassa. On arvokasta, että Suomen lakimieskunta perinteitä kunnioittaen, mutta tulevaisuuteen katsoen, vaalii ja vahvistaa ihmisten vapautta ja oikeuksia maassa ja maailmalla.

Toivotan Suomalaiselle Lakimiesyhdistykselle ja sen jäsenille parhainta menestystä.