TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI
AHTISAAREN PUHE
KANSAINVÄLISEN OLYMPIAKOMITEAN ARVIOINTITOIMIKUNNAN JÄSENILLE
17.11.1998 PRESIDENTINLINNASSA
Tuskin minkään maan historiassa urheilulla on
yhtä merkittävä ja tärkeä asema kuin Suomessa. Urheilun
kautta rakensimme kansallista identiteettiämme vuosisadan
ensimmäisten vuosikymmenten aikana sekä kotimaassa että
kansainvälisesti.
Suomessa urheilun voimakas läpimurto ja valtiollisen
itsenäisyyden perustan luominen tapahtui täsmälleen samaan
aikaan. Taiteessa tämä historiallinen aikakausi tunnetaan
kansallisromantiikasta. Silloin luotiin Suomen taiteen
tärkeimmät kansallisaarteet. Urheilussa koko Suomi tempautui
mukaan olympiamenestykseen ja -hurmaan, jonka ylväs keulakuva
oli unohtumaton Paavo Nurmi, meidän suomalaisten ja monien
muidenkin mielestä vuosisatamme suurin urheilija.
Nyt tähtäämme uudelle vuosituhannelle, mutta olympiainnostus
ei koskaan ole laantunut Suomessa. Olympiakisojen ja
olympia-aatteen voima ja merkitys maassamme on jatkuvasti vahva
ja kouriintuntuva. Se on erottamaton osa historiaamme,
identiteettiämme ja kansallista tietoisuuttamme. Se on
erottamaton osa jokaisen suomalaisen kokemuspiiriä. Kaikkialla
maailmassa olympiakisat ovat urheilu- ja mediatapahtuma vailla
vertaa, mutta Suomessa mukana on vielä ylimääräinen annos
jotakin aivan erityistä ja olennaista. Tämä kansakunta on
syntynyt ja aikuistunut olympia-aatteen ja -kisojen rinnalla.
Suomen urheiluhistorian ikimuistoisimpia hetkiä on Helsingin
olympiakisojen avajaiset vuonna 1952: Paavo Nurmi kiertää
olympiastadionin rataa olympiasoihtu kädessään, urheilijoiden
rivistöt hajoavat avajaisissa täydellisesti ainoan kerran
olympialaisten historiassa, kaikki haluavat nähdä maailman
suurimman urheilijan. Kun Paavo Nurmi sitten kohottaa soihtunsa
ja olympiatuli syttyy, on Suomen urheilun suurin unelma
toteutunut. Tämä tähän astisen urheiluhistoriamme suurin
hetki oli myös symbolinen lähtölaukaus uuden,
kansainvälisyyteen avautuvan, nykyaikaisen Suomen synnylle.
Olen halunnut kertoa tämän vahvistaakseni käsitystänne
Suomesta olympiaurheilun maana, jonka historiaa ei voi kertoa
eikä ymmärtää ilman olympiahengen vaikutusta ja merkitystä.
Helsinki hakee nyt vuoden 2006 talviolympiakisoja. Tämä on
jälleen suuri yhteinen unelma ja hanke, jonka takana ovat niin
valtiovalta kuin laajat kansalaispiirit. Olympialaisten
talvikisojen järjestäminen Helsingissä olisi kansallinen
täyttymys. Helsingistä tulisi samalla ensimmäinen kaupunki,
jossa olisi järjestetty sekä kesä- että talviolympiakisat.
Suomihan on maa, jossa luonnonolosuhteet sallivat kesä- ja
talviurheilulajien tasavertaisen harrastamisen ja
kilpailutoiminnan. Suomalaisten urheilijoiden menestys
olympialaisissa on myös ollut yhtä vahvaa niin kesä- kuin
talvilajeissakin.
Vuoden 2006 talviolympiakisat Helsingissä eivät kuitenkaan ole
yksinomaan kansallinen unelma ja päämäärä. Voimme
perustellusti sanoa, että Suomi on myös velkaa
kansainväliselle olympialiikkeelle. Onko meillä nyt
mahdollisuus antaa kansainväliselle olympialiikkeelle jotakin
uutta ja merkityksellistä, historiallisesti kestävää ja
olennaista?
Minä uskon niin. Minulla on pitkä ja monipuolinen kokemus
kansainvälisissä diplomaattisissa tehtävissä. Tunnen ja
tiedän miten kansainvälistä yhteisymmärrystä ja
kansainvälisten suhteiden myönteistä kehitystä voidaan
parhaiten vahvistaa ja edistää. Siksi tiedän myös, että
kansainvälisellä olympialiikkeellä ja Kansainvälisellä
Olympiakomitealla on tässä katsannossa suuri merkitys.
Olympialiikkeen kansainvälisyyttä, rauhaa ja ystävyyttä
korostava rooli on tärkeä yhdistävä tekijä koko maailmassa.
Olympialiikkeen solidaarisuustyö antaa uskoa ja eväitä
kaikissa niissä maissa, jotka ovat vasta rakentamassa
kansallisen olemassaolonsa perustaa ja identiteettiään
kuten Suomi vuosisadan alussa. Olympiaurheilu tavoittaa maailman
kaikki kansakunnat ja yhdistää niitä.
Meidän on yhdessä huolehdittava siitä, että kansainvälisen
olympialiikkeen mahdollisuudet tuoda sanomaansa esille yhä
vahvistuvat. Yksi kansainvälisen olympialiikkeen arvovallan
ulottuvuus on sen ekologiset vaikutukset ja ennen kaikkea
ekologinen esimerkki. Suurten urheilutapahtumien järjestäminen
luonnon ekologista harmoniaa ja kestävän kehityksen
periaatteita kunnioittaen on urheilun suuri haaste. Ja
tiennäyttäjänä tulisi toimia juuri Kansainvälisen
Olympiakomitean!
Se tosiseikka, että Helsingissä käytännöllisesti katsoen
kaikki suorituspaikat ovat valmiina, antaa meille oikeuden puhua
ekologisesti kestävästä vaihtoehdosta. Tuo vaihtoehto on myös
suuntaa-antava ja tulevaisuutta ajatellen kansainvälisesti
rakentava valinta.
Suomi on suuri talviurheilumaa, jossa lumi ja jää ovat osa
luontomme kiertokulkua. Suomesta kuitenkin puuttuvat korkeat
vuoret. Merkitseekö tämä sitä, että suuren unelmamme
täyttyminen, talviolympiakisojen järjestäminen, olisi
mahdotonta?
Onneksi ei! Kansainvälinen Olympiakomitea on arvostetun
puheenjohtajansa Juan Antonio Samaranchin johdolla tehnyt
mahdolliseksi jakaa kisojen suorituspaikat vaikka kahden maan
kesken.
Kokemus osoittaa, että talviolympiakisoissa on asiallisesti
ottaen mahdotonta järjestää kaikkia lajeja yhteen kaupunkiin,
kaikkia urheilijoita yhteen olympiakylään tai koko mediaa
yhteen mediakylään. Talviolympiakisojen tulevaisuutta on
tässä suhteessa tarkasteltava avoimesti ja myös ekologiset
näkökohdat huomioonottaen.
Kisojen jakaminen, jota aikaisemmin ei käytännössä ole
kokeiltu, saa monen urheiluihmisen kuitenkin empimään. Minä
kuitenkin uskon, että juuri Helsinki ja Lillehammer voisivat
toimia kisojen jakamisen ihanteellisena mallina. Sen takaavat
Suomen ja Norjan talviurheiluhistoria ja urheilua rakastavat
kansat. Sen takaa kokemuksemme suurten urheilutapahtumien
järjestäjänä. Sen takaa halumme olla myönteisesti
kehittämässä kansainvälistä olympialiikettä ja tukemassa
sen tavoitteita.
Vuonna 2006 nopeasti kehittyvän teknologian merkitys on jälleen
uudella tasolla. Tasolla, joka vaikuttaa myös olympiakisojen
näkyvyyteen ja vaikuttavuuteen. Tärkeää on, että
Kansainvälinen Olympiakomitea toimii edelläkävijänä
urheilun, median ja telekommunikaation uusien mahdollisuuksien
hyväksikäytössä - roolissa, joka sille sopii ja jonka tulisi
kaikissa olympiakisoissa näkyä ja vahvistua. Suomi on maailman
johtava maa mitä tulee uuden teknologian, erityisesti
telekommunikaation ja tietoliikenteen kehittämiseen ja
hyödyntämiseen. Telekommunikaation voimin luotu Helsingin ja
Lillehammerin yhteinen kisakylä on haaste, jonka otamme
mielihyvin vastaan.
Urheilussa kuuluu tähdätä voittoon. Sen pitää kuitenkin
tapahtua reilun pelin hengessä ja kanssakilpailijoita
kunnioittaen. Vuoden 2006 talviolympiakisojen kaikki hakijat
edustavat suurenmoista urheilullista ja organisatorista
osaamista. Urheilevan Suomen valtionpäämiehenä ja suomalaisten
mielialat hyvin tuntevana uskallan väittää, että Helsinki
voisi antaa kisoille sellaista lisäarvoa, jota muualta ei
löydy.
Lisäarvoa, joka liittyy aidosti olympiahistoriaan, -henkeen ja
-aatteeseen. Jotakin, joka saa kaikki suomalaiset maailmanmestari
Mika Häkkisestä maailmaankuuluun sopraanoon Karita Mattilaan,
valtionpäämiehestä pienimpiin koululaisiin tuntemaan
sisällään hehkua ja innostusta. Mahdollisuus luoda jotain
ainutkertaista ja mieliinpainuvaa kansallista ja olympiahistoriaa
antaa meille voimaa, mutta myös nöyryyttä, jota onnistuminen
ja rehellinen sitoutuminen olympia-aatteeseen ja sen
kehittämiseen edellyttää.
Unelma elää: sitoa yhteen kesä- ja talviolympiakisojen
fantastinen kansainvälinen traditio yhdessä paikassa. Paavo
Nurmi saa seuraajan, olympiatuli syttyy jälleen Helsingin
olympiastadionilla. Tämä on meidän unelmamme. Toteuttakaamme
se yhdessä.