ROUVA EEVA AHTISAAREN PUHE NAISTEN PÄIVÄN JUHLASSA HELSINGIN YLIOPISTOLLA 6.3.1998

Helvi Sipilä luento

"Ellei ole uskoa parempaan maailmaan, ei parempaa maailmaa synnykään"

Kunnioitettu kansainvälinen naisemme, varatuomari Helvi Sipilä, Arvoisat juhlavieraat,

Kysymykset siitä, keitä me olemme, mistä me tulemme ja minne olemme menossa kuuluvat voimakkaasti aikaamme. Viime kuukausina suuren kiinnostuksen kohteeksi ovat nousseet monet kansallisen kulttuurimme perustekijät naisasiaa edistäneestä Topeliuksesta aina Alvar Aaltoon. Tänään keskustellaan suomen kielestä, kansallisesta historiasta, Kalevalan sanomasta ja suomalaisesta myyttimaailmasta vilkkaammin kuin aikoihin. Olen vilpittömästi ilahtunut tilanteesta. Oman kulttuurin ja historian tunteminen helpottaa liikkumista maailmalla.

Suomalaisen kulttuurin ja itsenäisyyden juhlavuodet ovat osoittaneet, että olemme onnistuneet muovaamaan oman ainutkertaisen kulttuuriperintömme sulattamalla vieraita vaikutteita onnistuneesti omaamme. Siksi tulevaisuus globalisoituvassa maailmassa ei vaikuta uhkaavalta, vaan innostavalta ja haastavalta. Maailma ei ole koskaan valmis. Kansainvälisenä naistenpäivänä tulee rohkeasti ja ennakkoluulottomasti pohtia naisten elämään liittyviä kysymyksiä. Juhlapäivän saama huomio todistaa, että naisten aseman edistämisestä on tullut luonteva ja tärkeä osa sekä kansallista että kansainvälistä yhteistyötä useimmilla elämänaloilla.

Suomalaisten naisten yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikutus on ollut viime vuosina näkyvästi esillä juhlittaessa naisten äänioikeuden 90vuotista taivalta. Olen pohtinut kansanedustaja ja opettaja Hilda Käkikosken kautta naisten merkitystä historiamme eri vaiheissa. Naiskasvatuksen ideoilla oli hyvä yhteiskunnallinen kaikupohja 100 vuotta sitten, mikä edisti tämänkin talon avautumista naisylioppilaille. Kansallisen Suomen rakentamiseen tarvittiin parhaat voimat sukupuoleen katsomatta. Naisten panos suomalaisen yhteiskunnan eriaikaisissa rakennus ja kehittämishankkeissa on ollut huomattava. Naisissa meillä on ollut sellaista lahjakkuuspotentiaalia, jonka käyttöönotto on ollut nykyisen hyvinvointimme perusta.

Naistenpäivänä on syytä pohtia niitä tekijöitä, jotka ovat edistäneet naisten keskinäistä solidaarisuutta meillä ja muualla. Viimeisen 50 vuoden aikana maamme on avautunut ja radikaalisti muuttunut. Tänään monikulttuurisuus leimaa suomalaista arkea. Emme voi kansakuntana emmekä yksilöinä elää ovet suljettuina suhteessa muuhun Eurooppaan, muuhun maailmaan. Uskon vahvasti, että yhdistäviä tekijöitä on enemmän kuin erottavia.

Meidän täytyy uskoa parempaa tulevaisuuteen. Haluaisin muotoilla asian Maria Jotunin viisain sanoin: "Ellei ole uskoa parempaan maailmaan, ei parempaa maailmaa synnykään." Me jokainen voimme vaikuttaa. Pienistä teoista voi liikkeelle lähteä suuri muutosvoima.

Globaalin naissolidaarisuuden voiman koin itse vahvasti vuonna 1975 Tansaniassa Dar es Salaamissa, jossa vietin ensimmäistä kertaa kansainvälistä naistenpäivää. Juhlaan, joka tapahtui pääkaupungin keskustassa sijaitsevalla Najimojan kentällä, liittyy lämpimiä ja innostavia muistoja. Tilaisuuteen tuli väkeä satamäärin eivätkä paikalle tuodut tuolit riittäneet alkuunkaan. Tiedettiin, että juhlapuhujaksi oli lupautunut presidentti Julius Nyerere.

Tunnelma oli arvokas ja odottava. Naiset värikkäissä kitengeissään muodostivat komean näyn kentällä, jonka ainoa varjoa antava suoja oli Najimoja, yksi palmu. Aluksi oli musiikkia. Sitten nousi puhujalavalle pääministerin puoliso rouva Kawawa. Hän oli vaatimaton kylän nainen, joka ei juurikaan liikkunut Dar es Salaamin diplomaattikunnan tilaisuuksissa. Rouva Kawawa puhui swahiliksi ja vaikka en ymmärtänyt hänen puhettaan, yleisön hartaasta tavasta kuunnella tajusin, että hänen sanomansa tavoitti kuulijat. Hän puhui naisena naisille. Minullekin tuli tunne, että olin ymmärtänyt. Seuraava puhuja oli presidentti Nyerere, kansan rakastama johtaja ja opettaja. Hän esiintyi valloittavasti ja hurmasi yleisönsä. Presidentti lupasi omasta puolestaan edistää naisten asiaa.

Toisen yhtä merkittävän kansainvälisen naisten päivän olen kokenut Namibiassa. Maassa oli juuri pidetty vaalit, mutta itsenäisyyttä ei vielä oltu saatu. Koko käsite "kansainvälinen naistenpäivä" oli Namibiassa uusi ja tuntematon, sillä maa oli EteläAfrikan osana ollut eristyksissä ja vailla kansainvälisiä yhteyksiä. Aloitteen naistenpäivän vietosta tekivät YK joukkojen naisjäsenet. Paikalliset naisjärjestöt innostuivat oitis. Juhlapuhujaksi saatiin Namibian ensimmäinen naisministeri, lääkäri Libertine AppolusAmathila.

Maaliskuun 8. päivänä 1990 keskipäivällä kokoontui pari sataa naista Khomasdalin kirkon seurakuntatiloihin Windhoekissa. Kutsu oli käynyt ja nopeasti painettuja pamfletteja oli levitetty ympäri kaupunkia. Kiireiset virkanaiset uhrasivat lounastuntinsa päästäkseen kokoukseen. Kokoustila osoittautui aivan liian pieneksi ja hikoiltuamme tervehdyspuheen ajan ikävässä ahtaudessa, ehdotti käytännöllisenä ihmisenä tunnettu Libertine, että siirtyisimme tuoleinemme pihalle. Siinä me lopulta istuimme ympyrässä ministerin ympärillä, aivan kuin afrikkalaisessa kyläkokouksessa. Tunnelma oli innostava ja hauska. Tilaisuudessa korostui naisten keskinäinen yhteys.

Uusi maailmanjärjestys, ja sen taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset ovat tällä vuosikymmenellä olleet laajan kiinnostuksen kohteena. Talouden massiivinen globalisoituminen, uuden tekniikan tehokkaampi hyödyntäminen, suuret muuttoliikkeet sekä kulttuuripohjan ylikansallistuminen ovat muuttaneet naisten paikallisia elinehtoja kaikkialla maailmassa. Tässä tilanteessa tarvitaan ihmisiä ja järjestöjä, jotka voivat toimia sekä kansallisesti että maailmanlaajuisesti.

Naisten aseman edistämisestä on tullut osa jokapäiväistä kansainvälistä yhteistyötä jo 1970-luvulta lähtien. Tuolloin suurissa maailmankonferensseissa Meksikossa ja Kööpenhaminassa hyväksyttiin suunnitelmat ja toimintaohjelmat. Naisasioita ei enää käsitelty pelkästään sosiaalisina tai humanitaarisina, vaan myös taloudellisina, koulutuksellisina ja poliittisina kysymyksinä. Naisten vuosikymmen vauhditti myös naisten syrjinnän kieltävän yleissopimuksen valmistumista. Sen allekirjoitti Kööpenhaminassa 50 maata.

Myös Suomessa laadittiin naisten vuosikymmenen aikana ensimmäinen hallituksen ohjelma sukupuolten välisen tasaarvon edistämiseksi. Yhdistyneiden Kansakuntien toiminta naiskysymyksissä on painottunut useille eri aloille. Ajan henki ja tavoitteet ovat näkyneet. Vuonna 1985 Nairobissa pidetyssä naisten maailmankonferenssissa sovittiin ns. Nairobin strategiasta. Sen kolme pääteemaa olivat tasaarvo, kehitys ja rauha. Konferenssissa painotettiin työllisyyden, terveydenhuollon, koulutuksen ja lukutaidon parantamisen tärkeyttä.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana maailmanjärjestön 185 valtiota ovat sopineet siitä, mitkä kysymykset ovat keskeisiä inhimilliselle turvallisuudelle ja kestävälle kehitykselle. Kuluva vuosikymmen on ollut YK:n suurten maailmankonferenssien aikaa. Niissä on käsitelty varsin laajasti ja seikkaperäisesti yhteiskuntiemme taloutta, ympäristöä, ihmisyhteisöjen toimivuutta, sosiaalisia kysymyksiä sekä ihmisoikeuksia. Näin on muodostunut Yhdistyneiden Kansakuntien maapallon toimintasuunnitelma.

Kaikissa konferensseissa naisten asiat ovat olleet tavalla tai toisella esillä. 1990luvun alussa New Yorkissa järjestettiin lasten oikeuksien konferenssi, jossa kehotettiin parantamaan lasten terveysoloja ja koulutusmahdollisuuksia, vähentämään lapsityövoimaa ja taistelemaan köyhyyttä vastaan. Rio de Janeirossa 1992 pidetty ympäristö ja kehitys konferenssi käynnisti pohdinnat ihmisen vastuullisesta, järkevästä ja kestävästä luonnonvarojen käytöstä. Wienin ihmisoikeuskonferenssissa 1993 päästiin yhteisymmärrykseen ihmisoikeuksien yleismaailmallisuudesta ja niiden kytkeytymisestä kehityskysymyksiin. Kairon väestökonferenssissa seuraavana vuonna määriteltiin yksimielisesti "Iisääntymisterveys" ja "Iisääntymisoikeus" käsitteet, jotka sisälsivät myös perhesuunnittelun ja seksuaaliterveyden.

Hengästyttävä määrä maailman poliittista johtoa kokoavia kokouksia, mutta myös kansalaisjärjestöjen aktiivista panostusta ja mukanaoloa. Maailman sähköiset viestimet sekä internet ovat tällä vuosikymmenellä käsitelleet yhteisiä asioita. Kööpenhaminan sosiaalisen kehityksen huippukokous 1995 nosti esille tuoreella tavalla kansalaisyhteiskunnan merkityksen kehitystä ylläpitävänä sosiaalisena ja taloudellisena voimana.

Pekingin naiskonferenssi 1995 oli todellinen globaalinen tapahtuma, johon ladattiin runsaasti odotuksia. Tässä salissa on monia, jotka virallisessa delegaatiossa tai kansalaisjärjestöjen edustajina kokivat Pekingissä sen voimakkaan poliittisen tahdon, joka johti konkreettisiin tavoitteisiin naisten aseman parantamiseksi maailmassa. Kuten muistamme, Pekingin toimintaohjelmassa tunnustettiin ensimmäistä kertaa naisten oikeus vapaasti kontrolloida omaa seksuaalisuuttaan osana yleisiä ihmisoikeuksia. Kaikille yhteinen päämäärä oli naisiin kohdistuvan väkivallan poistaminen.

Tasaarvon puute ei ole vain naisten ongelma se on koko maailmaa ja sen tulevaisuutta koskeva ongelma. Vain miehet ja naiset yhdessä voivat tämän ongelman ratkaista. Tämä tuli ilmi kahdessa viimeisimmässä kokouksessa, jonka teemat liittyivät varsin selvästi naisten elämänedellytysten parantamiseen. Istanbulin asuinyhdyskuntia koskeva konferenssi järjestettiin 1996. Sen tavoitteiksi muodostuivat kelvollinen asunto kaikille ja yhdyskuntien kestävä kehitys urbanisoituvassa maailmassa. Kasvava kaupungistuminen aiheuttaa suuria ongelmia ja kärsimyksiä sekä kaupungeissa että maaseudulla. Niinikään vuonna 1996 järjestettiin Roomassa ruokakokous, jonka päätöslauselmat ja toimintakehotukset koskivat elintarviketurvaa jokaisen ihmisen perusoikeutena.

Tänään on kuitenkin syytä kysyä, onko näiden maailman konferenssien vaikutus ulottunut maailman syrjäisiin kolkkiin, tavoittanut niissä elävät miehet ja naiset ja saanut heidät kytketyksi mukaan kehitysprosessiin. Miten olemme onnistuneet edistämään naisten mahdollisuuksia osallistua kehityksen suunnitteluun ja toteutukseen omissa maissaan? Maailmanpankin pääjohtaja James Wolfensohn on puheissaan nostanut esiin uuden teeman "The Challenge of lnclusion" vapaasti suomennettuna "Mukaan ottamisen haaste". Hän näkee aikamme tärkeimpänä haasteena sen, että ihmisille taataan samat mahdollisuudet osallistua kehitysprosessiin, kansallisuudesta, rodusta tai sukupuolesta riippumatta. Ketään ei pidä jättää ulkopuolelle. Vain sitä kautta voidaan edistää tasaarvoa.

Hyvät kuulijat,

Tässä työssä YK:n Naisten Kehitysrahasto UNIFEM on ollut tiennäyttäjä. UNIFEM perustettiin vuonna 1977 ja vuodesta 1985 se on toiminut itsenäisenä YK:n järjestönä. Sen merkitys naisten asioiden esille nostajana maailman laajuisesti on ollut tärkeä. Monilla teistä täällä olevista on kokemusta UNIFEM:in toiminnasta. UNIFEM:in toimintaajatus on levinnyt maanosasta toiseen ja maasta toiseen. Luin suurella mielenkiinnolla YK:n toimesta tehdyn UNIFEM:in työn evaluointiraportin. Siinä kiitetään rahaston toimintaa ja toivotaan, että UNIFEM jatkaisi globaali- ja kansallisella tasolla. Olen erityisesti iloinnut, että meillä Suomessa on niin monia aktiivisesti toimivia UNIFEMyhdistyksiä. Me suomalaiset olemme ottaneet sydämen asiaksi naisten puolesta toimimisen sekä tyttöjen ja naisten koulutusohjelmien tukemisen.

Tässä yhteydessä haluan lämpimästi kiittää kaikkia niitä henkilöitä, jotka Suomen eri puolilla ovat toimineet UNIFEM:in tavoitteiden hyväksi. Ilman vapaaehtoistyötä ja aktiivien panosta ruohonjuuritasolla ei hyvä asia etene. Haluan kiittää myös Suomen UNIFEM:in toiminnanjohtajaa Eila Alankoa, jonka pitkäaikainen kokemus ja väsymätön innostus ovat olleet korvaamattomia. Ilman "kansainvälistä naistamme" Helvi Sipilää ei UNIFEM ja työ naisten hyväksi olisi sitä, mitä se tänään on. YK:n apulaispääsihteerinä Helvi Sipilä nosti naisten asiat YK:n agendalle. Hän on omalla esimerkillään rohkaissut meitä naisia toimimaan paremman tulevaisuuden eteen.

Suomen kehitysyhteistyöstrategian mukaisesti köyhyyden poistaminen ja naisten aseman ja ihmisoikeuksien parantaminen ovat keskeisiä tavoitteita. Vaikka optimismi leimaa päätöksentekoa kaikilla tasoilla, tänään on kuitenkin syytä analysoida sitä, miten pitkälle olemme todella päässeet. UNIFEM on siitä erikoinen vaikuttaja, että sen toiminta ulottuu yksilötasolle saakka. Rahastolla on tärkeä ja joustava välittäjän rooli eri maiden hallitusten ja järjestöjen välillä. UNIFEM tuo kenttätason tuntoja kansainväliseen keskusteluun.

Kehitysaputyössä on tehty paljon virheitä, mutta niistä on myös viisastuttu. Tänään tarvitaan rohkeita ihmisiä, jotka osaavat heittää oikeita kysymyksiä. Oikeat ratkaisut löytyvät paikallistason tarpeista. Panostaminen koulutukseen, terveydenhoitoon, oikeudenmukaiseen hallintoon sekä taloudelliseen kehitykseen tervehdyttää elintason ja elämänlaadun vääristymiä kaikkialla. Jos naiset eivät ole mukana, kehitys ei etene. Naisten hiljainen, arkinen työ jää helposti poliittisessa päätöksenteossa marginaaliin. Syrjäytyminen ja köyhyys kulkevat käsi kädessä.

Meidän tulee ajatella uudella tavalla. On luotava ihmisille mahdollisuuksia toimia ja vaikuttaa oman elämän edellytysten parantamiseksi. On lisättävä kaikkien tasojen osallisuutta, vuorovaikutusta ja vaikuttamisen muotoja. On ajateltava globaalisti, mutta toimittava paikallisesti. Kehitysmaiden naisissa on optimismia, halua olla mukana ja toimia yhdessä. Nyt tavoitteena on yhdessä ja yksilöinä olla mukana rakentamassa parempaa tulevaisuutta.

Afrikkalainen ubuntu käsite kuvaa elämän yhteyttä. Ihmiset ovat sitä mitä ovat, koska ovat osa yhteisöä. Naiset haluavat omin käsin luoda uuden paremman elämän juuristoa paikallisen ja kotoisen kulttuurinsa ehdoilla. Käynnissä on uudenlaisen kumppanuuden ja naisyhteisöjen syntyminen. Tässä voisi olla UNIFEM:ille haaste. Naisten tulisi kaikilla tasoilla saada koulutusta järjestötehtäviin. Siinä voisi olla UNIFEM:ille uutta toimintaaluetta.

Hyvät kuulijat,

Viime keväänä 20 vuoden tauon jälkeen minulla oli tilaisuus vierailla Tansaniassa uudelleen. Aluksi huolestuin, ettei mitään kehitystä ollut tapahtunut, että Tansaniassa kaikki oli yhä samoin kuin 20 vuotta sitten. Mutta ei sittenkään. Ymmärsin varsin pian, että kehitystä on tapahtunut ja että naiset ovat lähteneet liikkeelle. Tällä matkalla koin myös yhden elämäni unohtumattomimman kohokohdan. Vuosien takaiset ystäväni olivat halunneet järjestää kunniakseni tansanialaisen illan. Joukossa oli muitakin, nuoria minulle tuntemattomia naisia, joita yhdisti hyväntekeväisyystoiminta kehitysvammaisten lasten hyväksi. Ryhmä koostui varsin erilaisista ihmisistä. Joukossa oli maan ensimmäinen nainen, rouva Anna Mkapa. Mukana oli edustusrouvia, yrittäjiä, opettajia ja eri alojen vaikuttajanaisia. Oli kuntosalinpitäjä, kukkakauppias ja entisen ministerin rouva. He toimivat yhdessä edistääkseen erään syrjityimmän ryhmän eli vammaislasten asiaa.

Tämä naisjoukko järjesti illanvieton, jossa kaikki aistit, älylliset ja emotionaaliset saivat ravintoa. Aloitimme pyöreän pöydän keskusteluilla, jossa kerroin Suomen naisten asemasta. Ystäväni Rahma Bomanin puutarhaan olivat naiset organisoineet afrikkalaisen pitopöydän. Tarjoilu oli runsas, värikäs ja herkullinen. Naisten pukujen kirkkaat värit, afrikkalaisten ryhdikkyys, mielen ja kehon kauneus tekivät minuun suuren vaikutuksen. Tilaisuutta leimasi keskinäinen kunnioitus ja välittäminen sekä spontaani elämänilo. Lopussa me kaikki naiset tanssimme. Tunnelma oli sanoinkuvaamaton, unohtumaton!

Näillä afrikkalaisilla muistoillani tervehdin teitä tänään ja toivotan menestystä sekä kansalliselle että kansainväliselle työlle naisten aseman parantamiseksi.