ROUVA EEVA AHTISAAREN PUHE ARS FENNICA 1998 PALKINNONJAKOTILAISUUDESSA SÄÄTYTALOLLA 26.3.1998

Sata vuotta sitten, keväällä 1898 suomalaiset arkkitehdit valmistautuivat kilpailuun, jossa etsittiin rakennustaiteellista hahmoa Pariisiin maailmannäyttelyyn tulevia suomalaisia näyttelyesineitä varten. Geselliuksen, Lindgrenin ja Saarisen suunnitteleman paviljongin sisustamiseen ja koristamiseen osallistuivat maamme johtavat taiteilijat. Paviljonki oli suomalaisen hengen koti, kuten dosentti Kerstin Smeds on sen ilmaissut. Luontoaiheista inspiroituneella taiteella oli sanoma; me saimme oman tyylin. Suomi nostettiin kulttuurin, taiteen ja arkkitehtuurin avulla eurooppalaisten sivistyskansojen joukkoon.

Nyt sata vuotta myöhemmin olemme jälleen kokemassa taiteiden ja erityisesti kuvataiteiden uuden tulemisen. Useita merkittäviä yksityiskokoelmia on asetettu näytteille eri puolilla maatamme tällä vuosikymmenellä. Viime syksynä avattiin Hämeenlinnan taidemuseossa Henna ja Pertti Niemistön nykytaiteen kokoelman teoksista koostuva hieno näyttelykokonaisuus. Piakkoin tapahtuva Nykytaiteen museon Kiasman avaaminen korostaa 1900-luvun modernin ja postmodernin taiteen merkitystä. Enää painopiste ei ole kansallisen tyylin luomisessa vaan monitasoisen kulttuurisen vuorovaikutuksen korostamisessa. Kokoavan perinteen sijalle on tullut moniselitteinen todellisuuksien kirjo.

Tänään meillä on miellyttävä tehtävä edessämme - vuoden 1998 ARS FENNICA - palkinnon jako. Palkinto on merkittävä tunnustus taiteilijalle. Vuosien aikana palkinto on merkinnyt kullekin taiteilijalle hieman eri asiaa. Palkinnonsaajien joukossa on ollut taiteilijoita, jotka ovat olleet hyvinkin tunnettuja. Heille Ars Fennica- palkinto on ollut luonteva huomionosoitus heidän urallaan. Joillekin palkinto on ollut taloudellisesti merkittävä - se on vapauttanut keskittymään taiteen tekemiseen. Se on saattanut koitua jopa ponnahduslaudaksi läpimurtoon. Jokaiselle palkitulle se on ollut ainutlaatuinen merkki hänen taiteensa arvostuksesta.

Rahapalkintoa täydentää näyttelykierros taidemuseoissa eri puolilla Suomea. Monelle taidemuseolle Ars Fennica- näyttely on ollut ohjelmiston kohokohta. Samalla Säätiö on saanut toteuttaa tärkeää kulttuuritehtäväänsä. Se on tarjonnut taideyleisölle kiinnostavia ja ajankohtaisia nykytaiteen näyttelyitä, joita ei muuten kenties olisi pystytty järjestämään. Palkintoon kuuluu lisäksi taiteilijasta tehty julkaisu, joka osaltaan tekee hänen tuotantoaan tunnetuksi myös maamme rajojen ulkopuolella.

ARS FENNICA- palkinnon saajan ratkaisee joka kerta puolueeton asiantuntija, kansainvälisesti arvostettu nykytaiteen tuntija, kuten tälläkin kertaa palkinnosta päättänyt Tate Galleryn kokoelmien johtaja Jeremy Lewison. Ennen kuin luovutan palkinnon, ja luen Jeremy Lewisonin arvion palkinnonsaajasta, haluaisin esittää mitä palkinnonsaaja on itse kertonut itsestään.

"Olen syntynyt 51 vuotta sitten neljästä veljeksestä vanhimpana. Lapsena urheilin paljon. Kolmetoistavuotiaana sain ensimmäiset öljyvärini. Seuraavana vuonna menetin äitini. Sinä kesänä maalasin hyvin paljon. Lopetettuani koulun piirsin ahkerasti Kööpenhaminan Glyptoteekissa. Myöhemmin maalasin Ibizalla ja Alicanten vuoristossa paahtavan auringon alla. Ensimmäisen oman näyttelyni pidin Kööpenhaminassa vuonna 1971 ja ensimmäisen yksityisnäyttelyni Ruotsissa 1974. Vuonna 1991 minulla oli ensinäyttely Helsingissä ja neljä vuotta myöhemmin syntyi ensimmäinen lapsenlapseni. Ars Fennica ehdokkuus on kohottanut minut seitsemänteen taivaaseen ja tässä sitä nyt ollaan".

Olen iloinen voidessani julkistaa palkinnonsaajan ja esittää Jeremy Lewisonin lausunnon hänestä:

"Olen päättänyt myöntää palkinnon taidemaalari Peter Frielle. Frien maisemamaalauksen pitkään perinteeseen pohjautuvat työt, joissa näkyy vaikutteita niin Turnerilta, Constablelta kuin Munchiltakin, ovat yhtä aikaa intiimejä ja monumentaalisia. Hänen tapansa sijoittaa kuvattu maisema valkoiseen värikenttään rikkoo perinteisen tavan nähdä maisemamaalaus ikkunana maailmaan, ja sillä on katsojaan suorastaan fyysinen vaikutus. Maisemaa ympäröivä valkea kangas keskittää kuvan, mutta antaa sen samalla laajeta loputtomiin sivusuunnassa. Maisema muuttuu ikkunasta portiksi, kun katsoja johdatetaan vertauskuvallisesti astumaan sisään kuvaan. Näin katsomisesta tulee fyysinen kokemus. Frien maalaukset ovat kuitenkin enemmän kuin maisemia, sillä niistä huokuu voimakas menetyksen ja surun tunne. Ennen kaikkea ne välittävät katsojalle vahvan ja liikuttavan kokemuksen, joka rohkaisee mietiskelyyn ja itsetutkiskeluun."

Näiden sanojen saattelemana minulla on ilo ojentaa tämän vuoden Ars Fennica- palkinto Peter Frielle.