TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI AHTISAARI

POLITICS&INTERNET-KONGRESSISSA 6.1.1999

Arvoisat Politics & Internet-kongressin osallistujat,

Hyvät naiset ja herrat,

Olemme 1990-luvulla voineet havaita, että perinteisen teollisuusyhteiskunnan rinnalle on tullut yhä enemmän tietoyhteiskunnan piirteitä. Tähän asti on kuitenkin edetty teknologian ehdoin; nyt ihmisen pitää olla pääosassa.

On pohdittava perusteellisesti, mitä murros merkitsee ihmisten elämälle ja hyvinvoinnille. Esimerkiksi työn ja toimeentulon suhde ei tulevaisuudessa välttämättä ole sama kuin nykyään. Perinteiset yhteiskuntatieteelliset oletukset eivät enää päde kaikkialla. Samanlainen uuden etsiminen on edessä yhteiskuntapolitiikassa. Vanhat poliittisen ohjauksen keinot ovat jo nyt menettäneet osan tehostaan.

Valitettavan usein tietoyhteiskunta on mielletty pääasiallisesti tekniikan kautta. On ajateltu, että tekniikan mukanaan tuomat muutokset ovat sellaisenaan yhteiskuntaa muuttava voima.

Viime vuosina on alettu ymmärtää, että kyse ei ole vain tekniikasta, kun internetin kaltaiset tekijät poistavat ajan ja paikan esteitä. Suurempi muutos tapahtuu organisaatioiden rakenteissa ja toimintatavoissa.

Tulevaisuuden ennustamisessa tehdään yleensä kaksi virhettä. Lyhyellä aikavälillä muutoksia yliarvioidaan ja pitkällä aikavälillä aliarvioidaan. Parin vuosikymmenen ajan puheet tietoyhteiskunnasta ovat epärealistisia. Nyt on suurempi vaara, ettemme ymmärrä edessä odottavien haasteiden suuruutta.

Tietoyhteiskunnalla ei ole arvoa, jos se ymmärretään vain tekniikan kautta. Vasta vanhojen hierarkkisten rakenteiden murtaminen ja ihmisten vapauden lisääminen sekä mahdollisuus aidosti kestävään kehitykseen tekevät siitä tavoittelemisen arvoisen. Internet on uusi työkalu, joka ei sellaisenaan ratkaise mitään. Tärkeämpää on, mihin tätä työkalua ja verkkoa käytetään. Tarvitsemme poliittista, taloudellista, kulttuurista ja viestinnällistä oivallusta ja taitoa ennen kuin tietoverkosta syntyy verkostotaloutta ja verkostokulttuuria.

* * *

Suuret yhteiskunnalliset kysymykset koskevat aina yksittäistä ihmistä. Yksi keskeinen ihmisten omaan tulevaisuuteen liittyvä huolenaihe on työ. Riittääkö tietoyhteiskunnassa kaikille töitä ja pystyvätkö kaikki osallistumaan tietoyhteiskunnan töihin? Miten huolehditaan vähemmän tietoja ja taitoja omaavista kansalaisista niin, että heidänkin kohdallaan toteutuisi ihmisen perustarpeisiin kuuluva oikeus olla mukana ja olla hyödyksi.

Tämä on teorian tasolla tieteenharjoittajien ja käytännön tasolla politiikantekijöiden yhteinen ongelma.

Huoli työpaikkojen katoamisesta on usein perusteltu Jos suurissa EU-maissa tehostetaan ja automatisoidaan toimintaa yhtä nopeasti ja perusteellisesti kuin Suomessa on tehty niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla, ns. vanhoilta aloilta ja vanhoista töistä vapautuu lähivuosina ehkä miljoonia ihmisiä.

Euroopan tasolla talouden ja tuotannon tehostaminen on maailmanlaajuisen kilpailun vuoksi yhtä välttämätöntä kuin Suomessakin. Yhteiskunnan muutos on aina synnyttänyt myös uusia työtilaisuuksia ja vaurastumisen mahdollisuuksia. Ongelmana onkin varmistaa, että erilaiset kansalaisryhmät pystyvät sopeutumaan tähän muutokseen.

Yleisemminkin meidän on pohdittava, miten me pystymme pitämään kaikki kansalaiset mukana kiivasrytmisessä murroksessa Yhteiskuntien jakautuminen hyvä- ja huono-osaisiin voidaan estää vain, jos voimme vetää kaikki kansalaiset iästä, koulutuksesta ja varallisuudesta riippumatta tietoyhteiskunnan taitojen ja mahdollisuuksien ulottuville.

Suomessa on pitkä kansansivistystyön perinne. Kaikilla kansalaisilla on perusoikeutena oikeus oppiin. Tätä samaa kansansivistystyön ihannetta tarvitaan nyt niin omassa maassamme kuin kaikkialle maailmassa.

Oikeus uuden oppimiseen ei koske vain lapsia ja nuoria. Tärkeä kohderyhmä on aikuisväestö, jota uhkaa putoaminen pois kehityksen raiteilta.

On järkyttävää havaita, että yhteiskunta on muuttunut niin voimakkaasti, että olemme virallisessa kielenkäytössä alkaneet kutsua yli 45-vuotiaita ikääntyneiksi työntekijöiksi. Tarkoittaako tämä sitä, että kokemus, viisaus ja opastuksen merkitys on nyky-yhteiskunnassa kokonaan unohdettu?

Joudumme testaamaan nyt omia arvojamme. Ainakin meille tasa-arvoista yhteiskuntaa kunnioittaville pohjoismaalaisille haaste on kova. Jos aiotaan varmistaa kaikille kansalaisille riittävät valmiudet tietoon ja osaamiseen perustuvassa taloudessa ja yhteiskunnassa selviämiseen, on ryhdyttävä erityistoimiin. Silti on olemassa ilmeinen vaara, että vain vahvat ja osaavat ihmiset menestyvät hyvin.

Onko niin, että vanhat keinot tasa-arvon varmistamiseksi eivät riitä? On aika miettiä ennakkoluulottomasti, ilman keskinäistä syyttelyä, mitä rakenteellisia, kaikkiin kansalaisiin kohdistuvia uudistuksia tietoyhteiskuntaa varten tarvittaisiin. Mitä valmiuksia ihmisiltä vaaditaan? Millaisia työvälineitä heillä tulisi olla?

Otan pohdittavaksi yhden esimerkin, jonka suhteen en ole vielä omaa kantaani ratkaissut. Tasa-arvon lisäämiseksi saattaisi olla hyvä opettaa kaikille suomalaislapsille äidinkielen ohella englannin kieli leikin lomassa jo 3 - 4 vuoden iässä lastentarhoissa ja leikkikouluissa. Koko kansan parasta ajatellen englannin kielen hyvä taito voisi 2000-luvulla olla lähes yhtä tärkeä tasa-arvoa "digitaalisessa globaalitaloudessa" lisäävä rakenteellinen tekijä kuin vuosisadan alussa kaikille annettu luku- ja kirjoitustaito ja myöhemmin koko väestölle suunnattu yhtenäinen peruskoulu.

Ajatus herättää kuitenkin myös epäilyksiä. Onko kilpailu tulevaisuudessa niin kireää, että lapsemme on valjastettava tehovalmennukseen jo leikki-iässä? Mistä se kertoisi, jos toteamme, että lapsen tärkeintä ajankäyttöä on englannin kielen oppiminen? Toivon konferenssissa käytävän tämäntyyppistä keskustelua.

Äskettäin Suomessa vieraillut amerikkalainen professori Amitai Etzioni on jo tuonut julki syvän huolestuneisuuteensa siitä, miten ihmiset kestävät teknologis-taloudellisen kilpajuoksun. Hän väittää, että amerikkalaisilta on tehokkuuden pikajuoksussa hävinnyt työn ilo ja samalla monet muut elämän nautinnot. Elämästä on tullut pakkotahtista.

Toivon teidän pohtivan, onko muita vaihtoehtoja olemassa.

* * *

Olemme jo keskellä tietoyhteiskuntaa, mutta toimintamallimme, hallintokoneistomme, taloudellinen ajattelumme ja johtamismallimme perustuvat edelleen teollisen yhteiskunnan tai jopa sääty-yhteiskunnan hierarkkisiin malleihin.

Sekä kansainvälisenä virkamiehenä että nyt presidenttinä olen pyrkinyt tekemään oman osuuteni tasavertaisuuden ja vapauden lisäämisessä. Minulle on ollut tärkeää lähentää yhteiskuntia keskenään, mutta myös lisätä avoimuutta ja joustavuutta niiden sisällä. Hierarkkisten rakenteiden alasajaminen ei tapahdu kuitenkaan ilman vastustusta, sen olen huomannut. Muutosvastarintaa on jokaisessa ihmisessä.

Uudessa yhteiskunnassa arvostus ja johtajuus ei johdu enää asemasta vaan tahdon ja osaamisen kautta syntyvästä arvonannosta. Johtajuus on yhteistyökykyä ja kykyä muuttaa jäykkiä rakenteita avoimiksi. Johtajuus on tilan antamista myös toisille.

Tässä piilee uuden yhteiskunnan suuri demokraattinen mahdollisuus. Ihmisten oma aloite, pitäminen ja pysyminen toimijoina tieto- ja talousverkoissa on ainoa todellinen vastavoima kaikkina aikakausina uhkaavalle harvainvallalle.

Emme vain vielä tiedä, miten tämä mahdollisuus pitäisi hyödyntää. Teknologisia innovaatioita osaamme Suomessakin tuottaa. Yksi ala on kuitenkin uudistuskohteiden joukossa harvalukuinen: demokratia.

Ottaen huomioon sen murroksen, jonka olemme 1900-luvun lopulla maailmantaloudessa, tieteessä, teknologiassa ja tiedonvälityksessä kokeneet, tuntuu vaatimattomalta, että kaiken perustana olevalle poliittiselle järjestelmälle ei 2000-luvulle mentäessä tarvitsisi tehdä mitään.

Teknisten innovaatioiden rinnalle tarvitaan sosiaalisia uudistuksia. Niitä tuottamaan tarvitaan monenlaisia ihmisiä: tutkijoita, virkamiehiä, poliitikkoja — ja tietenkin aktiivisia kansalaisia.

Politics&Internet-kongressin pääesitelmöitsijän, professori Benjamin Barberin ajatukset ovat tässä suhteessa hyvin mielenkiintoisia. Ne varmaan herättävät keskustelua kongressin jälkeenkin.

Olen ilahtunut siitä, että voimme tänään ottaa myös konkreettisia askelia uusien demokratiamallien kehittämisessä. Asialla ovat — tietenkin — nuoret, joille uusien ideoiden luominen on samalla oman tulevaisuuden rakentamista. Tänään nimittäin esitellään ja otetaan käyttöön Helsingin naapurikaupungin Espoon nuorisovaltuuston teledemokratiakokeilun internet-sovellus. Uskon, että siitä saatavat kokemukset kiinnostavat myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Arvoisat kuulijat,

Järjestyksessään toinen Politics&Internet-kongressi on alusta pitäen ideoitu niin, että kansalaiset ovat siinä monin tavoin mukana, sekä suoraan että edustajiensa kautta. Näin monitasoisen konferenssin järjestäminen ei varmaankaan ole helppoa. Demokratia on kuitenkin niin hyvä asia, että sen lisääminen on aina yrittämisen arvoista.

Toivotan työllenne menestystä.