TASAVALLAN PRESIDENTIN ESITELMÄ
COMPLUTENSEN YLIOPISTOLLA MADRIDISSA 2.2.1999
Suomi Euroopan poliittisella näyttämöllä
Ensimmäiseksi haluan esittää kiitokseni Teille, Herra
Rehtori ja Complutensen yliopistolle ystävällisestä
kutsustanne. Annan suuren arvon sille, että minulla on
ensimmäisenä Suomen valtionpäämiehenä tilaisuus pitää
esitelmä tässä arvovaltaisessa yliopistossa.
Suomen historia päättyvällä vuosisadalla on liittynyt
kiinteästi Euroopan suuriin muutoksiin. Sata vuotta sitten Suomi
oli Venäjän imperiumin suuriruhtinaskunta. Vuonna 1917 Suomi
itsenäistyi maailmansodan murroksessa.
Suomesta tuli suurpolitiikan vaihtorahaa 1930-luvun lopulla kun
Kolmas valtakunta ja Neuvostoliitto sopivat etupiireistään.
Puolustauduimme 1939-1944 ja säilytimme itsenäisyytemme.
Kylmän sodan kaudella vältimme sekaantumista suurvaltojen
kiistakysymyksiin ja harjoitimme puolueettomuuspolitiikkaa.
Kysymys ei ollut kansainvälisen vastuun pakoilusta, vaan
rakentavasta, realismiin perustuvasta osallistumisesta sellaiseen
toimintaan, joka saattoi johtaa konkreettisiin tuloksiin. Niinpä
Suomi on osallistunut YK:n rauhanturvatoimintaan jo Suezin 1957
kriisistä lähtien ja ollut aktiivinen kansainvälisissä
järjestöissä.
Suomen rooli oli keskeinen ns. Helsinki-prosessissa, joka johti
kesällä 1975 historialliseen huippukokoukseen ja Helsingin
ETYKin päätösasiakirjan allekirjoittamiseen. ETYKillä oli
huomattava vaikutus kylmän sodan päättymiseen ja Itä- ja
Länsi-Euroopan välisen vastakkainasettelun poistumiseen.
Madridin seurantakokouksen merkitys 1980-luvun alussa oli
käänteentekevä tässä suhteessa. Nykyisin
yhteistyöjärjestönä toimivalla ETYJ:llä on keskeinen asema
konfliktien ennalta ehkäisyssä ja turvallisuusdialogissa
Euroopassa, niin valtioiden sisäisissä kuin valtioiden
välisissä turvallisuuskysymyksissä.
Kylmän sodan päättyminen muutti perin pohjin Suomen
turvallisuuspoliittisen ympäristön Neuvostoliiton hajottua.
Suomesta tuli myös EU:n jäsen 1995. Viro, Latvia ja Liettua
ovat saaneet takaisin itsenäisyytensä ja ne ovat vahvasti
tulossa EU:n jäseniksi.
Haluaisin kerrata myös Suomen ja Espanjan suhteiden historiaa.
Ensimmäinen, tosin ohut valtiollinen kontakti Suomen ja Espanjan
välillä oli, kun Espanjan hallitus vuonna 1896 lähetti
tunnetun intellektuellin ja kirjailijan Angel Ganivetin
konsuliksi silloisen Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunkiin
Helsinkiin. Tältä ajalta hän julkaisi Espanjan kirjallisuuden
klassikoihin nykyisin kuuluvan kirjan "Cartas Finlandesas
". Tuolloin Suomi kuitenkin kuului Espanjan
ulkoasiainhallinnossa luonnollisesti Pietarissa olevan
suurlähetystön toimipiiriin.
Varsinaiset diplomaattiset suhteet maidemme välillä solmittiin
syyskuussa 1918, jatkona Espanjan Suomen
itsenäisyystunnutukselle, jonka Espanja teki ensimmäisten
joukossa tammikuussa 1918.
Maailmansotien välisenä aikana Suomen ja Espanjan
kanssakäyminen liittyi lähinnä kauppaan. Suhteita voidaan
luonnehtia poliittisesti moitteettomiksi, tosin etäisiksi.
Suomalaiset seurasivat järkyttyneinä Espanjan sisällissotaa.
Toisen maailmansodan jälkeen suurlähettilästasolle viralliset
suhteet nostettiin vuonna 1957. Siitä lähtien suhteemme ovat
jatkuvasti laajentuneet. Kauppa on vilkastunut ja suomalainen
teollisuus aloitti etabloitumisensa jo 1960-luvulla. Suomalaiset
turistit "löysivät" Espanjan niin ikään samalla
vuosikymmenellä ja Espanjasta onkin tullut suomalaisten eniten
suosima matkailukohde Etelä-Euroopassa.
Korkeimmalle tasolle Suomen ja Espanjan suhteissa siirryttiin
vuonna 1975, kun Hänen Majesteettinsa, kuningas Juan Carlos
suoritti vielä ollessaan kruununprinssi virallisen vierailunsa
Suomeen. Molemmat edeltäjäni presidentti Kekkonen ja
presidentti Koivisto ovat vierailleet Espanjassa, kuten
toistamiseen kuningas Juan Carlos vuonna 1989. Pääministeri- ja
hallitustason kanssakäyminen on jatkuvasti aktivoitunut.
Korostan myös vilkastuvaa taloudellista ja sivistyksellistä
vuorovaikutusta maidemme välillä.
Suomen tulo EU:n jäseneksi tammikuussa 1995 on luonnollisesti
lisännyt aivan olennaisesti maidemme välistä yhteistyötä.
Kun tähän lisätään Suomen aktiivinen toiminta ja yhteistyö
kansainvälisissä järjestöissä, voidaan nykyisin paremminkin
kysyä, vieläkö löytyy alueita, jotka ovat
suomalais-espanjalaisen yhteistyön ulkopuolella. Haluan tässä
yhteydessä esittää kiitokset monille espanjalaisille
kollegoilleni erinomaisesta yhteistyöstä kansainvälisen urani
aikana.
Sekä Suomi että Espanja elävät Euroopan rajoilla, toinen
pohjoisella, toinen eteläisellä. Kulttuurinen ja poliittinen
Eurooppa on molempien maiden perspektiivistä helpompi mieltää
moninaisuuksien Euroopaksi. EU:n lähtökohtina olevat
eurooppalaiset identiteettimme voivat kohdata mielestäni
toisiaan hyvinkin ymmärtävällä tavalla.
Suomen eurooppalaisessa identiteetissä on niin maantieteellisen
sijaintimme kuin oman historiammekin tuoma pohjoismainen
korostus.
Suomi on sopimusyhteiskunta. Kansalaiset osallistuvat laajasti
päätöksentekoon heitä itseään koskevissa asioissa.
Kansakuntana olemme yhtenäinen myös arvoyhteisönä. Meillä on
rikkautena maan kaksi kieltä, suomi ja ruotsi. Kunnallisella
itsehallinnolla on pitkä pohjoismainen perinne. Naisten
työssäkäyntiaste kodin ulkopuolisissa töissä on korkeimpia
maailmassa ja sukupuolten tosiasiallinen tasa-arvo on tätä
kautta vahvistunut. Naisten osuus parlamentissa ja hallituksessa
on vahva. Lainsäädäntö perustuu toimivaan
monipuoluedemokratiaan. Siirtymä EU-aikaan on edennyt läpi koko
yhteiskunnan. Otamme parhaillaan euron ensiaskelia.
Teollinen ja tuotannollinen innovointi on ymmärretty menestyksen
avaintekijäksi ja tuotantoelämä yhteiskuntapolitiikan tukemana
on ohjattu kannustamaan tutkimus- ja kehitystyötä.
Sopimusyhteiskunta on saamassa lisäpiirteen, jonka johdosta on
oikeutettua puhua myös tietoyhteiskunnasta. Tietotekninen
vallankumous on muuttanut maamme voimakkaan verkostuneeksi ja
ulkoisilta yhteyksiltään hyvin avoimeksi. Unioni
sisämarkkina-alueena on pienelle Suomelle suuri suhteellinen etu
innovaatioiden tuotannolliseksi realisoimiseksi tuottavassa
mittakaavassa.
Barcelona-prosessi on tuonut Suomen ulkopolitiikkaan uudenlaisen
eteläisen ulottuvuuden. Olemme hyvin sopeutuneet Välimeren
asetelmaan. Vakauden edistäminen EU:n eteläisellä sivustalla
(flank) on Suomen ja koko EU:n edun mukaista.
Vakautta voidaan edistää laajentamalla taloudellista
yhteistyötä ja integraatioita. Välimeri-prosessissa
Euro-Välimeri vapaakauppa-alueen perustaminen vuoteen 2010
mennessä on keskeinen ja haastava tavoite. Välimeren
vakaussopimusta koskevissa neuvotteluissa on tapahtunut
huomattavaa edistystä. Suomi on antanut aktiivisen tukensa EU:n
Välimeren alueen jäsenmaiden pyrkimyksille edistää koko
unionia hyödyntävää vakautta, taloudellista kehitystä sekä
toimivia ja turvallisia rajoja etelässä. Suomi on myös
panostanut ja panostaa voimakkaasti Välimeren
ympäristöyhteistyöhön, josta on esimerkkinä kesällä 1997
Helsingissä järjestetty ministerikonferenssi.
Suomen ja Ruotsin EU-jäsenyyden myötä EU:n tilanne muuttui
perusteellisesti pohjoisessa kun unioni sai yhteisen, lähes1300
kilometriä pitkän rajan Venäjän kanssa. Tulevan laajentumisen
myötä Itämerestä muodostuu käytännössä unionin
ensimmäinen sisämeri, mutta ennen kaikkea Venäjän
merkitys unionille lähinaapurina kasvaa edelleen.
Venäjän merkitys unionille aliarvioidaan helposti.
Kauppatilastojen näkökulmasta Venäjä on useimmille
jäsenmaille kohtalaisen vaatimaton kumppani. Venäjän
näkökulmasta katsottuna tilanne on kuitenkin toinen, noin 40
prosenttia Venäjän ulkomaankaupasta käydään unionin kanssa.
Energiasektorilla, ja erityisesti maakaasutuottajana Venäjä on
strategisen tärkeä unionin näkökulmasta. Unionin omien
kaasuvarojen ehtyessä asteittain ja maakaasun kysynnän
kasvaessa Venäjän strateginen merkitys energiasektorilla
kasvaa. Vaikkakin Pohjois-Afrikan ja myös Kaspian alueen
merkitys öljyn ja kaasun toimittajana on suuri EU:n Välimeren
maille, niidenkin edun mukaista on pyrkiä energiaturvallisuutta
vahvistavaan hajauttamiseen. Näin meillä on yhteinen intressi
varmistaa unionin etuja energiasektorilla sekä etelässä että
pohjoisessa.
Eristäytyvän tai eristetyn Venäjän merkitys Euroopalle
kasvaisi - negatiivisessa mielessä. Kehitteillä olevan EU:n
yhteisen Venäjä-strategian keskeisimpiä tavoitteita tulee olla
Venäjän tiiviimpi kytkeminen Euroopan yhdentymisprosessiin.
Unionin yhteistyötarve Venäjän kanssa korostuu unionin ja
Venäjän välisillä raja-alueilla. Osoituksena ongelmallisesta
tämän päivän tilanteesta on Suomen ja Venäjän välisellä
rajalla oleva elintasokuilu. Kuilun syvyydestä kertovat
esimerkiksi palkkaerot: suomalainen opettaja tai sairaanhoitaja
saa 50 kertaa venäläistä kollegaansa suuremman palkan ruplan
arvon romahduksen jälkeen. Vaikkakin Venäjä on ensisijaisesti
vastuussa omasta tilanteestaan, unioni voi pyrkiä edesauttamaan
myönteisempää kehitystä laajentamalla yhteistyötä.
Euroopan unionin pohjoisen ulottuvuuden politiikka pyrkii
määrittämään unionin yhteisiä intressejä Itämeren ja
Barentsin meren alueella. Venäjä-strategia ja unionin pohjoinen
ulottuvuus täydentävät toisiaan. On ollut myönteistä huomata,
että Espanja ja muut Välimeren maat ovat tukeneet pohjoisen
ulottuvuuden kehittämistä ja näin, samalla tavalla kuin
Suomikin, nähneet unionia yhdistäviä etuja riippumatta
ilmansuunnasta.
Pohjoinen ulottuvuus, tältä osin poiketen
Barcelona-prosessista, joka tukeutuu MEDA-ohjelmaan, ei edellytä
uusia instituutioita, budjetteja tai muita instrumentteja. Sen
sijaan pohjoinen ulottuvuus edellyttää olemassaolevien
resurssien tehokkaampaa käyttöä, toimintojen parempaa
koordinointia sekä yhteistyötä kansainvälisten
rahoituslaitosten ja yksityisen sektorin kanssa. Koska
lähtökohtana on olla rasittamatta unionin budjettia uusilla
määrärahavaatimuksilla, on sitä tähdellisempää, että
olemassa olevia instrumentteja ja ohjelmia, mm. TACIS-ohjelma,
voidaan käyttää tehokkaasti pohjoisen ulottuvuuden
prioriteettihankkeiden toteuttamisessa. Tämä edellyttää
kaikkien osapuolten yhdessä huolella valmistelemaa
toimintasuunnitelmaa. Tässäkin asiassa luotamme Espanjan
antamaan tukeen.
Eurosta on tulossa dollarin rinnalle johtava kansainvälinen
valuutta. Samalla EU:n kansainvälinen asema selkiytyy. Yhteisen
rahan myötä on myös Euroopan unionin vastuu kansainvälisen
talouden kriisien ja ongelmien ratkaisemiseksi lisääntynyt.
Keskeinen edellytys tämän haasteen vastaanottamiselle on se,
että omat asiamme ovat järjestyksessä.
Viime syksyn tapahtumat osoittivat konkreettisesti, kuinka
euroalueeseen osallistuminen tarjoaa pienelle maalle suojaa
maailmanlaajuisten talouskriisien aiheuttamia häiriöitä
vastaan. Onkin tärkeätä, että erityisesti talous- ja
rahaliiton alkuvaiheessa omilla talouspoliittisilla toimillamme
viestitämme päättäväisyyttämme tässä asiassa
Euroopan unionin asema kansainvälis-poliittisena toimijana on
vahvistumassa. Tätä edesauttaa Amsterdamin sopimuksen
voimaantulo. Mutta ennen muuta siihen pakottaa maanosamme yleinen
kehitys. Unionin yhtenäistä ja vahvistuvaa panosta tarvitaan
etenkin kriisien estämis- ja hallintatoimissa.
Euroopassa on edelleen monia kriisialueita. Entisen Jugoslavian
väkivaltainen hajoaminen on nousemassa yhdeksi vuosisatamme
suurista tragedioista. Kansainvälinen yhteisö ei kyennyt
estämään sisällissotaa Bosniassa. Kansainvälinen
vakautusoperaatio - SFOR - on kuitenkin antanut toiveita siitä,
että vaikeitakin kriisejä voidaan lopulta hoitaa laajassa
yhteistyössä. Suomella on rauhanturvajoukkoja sekä
Makedoniassa että Bosniassa.
Entisen Jugoslavian kriisi on saanut taas uuden ja vakavan
käänteen Kosovon tapahtumien seurauksena. Ilman
päättäväisiä toimia uhkaa uusi Balkanin sisällissota. Sen
seuraukset voisivat olla arvaamattomat. Siviiliväestöön
kohdistuva terrori järkyttää koko maailmaa. Kosovon alueen
enemmistönä oleva albaaniväestö on aktivoitunut sekä
poliittisesti että sotilaallisesti. Daytonin rauhanprosessi ei
ulotu luomaan ratkaisua Kosovon kysymykseen. Kansainvälinen
yhteisö etsii kiihkeästi rauhanomaisia ratkaisuja pahenevaan
kriisiin. Nyt olisi välttämätöntä, että Beogradin ja
Kosovon albaaniosapuolen väliset neuvottelut poliittisesta
ratkaisusta käynnistetään kontaktiryhmän ehdotuksen pohjalta
ja kansainvälisen yhteisön johdolla. Kosovolaisille on taattava
oikeus laajaan autonomiaan.
Euroopan unionin on yhdessä muun kansainvälisen yhteisön
kanssa kannettava vastuunsa. Päävastuu on alueen valtaa
pitävillä voimilla. Meidän on valmistauduttava vuosia
kestävään ponnistukseen. Kylmän sodan viimeiset linnakkeet on
purettava ja rauha rakennettava myös Balkanille. Jotta
Länsi-Balkanin alueelle saataisiin vakiinnutettua demokratia,
tarvitaan näiden maiden kansalaisille toivon näköala. Tässä
kansainvälisellä yhteisöllä on keskeinen rooli. On sovittava
niistä ehdoista, joiden vallitessa alueen maat tietävät
varmuudella etenevänsä kansainvälisen yhteisön täysiksi
jäseniksi.
EU:ssa Suomella ja Espanjalla on runsaasti yhteisiä etuja
valvottavinaan. Turvallisuuden vahvistaminen ja hyvinvoinnin
kehittäminen niin Itämeren kuin Välimeren alueella vaikuttavat
meidän molempien maidemme asemaan. Maantieteellisestä
välimatkastamme huolimatta olemme siirtymässä tulevalle
vuosituhannelle entistä läheisempinä kumppaneina.