TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI AHTISAAREN
50. YHTEISVASTUUKERÄYKSEN AVAUSPUHE 7.2.1999

Tänään avataan 50. Yhteisvastuukeräys. Keräyksen pysyvä tehtävä on auttaa niitä, joita aikamme kohtelee huonosti. Joka vuosi arvioidaan, mikä on se asia, johon juuri nyt on suunnattava vapaaehtoinen avustustoiminta ja kansalaisten huomio.

Kirkon Yhteisvastuukeräys yhdistää kotimaassa ja kehitysmaissa tehtävän sosiaalisen auttamistyön. Näitä se pyrkii lähestymään samasta näkökulmasta. Ajattelutapa on harkittu. Meidän maailmamme on yhteinen. Kotimaan ja kehitysmaiden vähäosaisia ei saa asettaa toisiaan vastaan. Olemme yhä enemmän riippuvaisia toisistamme. Tämä ei koske vain suomalaisia tai vain menestyjiä, vaan kaikkia maapallon asukkaita.

Yhteisvastuukeräyksen työtä kotimaassa on koko 1990-luvun ajan hallinnut sosiaalisen syrjäytymisen ehkäiseminen. Vuosikymmenen alun lamasta alkoi kehitys, joka on merkinnyt laajalle väestönosalle menetyksiä, köyhtymistä ja kasautuvia vaikeuksia. Yrityksistä huolimatta kielteistä kehitystä ei ole onnistuttu katkaisemaan.

Yhteisvastuukeräys on monin tavoin auttanut vaikeuksissa kamppailevia ylivelkaantuneita, lapsiperheitä, pitkäaikaistyöttömiä ja nuoria. Keräysvaroin on tuettu taloudellisessa ahdingossa eläviä ruokapankkien kautta ja kirkon katastrofirahaston avustuksin.

Keräystyön ovat hoitaneet luterilaisen kirkon seurakuntien kutsumat vapaaehtoiset. Teille kymmenille tuhansille, jotka tänäkin vuonna osallistutte tähän tärkeään työhön, esitän lämpimät kiitokseni.

Yhteisvastuukeräyksen erityispiirre on, että keräystyön rinnalla harjoitetaan laajaa tiedotustoimintaa sekä tehdään mittavaa asennekasvatus- ja yhteiskunnallista vaikuttamistyötä. Tällä saralla merkittävä saavutus on piispa Eero Huovisen johtaman Nälkäryhmän viime joulukuussa julkistettu raportti. Nälkäryhmä koottiin yhteiskunnallisista päättäjistä ja keskeisistä asiantuntijoista nimenomaan Yhteisvastuukeräyksen aloitteesta. Ryhmä ehdotti erityisen ohjelman laatimista köyhyyden torjumiseksi. Annan tukeni sen toteuttamiselle.

Tänään Yhteisvastuukeräys kysyy, miten kannamme vastuumme heikoimmista omassa lähiyhteisössämme.

Niissä kehitysmaissa, joiden elämäntapa ja kulttuuri on vahvasti yhteisöllinen, tämä ajatus ei aiheuta ongelmia. Yhteisvastuukeräys on vuosien mittaan tukenut pelkästään sellaisia hankkeita, jotka suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä paikallisen väestön kanssa. Tänä vuonna huomio kohdistetaan zimbabwelaisiin kyliin ja taisteluun kuivuutta vastaan. Yhdessä kyläläisten kanssa rakennetaan patoja ja kastelujärjestelmiä, kouluja ja terveysasemia. Kirkon Ulkomaanavun kautta keräysvaroja ohjataan monissa muissakin kehitysmaissa tehtävään avustustyöhön samassa yhteisöllisessä hengessä.

Yhteisöllisyydestä voimme paljon oppia kehitysmailta. Yhteisön menestyminen on myös yksilön menestymisen tärkeä edellytys. Yhteisön menestymiseen kuuluu vastuu heikoimmista.

Voimme oppia myös oman maamme sisällä. Olen jo usean vuoden ajan kiinnittänyt huomiota siihen, että Yhteisvastuukeräyksen tulos Pellon seurakunnassa on maan korkein asukasta kohti laskettuna. Tästä haluan esittää erityisen kiitokseni kaikille pellolaisille. Pello ei ole maamme vauraimpia alueita, mutta lähimmäisten auttamisen halu on siellä vahva. Ehkä kyse on juuri sellaisesta lähiyhteisön voimasta, jota tämänvuotisella keräyksellä halutaan tukea.

Suomessa on menossa voimakas muuttoliike. Ihmiset hakeutuvat kasvukeskuksiin opiskelemaan, työn ja toimeentulon perään. Useimmissa tapauksissa tämä merkitsee yksilölle kehitystä: koulutusta ja hyvää työpaikkaa. Samalla syntyy kuitenkin vakavia ongelmia, jotka on ratkaistava. Poismuutosta kärsivien alueiden asukkaiden tarpeista on huolehdittava. Samalla kasvukeskuksiin muuttaville on löydettävä asunnot ja tarjottava välttämättömät peruspalvelut. Meidän kaikkien on tarmokkaasti etsittävä keinoja, joilla voidaan turvata tasapainoisempi alueellinen kehitys. Se on koko maan etu.

Yhteisvastuukeräys on koonnut ohjelman, jolla tuotetaan uusia sosiaalisia palveluita paikallisin yhteisöllisin keinoin. Uusia ratkaisuja etsitään esimerkiksi omaishoitajien tukemiseen, vanhustyöhön, päihdeongelmaisten naisten ja maahanmuuttajien lasten auttamiseen.

Aikamme ei kohtele kaikkia tasapuolisesti. Meillä on paljon ennenkokematonta osaamista ja vaurautta, mutta myös enemmän köyhyyttä ja puutetta kuin aikoihin. Tällaiset erot – niin meillä kuin muuallakin – aiheuttavat vakavia ongelmia. Nyt tarvitaan lähimmäisenrakkautta, yhteisvastuuta ja auttamisen halua.

Julistan 50. Yhteisvastuukeräyksen avatuksi ja toivon kansalaisten osallistuvan siihen aktiivisesti ja avokätisesti. Ottakaamme esimerkkiä Pellon asukkaista!