TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI AHTISAARI
EUROOPPA-PÄIVÄN TILAISUUDESSA
TURUSSA 8.5.1999

Viime viikkoina Eurooppa on kokenut raakuutta, jonka uskottiin kuuluvan historiaan. Ihmisiä ajetaan pois kodeistaan pakolaisiksi. Kansalliskiihko on tuottanut valtavaa kärsimystä syyttömille siviileille.

Tapaamiset Kosovosta paenneiden albaanien kanssa antavat tälle kärsimykselle kasvot. He ovat kokeneet saman kuin me Karjalan evakot lähes kuusikymmentä vuotta sitten: oman kodin menettämisen. Heille pääsy turvalliseen paikkaan on tervetullut helpotus, mutta se ei poista vääryyden ja julmuuden eikä väkivaltaisen kodeista ajamisen aiheuttamaa tuskaa.

Kosovon tapahtumat asettavat meille vakavan kysymyksen: miten voimme rakentaa yhteistä eurooppalaista kotia, jos tavallisilla eurooppalaisilla ei ole oikeutta omaan kotiin?

Nyt vietettävä Eurooppa-päivä on saanut ajoituksensa Ranskan entisen ulkoministerin Robert Schumanin 9. toukokuuta 1950 pitämästä puheesta. Siinä hän ehdotti, että ranskalais-saksalainen hiilen ja teräksen tuotanto asetetaan yhteisen korkean viranomaisen alaisuuteen. Tällä tavoin aikaansaatu strategisten tuotannonalojen yhdistäminen pyrki tasoittamaan tietä Saksan ja Ranskan rauhanomaisille suhteille.

Euroopan yhdentymisen tärkein päämäärä on edelleen rauhan rakentaminen ja vahvistaminen. Eikä se rajoitu enää vain Saksan ja Ranskan suhteisiin. Euroopassa ei ole rauhaa, ellei sen kaikilla alueilla kunnioiteta ihmisoikeuksia.

Tänään, neljäkymmentäyhdeksän vuotta Schumanin julistuksen jälkeen, Euroopan unionin merkitys on kiistaton koko maanosan hyvinvoinnin ja vakauden kannalta. Eurooppa on yhdentymässä ja unioni tämän kehityksen veturina laajentunut.

Yhdentymisen saavutukset eivät ole vielä jakautuneet tasaisesti koko Eurooppaan. Läntisessä Euroopassa olemme päässeet nauttimaan yhteistyön hedelmistä. Keski- ja Itä-Euroopassa rakennetaan demokratioita kylmän sodan rajoitusten poistuttua. Venäjällä ja monessa muussa entisen Neuvostoliiton osassa ollaan vasta yhteiskunnan uudistustyön alussa. Balkanilla näemme vihanpitoa, väkivaltaa ja suuria pakolaisvirtoja.

Olemme ottaneet yhdentymisessä lukuisia askelia, mutta uuden vuosituhannen haasteita katsoessa tuntuu siltä, että ne ovat olleet vasta ensimmäisiä.

Unionin uusi perussopimus, Amsterdamin sopimus, tuli voimaan toukokuun alussa. Meille suomalaisille Amsterdamin sopimus on tärkeä paitsi sisältönsä myös periaatteellisen merkityksensä vuoksi. Siitä on löydettävissä myös meidän kynämme jälki.

Unionilla on tänä päivänä edessään mittavia sekä sisäisiä että ulkoisia haasteita. Komission ero ja siihen johtaneet tapahtumat osoittavat kuinka tärkeää on se, että unioni pystyy kehittämään hallintoaan ja instituutioitaan. Unionin seuraava laajentuminen lisää paineita toteuttaa uudistuksia. Kosovon kriisi on osoittanut, miten tärkeätä olisi löytää mahdollisimman tehokkaat instituutiot ja menetelmät, joilla kriisejä voidaan ehkäistä ja ratkaista.

Ensimmäisellä puheenjohtajuuskaudellaan Suomella on edessään mittava työsarka. Balkan ja Venäjä ovat keskeisiä aiheita. Kauppapolitiikan alalla neuvottelut uudesta maailmankaupan vapauttamiskierroksesta alkavat Maailman talousjärjestössä (WTO:ssa). Lisäksi useiden alueiden kanssa valmistellaan vapaakauppasopimuksia. Amsterdamin sopimuksen toimeenpano ja EU:n rakenteiden uudistaminen vaativat määrätietoista otetta.

Kaikissa jäsenmaissa järjestettävissä vaaleissa kesäkuun alussa EU:n parlamenttiin valitaan uudet edustajat. Vaikka nämä edustavat vain äänestäjiään on meillä lupa odottaa, että he omalla toiminnallaan korostavat ja samalla vahvistavat Suomen asemaa EU:ssa.

Europan unioni on kasvamassa merkittäväksi taloudelliseksi ja poliittiseksi tekijäksi kaikkialla maailmassa. Erityisesti yhteisen valuutta-alueen synty tulee lisäämään unioniin kohdistuvia odotuksia.

Euro luo konkreettisia vaatimuksia myös unionin ulkoiselle toiminnalle. Euroalueen on esiinnyttävä yhdellä äänellä kun kansainvälisillä foorumeilla keskustellaan valuutta-alueen kannalta merkittävistä kysymyksistä. Olisi luonnollista, että euroalueen puhevaltaa käyttäisivät sen puheenjohtaja, Euroopan keskuspankki ja komissio.

Euroopan ja Yhdysvaltojen välille on kehittynyt kylmän sodan jälkeisessä maailmassa tiivis kumppanuus ja yhteistyösuhde. Kyse ei ole pelkästä dialogisuhteesta. Pikemminkin voisi puhua eräänlaisesta poliittisesta yhteisöstä, joka näiden kahden mantereen välille on muotoutumassa.

Puhuessani NATO:n 50-vuotisjuhlien yhteydessä järjestetyssä euroatlanttisen kumppanuus-neuvoston huippukokouksessa huhtikuun lopussa korostin, että NATO:n rooli on muuttumassa. Se keskittyy enenevässä määrin kriisinhallintaan ja poliittiseen neuvonpitoon.

Monet voivat kysyä, mitä virkaa Euroopan unionilla on, jos se ja sen jäsenmaat eivät kykene tehokkaasti puuttumaan Kosovon kaltaisiin, lähialueillaan syntyviin kriiseihin. Euroopan yhteisöt luotiin alun perin siksi, että ne yhdentymisen keinoin tekisivät uusista sodista sekä tarpeettomia että mahdottomia.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö unionilla nyt, uusissa oloissa, pitäisi olla valmius tarvittaessa sotilaallisinkin keinoin puuttua Euroopassa puhkeaviin kriiseihin. Suomi on yhdessä Ruotsin kanssa korostanut juuri unionin kriisinhallintakyvyn merkitystä ja tehnyt aihetta koskevia ehdotuksia. Ehdotustemme ydinsisältö on luettavissa Amsterdamin sopimuksesta. Sopimus antaa unionille valmiuden sotilaalliseen kriisinhallintaan, joka lisää merkittävällä tavalla unionin uskottavuutta.

Jatkossa meidän on nyt huolehdittava siitä, että unioni ottaa sen roolin ja täyttää ne kriisin-hallintatehtävät, jotka se on tällä sopimuksella itselleen määritellyt. Sopimus antaa paremmat mahdollisuudet humanitaariseen ja pelastusapuun, rauhanturvaamiseen sekä viime kädessä rauhan palauttamiseen.

Tältä pohjalta tarkastelemme Ranskan ja Britannian aloitetta unionin puolustuspoliittisen ulottuvuuden kehittämisestä.

EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on säilytetty hallitusten välisenä yhteistyönä. Kauppapolitiikka on siirretty yhteisön toimivaltaan. Tärkeintä on luoda olemassaoleville järjestelyille tehokuutta. Vasta tämän ehdon täytyttyä on aika edetä uusiin tavoitteisiin.

Erityisen hyvän esimerkin ulkoisen toiminnan johdonmukaisuuden merkityksestä voi löytää sieltä, missä unioni toimii ensisijaisesti avunantajana. Jos unionin kauppapolitiikka Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioihin päin eroaa kovin siitä, millaista kehitysyhteistyö- tai ulkopolitiikkaa niiden kanssa harjoitetaan, EU syö omaa uskottavuuttaan. Samoin käy, jos unionin ja yksittäisten jäsenmaiden toimet eivät ole yhdensuuntaisia.

Amsterdamin sopimuksen myötä unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa kehitetään perustamalla ulkopolitiikan korkean edustajan tehtävä sekä suunnittelu- ja varhaisvaroitus-yksikkö. Suomi asettaa kesäkuussa Kölnissä valittavalle korkealle edustajalle suuret vaatimukset. Hänen toimintaansa kohdistuu huomattavia odotuksia.

Amsterdamin neuvotteluissa jäsenvaltiot eivät päässeet yhteisymmärrykseen komission toiminnan kehittämisestä, määräenemmistöpäätösten lisäämisestä ja ääntenpainotusten muuttamisesta. Näistä aiheista keskustelu jatkuu.

Komission ero on tuonut entistä selvemmin esiin komission hallinnollisten muutosten tarpeen. Kokemukseni YK:ssa osoittivat, että hallinnolliset muutokset ovat aina vaikeita. Vahvan ja itsenäisen komission hallinnollisten muutosten ohjenuoraksi on otettava yksinkertaiset säännöt, hallinnon rakenteiden läpinäkyvyys, selvä vastuunjako, parempi koordinaatio ja toiminnan tehokkuus.

Nykytilanteessa komission toimintaa tulisi tehostaa varsinkin ulkosuhteiden ja resurssi- hallinnon osalta. Komission salkut ja pääosastot tulisi järjestää uudella tavalla. Ehdottaisinkin järjestelmää, jossa komission puheenjohtajan tukena toimisi kaksi laajemmista kokonaisuuk-sista – eli ulkosuhteista ja resurssihallinnosta – vastaava varapuheenjohtajaa, jotka yhdessä asianomaisten sektoreiden vastaavien komission jäsenten kanssa muodostaisivat selkeän tiimin. Ulkosuhteiden osalta tällaiset muutokset edesauttaisivat muun muassa yhteistyötä uuden neuvoston korkean edustajan ja komission välillä, samoin kuin komission ja jäsenvaltioiden välillä.

Seuraavassa hallitustenvälisessä konferenssissa käsitellään myös määräenemmistöpäätösten lisäämistä. Määräenemmistöpäätöksillä pitäisi edesauttaa oikeudenmukaisen kompromissin löytämistä. Enemmistöpäätöksenteon täytyisi olla yhteistyöhakuisen politiikan yksi tae.

Viimeinen Amsterdamissa auki jäänyt institutionaalinen kysymys liittyy neuvoston äänten-painotuksiin. Nykyinen järjestelmä, jossa esimerkiksi Suomella on kolme ääntä ja Saksalla kymmenen, toimii eräänlaisena kaikkien jäsenmaiden turvaverkkona. EU:ssa ei muodostu isot vastaan pienet -koalitiota. Unionissa ei ole tietääkseni koskaan ollut tilannetta, jossa suuret jäsenmaat olisivat jyränneet pienten yli tai päinvastoin.

Kesäkuun alussa järjestettävässä Eurooppa-neuvoston kokouksessa päätetään siitä, milloin seuraava näitä kysymyksiä käsittelevä hallitustenvälinen konferenssi järjestetään. On hyvinkin mahdollista, että päätökset konferenssin aloittamisesta tehdään Suomen puheenjohtajuuskauden aikana.

Unionin toimintaa on alati tarkasteltava kriittisesti. Unioni voi kehittyä tasapainoisesti ainoastaan, mikäli se kykenee vastaamaan kansalaisten odotuksiin. Suomen puheen-johtajuuskauden eräs keskeinen tavoite on kansalaisten turvallisuuden ja oikeussuojan parantaminen. Valtion- ja hallitusten päämiehet kokoontuvat Tampereella 15.-16.10.1999 vauhdittaakseen oikeus- ja sisäasiain yhteistyötä. Tampereen Eurooppa-neuvoston odotetaan antavan selkeä poliittinen, 2000-luvulle suuntautuva viesti kansalaisia läheisesti koskettavista kysymyksistä.

Unionin laajentuminen on sekä poliittinen välttämättömyys että historiallinen tilaisuus lisätä vakautta ja hyvinvointia Euroopassa. Unionin itsensä on kuitenkin kyettävä uudistumaan siten, että laajentuminen voi onnistua odotusten mukaisesti.

Venäjän kehitys on erittäin kriittisessä taitekohdassa. Maassa on periaatteessa käynnistynyt poliittisen demokratian kausi. Sensuuri on poistettu ja valtio- sekä alue-elimet valitaan vapailla vaaleilla. Historia on kuitenkin kiertämätön puu: kansalaisyhteiskuntien perinne on heikko, korruptio laajaa eikä yhteistä arvopohjaa juurikaan ole.

Venäjä on myös eurooppalainen valtio. Suomi ja EU ovat sen naapureita. Maanosamme turvallisuuden keskeiseksi haasteeksi kasvaa juuri unionin ja Venäjän suhde.

Suomen aloitteet tähtäävät Venäjän kansalaisyhteiskuntien kehittämiseen sekä näiden sekä EU:n ja Venäjän kanssakäymisen syventämiseen. Pitkälle ei ole päästy, mutta työ on aloitettu.

Kuten totesin, Kosovon vakava konflikti vavisuttaa Euroopan turvallisuutta. Tulen tähän tilaisuuteen suoraan Hannoverista, jossa keskustelin liittokansleri Schröderin kanssa Kosovon tilanteesta. Kansainvälinen yhteisö on tehnyt eri tavoin Jugoslavian johdolle selväksi, mitä sen tulee tehdä konfliktin neuvotteluratkaisun aikaansaamiseksi. Ensi viikko tulee olemaan erittäin kriittinen. Suomi on näissä neuvonpidoissa yhä vastuullisemmassa asemassa. Euroopan unionin, Yhdysvaltojen ja Venäjän, NATO:n, ETYJ:n , YK:n - koko kansainvälisen yhteisön - on nyt tehtävä kaikkensa, jotta neuvotteluratkaisu konfliktista saataisiin aikaiseksi.

Balkanin alue on ollut kohta kymmenen vuotta väkivallan kurimuksessa. Kosovon konflikti on vaikuttanut laajalti alueen muiden valtioiden taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin oloihin. Jälleenrakennus tulee olemaan valtava urakka ja se vie kauan. Euroopan yhdentyminen on kovilla, mutta se ei saa päättyä. Päinvastoin.

Välittömästi on Euroopan kyettävä kantamaan keskeinen vastuu valtaisan pakolaisongelman hoitamiseksi. Suomalaiset ovat osoittaneet kiitettävää vastuuntuntoa. Kansainvälisten järjestöjen keskinäisen koordinaation puute ja suoranaiset laiminlyönnit vaikuttivat siihen, että tehokas avustustyö alueella käynnistyi hitaasti.

Euroopan unionin piirissä on esitetty ajatus Kaakkois-Euroopan vakauskonferenssista, jossa eri osapuolet laatisivat kattavan pitkän aikavälin suunnitelman rauhan, ihmisoikeuksien ja demokratian vahvistamiseksi alueella. Näin voitaisiin käynnistää kehitys, joka avaisi alueen maille ja niiden kansalaisille mahdollisuuden osallistua eurooppalaiseen yhteistyöhön ja päästä nauttimaan sen hedelmistä.

Suomi tukee ajatusta vakauskonferenssista ja on valmis omalla puheenjohtajuuskaudellaan edistämään sitä määrätietoisesti.

Yhdentyminen ja Euroopan unionin laajennus ovat pitkällä aikavälillä parhaita rauhan takeita. Samalla luodaan edellytykset koko maanosan kattavalle ja laaja-alaiselle yhteistyölle Euroopassa.