TASAVALLAN
PRESIDENTTI MARTTI AHTISAAREN PUHE
TIETOYHTEISKUNNAN INHIMILLISET KASVOT -KONFERENSSISSA
HELSINGISSÄ 9.6.1999
TIETOYHTEISKUNNAN RAKENTAMISESSA ON ALOITETTAVA TOINEN
RAKENNUSVAIHE - PÄÄOSASSA EI OLE KONE VAAN IHMINEN
Onko meillä malttia menestyä
tulevaisuuden tietoyhteiskunnassa?
Tämän vuosikymmenen jälkipuolisko on ollut lamasta
kärsineelle maallemme teknologian menestyksen aikaa. Suomi on
ollut Internetin käytössä jo vuosia maailman ykkösmaa. Oma
kansallinen valttimme, matkaviestin, on jo yli puolella
suomalaisista.
Suomen asema johtavana tietoyhteiskunnan rakentajana tunnustetaan
Euroopassa. Maailmanlaajuisestikin meidät nähdään
tulevaisuuden mahdollisuuksien laboratoriona, koekenttänä,
jossa kansakunta rohkeasti soveltaa uutta tekniikaa.
Suomalaiset yritykset, Nokia kärjessä, ovat uudistuneet ja
kansainvälistyneet. Osaamisemme on lisännyt jalostusastetta
myös perinteisillä aloilla. Tie kohti osaamisen Suomea on
löytymässä.
Onko kaikki siis hyvin?
Kyllä, jos jaksamme pitää yllä nykyistä uudistumistahtia.
Vielä tärkeämpää on kuitenkin tunnistaa myös ne
heikkoutemme, jotka itsetyytyväisyyden vallassa helposti
jäisivät näkemättä.
Tietoyhteiskunta ei ole vain tekniikkaa tai kapeasti
ymmärrettyä sisältöä. Kyse on myös yhteiskunnan
rakenteista, työstä ja taloudesta. Ennen kaikkea kyse on
kuitenkin ihmisestä itsestään yhteiskunnan
inhimillisistä kasvoista.
Tietoyhteiskunnalla ei ole arvoa, jos se ymmärretään vain
tekniikan kautta. Vasta muutoksen vaikutukset inhimilliseen
elämään tekevät siitä tavoittelemisen arvoisen. Meidän
täytyy murtaa yhteiskuntien ja organisaatioiden hierarkkisia
rakenteita, antaa kansalaisille samanarvoiset mahdollisuudet
hyödyntää uusia palveluja ja ennen kaikkea edistää
kestävää kehitystä osana tietoyhteiskunnan rakentamista.
Me tarvitsemme poliittista, taloudellista, kulttuurista ja
viestinnällistä oivallusta ja taitoa ennen kuin tietoverkosta
syntyy verkostotaloutta ja verkostokulttuuria.
Olemme siirtymässä rakennustyössä uuteen vaiheeseen.
Tietoyhteiskunnan talon runko alkaa olla valmis, nyt se täytyy
sisustaa.
Suomen uudessa tietoyhteiskuntastrategiassa painotetaan
demokraattisen vaikuttamisen uudistamista. Kuitenkin
hallintokoneistomme, taloudellinen ajattelumme ja
johtamismallimme perustuvat vielä teollisen tai jopa
sääty-yhteiskunnan malleihin.
On tärkeää lähentää yhteiskunnan toimijoita keskenään ja
poistaa hierarkkisia rajoja ja toimintatapoja. Tämä ei tapahdu
ilman vastustusta.
Tasapainoisen kehityksen turvaamisen kannalta tärkein haaste
liittyy yhteiskunnallisen ja globaalin kahtiajaon estämiseen.
Maailma ei saa jakautua tiedon saajiin ja tietoa vailla oleviin
kansalaisiin.
Tietoverkoista ja uudesta mediajärjestelmästä voi tulla
harvojen globaali keskittymä ja ylikansallista
tyhjänpäiväisyyttä kaikkialle levittävä kaupallisen
ahneuden temppeli, johon miljardeilla on pääsy mutta jossa vain
harvoilla on todellinen oikeus tai mahdollisuus
vuorovaikutukseen.
Toinen vaihtoehto on se, että verkot voivat olla perusta
kansalaisyhteiskunnan kehittämiselle ja kansalaisten tarpeet
huomioon ottavalle oppimiselle, työskentelylle ja
vuorovaikutukselle.
Nämä vaihtoehdot eivät ole teknisiä, vaan mitä suurimmassa
määrin poliittisia ja taloudellisia.
Meidän täytyy vastata seuraaviin kysymyksiin: Rakennetaanko
tietoyhteiskuntaa ylhäältä alaspäin vai alhaalta ylöspäin?
Rakentavatko sitä muutamat globaalit allianssit kaukaa lähelle
vai miljoonat kansalaiset läheltä kauas?
Pohjoismaisen hyvinvointivaltion perinne ja kansalaisyhteiskunnan
toimintamallit voivat olla valtteja, joita meidän täytyy tuoda
teknisen osaamisen rinnalle.
Menestyminen edellyttää, että tietoverkkojen mahdollisuuksia
hyödynnetään arjessa ja työssä. Tämä on nähty jo kauan
sitten Yhdysvalloissa, jossa viihde- ja uutisteollisuus on
hyvissä ajoin varmistanut valta-asemansa tiedon valtatiellä.
Eurooppa on jäänyt kehityksessä jälkeen niin tekniikan kuin
kulttuuri-, tieto-, opetus- ja työmallien osalta. Tekniikan
alueella Suomi on poikkeus maanosassamme, mutta sisältöjen
osalta olemme pienenä kieli- ja markkina-alueena vielä melko
vähäinen tekijä. Näihin kysymyksiin on nyt puututtava.
Tämän tilaisuuden yhtenä tarkoituksena on hahmottaa
kansallisen aloitteen suuntaa, jotta voimme edetä yhteisellä
näkemyksellä kohti inhimillisen tietoyhteiskunnan Eurooppaa sen
keskeisenä toteuttajana. Euroopan unionin iskulause
tietoyhteiskunnassa People First sopii myös meille
strategiseksi lähtökohdaksi. Kulttuurimme, yhteiskuntamme
sosiaalinen vastuuntunto ja rakenne on kuin luotu ihmisen
kokoisia toimintatapoja ja malleja varten.
Meitä suuremmat eurooppalaiset kansakunnat ovat havainneet sekä
tietoyhteiskunnan mahdollisuudet että sen synnyttämät uhat. Ne
toimivat jo lisäämällä resurssejaan. Se tarkoittaa kilpailun
kovenemista.
Suomalaisilla on kuitenkin hyvät mahdollisuudet saavuttaa
eurooppalaisen edelläkävijän asema.
Siksi toivon, että löydämme kansallisesti valmisteltuja, koko
Eurooppaa koskevia aloitteita ja hankkeita, jotka tuovat
suomalaisen panoksen eurooppalaisen osaamisen kehittämiseen.
On tärkeää, että ymmärrämme keskittyä vahvuuksiimme sen
sijaan että yritämme olla hyvä kaikessa.
Kulttuuriyrittäjyyden kehittämisessä tarvitaan alkuvaiheessa
myös julkista panostusta, mutta se on nähtävä investointina,
joka kohtuullisen nopeasti palautuu moninkertaisena takaisin.
Pienuus on vahvuutemme. Pienten yritysten ja yhteisöjen merkitys
on keskeinen suomalaisen kulttuurin ja tietotaidon edistäjänä.
Osaamisemme perustuu paljolti kykyymme verkottaa pienet
uudistajat suurten ja perinteisten toimijoiden kanssa. Pienet
yritykset saavat voimaa suurista ja suuremmat hyötyvät pienten
nopeasta kyvystä luoda uutta.
Pyrkimys avoimuuteen ja verkostoitumiseen koskee myös hallintoa.
Se on perinteisesti johtanut monia kansallisia kehityshankkeita,
mutta niin ei ole välttämätöntä tehdä nyt, kun uutta
suuntaa ja kärkihankkeita käynnistetään. Uuden tekemisessä
paras osaaja ei välttämättä ole ministeriö, suuri järjestö
tai keskusvirasto. Ainakaan niiden ei pitäisi johtaa tai viedä
hankkeita läpi ilman yhteistoimintaa muiden osaajien kanssa.
Kansalaisten irtaantuminen yhteiskunnallisten asioiden
seuraamisesta tai siihen osallistumisesta on niin vakava ongelma,
että se täytyy ottaa huomioon. Tietoverkot antavat suuria
mahdollisuuksia juuri lähidemokratian toteuttamisessa.
Kansallisen tietoyhteiskuntastrategian laatiminen on tehnyt
yhteiskuntamme kehittämisestä näkemyksellistä ja
tavoitteellista. Sen työn jatkoksi meidän täytyisi nyt asettaa
uusia haasteita kansallisen osaamistraditiomme,
kulttuuritaustamme ja uuden eurooppalaisen aseman pohjalta.
Olisi syytä löytää laaja kansallinen konsensus ja laatia
suomalainen aloite esitettäväksi muille Euroopan maille.
Meillä ei ole aloitteentekoon vain etulyöntiasema vaan myös
velvollisuus ja kyky.
Ensinnäkin meidän täytyy määrittää vahvuuslajimme
sisältöjen osalta ja edistää teknisen ylivoimamme
säilymistä. Tavoitteena on oltava suomalaisten tietotyö-,
kulttuuri- ja opetustuotteiden sekä -menetelmien Eurooppaa
palveleva tuotteistaminen.
Vahvuutemme on Suomen kansansivistyksen pitkässä historiassa,
hyvässä opetuksessa ja opetusteknologian monissa sovelluksissa.
Kansalaisten tietoyhteiskunnan mallit erottavat meidät
kaupallisista suurpelaajista.
Toiseksi vetoan niin mediayrityksiin, ammatti- ja
kansalaisjärjestöihin kuin opetusviranomaisiinkin kansallisen
strategian peruspäämäärän, kaikkien kansalaisten mukana
pitämisen puolesta. Sata vuotta sitten yhteinen päämäärä
oli kansansivistystyö, suomalaisuuden ja lukutaidon
edistäminen, naisten ja työväestön oma sivistystyö,
maaseudun ihmisten koulutus ja lehdistön tätä tukeva pyrkimys.
Nyt kun olemme uuden lukutaidon, mediakoulutuksen, tietoteknisten
vuorovaikutustaitojen, työtapojen oppimisen ja tiedon hallinnan
haasteen edessä, koululaitos ei yksin selviä tästä
tehtävästä. Aikuisväestö uhkaa pudota pois kyydistä, ellei
saada aikaan laajaa ja yhtälailla innostavaa kansallista
sivistystahtoa kuin viime vuosisadan vaihteessa.
Kolmanneksi meidän täytyy pyrkiä poistamaan kielemme ja
markkina-alueemme pienuuden esteitä yhteistoiminnan,
verkostoitumisen ja tehokkaan rahoituksen kautta. Suurten
yritysten olisi syytä hakea uusia toimintatapoja nimenomaan
verkostoitumalla pienten toimijoiden kanssa, hyödyntämällä ja
tukemalla niiden käynnistyviä hankkeita.
Työelämässä on päästy viime vuosina yhdessä sopimaan
asioista koko kansakunnan edun pohjalta. Tietoyhteiskunnan mukana
työelämässä tapahtuu verkostoitumisen ja projektimaisen työn
kautta kuitenkin merkittäviä muutoksia, joiden vaikutukset
voivat olla yllättäviä. Neljänneksi toivonkin, että
järjestöt ryhtyisivät kehittämään verkostotaloutta ja
työllisyyttä edistävää työmarkkinakäytäntöä.
Viidenneksi myös hallinnon uudistaminen olisi saatava käyntiin
tietoyhteiskunnan mallien pohjalta. Sektorihallinnon purkaminen
ja hallinnon rajat ylittävä verkostoituminen sekä paikallisen
tietoyhteiskunnan tehokas toteuttaminen ovat
välttämättömyyksiä kansallisen menestyksemme
vahvistamisessa.
Näiden hankkeiden avulla voidaan työstää kansallinen aloite,
jonka voisimme esittää toimintamalliksi koko Euroopalle Suomen
puheenjohtajakauden loppupuolella.
Toivon, että tahtoa tällaiseen kansalliseen harjoitukseen
löytyy niin elinkeinoelämän kuin hallinnonkin piiristä.
Arvoisat kuulijat,
Me suomalaiset emme halua olla mukana vain tekniikan
edelläkävijöinä ja sen sovellutusten suunnannäyttäjinä.
Haluamme myös kehittää sille inhimilliset kasvot.
Tämä ei ole vain oman menestyksemme varmistamista, vaan myös
tasa-arvo- ja rauhantyötä parhaimmillaan.