TASAVALLAN PRESIDENTTI EUROOPPALAISESSA ASIANTUNTIJAKONFERENSSISSA "ELINIKÄINEN OPPIMINEN, VAPAA SIVISTYSTYÖ JA KANSALAISYHTEISKUNTA" TURUSSA 20.9.1999

DEMOKRATIA JA KANSALAISYHTEISKUNTA TULEVAISUUDEN EUROOPASSA

Demokratia - ajatus ihmisten tasa-arvosta poliittisen vallan käytössä - on pian alkavalla vuosisadalla yhtä tärkeä asia kuin se on ollut nyt päättyvälläkin. Toimiva demokratia ja vapaa kansalaisyhteiskunta ovat osoittautuneet pysyvän rauhan parhaimmiksi takeiksi. Kansanvaltaiset yhteiskunnat eivät sodi keskenään.

Rauha ja yhteiskuntien vapaus eivät ole itsestäänselvyyksiä. Eurooppa on kokenut päättyvällä vuosisadalla kaksi toisille mantereille levinnyttä suursotaa. Vielä vuosisatamme viimeisenä vuotenakin aseet puhuivat, ihmisoikeuksia loukattiin ja kansalliskiihko sai julmia muotoja myös omassa maanosassamme. Sota Balkanilla on nyt päättynyt, mutta edessä on vaativa aineellinen, henkinen ja sosiaalinen rakennustyö. Sen ehkä keskeisin kysymys on kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen, demokratian juurruttaminen alueelle.

Yleisesti ottaen vuosisatamme viimeisellä vuosikymmenellä demokratia on kuitenkin edennyt valtavin harppauksin niin koko maailmassa kuin Euroopassakin. Erityisen kiinnostava on se monimuotoinen ja kuohuva kehitys, jossa entiset kommunistien hallitsemat maat luovat demokraattisia instituutioitaan ja käytäntöjään. Tähänastinen kokemus todistaa, miten vaikea asia demokratia on, mutta samalla osoittaa, miten nopeasti suuria edistysaskeleita saa päättäväisellä toiminnalla aikaan.

Länsi-Euroopassa demokratiaa ja sen edellytyksiä jouduttiin pohtimaan vakavasti puoli vuosisataa sitten, kun maanosa teki tiliä lähimenneisyytensä kanssa sodan raunioiden ja tuhon keskellä. Ydinkysymys oli: miten luoda demokraattinen Eurooppa? Ja miten luoda Eurooppa, jonka demokratia kestää tulevat koettelemukset? Projekti on onnistunut ehkäpä yli odotusten. Maa toisensa jälkeen on kehittänyt kansanvaltaisen valtiomuodon. Kansakunnat ovat kiinnittyneet toisiinsa monimuotoisen yhteistyön sitein. Demokraattisen Euroopan yksi ilmaus on laajentuva Euroopan unioni.

Olisi silti vakava virhe vaipua itsetyytyväisyyteen. Demokratia näyttää olevan jotakin sellaista, joka on rakennettava joka päivä uudelleen. Uusista haasteista vakavimpia on ihmisten vieraantuminen yhteiskunnallisesta vallankäytöstä. Liian moni kokee, että valta karkaa jonnekin kauas järjestelmien sokkeloihin; niin kauas, ettei ole mitään hyötyä edes antaa vaaleissa omaa ääntään. Ja mikä vaarallisinta: epädemokraattiset liikkeet, vainoharhainen nationalismi ja muukalaisviha nostavat eri puolilla Eurooppaa jälleen päätään.

Laskevat äänestysprosentit sekä kansallisissa että eurooppalaisissa vaaleissa ovat ilmiö, jota on huolellisesti pohdittava. Yhteiskunnallisten järjestöjen ja puolueiden toimintaan osallistuu yhä vähemmän väkeä.

Vaikka tiedonvälitys pitää meidät hyvin perillä tapahtuvasta, uusia osallistumisen ja vaikuttamisen keinoja ei ole kehittynyt. Emme tiedä riittävästi, miten moderni media vaikuttaa - ja miten se voisi vaikuttaa - demokraattiseen prosessiin, esimerkiksi kykyyn ylläpitää valitsijoiden ja valittujen välistä aitoa vuoropuhelua.

Yhteiskuntien kansainvälistyminen ja globalisoituminen luovat nekin uusia haasteita. Koko tämän vuosisadan ajan olemme tottuneet ajattelemaan demokratiaa kansallisvaltion sisäisenä kysymyksenä. Mutta voiko yksin kansallisvaltioille rakentuva demokratia toimia maailmassa, jossa talous ja tajuntateollisuus ovat yhä kansainvälisempiä ja itse asiassa globaaleja?

Uskon, että valtiot ja niiden yhteistyö pysyvät tärkeinä niin pitkään kuin osaamme uskottavasti ennustaa. Silti on ajankohtaista kysyä, tarvitaanko suurten yritysten ja yksiköiden hallitsemassa maailmassa uusia kansakuntaa laajempia demokraattisia instituutioita? Minkälaisia ne voisivat olla? Miten EU voisi olla paremmalla tavalla demokraattinen? Kykeneekö demokratia ratkaisemaan maailmanlaajuisia ongelmia, esim. niitä jotka liittyvät maapallon luonnon tuhoutumiseen ja kestävään kehitykseen? Luovatko tietoyhteiskunta ja uudet viestimet pohjan globaalille kansalaisyhteiskunnalle? Kaikki tämä kertoo sitä, että meillä on polttava tarve ajatella demokratiakysymykset uudelleen.

* * *

Toisaalta demokratiaa parempaa – tai pysyäksemme uskollisena Winston Churchillin tunnetulle huomautukselle: vähemmän huonoa - hallintomallia ei ole näköpiirissä. Hänhän sanoi sattuvasti, että demokratia on kurja tapa järjestää päätöksenteko, mutta se on silti parempi kuin mikään tunnettu vaihtoehto.

Muutos ei synnytä vain uhkia vaan aina myös mahdollisuuksia. Esimerkiksi moderni tietotekniikka antaa kokonaan uudet mahdollisuudet vaikuttamiseen ja päätöksentekoon, jos meillä on tahtoa ja kykyä käyttää niiden antamia mahdollisuuksia. Juuri nyt on demokratiaa koskevien innovaatioiden aika.

Ehkä juuri tämä kokous voisi olla eurooppalainen lähtölaukaus demokratian ja sen kansalaisyhteiskuntaan kietoutuvien juurien uudelle tutkimukselle, kehittämiselle ja opiskelulle. On vanha, edelleen paikkansa pitävä mutta ehkä unohtumaan päässyt totuus, että demokratian tehtävänä on kasvattaa – käytän tässä tietoisesti grundtvigilaista sanaa - "valistuneet" kansalaiset, jotka puolestaan kykenevät ylläpitämään demokratiaa.

Demokratia ei ole yksin järjestelmiä tai rakenteita koskeva kysymys, vaan se ulottuu syvälle moraaliin, asenteisiin ja arvoihin. Tarvitaan kansanvaltaisia persoonallisuuksia. Tarvitaan ihmisiä, joilla on omaan harkintaan perustuvia mielipiteitä yhteistä asioista ja jotka rohkeasti ilmaisevat ajatuksensa keskustelussa. Tarvitaan ihmisiä, jotka kykenevät ymmärtämään erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä ja joilla on kypsyys etsiä yhteistä hyvää toteuttavia ratkaisuja. Tarvitaan ihmisiä, jotka ottavat vastuuta yhteisistä asioista ja joilla on valmius toimia demokraattisissa instituutioissa. Demokratia edellyttää ihmisoikeuksia, suvaitsevaisuutta, toisen kunnioittamista ja toisen ymmärtämistä. Kaikkea tätä voidaan edistää kasvatuksen avulla.

Ensimmäinen johtopäätökseni on, että on tärkeää ylläpitää demokratiaa tukevaa kasvatusta. Demokraattisten arvojen vahvistaminen on myös eurooppalaisittain laajasti hyväksytty elinikäisen oppimisen tavoite. Onkin pohdittava, mitä se tarkoittaa käytännössä. Aikuiskasvattajina te olette avainasemassa. Tässä kokouksessa on demokratiaa kasvatuksen kannalta pohtiva työryhmä. Haluaisin saada ryhmän raportin myös itselleni.

Pohjolassa kysymys demokratiasta on yksi niistä asioista, jotka ovat johtaneet kansansivistyksen merkityksen uudelleenarvioimiseen. Sen perinteisenä tehtävänä on ollut tukea persoonallisuuden kehitystä ja ihmisten vapaaehtoiselle yhteistyölle perustuvaa kansalaisyhteiskuntaa niin, että samalla tavoitteena on tasa-arvo, moniarvoisuus ja demokratia. Paraikaa myös Suomessa on käynnissä mittava kansansivistystyön uudelleenarvio. Se on myös Suomen istuvan hallituksen ohjelmassa, jossa luvataan "vahvistaa vapaan sivistystyön edellytyksiä". Eri Euroopan maissa on omat ratkaisunsa, mutta kaikkialla demokratiaa tukeva kasvatus on tärkeää.

* * *

Yhteiskunnalliset kysymykset ovat yhä monimutkaisempia, haastavampia ja monessa suhteessa pelottaviakin. Me elämme riskiyhteiskunnassa, kuten eräs sosiologi on todennut. On sattuvasti sanottu, että ihmisillä on kolme vaihtoehtoa. Voi vaipua apatiaan ja toivottomuuteen ja ajatella, ettei pieni ihminen voi kuitenkaan vaikuttaa mitään. Tai voi ajautua tuomittaviin ratkaisuihin, esimerkiksi toisten ryhmien, kansojen tai kulttuurien vihaan. Tai voi tarttua avoimin silmin ja rohkeasti vaikeimpiinkin ongelmiin, yrittää oppia ymmärtämään niiden syyt ja kehittää yhdessä toisten kanssa ratkaisuja. Aikuiskasvatuksen suuri tehtävä on vahvistaa viimeksimainittua aidossa elinikäisen oppimisen hengessä. Demokratia edellyttää sitä, että ihmiset kykenevät arvioimaan oman tilanteensa, siihen vaikuttavat voimat ja sen, miten niihin voi vaikuttaa. Aiemmin suuret ideologiat antoivat tähän ainekset. Nyt tarvitsisimme uusia tapoja, jotka auttavat ihmisiä ymmärtämään oman asemansa yhteiskunnassa.

Toinen johtopäätökseni onkin, että demokratiakasvatuksen tueksi tarvitaan sekä tutkimusta että jotakin, jota voisi nimittää arvopohjaiseksi toimintapolitiikkojen kartoittamiseksi. Tällä tarkoitan toimintaa, jossa eri arvojen pohjalta vakavasti paneudutaan uusiin ja uhkaaviin ongelmiin ja pyritään kehittämään ehdotuksia niiden ratkaisuksi. Tällaista työtä tehdään kiitettävästi monissa, pääasiassa amerikkalaisissa aivoriihissä ja instituuteissa. Me eurooppalaiset emme ehkä riittävästi panosta erilaisten vaihtoehtoisten toimintapolitiikkojen kehittämiseen.

Olisi tärkeätä tuottaa kansalaiskeskustelua varten hyvin pohdittuja esityksiä ja vaihtoehtoja siitä, miten meitä ahdistavat ongelmat voidaan ratkaista. Myös Euroopan unioni voisi rohkaista tällaista toimintaa. Suhteellisen pienilläkin panostuksilla olisi mahdollista saada paljon aikaan. Yhteiskunnallisia innovaatioita kehittävät aivoriihet ovat osa tämän päivän yhteiskunnallista kansansivistystä. Sivistysjärjestöt olisivat tähän yksi eurooppalaisittain luonteva ja kansalaisyhteiskuntaa lähellä oleva pohja.

* * *

Kolmas johtopäätökseni koskee demokratian ja tasa-arvon tunnetusti läheistä suhdetta. Myös tämä kysymys ajankohtaistuu nyt, kun taloudelliset erot näyttävät kasvavan sekä yksilöiden että kokonaisten yhteiskuntien tasolla. Taloudellisen syrjäytymisen rinnalla kasvaa sosiaalinen ja kulttuurinen syrjäytyminen. Etuoikeutettu vähemmistö elää kiinnostavaa kansainvälistä ja globaalia elämää, jonka ulkopuolelle ihmisten enemmistö jää. Etuoikeutetut osaavat käyttää täysimääräisesti hyödykseen tietoyhteiskunnan uusia palveluja ja mahdollisuuksia. Samaan aikaan toiset eivät ole ottaneet vielä ensimmäistä askeltakaan.

Kasvavat taloudelliset ja kulttuuriset erot ovat ennen pitkää myös demokratian uhka. Syrjäytyminen on vahvasti sidoksissa ihmisten koulutustasoon. Myös siksi tarvitsemme tasa-arvoa rakentavaa tietoista panostusta elinikäiseen oppimiseen. Tässä olisi opittava käyttämään myös kansalaisyhteiskunnan ja kansalaisjärjestöjen tarjoamia mahdollisuuksia paljon nykyistä paremmin. Monelle ihmiselle esimerkiksi jokin itseä lähellä oleva kansalaisjärjestö on ainoa todellinen kansainvälistymisen mahdollisuus.

* * *

Pohjolan demokratian juuret ovat pitkän vapausperinteen ohella siinä kansalaisyhteiskunnassa, joka alkoi syntyä 150 vuotta sitten ja jonka perusmuoto on vapaaehtoisuuteen perustuva yhdistys. Uskonnolliseen elämään, kulttuuriin, tieteeseen, opiskeluun, vapaa-aikaan, urheiluun, sosiaalialalle, erilaisiin elämäntilanteisiin, ammatilliseen yhteistyöhön, politiikkaan, osuustoimintaan jne. syntyivät ne järjestölliset rakenteet, joiden puitteissa kansalaisyhteiskunta ja -aktiivisuus ovat organisoituneet. Niillä on ollut valtava merkitys ihmisten elämälle, mutta myös Pohjolan taloudelliselle, sosiaaliselle ja poliittiselle kehitykselle. Vastaava kehitys on jossakin muodossa kaikkien toimivien demokratioiden taustalla.

On tutkijoita, jotka vahvoin perustein väittävät, että kansalaisyhteiskunta on paljon oletettua tärkeämpi. Itseeni teki aikoinaan vaikutuksen Robert Putnamin vertaileva tutkimus Etelä- ja Pohjois-Italiasta. Te olette varmasti asiaa jo tässä seminaarissa pohtineetkin. Kun kansalaisyhteiskunta on vahva, toimivat myös valtio ja markkinat hyvin. Kun kansalaisyhteiskunta heikkenee, alkaa niin valtion toiminnassa kuin markkinoillakin esiintyä vallan väärinkäyttöä, tehottomuutta, korruptiota ja rikollisuutta.

Vapaaehtoisuuteen perustuva kansalaisten yhteistoiminta ei ole jokin kiinnostava lisä, jota voidaan harrastaa, jos taloudellista varaa on. Kansalaisyhteiskunnassa syntyvät ne vastavuoroisuutta ohjaavat normit ja luottamuksen siteet, joita olemme alkaneet nimittää sosiaaliseksi pääomaksi, joihin yhteiskuntamoraali juurtuu ja jotka viime kädessä luovat pohjan myös demokratialle ja taloudelle.

Lähestymme liian usein kasvatuskysymyksiä talouden tarpeita palvelevasta näkökulmasta. Viime vuosina on kuitenkin huomattu, että myös modernin talouden näkökulmasta on tärkeää, että ihmiset voivat kasvaa monipuolisiksi, aloitekykyisiksi ja yhteistyökykyisiksi persoonallisuuksiksi. Tästäkin syystä kasvatusta tulee lähestyä avarasta humanistisesta näkökulmasta, joka auttaa sekä kehittämään itseään että kasvamaan vastuulliseksi kansalaiseksi. Yksilön ja yhteisön kannalta on tärkeää ylläpitää ja vahvistaa luontaista kykyä uuden oppimiseen. Sillä tavoin kansalaisyhteiskunta voi toimia luovana ja myönteisenä muutosvoimana.

Olen iloinen siitä, että Suomen puheenjohtajakausi ja Turku maamme vanhimpana kaupunkina voivat palvella sitä, että demokratian, kansalaisyhteiskunnan ja niitä tukevan elinikäisen oppimisen kysymykset vahvistuvat eurooppalaisessa keskustelussa. Tämä kokous käsittelee asioita, joilla on suuri vaikutus Euroopan tulevaisuuteen. Edessä on paljon vielä avoimia, mutta kiinnostavia kysymyksiä.

Tämän seminaarin hengessä voi kuitenkin yhtä asiaa pitää varmana. On tärkeätä luoda myös Euroopan sisällä paljon eriasteisia yhteyksiä ihmisten välille. Vain siten syntyy toinen toistensa ymmärtäminen ja luottamus, eurooppalainen sosiaalinen pääoma.