Rouva Eeva Ahtisaaren tervehdyspuhe Kaavin kirkonkylän
ala-asteen koulun
vihkiäisjuhlassa 18.3.1999
Minulle on suuri ilo olla tänään paikalla Kaavin
kirkonkylän ala-asteen koulun vihkiäisjuhlassa. Koululla ja
koulutoimella on Kaavilla pitkä ja kunniakas historia. Täällä
on aina tunnettu kiinnostusta kouluttautumiseen ja
kansansivistystyöhön. Ripeään tahtiin rakennettiin kuntaan jo
vuosina 1878 - 1895 kolme uutta koulurakennusta, eikä uusien
kansakoulujen perustaminen laantunut 1900-luvun alussakaan.
Tämä kansakoulurakennus valmistui vuonna 1932. Arvostan
suuresti sitä, että Kaavin kunta on nyt korjannut kirkonkylän
historiaan niin olennaisesti kuuluvan koulurakennuksen
pieteetillä ja arvokkaasti.
Oma perhehistoriani liittyy varsin läheisesti Kaaviin ja tähän
kouluun. Vanhempani, Aarne Hyvärinen ja Aini Lilja tapasivat
toisensa ja rakastuivat 1930-luvulla Kaavilla, ja päättivät
perustaa perheen. Työ oli tuonut jännevirtalaisen isäni
Kaaville. Hän seurasi rakennusmestarina Kaavin kirkonkylän
kansakoulurakennuksen valmistumista 1932. Isäni valvovan silmän
alaisuudessa vanha kansakoulutalo muutettiin kunnansairaalaksi.
On mahdollista, että Kaaville 1930-luvulla noussut
suojeluskuntatalo tehtiin isäni piirustusten mukaan. Äitini
puolestaan toimi 1930-luvulla Hanna ja Oskari Riekkisen kaupassa
apulaisena. Riekkisten kauppa oli kylän todellinen
tapahtumakeskus vastapäisen Osuuskaupan ohella. Äitini viihtyi
työssä hyvin; hän tunsi olevansa melkein Riekkisten
perheenjäsen.
Vanhempani asuivat Kaavilla ainakin vuodet 1932-35. Sen jälkeen
he siirtyivät isän työn perässä Varkauteen, jossa minä
synnyin, sitten Lappeenrantaan ja lopulta Helsingin kautta
Jännevirralle juuri ennen Talvisotaa. Isäni ja äitini
muistelivat aina lämmöllä Kaavin aikaa. Vuodet täällä ovat
olleet olennainen osa perheemme historiaa ja yhteistä muistia.
Omat mielikuvani Kaavista perustuvat vanhempieni kertomuksiin.
Minulla on myös lämpimiä muistoja maakuntamatkasta, jonka
teimme mieheni kanssa Koillis-Savoon tammikuussa 1996.
Historian professori Jorma Ahvenainen - monelle nykyisellekin
kaavilaiselle tuttu mies - vietti lapsuutensa Kaavilla ja hänen
muistikuvansa ovat pohjana, kun muutamin sanoin yritän
hahmotella elämää täällä 1930-luvulla. Jorma Ahvenaisen
isä, Aarne Ahvenainen oli Kaavin kunnanlääkärinä 1930- ja
1940 -luvuilla. 60 vuotta historiassa ei ole pitkä aika, mutta
tuona aikana on paljon tapahtunut ja muuttunut täällä
Kaavillakin.- Uskon, että erityisesti nuoremmat sukupolvet
voivat hämmästellä aikojen erilaisuutta. Menneistä ajoista
kertominen on tärkeää. Sukupolvien erilainen kokemus sitoo
meidät aikaan ja paikkaan.
Kaavin asukasluku 1930-luvun alussa oli noin 7 000 henkeä.
Kaavilla niin kuin muuallakin Pohjois-Savossa oli 1930-luvun
alkupuoli vaikeata aikaa. Vaikeudet johtuivat metsästä. Kaavi
oli metsäpitäjä, ja 1920-luvun lopun korkeasuhdanteen aikana
metsästä oli tullut hyvin rahaa. Laman myötä metsätulot
kuitenkin alenivat romahdusmaisesti. Puun kantohinta putosi noin
viidennekseen ja metsätyöpalkat alenivat sellaiselle tasolle,
jolla riskikään mies ei pystynyt oikein elättämään
perhettään. Kun Kaavilla oli melko suuri tilaton ihmisryhmä,
tämän toimeentulo vaikeutui lähes sietämättömäksi. Kunnan
köyhäinapuun oli turvauduttava.
Kaavin kirkonkylässä ei 1930-luvun alussa kuitenkaan
ulkonaisesti havaittu pula-aikaa, sillä täällä rakennettiin.
Kirkonkylän uusi koulu valmistui vielä ennen lamaa. Koulun
urakoitsijan sanottiin ansainneen koulun rakentamisella
erinomaisesti, sillä hän teki urakkasopimuksen kalliina aikana,
mutta rakensi pääasiassa aikana, jolloin työpalkat ja
materiaalikustannukset olivat suuresti alentuneet. Koulu oli
varmasti upea valmistuessaan. Siinä oli pitäjän ainoa
keskuslämmitys. Tulevaisuuteen viittasi se, että kouluun
asennettiin sähköjohdot, vieläpä kaapeloituna seinien
sisään, odottamaan sitä aikaa, jolloin Kaavin kirkonkylä
näkisi sähkövalon.
Uuden koulun valmistuminen johti toiseen rakennushankkeeseen.
Kunnanlääkäri Ahvenainen sai ajatuksen, että vanha
koulurakennus peruskorjattaisiin sairaalakäyttöön. Valtuusto
ryhtyi vakavasti harkitsemaan sairaalan perustamista ja teki
siitä päätöksen vielä saman vuoden lopulla. Valtuuston
päätöstä voidaan pitää edistyksellisenä, sillä
kunnansairaaloita oli tuohon aikaan vain harvassa Pohjois-Savon
pitäjässä.
Kaavin kirkonkylä koostui noin viidestäkymmenestä talosta,
jotka sijaitsivat Joensuu - Kuopion maantien kahta puolta.
Kirkonkylässä asuivat pitäjän virkamiehet ja siellä
sijaitsivat suurimmat kaupat. Opettajia asui kyläkoulujen
yhteydessä ympäri pitäjää. Kaavin kirkonkylässä ei ollut
montakaan korkeakoulututkinnon suorittanutta. Heitä olivat
kirkkoherra ja kappalainen, vallesmanni ja kunnanlääkäri.
Arvohenkilöihin kuuluivat myös apteekkari, Riekkisen
kauppiassuku ja muutamia isohkoja talollisia. Kirkonkylän
talvi-illat olivat pitkiä. Kyläilyä oli, ompeluseuroja ja
shakkipiirejä. Nimipäivät olivat vieraskutsuja ja niillä
tanssittiin. Kahvia juotiin paljon, alkoholijuomia ei lainkaan.
Kaavilla oli vireä nuorisoseura, urheiluseura Kaavin Kaiku
- joka toimii edelleenkin ja Suojeluskunta sekä Lotta Svärd.
Äitini oli mukana lottien toiminnassa. Hän oli myös hyvä
hiihtäjä. Kotonamme oli runsaasti hopealusikoita, joita hän
oli voittanut hiihto- ja ampumakilpailuista. Kaavin kirkonkylän
kesäiltoja leimasi 1930-luvulla innokas kroketin peluu. Kroketti
ei ollut uusi asia Kaavilla. Pappilan puistossa lähellä järven
rantaa oli sitä pelattu jo 1910-luvulla, mm. Juhani Aho on
valokuvattu pelaamassa krokettia Kaavin pappilan rannassa. Vuonna
1935 kauppias Oskar Riekkisen pojat hankkivat pelin ja
pystyttivät sen kaupparakennuksen ja varaston välipihalle.
Tästä pelistä ja pelikentästä tuli todellinen kohtauspaikka.
Jorma Ahvenaisen mukaan eräs mielenkiintoinen seuraus oli
kroketinpeluusta. Kaavin ensimmäisen sähkölaitoksen eli Kaavin
Sähkö Oy:n perustivat krokettia pelanneet herrat vuonna 1945.
Ensimmäinen sähkölaitos oli Viljaharjun puimalan lokomobiilin
voimin pyörinyt 10 kw:n generaattori.
Kaavilla ei ennen toista maailmansotaa ollut varsinaista puutetta
muttei suurta varallisuuttakaan. Koulussa kuitenkin näki
sosiaaliset erot ja lapsikin saattoi ne aistia. Jorma Ahvenainen
kuvaa muistiinpanoissaan tunnelmia koulun alkupäivinä heti
joululoman jälkeen: "Jokaisen piti kertoa, mitä sai
joulupukilta. Monet eivät saaneet mitään, mutta minä liikaa.
Nolo tilanne, vaikka koetin kertoa vähimmän mahdollisen. Jotain
humorististakin tässä oli. Kun opettaja selitti, kuinka
vaikeata rikkaiden oli päästä taivaaseen, puoli luokkaa
kääntyi surullisena katsomaan minua."
Tänään Kaavilla, kuten muuallakin Suomessa eletään onneksi
erilaista aikaa. Maamme historia on osoittanut, että
sivistyspääoma, koulutus ja siihen liittynyt yhteiskunnallisen
tasa-arvon periaate ovat olleet kansallisen menestyksemme
peruspilareita. Sosiaaliset, alueelliset tai sukupuolierot eivät
enää ole koulunkäynnin esteitä. Kaavin kunta on kaikkina
aikoina panostanut ennakkoluulottomasti sivistystoimen tason
ylläpitämiseen ja koulutuksen laatuun. Siitä todisteena on
tämän Kaavin kirkonkylän ala-asteen koulun pitkä historia.
Toivotan kaikille kaavilaisille, vanhemmille ja oppilaille sekä
koulu- ja sivistystoimen parissa työskenteleville parhainta
menestystä.