Tasavallan Presidentti Martti Ahtisaaren puhe
19.06.1994 kotiseutuliikkeen 100-vuotisjuhlassa Lohjalla
Arvoisat juhlavieraat,
Minulle tuottaa aivan erityisen suurta iloa tulla tänne keskuuteenne juhlimaan kotiseutuliikkeen yhden vuosisadan taivalta. Olen omakohtaisesti voinut seurata varsin läheltä kotiseututyötä vaimoni kautta, joka ennen ulkomaille muuttoamme toimi Espoon kotiseutusihteerinä. Voin vakuuttaa teille, että kotiseututyö on kansallisen kulttuurin ja identiteetin perusrakentamista.
Aikakautemme on monenlaisen muutoksen ja murroksen aikaa. Meidän on sopeuduttava tulevaisuuden haasteisiin. Onnistumme sitä paremmin, mitä selkeämmin ymmärrämme juuriemme merkityksen.
Kotiseutu muodostaa useimmille meistä erään tärkeimmistä elämän kiinnekohdista, juurista. Kotiseudun muistaminen ja sen hyväksi tehtävä työ on työtä oman maailmankuvamme selkiinnyttämiseksi. Se on lopulta työtä isänmaan hyväksi sanan parhaimmassa merkityksessä.
Suomalainen kotiseutuliike sai sata vuotta sitten alkunsa Lohjalla, seudulla jonka luonnonkauneutta kirjailijamme ovat eri aikoina ylistäneet."Muutoin niin kova ja ankara Suomen luonto on runsaalla kädellä sirotellut lahjojaan näihin onnellisiin laaksoihin", sanoi Sakari Topelius Maamme-kirjassa.
Suomen vanhin kotiseutuyhdistys on Lohjan Kotiseututkimuksen Ystävät, jonka tohtori Robert Boldt perusti hieman yli sata vuotta sitten. Asianomainen oli aloitteetentekijänä kymmenkunta vuotta myöhemmin, kun perustettiin kotiseutututkimuksen valtakunnallinen yhteistyöjärjestö.
Lohjan kaunis luonto ja rikas kulttuuriperinne tarjosivatkin erinomaisen toimintaympäristön maamme ensimmäiselle kotiseutuyhdistykselle. Sattumaa ei lienekään, että sen toimintaohjelmaan sisältyi jo tuolloin nykypäivän näkökulmasta katsoen varsin uudistusmielisiä vaatimuksia luonnon suojelemisesta.
Koko satavuotisen historiansa ajan kotiseutuliike on ollut yksi luonnon- ja kulttuurimaisemansuojelun tienraivaajista. Kun sen lähtökohtana tässä työssä on ollut kotiseudun ominaisluonteen säilyttäminen - vieläpä jalostaminen - se on merkittävällä tavalla vaikuttanut erilaisten kotiseutujemme ulkoiseen kuvaan. Samalla se on osaltaan luonut "paikallishenkeä" ja vahvistanut kansalaisten omaa identiteettiä.
Kotiseutuliike oli ja varmaan on edelleenkin yksi tärkeä tiennäyttäjä tämän päivän ympäristöliikkeille ja -aatteille.
Vuonna 1894 maailma oli suuren tieteellisen ja taloudellis-yhteiskunnallisen kehitysharppauksen kynnyksellä. Suomi oli itsenäisyyskamppailunsa pyörteessä. Voimistunut kansallistunto, kultuurimme edustajien monet suuret saavutukset ja optimismi veivät kansaamme kohti itsenäisyyttä. Ei ollut sattuma, että juuri kotiseutuliike syntyi ja toimi tässä murroksessa.
On todella haastavaa katsoa kotiseututyön taipaleen näkökulmasta sitä tilannetta, missä Suomi on nyt kansakuntana. Monet samat peruskysymyksetovat tänäänkin edessämme kuin sata vuotta sitten. Kotiseututyön identiteettiä luovalle toiminnalle on siten tänään selvä tilaus ja tarve.
Arvoisat kuulijat,
Suomalaisen kotiseututyön lähtökohtana on aina ollut paikallisten erityispiirteiden arvostaminen, tutkiminen ja esiin nostaminen. Kansallisen kulttuurimme kehittymisen kannalta olennaisia ovatkin juuri omaleimaiset maakuntakulttuurit ja paikalliskulttuurit. Niiden erilaisuus on kansakunnan vahvuustekijä.
Suomalainen yhteiskunta kehittyy moniarvoisemmaksi. Kansainvälinen vuorovaikutus on kehityksen välttämätön ehto. Eristyminen ei ole keino selviytyä. Erilaisuuden hyväksyminen on minkä tahansa kulttuurin yksi suurimmista voimavaroista. Vanha sanonta "Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin" pätee edelleen.
Aikamme murros rikkoo myös monia idyllejä, niin on valitettavasti usein myös kotiseudun laita. Työttömyys ja henkinen ahdinko ovat tämän kielteisen kehityksen taustalla. Etenkin moni nuori on joutunut toteamaan, että rakkain kotiseutu ei tarjoa turvatun tulevaisuuden lähtökohtia.
Maamme lähihistoria on itse asiassa ollut muuttoliikkeen historiaa. Karjalan siirtolaisten lähes puolimiljoonainen evakkoväestö -- itsekin heidän joukossaan -- sai uudet kotipaikat, kotiseudun, eri puolilta Suomea. Emme koskaan unohda tuon suuren kansallisen jälleenasutuksen merkitystä. Uudisraivauksilla korvattiin Karjalaan jääneet pellot ja tilat. Tiedämme tänään, ettei kotiseudun menetystä kuitenkaan kokonaan voida koskaan korvata.
Yhteiskunnallisen rakennemuutoksen seurauksena 1960-luvulla koimme lähihistorian toisen suuren muuttoaallon. Tuolloin sadat tuhannet suomalaiset jättivät kotiseutunsa joko muuttaakseen maalta kaupunkeihin tai meren taakse Ruotsiin. Tuhannet maatilat autioituivat, kokonaiset kylät tyhjenivät. Myös monille karjalaisille ja rintamamiehille luodut uudet asutusalueet tyhjenivät.
Emme menesty jälkiviisaudesta. Asutustoiminnan kovimmille arvostelijoille on syytä huomauttaa, että niillä uudistiloilla kasvatettiin tälle maalle tulevaisuus, noin miljoona suomalaislasta. Näiden pellavapäiden ja paljasjalkojen avulla Suomi sai ratkaisevimmat kiinnekohdat: yhteiskuntajärjestys sai oman hengähdystaukonsa kehittyäkseen eteenpäin. Samalla toteutettiin suurimittainen kansallinen ponnistus, joka yhdessä sotakorvausten kanssa rakensi uutta kansallistuntoa, aitoa ylpeyttä toisen suomalaisen eteen tehdystä työstä.
Lähihistoriamme suuret muuttoliiikkeet eivät ole katkaisseet suomalaisten kaipuuta alkuperäisille juurilleen. Elämän edellytykset ovat yhä suomalaisille selkeät, me kaikki tiedämme tarvitsevamme esimerkiksi elinkelpoisen maaseudun. Emme vain kohtuullisen elintarviketuotannon vaan nimenomaan suomalaisen identiteetin takia.
Toisaalta teollistuminen ja yhteiskunnan muutos yleensä ovat heittäneet väestöä nopeastikin maan eri puolille, lähinnä maalta kaupunkeihin. Heidän henkisen kehityksen kannalta on ensiarvoista, ettei uuden vanhan kotiseudun ristiriita muodostu ongelmaksi, vaan lopulta rikkaudeksi.
Olemme nyt tilanteessa, jossa useimmilla suomalaisilla on monien päällekkäisten kotiseutujen tausta. Usein etenkin nuoret kokevat tämän ristiriitana. Tunnemme käsitteen "muuttajalapset", joiden identiteetin rakentaminen alati vaihtuvan kotipaikan johdosta on hyvin vaativa haaste. Nämä nuoret vaativat aina erityistä huolenpitoa ja ennen muuta kasvattajien -- sekä vanhempien että koulun -- viisasta ohjausta.
Tällaisessa tilanteessa on ensiarvoista pystyä keskustelemaan yli ikä- ja sosiaaliryhmien omista ja toisten kokemuksista. Olen mielihyvällä havainnut sen mielenkiinnon, joka suomalaisella nuorisolla on edellisten sukupolvien elämää kohtaan. Etenkin sotiemme veteraanit ovat saaneet nuoremmilta aitoa arvostusta ja kunnioitusta. Erittäin ilahduttavaa on ollut aloittamillani maakuntamatkoilla paikallisten nuorten aitous ja rohkeus olla oma itsensä.
Arvoisat kuulijat,
Elämässä selviytyminen on selviytymistä uusissa paikoissa, uusissa maissa. Koti ja kotiseutu ovat parhaimmillaan niitä elämän laaksoja, joissa eri syistä viivymme pitempään, joihin juurrumme ja joihin kotimme laitamme. Omakohtaisesti voin kertoa, että minulle tällaisia kotiseutuja ovat olleet Karjalan, Kuopion, Oulun ja Helsingin Töölön lisäksi New Yorkin Manhattan-saari.
Ensi vuoden alusta toteutuneva jäsenyys Euroopan unionissa madaltaa turhia raja-aitoja Suomen ja unionin jäsenmaiden väliltä. Mahdollisuutemme edistää erilaista vuorovaikutusta näiden maiden kesken merkittävästi paranevat. Unioni on laaja maantieteellinen alue, jossa myös suomalaisille tarjoutuu aiempaa paremmat mahdollisuudet uuden kotipaikan hankintaan jossain toisessa unionin jäsenmaassa.
Edessä on sopeutumisen aika, mikä kestää useita vuosia. Olen varma, että jäsenyys tuossa yhteisen arvopohjan omaavien kansojen yhteisössä tarjoaa Suomelle uusia voimavaroja kohdata yhä vaativammat kansainväliset sopeutumishaasteet.
Euroopan unionin yksi paradoksi liittyy siihen, että sen menestyneimmät jäsenvaltiot ovat kansalliselta itsetunnoltaan vahvimpia. Kysymys on nimenomaan siitä, että voimme vahvistaa kulttuurisia erityispiirteitämme, mutta samalla antaa eurooppalaisuudelle yhä merkitsevämpiä suomalaisia virikkeitä.
Suomalaisen kulttuuri-identiteetin on nyt samalla tavoin kuin sata vuotta sitten saatava kaikki luovuus käyttöönsä. Lähtökohtana on terve ja elävä kansalaisyhteiskunta: Ihmisten ja ajatusten avoimen vuorovaikutuksen maailma. Näissä vapaissa kanssakäymisen yhteisöissä uudistuvat kehitystä eteenpäin vievät arvot. Tämän ajan kotiseututyö on työtä kansalaisten parissa, heidän läheisimpien asioiden hoitamista.
Viime vuosina on kaupunginosa- ja kyläseurojen merkitys kasvanut. Kotiiseututyöllä oli suuri merkitys, kun maamme etäisimpien paikkojen kadut ja tiet saivat nimikilpensä. Suurissa kaupungeissa on perustettu kotipaikkaseuroja, joita muualta muuttaneet ovat perustaneet yhdyssiteekseen. Aivan samalla tavoin kuin eri puolilla maailmaa on perustettu Suomi-seuroja maanmiestemme ja -naistemme kotimaasiteiden ylläpitämiseksi.
Vahva kansallinen ja kotiseutuidentiteetti ovat voimvaroja, kun osallistumme yhä moninaisemmin tavoin kansainväliseen vuorovaikutukseen. Euroopan ja Euroopan unionin tulevaisuuden on oltava sen kansalaisten tulevaisuutta. Nyt on aika virittää kyläyhteisöt, kaupunginosat ja erilaiset muut elävän kansalaisyhteiskunnan tekijät aitoon ponnistukseen tässä vuorovaikutuksessa menestyäksemme.
On astuttava rohkeasti huomiseen, kohdattava luottavaisesti sen haasteet.
Arvoisat juhlavieraat,
Toivotan välityksellänne kaikille kotiseututyötä tekeville kansalaisille ja kotiseutuliikkeelle parhainta menestystä. Työnne palvelee suuren kansallisen ja kansainvälisen murroksen keskellä isänmaatamme ja kansaamme suurenmoisesti.