TASAVALLAN PRESIDENTIN PUHE EKONOMISKA SAMFUNDET I FINLANDIN 100-VUOTISJUHLASSA 27.10.1994

Arvoisa juhlaväki

Suomen kansa on tehnyt selkeän historiallisen päätöksen kansanäänestyksessä liittymisestä Euroopan unioniin. Päätös on tehty keskellä vaikeaa taloudellista ja yhteiskunnallista murrosta. Edessämme on vielä monta uhrauksia vaativaa vuotta ennen kuin voimme kansakuntana tuntea olevamme kestävällä tiellä.

Meneillään olevan murroksen syvyys on paljastunut vasta aivan viime vuosina. Massatyöttömyys uhkaa jäädä korkealle tasolle, vaikka talouden keskeiset tunnusluvut ovat ennakoineet työttömyyden vähentymistä. Yhteiskunta jakautuu työssä käyviin ja työttömiin, millä on aikaa myöten suuria yhteiskunnallisia seurausvaikutuksia.

Haluamme estää tällaisen yhteiskunnallisen kehityksen. Meillä on siihen mahdollisuus, ja meillä täytyy olla siihen tahtoa. Työttömyyden nujertamisen on oltava maamme vastuunkantajien tärkein tavoite lähivuosina.

Sata vuotta sitten, aikana jolloin kunnianarvoisa seuranne perustettiin, Suomi oli myös monitasoisessa murroksessa. Maamme teollistaminen käynnistyi ja itsenäisyyden kaipuu valtasi alaa yhteiskunnassa. Selvisimme tuosta ponnistuksesta, vaikka sen vaatimat uhraukset olivat suuret.

Kansakunta jakautui eri tavoin: maaseutuun ja kaupunkeihin, punaisiin ja valkoisiin, ruotsalaisiin ja suomalaisiin. Edessä oli eheytymiseen tähdännyt yhteiskunnallisen uudistumisen aika. Siinäkin onnistuimme: suomalainen kansakunta kehittyi moniarvoiseksi, mutta samalla vahvistimme kykyämme puhaltaa vaikeina aikoina yhteiseen hiileen. Siitä tuli menestyksemme merkki.

Olemme nyt samankaltaisessa tilanteessa. Tarvitsemme aidon ponnistuksen. Meidän on luotava umpeen työttömyyden avaama yhteiskunnallinen kuilu ja meidän on luotava kestävä politiikka Euroopan unionin jäsenvaltiona.

Suomalaisten päätös on myös tärkeä Euroopan unionin kehitykselle, sillä unionin laajeneminen on merkki uudelleen muotoutuvan Euroopan elinvoimasta ja luo uskoa unionin tulevaisuuteen. Pyrkimykset integraation laajentamiseksi edelleen Keski- ja Itä-Euroopan suuntaan ovat luonnollisia ja laajalti hyväksyttyjä.

Kansanäänestyksen tulos on ennen kaikkea suomalaisten tahdonilmaisu siitä, mikä on Suomen asema Euroopassa. Euroopan unionin jäsenyys on Suomen kansantaloudelle paitsi suuri mahdollisuus, tietenkin myös huomattava haaste. Kuten kansanäänestystä edeltäneessä keskustelussa todettiin, jäsenyyden seurauksena ei saada mitään ilmaiseksi, vaan hyvien tulosten saavuttamiseksi on ponnisteltava ja tehtävä lujasti työtä.

Maamme ulkopolitiikka on koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan ollut johdonmukaisesti kansainväliseen yhteistyöhön ja rauhaan tähtäävää. Tämä linja jatkuu.

Euroopan unionin tulevaisuuteen kohdistuu edelleen suuria odotuksia, mutta myös epäilyjä ja epävarmuutta unionin tulevasta kehityksestä. Unioni on kuitenkin osoittanut elonvoimansa läntisen Euroopan olojen vakiinnuttamisessa. Suomi on toimintakykyisen ja demokraattisesti hallitun unionin kehittämisen puolesta.

Pohjoismaat - Suomi mukaan lukien - ovat viime vuosina konkreettisesti kokeneet maailmantalouden muutoksen syvyyden. Pohjola ei ole enää entisensä. Pohjola ei kuitenkaan ole menettänyt mahdollisuuksiaan. Sen on vain tartuttava ennakkoluulottomasti uusiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Pohjolan korkea sivistystaso ja vakaat yhteiskunnalliset olot antavat meille hyvät lähtökohdat edessä olevien vaativien ongelmien ratkaisemiseen.

Talouspolitiikan toimintalinjojen erilaisuuden antamat kokemukset ja niiden vertailu pohjoismaiden kesken eivät menetä merkitystään. Meillä Suomessa on kovin paljon opittavaa siitä, mitä tulisi tehdä ja siitäkin, mitä ei pitäisi tehdä. Sopeutuminen EU:hun ja siihen vaikuttaminen on pohjoismaiden yhteinen etu.

* * *

Mitä EU-jäsenyys merkitsee maamme taloudelle ja talouspolitiikalle? Julkisessa keskustelussa on viljelty inflaation torjunnan ja täystyöllisyyteen pyrkimisen keskinäistä ristiriitaa. Tämän asian esilleotto on perusteltua, mutta tällöin on muistettava, että ne maat, jotka ovat onnistuneet inflaation torjunnassa ja yleisemmin rahaolojen vakaannuttamisessa, ovat menestyneet myös työllisyyden hoidossa. Huonojen aikojen koittaessa niillä on ollut talouspoliittista liikkumavaraa. Vakailla talouksilla on kansainvälistä luottamusta ja luottoa tarpeisiinsa nähden rajattomasti käytössä. Rahaolonsa huonosti hoitavilta mailta nämä molemmat tärkeät edellytykset tyystin puuttuvat.

Samalla kun ulkoiset tekijät olennaisella tavalla syvensivät taloutemme kriisiä, ne myös paljastivat sen seikan, että teollisuutta ei vauraiksi tulkittuina vuosina riittävästi kehitetty ja että hyvän vientimenestyksen tärkeys pienelle maalle unohdettiin. EU:n ulkopuolella toimien ja verrattain itsenäistä ja omahyväistä taloudenpitoa harjoittaen ajauduttiin EU-maiden ja muidenkin rahoittajatahojen armoille. EU:n sisällä tervettä talouspolitiikkaa harjoittava maa voi hankkia melkoisen itsenäisyyden muussa yhteiskuntapolitiikassa.

* * *

Työllisyys pysyy siinä Suomessa, jota minä haluan rakentaa - ja sitä todella haluan, keskeisessä asemassa talouspolitiikan tavoitteiden asettelussa. Matti Pekkanen työryhmineen on tehnyt arvokkaan työn hahmotellessaan sen politiikan yleislinjat, jolla työttömyys painetaan 200 000 henkilöön vielä tämän vuosikymmenen aikana. Hallitus, oppositio ja etujärjestöt, vaikuttajakenttä lähes kokonaisuudessaan on ilmoittanut hyväksyvänsä ohjelman tavoitteet, toimenpiteiden yleissuunnan ja valmiutensa edetä toimenpiteiden konkretisoinnissa, jota vielä tarvitaan ennen kuin tavoitteisiin voidaan kuvitella päästävän.

Työryhmää lainatakseni: "Meidän on kansakuntana yhdistettävä voimamme sellaisten ratkaisujen aikaansaamiseksi, jotka toistensa vaikutuksia tukien ja vahvistaen muodostavat taloudellisen nousukierteen, hyvän kehän. Elämme nyt kansallista etsikkoaikaa sen suhteen kykenemmekö saamaan viriävälle taloudelliselle elpymiselle sellaisen rakenteellisen sisällön, että taloudellinen nousu kestäisi poikkeuksellisesti koko loppuvuosikymmenen ajan. Tärkeintä on synnyttää varma luottamus siihen, että suomalaiset hoitavat suuren ulkomaisen velkansa kuntoon, kääntävät valtion velanoton laskuun ja saavat työttömyyden selvästi vähenemään. Silloin investointeja jarruttavat ja perheitten toimeentuloa kiristävät korkeat korot ja verot voivat tuntuvasti laskea."

Haluan korostaa samaa asiaa kuin työryhmäkin. Hallituksen, puolueiden ja keskeisten työmarkkina-, etu- ja kansalaisjärjestöjen on sitouduttava kansallisiin tavoitteisiin ja toteutettava ne yhdessä. Jokaisella taholla on tietysti omat intressinsä, omat vastuunsa ja omat velvoitteensa, mutta nämä on sovitettava kokonaisuuteen. Sellaisella työjako-opilla, että jokainen vetäytyisi omaan lokeroonsa, katkaisisi yhteistyön ja lopettaisi toimenpiteiden koordinoinnin me emme työllisyyttä tässä maassa pysty hoitamaan.

Laaja-alaiset tulopoliittiset sopimukset ovat jäykistäneet työmarkkinoita tavalla, joka on korkean työllisyyden ylläpidolle haitallista. Tämän havainnon ei kuitenkaan pitäisi johtaa siihen, että kaikki se yhteisöllinen osaaminen, jonka tulopolitiikan pitkä kausi on kartuttanut, joutaisi romukoppaan. Tulopolitiikkakin voidaan remontoida, ja remontti voi avata uusia ovia, vähentää törmäyksiä, purkaa ruuhkia ja juoksuttaa sumia entistä soljuvammin.

Työllisyyden suotuisa kehitys riippuu ennen kaikkea kotimaisesta kysynnästä. Yksityissektorin kysynnän elpymistä on nyt nähtävissä sekä kuluttajien käyttäytymisessä että investoijien suunnitelmissa. Olisi toivottavaa, että nimenomaan teollisuuden investoinnit saataisiin voimaperäisesti liikkeelle, sillä vasta avoimen sektorin laajeneminen voi taata sen, että talouskasvu jatkuu eikä pysähdy Suomelle perinteiseen tapaan ulkolaiseen tasapainottomuuteen. Riittävä vientikapasiteetti ja vahvana pysyvä hintakilpailukyky antavat mahdollisuuden ja tilan kulutuskysynnälle ja uusien yritysten perustamiselle, jotka työllisyyden kannalta ovat avainasemassa.

* * *

Paranevan työllisyyden ja uuden vaurastumisen tie on hidas kulkea sen takia, että julkinen sektori näyttelee nyt työpaikkojen tarjoajana heikompaa roolia kuin 70- ja 80-luvuilla. Valtion velkaantuneisuus on kohonnut Suomessa erittäin nopeasti eikä velan kasvuvauhti näytä ensi vuonnakaan sanottavasti vähenevän. Hallituksen talousarvioesityksen mukaan valtion nettolainanotto on ensi vuonna 63 miljardia markkaa, mikä merkitsee nelihenkiselle perheelle 50 000 markan suuruista yhteisvelan kasvua. Rahoitusmarkkinoiden toiminnan kautta tällä velanlisäyksellä on se ominaisuus, että se pyrkii nostamaan korkotasoa, josta on haittaa yksityissektorin lainanottajille ja joka viivästää tuiki tarpeellista elinkeinotoiminnan investointikysynnän kasvua. Arviot valtion velanoton kroonisesta jatkumisesta lisäävät korkojen nousuodotuksia. Reaalinen korkotasomme on teollisuusmaiden korkeimpia ja se viivyttää investointien ja kulutuksen vilkastumista sekä työllisyyden paranemista.

Valtion menojen määräytymisperusteiden korjauksen ja menojen karsinnan tulisi vuoteen 2000 mennessä olla todella merkittävää suuruusluokkaa. Menosupistukset olisi kohdistettava valtion maksamiin tukipalkkioihin, investointitukiin elinkeinoelämälle sekä tulonsiirtoihin kotitalouksille, sosiaaliturvarahastoille ja kunnille. Mainittujen menojen yhteismäärä peittää runsaat puolet valtion ensi vuoden budjetista.

Hallitus on jo tuottanut joukon tärkeitä säästöpäätöksiä, mutta runsaasti niitä vielä jää lähiaikoina ja seuraavan hallituksen aikana päätettäväksi. Sitä epäsuhtaa, joka aikanaan pääsi syntymään valtion menosuunnitelmien ja nyt myöhemmin toteutuviksi arvioitujen tulojen välillä kuvaa vertailu, jossa kokonaiskarsinnan tarve vuosikymmenen päätevuonna on 50 miljardia markkaa eli karsintakertymä vuosilta 1993-2000 on suuruusluokaltaan vuosibudjetin loppusumman tasoinen luku. Jääköön tämä luku historiaan osoituksena sellaisesta suhteellisuudentajun puutteesta, jonka suunnitteluvaiheen nopea kasvu ja sen iankaikkiseen jatkumiseen perustuva yltiöpäinen velkaantuminen voi luoda.

* * *

Eläkepolitiikan pulmallisuus eri maiden hallituksia askarruttavana asiana tuli vahvasti esille Maailmanpankin kokouksessa Madridissa lokakuun alussa. Eliniän piteneminen ja syntyvyyden aleneminen koskee teollisuusmaiden lisäksi monia kehitysmaita ja varsinkin Venäjällä ja Itä-Euroopan maissa eläkejärjestelmät ovat vakavissa ongelmissa.

Suomen eläkekysymys on askarruttanut kansalaisia jo pitemmän aikaa. Väestön vanheneminen on tiedossa ja eläketurvan karttumista koskevat suunnitelmat ja laskelmat niin ikään. Kansalaisten huolet näyttävät olevan kahtaalla. Tulevatko indeksikorotukset ajallaan? Kestääkö järjestelmä? Ilmassa on pieniä kysymyksiä ja suuria kysymyksiä.

Suuret kysymykset pitää ratkaista ensin. Meidän on tärkeätä pitää huolta siitä, että maahan luotu työeläkejärjestelmä voi vankan ytimensä osalta kestää siihen kohdistuvan rasituksen, ja että kansantalous kestää työeläkejärjestelmän aiheuttaman rasituksen. Jos tämän ytimen varjelu ja vahvistaminen vaatii joidenkin vähemmän tärkeiden rönsyjen leikkauksen, on rönsyt leikattava.

Annan suuren arvon sille huolestuneisuudelle, jota valtiovarainministeriö on eläkekysymyksissä esittänyt ja niille korjausesityksille, joita se on tuonut esiin. Se on sellaista huolenpitoa ja vastuunkantoa, jota suurien yhteiskunnallisten havereiden välttämiseksi tarvitaan ja jota esimerkiksi luottomarkkinoilla olisi tarvittu jo aikaisemmin, jotta rahoitussektorilla esiintyneet ja hyvin tunnetut vahingot olisi voitu saada pienemmiksi.

Jään nyt vielä luottavaisena odottamaan, että vakuuttajien ja vakuutettujen edusmiehet yhteisissä työryhmissään päätyvät rakentaviin esityksiin työeläkejärjestelmämme kestävyyden vahvistamiseksi ja pitkän ajan uskottavuuden lisäämiseksi. Ongelmien ratkaisua ei saa lykätä sen takia, että taloudellinen kasvu voimistuu, koska on mahdollista, että kapasiteettirajoitukset tulevat vähitellen tuotannolle vastaan ja kansainvälisistä suhdanteista tiedämme, että nousua ennemmin tai myöhemmin seuraa myös matalasuhdanne.

Eäläkeläisiä haluaisin rauhoittaa siten, että totean heidän perusoikeuksiensa olevan suojattu, mutta lisäetujen odottelussa tai tuntuvien indeksihyvitysten saannissa tulee osoittaa mitä suurinta pidättyvyyttä.

Mitä muutoin sosiaaliturvaan tulee, on kaiken kehittämistyön johtoajatuksena oltava se, että ansiotyöhön meno on aina taloudellisesti kannattavampaa kuin sosiaaliturvan varassa eläminen. Sosiaaliturvajärjestelmä on uudistettava siten, että sosiaaliturvan yhteisvaikutus ei ole työnteon kannustimia vähentävä.

Arvoisa juhlaväki,

On ilmeistä, että taloudellinen kasvu Suomessa saa myönteisen EU-ratkaisun varmistuttua lisää voimaa taakseen. Ne vaikeudet, joihin ulkoisten häiriöiden ja omien toimien tuloksena olemme joutuneet, ovat nyt paremmin ratkaistavissa. Niin kauan kuin tämä asia oli avoin, oli huolestumiseni varsin syvää. Ulkopuolelle jääminen olisi johtanut niin ankariin leikkauksiin valtiontaloudessa, että vaurautta olisi ollut riittämiin vain hyväosaisille, kuten niin monissa taantuvissa maissa on havaintojeni mukaan valitettavasti käynyt.

Uhrauksitta emme tässä paremmassakaan vaihtoehdossa selviä. Niille jotka ovat selvinneet hyvin vaikeuksien yli ja tulevaisuudessa taas vaurastuvat, esittäisin elämisen tavan ohjeeksi sen, että ahneus rajoitettaisiin sopivaisuuden puitteisiin, korskeaa käyttäytymistä vältettäisiin ja kaikenlainen varallisuudella elämöinti hyljättäisiin käyttäytymisen mallina. Eurooppalaiseen kulttuuriin pitäisi kuulua, paitsi hyvä itsetunto, myös sivistynyt toimintatapa, muiden huomioon ottaminen, lämmin ystävällisyys kanssaihmisiä kohtaan ja osallistumista kannustava yhteistyön malli.

Nyt on kerättävä kaikki voimavarat yhteisvastuullisen politiikan toteuttamiseksi Suomessa.